Category Archives: yliopistot ja korkeakoulut

Tunnistatko nämä 4+6 ryhmätyöroolia?

|

rubik

Aloititko verkkokurssin tuntemattomien kanssa, ja nyt puserratte kasaan yhteistä ryhmätyötä? Wyomingin yliopiston tutkijat analysoivat viestittelyä kuudella verkkokurssilla, joilla opiskelijat tekivät ryhmätöitä kolmen-neljän hengen ryhmissä. He löysivät ryhmien muotoutumisessa neljä herkullista teemaa. Alla olevat lainaukset on vapaasti mukailtu suomeksi.

1. Kepillä jäätä. Ryhmien työskentely alkaa usein tunnustelulla ennen sitoutumista prosessin kulkuun ja rooleihin.

Hei, ryhmäläiset! Mistä kirjoittaisimme paperin? Jaetaanko kirjan kappaleet yksi kullekin vai katsotaanko laveampia kokonaisuuksia? Mitä olette mielipuolta? Heitellään ideoita.

2. Sympatian kerjääminen. Tunnistatte nämä kaksi:

Pahoittelut, etten ole ehtinyt vielä paneutua tähän. Missä kohtaa olemmekaan menossa ja mitä voisin tehdä? Muistelen, että joku laittoi meiliä asiasta, mutta en lue yliopiston sähköpostitiliäni.

Sain halvan äkkilähdön Karibialle ja olen siellä kuun viimeiseen päivään asti. Ilmoitelkaa, jos voin tehdä jotain ennen sitä. Kiitos ymmärryksestä!

3. Tsadaa, olet johtaja! Tutkijoiden mukaan ensimmäisenä aloitteen tehnyt saa usein tahattomasti johtajan roolin, havitteli sitä tai ei. Muut jäävät odottamaan ”ykkösen” organisointia ja aikataulutusta.

4. Roolit hukassa. Jos ryhmälle ei ole muodostunut johtajaa eikä keskustelua rooleista ole käyty, hanskat tippuvat joskus kokonaan.

Siis mitä palautammekaan tähän iltaan mennessä? Onko se tuo GoogleDocsissa oleva dokumentti? Missä on Liisan osuus? Olen offline klo 16 alkaen. Kommentoikaa vielä, olen hieman sekaisin.

Ryhmätöiden edetessä samat tutkijat puolestaan tunnistivat nämä kuusi roolia:

  1. Johtaja. Fasilitoi ryhmän työtä ja pitää sen kiinni tehtävänannossa.
  2. Wannabe-johtaja. Yrittää ohjailla ryhmän työtä ottamatta vastuuta.
  3. Spoileri. Osallistuu silloin tällöin ja tekee aloitteita, jotka eivät huomioi aiempaa työskentelyä ja työnjakoa.
  4. Mukaileva mahdollistaja. Suostuu kaikkiin ehdotuksiin, vaikka tehtävät vaihtuisivat. Suojelee siipeilijöitä ottamalla vastuun heidän osuudestaan.
  5. Siipeilijä. Tekeytyy aktiiviseksi mutta tekee vähän tai ei mitään.
  6. Rakentava työskentelijä. Näitähän me kaikki ollaan? Ymmärrämme tehtävän, saamme ryhmädynamiikan toimimaan, pidämme lupaukset ja olemme aloitteellisia, kun tarve vaatii.

Kun rooleja ei ole ennalta määrätty, ne muotoutuvat verkkotyöskentelyssä jopa sattumanvaraisesti. Huomionarvoista on, että varsinaisista kuudesta ryhmäroolista puolet on kielteisiä (siipeilijät, wannabet ja spoilerit). Wyomingin yliopiston tutkijat päätyvät suosittelemaan opettajan vahvempaa panosta roolien jakamisessa ja niiden ohjailussa.

