Onko opettajan kelpoisuus paperia?

Opintojen tueksi ja rahoittamiseksi hain opettajan sijaisuuksiin kotikaupungissani. Siihen on olemassa keskitetty menettely, jossa kaupungin työntekijä haastattelee hakijan ja tarkistaa hänen työ- ja opintotodistuksensa. Sen jälkeen kaupungin kouluista voi saada tarjouksia lyhyille sijaiskeikoille.

Arvelin etukäteen, että haastattelu olisi normaalia työhaastattelua kevyempi. Itseni esittelyn lisäksi valmistauduin oikeastaan vain kolmeen kysymykseen:

  • Miksi haluat toimia sijaisena/opettajana?
  • Miten perustelet, että työkokemuksesi on muulta alalta?
  • Millainen opettaja olisit?

Yhtäkään näistä kysymyksistä ei kysytty. Sen sijaan katsottiin pää- ja sivuaineita, opintopisteitä ja niistä muodostuvia opetettavien aineiden kelpoisuuksia. Valmius, innostus, motivoituneisuus ja taito toimia alaikäisten lasten kanssa eivät tulleet puheeksi.

Arvostan muodollista koulutusta, mutta väkisin herää kysymys, onko papereiden kumartelu noussut erilaisissa kelpoisuusammateissa jo liian keskeiseen asemaan. Jahas, opintokokonaisuus on tehty, joten tuosta leima ja sitten lapsia opettamaan / potilaita hoitamaan / tuomioita antamaan. Vahva vaikutusvaltansa on ammattiyhdistyksillä, jotka omia etujaan suojellen ajavat tiukkoja kelpoisuussäännöksiä ja siten kontrolloivat ammattikunnan kokoa.

Luonteen, persoonallisuuden ja maailmankuvan rooli voi olla esimerkiksi lääkärin työssä hyvin ratkaiseva lääketieteen sisältöjen rinnalla. Helsingin yliopisto kertoi tänään, että lääkäriopiskelijoiden vuorovaikutustaitoja parannetaan koko ajan, vaikka niitä ei voidakaan pääsykoevaiheessa testata.

Olen sijaiseksi soveltuva ja pääsin sijaisrekisteriin. Kun ensimmäinen keikka tulee, tuskin kuitenkaan opetan tutkintopapereillani.

Tittelillä taivaaseen

Tittelini työpaikalla vaihtui hiljattain. Uusi asiantuntija-nimike on ajassa kiinni ja mieluinen, mutta herättää pohdinnan asiantuntijuuden olemuksesta ja titteleiden merkityksestä.

Varsin usein työnhaussa katsotaan kertyneitä titteleitä ja etenkin sitä viimeistä. Eräässä suuren hallintoelimen kokouksessa laskettiin mekaanisesti päätoimittajaksi aikovan aiempia päätoimittajapestejä – ei väliä, vaikka kyseessä olisi käsin monistettavan paperilappusen päätoimittajuus.

Toisessa työhaastattelussa minulta kysyttiin, olinko ollut missään päätoimittajana. Selitin, että olin useassa tehtävässä suunnitellut jutut, tilannut ne, editoinut ja vastannut kokonaisuudesta, vaikka tittelini oli vaatimattomampi.

Sama organisaatio oli itse alentamassa tehtävän nimikettä päälliköstä asiantuntijaksi työntekijän vaihtuessa.

Tittelit eivät ole yhteismitallisia eivätkä suoraan kerro vastuun laajuudesta. Viestinnän asiantuntijoiden ammattijärjestö Viesti ry otti viime viikolla kantaa, että juuri viestinnän alaa vaivaa alitituleeraaminen. ”Monen talon koko viestintää pyörittää viestintäsihteeri tai tiedottaja, kun oikea nimike pitäisi olla viestintäpäällikkö. Työnhaussa ovat yleistyneet erilaiset humoristiset nimikkeet: töihin haetaan niin some-eläintä kuin digivelhoakin. Jos etsin asianajajaa, en halua lakivelhoa tai asianajoeläintä”, kirjoittaa järjestön toiminnanjohtaja Siina Repo.

Nimikkeillä on väliä, ja ihmiset ovat niiden vietävissä. Asiantuntijuutta koskeva akateeminen tutkimus osoittaa, että moni nimeää ansioituneita asiantuntijoita perustuen henkilöiden korkeaan muodolliseen asemaan organisaation hierarkiassa. Empiirisiin tutkimuksiin viitaten Turun yliopiston tutkijat Erno Lehtinen ja Tuire Palonen toteavat kuitenkin, ettei saavutettu asema tai arvo itse asiassa ennusta kovin hyvin todellista asiantuntijuutta alan ydintehtävässä. Heidän mukaansa ”tutkinnot tai asemat organisaatiossa yleensä kasautuvat eikä myöhemmin mahdollisesti heikentynyt suorituskyky näy vastaavana muodollisen statuksen laskuna”.

Muutaman vuoden takaisessa artikkelissaan Lehtinen ja Palonen kuvaavat, että luotettavammin todelliseen asiantuntijuuteen pääsee kiinni, kun nimeäminen yhdistetään konkreettisiin toimintatilanteisiin. Kysymys on silloin yksinkertainen: kenen puoleen sinä käännyt, kun tarvitset apua vaikeassa tehtävässä?