Monthly Archives: September 2015

Z-sukupolvi on pian yliopistossa

|

Pääsin tässä kuussa käymään Italiassa konferenssissa, jossa kurkattiin yliopistojen tulevaisuuteen. Yksi esitelmistä käsitteli x-, y- ja z-sukupolvien eroja. 2000-luvun zetat ovat kasvaneet älypuhelimien, striimauksen, Wikipedian ja Googlen kanssa ja ovat aina ”linjoilla” lukuisine (osin puettavine) laitteineen.

Z-sukupolvi yliopistossa tuntui minusta kaukaiselta scifiltä, kunnes tajusin, että ensimmäiset 2000-luvulla syntyneet istuvat orientoivissa opinnoissa jo vuonna 2019, siis neljän vuoden kuluttua.

Oikeastaan he eivät välttämättä istu. Tässä muutamia Italiasta poimittuja trendejä, jotka kuvaavat opiskelun muuttumista:

  • Ajan ja paikan merkitys vähenee. Fyysiset tapaamiset saattavat jopa loppua. Onneksi Helsingin yliopistossakin tutkitaan jo tunteiden välitystä digitaalisessa vuorovaikutuksessa, jotta tunteet eivät kuole kokonaan.
  • Etäopiskelu yleistyy. Jes! Tuntuu vain järkevältä, että oppimiseen voi osallistua ja suorituksen tehdä omasta kulloisestakin olinpaikasta käsin. Tähän liittyy vahvasti ilmastonmuutos ja todennäköinen lentomatkailun kallistuminen ja väheneminen. Nyt meillä on MOOCit (massive open online courses), jatkossa myös ehkä SPOCit (small private online courses). Biometriikan avulla esimerkiksi etätenttijän henkilöllisyys voidaan vahvistaa entistä varmemmin.
  • Opiskelu pelillistyy. Tämä on minusta osittain tyhjä mantra, mutta kaksi eri esitelmöitsijää nosti sanan esille. Pelien keskellä kasvaneille pelimäinen kisailu on tärkeä motivaattori ja mekanismi oppimiseen.
  • Opiskelijat suunnittelevat omat opintonsa. Joustavuus lisääntyy kaikissa asioissa, ja tulevaisuudessa opintojen pieniä palikoita voi yhdistellä villistikin. Putkesta tulee mosaiikki. Modulaarinen koulutus auttaa muovaamaan omasta tutkinnosta työmarkkinoiden kannalta houkuttelevan. Jo y-sukupolvi on työurallaan liikkuva, ja z on sitä vielä enemmän.

Onko teillä ollut jo vanhempainiltoja?

|

Keskiviikkoiltana keksin asian, jota pelkään. Koulun vanhempainillat.

Siellä nykyajan asiakas-vanhemmat piirittävät opettajaa, tenttaavat koulun käytännöistä ja antavat ”palautetta”. Huutia saavat kotia rasittavat käytännöt ja kiivaita nyökkäyksiä kaikenlaiset toimet, joilla opettaja voi räätälöidä palveluaan perheille ja siten lisätä työmääräänsä.

Välillä omaa päätä kohti lentää leirikoulun varainkeruunakki.

Omaa suhtautumistani lapseni koulunkäyntiin kuvaa kohtelias etäisyys. Uskon hyvin pitkälti suomalaiseen koulujärjestelmään, opettajien autonomiaan ja henkilökunnan tietämykseen omasta työstään. Olen hyvin arka vaatimaan koululta yhtään mitään. Se voi joskus olla liikaa häveliäisyyttä, myönnän, joskus perehtymättömyyttäkin. En seuraa opetuksen sisältöjä enkä kysele niistä, vaan pikemminkin puutun tai autan tarvittaessa.

Ainoa vanhempainneuvosto, johon kuuluin, oli kansainvälisessä koulussa Saudi-Arabiassa. Siellä turhauduin amerikkalaisäitien helikopterointiin lastensa koulunkäynnin ympärillä, kaikenlaiseen hääräilyyn ja koululla hengailuun. Eikö lapsia ja opettajia voisi jättää koululle rauhaan! Pääsin uuden rehtorin rekrytointiryhmään, ja se asiapitoinen tehtävä sopi minulle paljon paremmin. Nieleskeltävää minulla oli myös Yhdysvalloissa viisi vuotta sitten.

Oma isäni kävi aikoinaan ala-asteeni vanhempainillassa ja rohkeni kysyä, onko kokeita mahdollisesti liikaa. Hänen sanojensa mukaan ”opettaja kääri hänet rullalle”. Mietin, miksi ajan kuluessa vanhemmat alkoivat kääriä opettajia rullalle.

PS. Syyskuun puolivälissä ilmestyy kaksi mielenkiintoista suomalaista uutuuskirjaa, Lohkoutuva peruskoulu (Suomen kasvatustieteellinen seura) ja Koulutusihmeen paradoksit (Vastapaino). Nämä kirjat kertovat lisää muuttuvasta ajastamme ja koulusta ajan pyörteissä.