Yllä olevat kategoriat perustuvat Karen Williamsin, Kari Morganin ja Bruce A. Cameronin artikkeliin How do students define their roles and resposibilities in online learning group projects?. Artikkeli on julkaistu Distance Education -lehdessä toukokuussa 2011.

Kuva: Sonny Abesamis, Flickr

Lue myös: Avoimen yliopiston opiskelija, katso mihin opiskelijatyyppiin kuulut

Ammattikorkeakoulu nokittaa yliopiston poissaolokäytännöissä

|

”Älä sitten mene ensimmäiseksi sanomaan opiskelijoille, että kurssilla on läsnäolopakko.” Näin minua neuvoi ohjaajani, kun menin ammattikorkeakouluun suorittamaan opettajan pedagogista harjoittelua. Ammattikorkeakoulut ovat ottaneet etäisyyttä läsnäolon kyttäämiseen. Taustalla on ajatus osaamisperustaisuudesta: tärkeää on osaamisen näyttäminen, ei penkin kuluttaminen.

Kun itse samaan aikaan jatkan opintojani yliopistossa, kontrasti on selvä. Nimiä ja rasteja raapustellaan kiertävään lappuun, yhdellä kurssilla jopa nimikirjoituksia nimenselvennyksineen. Läsnäolovaatimus ei koske kaikkia kursseja, mutta osaa se koskee yllättävän tiukasti.

Läsnäolon vaatimisen perimmäiset perustelut jäävät piiloon. Osalla kursseista työskennellään tapaamisten aikana esimerkiksi ryhmissä, ja silloin tietysti paikallaolo on oikeudenmukaista muita kohtaan. Opettajan puhuessa sisällön käsittely etenee kuin juna, eikä samaa sisältöä saa muualta. Vaikka kalvot voisikin jälkikäteen lukea, anekdootit ja herkulliset keskustelut jäävät kuulematta.

Toisaalta näen, että lapsellinen ja mekaaninen aikuisten ihmisten paimentaminen johtaa vahingollisiin seurauksiin itsesäätelyssä, motivaatiossa ja oppimistyylissä: onko opiskelu esimerkiksi pinta- vai syväsuuntautunutta. Opiskelijasta tulee sääntöjä noudattava lapsi, ei niinkään omaa oppimistaan suunnitteleva ja siitä vastuuta ottava toimija.

Itseohjautuva aikuisopiskelija pystyy ihannetilanteessa arvioimaan, mitä sisältöä hän tarvitsee tai mihin haluaa keskittyä. Ongelma on, ettei opiskelija etukäteen tunne niitä ajatusmaailmoja, joita luento sisältää. Opetuskerran koko anti ei yleensä ilmene kurssin tai sessionkaan otsikosta.

En ole ratkaissut lopullista kantaani asiaan. On tietenkin tärkeää, ettei Suomessa myönnetä opintosuorituksia tai sertifikaatteja ihmisille, jotka ovat käyneet kursseilla lähinnä kääntymässä. Oppimisen varmistamisessa pitäisi kuitenkin nojata johonkin muuhun kuin fyysisen läsnäolon kontrollointiin.

Opiskelijoiden ay-liikkeellä riittää vielä töitä

|

Maanantai-iltana kymmenen aikaan käydään tiukka keskustelu kotona. Lapsi on kuumeessa kolmatta päivää. Jääkö tiistaina isä pois töistä vai äiti pois luennolta?

Työssä käyvillä on selkeät säännöt lapsen sairasteluun. Poissa voi olla neljä päivää, työehtosopimuksesta riippuen osa päivistä palkattomasti. Yliopistolla sen sijaan tyypillinen käytäntö on ”paikalla pitäisi olla joka kerta” tai ”pois saa olla korkeintaan kerran”. Ymmärrän, että sisältö on ainutkertaista ja menee ohi, jos paikalla ei olla. On kuitenkin aika epäinhimillinen lähtökohta, että opiskelija itse tai hänen perheensä ei olisi koskaan sairaana. Poissaolojen sanktiointi antaa vaikutelman, että opiskelija luistaisi luennolta huvikseen.

”Perheelliset opiskelijat ovat väliinputoajaryhmä”, sanoi SYL:n hallituksen jäsen Alviina Alametsä, kun haastattelin häntä yliopiston intranetin uutisjuttuun. Minusta on monin tavoin ongelmallista, että kuva opiskelijasta on nuori, perheetön ja kiltti alamainen. Helsingin yliopistossakin opiskelee tuhansia perheellisiä, ja jäykkien käytäntöjen vuoksi joudumme häivyttämään lasten huoltamiseen liittyviä velvollisuuksiamme.

PS. Tiistaina jäin luennolta pois ja keskiviikoksi tilasimme hoitajan kotiin: lasku 240 euroa!

PPS. Ylioppilaskunnan tuore opas Perheellinen opiskelija Helsingin yliopistossa kokoaa perheellisten opiskelijoiden keskeisimmät oikeudet.

Avoimen yliopiston opiskelija, katso mihin opiskelijatyyppiin kuulut

|

Opiskeletko oppimisen ilosta vai keräilläksesi opintopisteitä? Tutustu neljään opiskelijaprofiiliin ja katso, sopiiko jokin kuvauksista sinuun.

Urasuuntautunut. Sinulla on tarkat koulutus- ja uratavoitteet ja suunnittelet tulevaisuuttasi. Olet työssäsi kunnianhimoinen, ja koulutus on sinulle investointi ja tapa hankkia parempi asema työmarkkinoilla. Tähän ryhmään kuuluvilla on usein vain pieni perhe tai ei lainkaan lapsia. Opinnot sujuvat sinulta rutiinilla ja ehkä melko pintapuolisesti. Miehet sijoittuvat tähän opiskelijatyyppiin muita tyyppejä useammin.

Tutkintotavoitteinen. Oletko opintopisteiden keräilijä, joka haluaa opiskelupaikan varsinaisesta yliopistosta? Moni viettää lukion jälkeen preppausvuoden avoimessa ja kerää suorituksia tulevaan tutkintoon. Sinulla on selkeä tähtäin, mille alalle haluat, ja olet valmis näkemään vaivaa opintojen eteen. Saatat myös olla yliopiston perustutkinto-opiskelija, joka suorittaa joitain kursseja avoimessa. Tiesitkö, että vielä parikymmentä vuotta sitten avoimessa yliopistossa oli 25 vuoden alaikäraja?

Muutoshakuinen. Tämä on heterogeeninen ryhmä, jolla on taustallaan esimerkiksi kriisejä tai tyytymättömyyttä omaan työhön. Osa etsii omaa paikkaansa yhteiskunnassa tai toteuttaa pitkäaikaista haavetta, joka on aiemmissa elämänvaiheissa jäänyt syrjään. Opiskelu voi olla terapiaa tai vastapainoa rasittavalle työlle.

Elämäntapaopiskelija. Innostutko opinnoissa niiden sisällöstä? Koetko opiskelun mukavana ja rentouttavana tapana viettää vapaa-aikaa? Elämäntapaopiskelija on usein yli 40-vuotias nainen. Monet ovat osallistuneet myös ammattikursseille tai käden taitoja kehittäville kursseille.

Yllä olevat opiskelijaprofiilit ovat peräisin Arto Jauhiaisen, Hanna Tuomiston ja Marika Alho-Malmelinin tutkimusartikkelista Aikuisopiskelun monet merkitykset muutosten yhteiskunnassa – Avoimen yliopiston opiskelija 2000-luvun alussa. Se on julkaistu Pekka Sallilan toimittamassa teoksessa Elämänlaajuinen oppiminen ja aikuiskasvatus (2003). Profiilit on tyypitelty yli sadan opiskelijan kirjoittamista lyhyistä koulutuselämäkerroista.

