Kurssikerta 5 – pohdintaa mapinfosta työvälineenä

Blogitehtävä jätti mieleeni kysymyksen siitä, olisiko minun pitänyt kerätä dataa tämän kerran harjoituksista excel-taulukkoon, vai kerätä kaikenlaista aineistoa oppimisretkeni varrelta. Jäin niin jumiin tähän ongelmaan, (koska tietenkään en tallentanut harjoituksen aineistoja minnekään), että jätin koko kirjoituksen tekemättä. Nyt oli taas aika kohdata epävarmuutensa, ja ajattelin ruotia suhdettani Mapinfo-ohjelmaan, taulukolla taikka ilman. Ehkä jonkinlainen taulukkokin vielä blogiin ilmestyy, kunhan saan mielessäni tasapainon sen suhteen, mitä sen pitäisi sisältää.

Mapinfo on ajatustasolla mainio formaatti. Ohjelma, johon voi ladata haluamansa karttapohjan, kerätä aineistoa, lisätä aineistoa, yhdistellä eri tietokantoja, ja tarkastella aineiston jakautumista, tai intensiteettiä, tai aineiston välisiä tai sisäisiä eroja tms. karttapohjalla. Omia mahdollisia käyttötarkoituksiani ajatellen ohjelman tärkeimmät ominaisuudet ovat tietokantojen yhdistely ja lisääminen ohjelmaan, ja niiden esittäminen kartoilla. Biologina sijaintitietojen esittäminen on varmaan keskeisin työkalu, mistä aineisto on, millaisten välimatkojen päästä toisiinsa nähden. Bufferointi voi tässä myös olla näppärä, jos aineisto on kerätty tietyn alueen sisältä koordinaattipisteen ympäriltä. Tai sitten vaikka leviämisreittejä voisi mahdollisesti esittää bufferityökalun avulla???  Voi olla, että Mapinfosta löytyisi tähänkin tehtävään sopivampi työkalu. Levinneisyysalueiden muutos ajan funktiona olisi ihanaa voida ilmaista yhdellä kartalla, tähänkin varmasti mapinfo halutessaan taipuisi. Mieleeni ei nyt vaan tule jo opetettua työkalua, jolla se voitaisiin tehdä.

Toistaiseksi olemme käyttäneet aina valmiita karttapohjia ja tilastotietoa karttaesityksen tuottamiseen, mutta minua kiehtoisi oman karttapohjan tekeminen niin, että aluejaot ”piirtäisi itse”. Pornaisten kuntatehtävässä rajattiin tietty alue, jonka sisältä tarkasteltiin tilastotietoa, mutta hierarkisia aluejakoja ei ole mielestäni tehty, enkä tiedä, voidaanko niin tehdä ohjelmalla, tai että miten tietokantojen aineiston saisi jaettua hierarkisesti (samassa suhteessa karttajaon kanssa).

Koska ilokseni kansalaisaktivismissa toimin hyvin yhteiskunnallisten aihepiirien keskuudessa, saa se minut innostumaan ohjelman muistakin mahdollisuuksista aivan uudella tavalla, ja myös ymmärtämään tietynlaisen vaaran, joka tällaiseen karttapohjaiseen esittämistapaan sisältyy. Samalla aineistolla tehty kartta näyttää aivan erilaiselta luokitteluperusteista riippuen. En tiedä, ovatko aivoni ohjelmoitu luottamaan liikaa objektiiviseen lähestymiseen, mutta mielestäni luokitteluperusteiden takana olevaa matematiikkaa (miten aineisto jakautuu, miksi, missä tilanteissa mikäkin toimintamalli esittäisi aineistossa olevat erot kaikkein luotettavimmin jne.) pitäisi opiskella oman kurssinsa verran. Niin, että mukana olisi myös keskustelua ja pohdintaa siitä mitä me näemme kartalla, ja miksi. Ja mitä siellä pitäisi nähdä. (Ei sillä, että ymmärtäisin matematiikkaa mitenkään helposti, mutta ihmisellä on oikeus rakastaa myös asioita, jotka eivät ole hänelle helppoja 🙂 )

Jos aineisto on todella epätasaisesti jakautunut, on sen luokittelu vaikeaa, niin ettei karttatulkinta ole tarkoituksettomasti harhaanjohtava. Karttoja tarkastellessa alan ainakin itse helpommin rakentamaan vaarallisenkin kepeitä päättelyketjuja kahden muuttujan välisestä kausaliteetista, jos vertaa vaikka diagrammien, tai puhtaasti tunnuslukujen välisen vertailun aikaansaamiin ajatuksiin. Siksi kaipaisin paljon enemmän tukea juuri aineiston luokitteluun, kuin mitä olen tähän mennessä saanut.  Loppupeleissä minkä tahansa ohjelman tekniset toiminnot voi hädän hetken tullen opiskella manuaalista. Mutta se miten aineistonsa antaa ohjelman työstettäväksi, se onkin sitten haastavaa. Jokainen kartantekijä on kuitenkin itse vastuussa siitä, minkälaisen signaalin kartallaan esittää. Vaikka Mapinfoa onkin niin hirmuisen helppo syyttää. Kaikesta.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *