Olen koko kurssin aikana miettinyt, että mikä se tässä nyt on niin vaikeaa. Miksi tuherran karttoja niin kauan, että puolet työstä jää aina omalle ajalle, ja rästityöt kasaantuu. Tätä työtä tehdessäni ongelmakohta aukesi. Parempi myöhään kun ei milloinkaan. Toinen suosikkisananlaskuni on kuuluisa ”huh hellettä, sanoi jänis kun kiulussa paleli”. Ensimmäinen osoittaa kutinsa jokapäiväisessä elämässäni, jälkimmäinen ei ole tehnyt niin vielä kertaakaan. Jännityksellä odotan sen päivän saapumista!
Ongelma ei ole mapinfossa. Ongelma on aineistossa. Tai siinä että en ”ehdi” siihen tutustumaan. Perusperusopiskeluajoistani on jo selvästi liian kauan aikaa, ja pureudun jokaiseen kurssitehtävään, kuin se olisi jokin oikea tutkimus, jolla nyt pitää havainnollistaa korrelaatioita ja etsiä mahdollisia kausaliteetteja. Se on kurssityö. Sen tarkoituksena on opetella käyttämään mapinfo-ohjelman soveltavia työkaluja. Lue ohjeet. Noudata ohjeita. Ripeästi. Älä jää jumiin siihen onko tämä nyt mistä kerättyä aineistoa. Ole ripeä. Tee kartta ohjeiden mukaan. Mene syömään.
Olen selvästi kovakalloinen.
Nyt kun aineisto oli omani, ja tiesin mistä oli kysymys, ja mitä sille piti tehdä, ja ennen kaikkea mitä halusin sille tehtävän, niin hupsista vain, kartta oli valmis tavoiteajassa, ja näytti kohtuullisen järkevältä. Toki Arttu antoi minulle paljon anteeksi, kysymyksessä on sijaintikartta, joka osoittaa näytteenkeruupaikat, (ei siis millään tavalla mitattuna vaativa tehtävä) MUTTA osasin ihan itse:
-Hakea pohjakartan Paitulista ja imaista sen mapinfoon niin, että koordinaatisto oli kohdallaan.
-Muuttaa kaikki miljoona (voimakasta liioittelua) koordinaattiani formaatista toiseen kansalaisen karttapaikassa (ihan itsenäisesti!)
-Tehdä tietokannan ecxelissä ja siirtää sen mapinfoon
-Muokata pallerot ja jakaa ne kolmeen luokkaan
– Tehdä kartan, jossa kaikki oli niin kuin piti ja oikeilla kohdillaan!!!
Kysymys oli graduni keruupisteistä, ja saatuani kartan valmiiksi tajusin, että sitä pitää vielä muuttaa, mutta sainpahan kerrankin jotain valmiiksi, hurraa!
Kerron nyt lyhyesti ja tieteelliseen kirjallisuuteen viittaamatta mistä työssäni on kysymys, ja miksi aineisto on kerätty juuri niin kuin on.
Tutkimukseni lähtökohtana on tarkastella kasvillisuudessa olevien hampaita kuluttavien tekijöiden jakautumista kasvuympäristön ja kasvityypin välillä. Tarkasteltavat kuluttavat elementit ovat kasvien sisältämät fytoliitit, jotka ovat kasvin piihaposta syntetisoimia opaalikvartsirakenteita, sekä kasvien pinnalle kertyneet sedimentit.
Miksi ihmeessä kukaan tekisi mitään tällaista? Koska kysymyksessä on mielenkiintoinen evoluutibiologinen viitekehys. Koevoluution ja evolutiivisten vasteiden tutkiminenhan on parasta mitä ihminen voi tehdä!