Mitä meistä generalisteista tulee?

|

Tiedottaja, tiedottaja, tiedottaja.

Public relations, Internal communications, Corporate communications.

Nämä ovat kolme viimeisintä titteliäni CV:ssäni ja kolme eniten merkintöjä saanutta vahvuuttani LinkedInissä.

Miten tähän osaamiseen liitetään uudet kasvatustieteen opinnot? Uuden rakentaminen tähänastisen uran päälle ei aina näytä helpolta. Rekrytointikäytännöt vaikuttavat ankean putkimaisilta sikäli, että monesti kysellään juuri tiettyä kokemusta.

Rohkaisevan esimerkin tarjoaa kylläkin jyväskyläläinen Jaana Nyström, jonka Helsingin Sanomat nosti viime kuussa esille menestyneenä uranvaihtajana. Viisikymppinen entinen matkatoimistovirkailija ryhtyi sosiaalisen median asiantuntijaksi, ja nykyään hänellä on somessa peräti 1,3 miljoonaa seuraajaa.

Uudelle alalle kiinnittymiseen vaikuttaa, kuinka avoin tai suljettu ala on. Rohkeudella ja sinnikkyydellä voi puskea läpi vaikka ilman tutkintoja, mutta moneen uraloikkaan tarvitaan myös sertifikaatteja ja pätevyyksiä. Esimerkiksi korkean statuksen ammatit, kuten lääkäri ja juristi, suojelevat itseään tiukoilla alalle pääsyn vaatimuksilla, mikä osaltaan turvaa niiden nauttimaa arvostusta ja hyvää palkkatasoa.

Kun valitsin opintoalani ensimmäisen kerran, koulutus oli huomattavan spesifi – toimittajakoulutus Tampereen yliopistossa. Tarkkarajainen opintolinja johdatti kuitenkin avoimelle alalle, jolle pääsy oli huomattavan rajoituksetonta. Tiedotusopin YTM:t kilpailevat toimitusalan paikoista muiden pääaineiden valmistujien ja jopa opintoja suorittamattomien kanssa, vaikka koulutustaso on toki noussut.

Kasvatustieteen koulutus on generalistinen, siis yleinen, eikä anna suoraa ammatillista pätevyyttä. Opintoja suorittava joutuu etsimään tarttumapintaa myös luentosalien ulkopuolelta: millä järjestötoiminnalla, työkokemuksella tai muulla aktiivisuudella suuntaisin osaamistani?

Onneksi opiskelijajärjestö Aikuiskasvatuksen Kilta on aktivoitunut perustamalla Duunisafarit, joissa arpomalla valittu kasvatustieteen opiskelija pääsee tutustumaan alan firmaan tai organisaatioon päiväksi tai pariksi. Kilta järjestää myös rekrytointitilaisuuksia, joissa opiskelijoilla on mahdollisuus erottautua massarekrytointeja rauhallisemmassa tunnelmassa. Selville on käynyt jo sekin, että kasvatustieteen perus- ja aineopinnot ovat nimenomaisia kynnysvaatimuksia ainakin joissain opinto- ja työhauissa.

PS. Onnistunut kampanja generalistialan profiloimiseksi on ollut humanistisen tiedekunnan tämän vuoden 375 humanistia. Tunnettujen ja hyvin erilaisten esimerkkien kautta piirtyy kuva, mihin kaikkialle humanistisilla opinnoilla on ponnistettu.

Z-sukupolvi on pian yliopistossa

|

Pääsin tässä kuussa käymään Italiassa konferenssissa, jossa kurkattiin yliopistojen tulevaisuuteen. Yksi esitelmistä käsitteli x-, y- ja z-sukupolvien eroja. 2000-luvun zetat ovat kasvaneet älypuhelimien, striimauksen, Wikipedian ja Googlen kanssa ja ovat aina ”linjoilla” lukuisine (osin puettavine) laitteineen.

