Pääsin opiskelemaan!

Opiskeluni juoni tihenee. Siirryn avoimesta yliopistosta perustutkinto-opiskelijaksi käyttäytymistieteelliseen tiedekuntaan! Himoittu näkymä ilmestyi Opintopolku-palveluun keskiviikkona:

opiskelupaikka2

Samalla surettaa, että niin moni nuori jäi rannalle tämän vuoden yhteishaussa. T-Media tutki keväällä, että entistä useampi lukion lopettava aikoi pitää suosiolla välivuoden. Lisäksi on iso joukko opinhaluisia, joille opiskelupaikkaa ei nyt riittänyt.

On vaikea sanoa, tulisiko ”nuorten” ja ”aikuisten” hakea yliopistoon eri hauissa. Kasvatustiede tieteenä on kehittynyt niin, että tällaista ikään tuijottamista on haluttu vähentää. Ensi vuonna jonkinlainen raja syntyy, kun opiskelupaikoista varataan tietty osuus ensimmäistä tutkintoaan aloittaville.

Voi kylläkin kysyä, miten tarkoituksenmukaisia tutkinnot ja opintokokonaisuudet ovat eri elämäntilanteissa olevien kannalta. Minulle voisi riittää suppeampi erikoistumiskoulutus tai maisteriohjelma, mutta sellaista ei tähän hetkeen löytynyt. Onneksi tuore lakimuutos tiivistää erikoistumiskoulutusten suunnittelua yliopistoissa.

Ammattikorkeakoulun puolella olisin voinut sijoittua omaan viiteryhmääni, työelämässä olleisiin ”aikuisiin”. Yliopistossa opiskelemme kaikenikäiset yhdessä, ja se toisaalta riemastuttaa minua: poissa on työelämään kytketty hyötyajattelu ja jäljellä pelkkä – sivistyminen.

Kääkkä palaa luennolle

Painaako ikä yliopistossa? Minua se ei painanut, kun aloitin tiedotusopin opinnot Tampereella 18-vuotiaana. Nyt kun tarkemmin mietin, muutamat varttuneemmat opiskelukaverini saattoivat kyllä arastella ikäänsä. Joskus jonkun elämänkokemus kohotti omaa kulmakarvaani.

Yksi toimitti verokorttinsa visusti suljetussa kuoressa, kun teimme hanttihommia yleisötapahtuman narikassa. Toinen puhui “ensimmäisestä autostaan”, mikä oli minusta tajutonta, koska itselläni ei ollut edes ajokorttia.

Kolmas harmitteli, että tenttipaperin kulmaan oli noloa raapustaa sosiaaliturvatunnus, koska siitä näkyi syntymäaika. Tämä asia näyttää 16 vuodessa kehittyneen. Opintosuoritukset suositellaan palautettaviksi opiskelijanumerolla, ei syntymäajalla varustettuna.

Kyse on vähän samasta kuin nimettömässä työnhaussa: lukija katsoo ansioita eikä ikää, kansallisuutta tai sukupuolta. Vuonna 2012 julkaistussa suomalaisessa tutkimuksessa (pdf) yhtä pätevät suomalaiset ja venäläiset valetyönhakijat hakivat 1200:aa avointa työpaikkaa. Päästäkseen haastatteluun venäläisnimisten piti lähettää kaksi kertaa enemmän työhakemuksia kuin suomalaisnimisten.

Ikään perustuvaa opiskelusyrjintää kuvaa myös Turun yliopiston viisikymppinen opiskelija Kari Silvola Suomen Kuvalehdessä 12.6.2015. Olin pelkkää ilmaa -artikkelissa hän kirjoittaa, kuinka hänen innokkaat viittausyrityksensä vaiennettiin luennoilla toistuvasti, joskus jopa julkisesti nolaten.

Luin juttua skeptisenä. Erilaisia valitusartikkeleita tuntuu nykyään olevan muodikasta julkaista. Toisaalta kaikki tuntevat ne luentojen ja kokousten minä-häiriköt, jotka eivät tajua muilta viemäänsä tilaa ja aikaa. Artikkeli päättyi kuitenkin vähäeleisesti: Silvola toi asiaa esille yliopiston hallinnossa, häntä kuultiin ja se riitti hänelle. Jäi tunne, että kirjoituksen motiivina oli aidon ilmiön valaiseminen eikä kosto tai huomionhalu.

Aloitin kasvatustieteiden (yleinen ja aikuiskasvatustiede) opinnot Helsingin yliopiston Avoimessa yliopistossa nyt kesälukukauden alussa. Juhannukseksi johdantokurssin opintosuorituksesta kilahti hyväksytty-merkintä. Olen nyt aikuisopiskelija ja aloitan tämän blogin. Tiedon korkki auki!