Kun Jukatanin niemimaalle pamahtanut meteoriitti yhdessä muiden mahdollisten tekijöiden kanssa aikaansai verrattain nopean ja ongelmallisen ilmastonmuutoksen, maapallon biodiversiteetti koki suuren muutoksen, ja eliöryhmien pakka meni valtaosin uusiksi. Nisäkkäät, jotka dinosaurusten kuningaskaudella pelasivat varsin pientä roolia eliökunnan kokonaiskuvassa, lajiutuivat hurjaa vauhtia ja valtasivat uusia ekolokeroita (adaptiivinen radiaatio on se termi, millä tästä ilmiöstä puhutaan). Mistä tämä erikoistumisen aalto sai alkunsa? Yksi keskeinen tekijä nisäkkäiden ravinnonkäytön monipuolistumisessa on ollut hampaiden morfologian monimuotoistuminen. Nisäkkäiden yksi erityispiirre muihin eliöryhmiin verrattuna on hampaiden monimuotoinen morfologia, ja tämä sopeuma mahdollistaa erityyppisen ravinnon tehokkaan käytön.
Tietyt eläinryhmät ovat sopeutuneet hampaita kuluttavan ravinnon syöntiin (hypsodontit), mutta edelleen on jokseenkin epäselvää, missä suhteessa eri tekijät eläinten hampaita kuluttavat. Fossilista hammasaineistoa on käytetty mm. ilmastomallien aineistona, joten on tärkeää ymmärtää, mistä hampaiden kuluminen johtuu. Kuluttaako nimenomaan fytoliitit hampaita (jolloin fossiililöydöt viittaisivat tietyn kasvillisuustyypin olemassa oloon tarkastelulla alueella tiettyyn aikaan), vai niiden pinnalla olevat sedimentit, jolloin hampaiden voimakas kuluminen puolestaan viittaisi elinympäristön avoimuuteen, kuivuuteen ja tuulisuuteen. Oma tutkimukseni on pieni osa laajempaa kokonaisuutta, jossa tutkitaan ravinnon kuluttavuuden ja hampaiden kulumisen välisiä mittasuhteita, ja se keskittyy nimenomaan ravintokasvien kuluttaviin tekijöihin.
Tutkimuskysymykseni ovat suurin piirtein seuraavat:
Onko suljettujen ja avoimien ympäristöjen kasvillisuuden pinnalla olevan sedimentin määrän välillä eroja?
Onko suljettujen ja avoimien ympäristöjen kasvien sisältämien fytoliittien määrässä eroja?
Onko eri kasviryhmien (yksisirkkaiset, kaksisirkkaiset, puuntaimet) sisältämien fytoliittien määrissä eroja?
Fytoliittien kvantifioiminen on aika pitkälti uusi menetelmä, mitä kehittelen tässä ohessa J
Näytteet on kerätty yhteensä 42 alueelta, joista 30 sisällytetään tutkimukseen (kolmas suosikkikansanviisaus, ei vara venettä kaada, kerää aina isompi aineisto kuin todella tarvitset, koska monen monta asiaa menee vikaan, puolet aineistostasi tuhoutuu kuitenkin, menetelmäsi ei toiminutkaan toivottavalla tavalla jne. ) Lopullisiin analyyseihin sisällytetään 15 avoimen habitaatin keruualuetta, ja 15 suljetun habitaatin keruualuetta. Kultakin alueelta on kerätty jokaista näytekasvia (yksisirkkaiset, kaksisirkkaiset, puuntaimet) yksi näyte kahdelta korkeudelta, 25cm etäisyydeltä maanpinnasta, sekä maanpinnan tasosta.
Vertailunäytteeksi pölyisyyden suhteen keräsin näytteen hiekkatien laidalta avoimelta sekä suljetulta habitaatilta. 
Zädääng!!! Siinä se nyt on. Mittakaava, legenda, pohjoisnuoli. Aivan naurettavissa paikoissa, mutta voih, miten niiden siirtäminen voikin olla niin vaikeaa! Mutta olen tyytyväinen itseeni. Ne ovat kaikki siellä. Ja legenda on tähänasitsista kelpoisin. Jos johonkin, niin tähän on hyvä lopettaa.