Z-sukupolvi yliopistossa tuntui minusta kaukaiselta scifiltä, kunnes tajusin, että ensimmäiset 2000-luvulla syntyneet istuvat orientoivissa opinnoissa jo vuonna 2019, siis neljän vuoden kuluttua.

Oikeastaan he eivät välttämättä istu. Tässä muutamia Italiasta poimittuja trendejä, jotka kuvaavat opiskelun muuttumista:

  • Ajan ja paikan merkitys vähenee. Fyysiset tapaamiset saattavat jopa loppua. Onneksi Helsingin yliopistossakin tutkitaan jo tunteiden välitystä digitaalisessa vuorovaikutuksessa, jotta tunteet eivät kuole kokonaan.
  • Etäopiskelu yleistyy. Jes! Tuntuu vain järkevältä, että oppimiseen voi osallistua ja suorituksen tehdä omasta kulloisestakin olinpaikasta käsin. Tähän liittyy vahvasti ilmastonmuutos ja todennäköinen lentomatkailun kallistuminen ja väheneminen. Nyt meillä on MOOCit (massive open online courses), jatkossa myös ehkä SPOCit (small private online courses). Biometriikan avulla esimerkiksi etätenttijän henkilöllisyys voidaan vahvistaa entistä varmemmin.
  • Opiskelu pelillistyy. Tämä on minusta osittain tyhjä mantra, mutta kaksi eri esitelmöitsijää nosti sanan esille. Pelien keskellä kasvaneille pelimäinen kisailu on tärkeä motivaattori ja mekanismi oppimiseen.
  • Opiskelijat suunnittelevat omat opintonsa. Joustavuus lisääntyy kaikissa asioissa, ja tulevaisuudessa opintojen pieniä palikoita voi yhdistellä villistikin. Putkesta tulee mosaiikki. Modulaarinen koulutus auttaa muovaamaan omasta tutkinnosta työmarkkinoiden kannalta houkuttelevan. Jo y-sukupolvi on työurallaan liikkuva, ja z on sitä vielä enemmän.

Pääsin opiskelemaan!

|

Opiskeluni juoni tihenee. Siirryn avoimesta yliopistosta perustutkinto-opiskelijaksi käyttäytymistieteelliseen tiedekuntaan! Himoittu näkymä ilmestyi Opintopolku-palveluun keskiviikkona:

opiskelupaikka2

Samalla surettaa, että niin moni nuori jäi rannalle tämän vuoden yhteishaussa. T-Media tutki keväällä, että entistä useampi lukion lopettava aikoi pitää suosiolla välivuoden. Lisäksi on iso joukko opinhaluisia, joille opiskelupaikkaa ei nyt riittänyt.

On vaikea sanoa, tulisiko ”nuorten” ja ”aikuisten” hakea yliopistoon eri hauissa. Kasvatustiede tieteenä on kehittynyt niin, että tällaista ikään tuijottamista on haluttu vähentää. Ensi vuonna jonkinlainen raja syntyy, kun opiskelupaikoista varataan tietty osuus ensimmäistä tutkintoaan aloittaville.

Voi kylläkin kysyä, miten tarkoituksenmukaisia tutkinnot ja opintokokonaisuudet ovat eri elämäntilanteissa olevien kannalta. Minulle voisi riittää suppeampi erikoistumiskoulutus tai maisteriohjelma, mutta sellaista ei tähän hetkeen löytynyt. Onneksi tuore lakimuutos tiivistää erikoistumiskoulutusten suunnittelua yliopistoissa.

Ammattikorkeakoulun puolella olisin voinut sijoittua omaan viiteryhmääni, työelämässä olleisiin ”aikuisiin”. Yliopistossa opiskelemme kaikenikäiset yhdessä, ja se toisaalta riemastuttaa minua: poissa on työelämään kytketty hyötyajattelu ja jäljellä pelkkä – sivistyminen.