Viikko 4: Paljon pieniä ruutuja

Neljännen kurssikerran päätehtävänä oli luoda MapInfon avulla ruututeemakartta. Ruututeemakartan laatimisen ensimmäinen ja yksi tärkeimmistä askelista oli ruudukon luominen. Ruudukkoa luotaessa määrättiin ruutujen pinta-ala ja sitä kautta myös ruutujen määrä. Ruutujen pinta-ala ja määrä taas vaikuttavat suoraan kartan tarkkuuteen: mitä enemmän ja mitä pienempiä ruutuja kartalla on, sitä tarkempaa alueellista tietoa kartalta voidaan lukea. Ruudukon tarkkuudellakin on kuitenkin rajoitteensa, sillä liian tarkka ruudukko tekee aineiston käsittelystä huomattavasti hitaampaa. Kartta ei myöskään välttämättä parane ruututarkkuuden parantuessa, sillä kaikkien ilmiöiden kuvaamiseen äärimmäinen tarkkuus ei vaadi tuo lisäarvoa.

Kurssikerran karttaa laatiessa kokeilin kolmea ruutukokoa: 500 m x 500 m, 250 m x 250 m ja 100 m x 100 m, joista päädyin käyttämään 250 metrin korkuisia ja levyisiä ruutuja. Vaikka 100 m kertaa 100 m ruudut olisivat olleet tietenkin tarkkuuden kannalta paras mahdollinen vaihtoehto, mutta ruutujen määrä alueella kasvoi niin isoksi, että tiedon käsittely hidastui merkittävästi; ruutuja syntyi valitulle alueelle yli 6 kertaa enemmän kuin 250 m x 250 m ruudukolla. Vertaamalla 100 m x 100 m ruudukolla ja 250 m x 250 m ruudukolla laadittuja karttoja toisiinsa huomattiin myös, ettei niitten tarjoama informaatio eronnut suuresti toisistaan. 250 m x 250 m ruudukko kuvaa siis väkiluvun alueellisia eroja riittävän tarkasti.

Ruudukon luomisen, datan siirtäminen aineistosta grid-tietokantaan ja muiden alkukankeuksien jälkeen pystyttiin laatimaan ruutumuotoisia teemakarttoja ruudukkomuotoon muokatusta aineistosta. Ruudut toimivat siis aluejakona teemakarttaa tehdessä.

Kartalla tarkasteltavaksi aineistoksi valitsin väkiluvun, joka saatiin ruudukkoaineistoon Pks_vaki.tab-taulukosta, joka sisältää tarkkaa tietoa pohjautuen jokaiseen pääkaupunkiseudun rakennukseen. Kun dataa siirrettäessä valittiin, että ruutuihin siirtyvän datan tulee sisältyä ruudun alueelle, saatiin rakennuksissa asuva väkimäärä muutettua ruudun sisällä asuvaksi väkimääräksi. Niinpä kartalla näkyykin kunkin 250 m x 250 m (0,0625 km2) ruudun väkiluku.

Teemakarttaa laatiessa tärkeä askel on tietenkin alueiden jakaminen luokkiin niiden väkirikkauden perusteella. Päädyin käyttämääni luokkajakoon, sillä se näyttää kartalla selkeästi tiiveimmin asutut alueet sekä muiden alueiden väliset erot. ”Tyhjiä” alueita, eli ruutuja joiden asukasluku on nolla, ei ole merkitty kartalle millään rasterilla, joten asutettujen alueiden havaitseminen helpottuu. Luokkia kuvaamaan valitsin vihreän eri sävyjä, joista vaalein kuvaa pienintä väkilukuluokkaa (1 – 23 asukasta ruudussa) ja tummin suurinta väkilukuluokkaa (272 – 908). Rasterien lisäksi kartalla näkyvät tärkeimmät tieliikenneväylät sekä kuntarajat sekä merenrannat. Rajasin kartan niin, että se keskittyy Helsingin kunnan alueeseen.

Kuva 1: Ruututeemakartta Helsingin väkiluvusta, aluejakona käytetty 250 m x 250 m ruutuja.

Visuaalisesti kartta (kuva 1) on helppolukuinen ja selkeä, ja valittu ruutukoko on riittävän tarkka kertomaan väkiluvun alueellisesta vaihtelusta tarjoamatta kuitenkaan informaatioähkyä. Yksi ongelma laaditussa kartassa kuitenkin on: sävyltään vaalein pienin rasteriluokka on niin vaalea sävyltään, että sitä on paikoitellen hankala erottaa valkoisesta taustakartasta. Myös paikannimet voisivat tuoda kartalle lisää informatiivisuutta, erityisesti jos lukija ei tunne Helsingin aluetta hyvin. Tärkeimpien tieliikenneväylien lisäksi myös juna- ja metrolinjat voisivat auttaa lukijoita löytämään syy-seuraussuhteita väkiluvun alueelliselle vaihtelulle.

Ruututeemakartta toimii mielestäni juuri tämän ilmiön, alueellisen väkiluvun, kuvaamiseen paremmin kuin perinteinen koropleettikartta, jossa aluejaon pohjana olisi käytetty vaikkapa Helsingin kaupunginosajakoa. Ruututeemakartan suurimmat edut ovat ehdottomasti tarkempi alueellinen ilmaisukyky sekä tyhjien ruutujen merkitsemättä jättäminen. Koska “tyhjiä” ruutuja ei kuvata kartalla, lukijan on helpompi hahmottaa myös sellaiset asumattomat alueet, jotka jäisivät kaupunginosajaossa kaupunginosien alle. Tällaisia ovat mm. pienemmät puistoalueet, kuten Kaivopuisto ja Kaisaniemen puisto, sekä liiketoiminta-alueet, joilla asutus on vähäistä tai sitä ei ole. Näihin alueisiin lukeutuu mm. aivan Helsingin ydinkeskusta (rautatieaseman ympäristö) sekä Ruoholahden ja Salmisaaren kärki. Kaupunginosajakoa kartan pohjana käytettäessä nämä väkirikkaiden kaupunginosien asumattomat osa-alueet eivät erottuisi erillään muusta alueesta. Kuten Saara Varis blogissaan kirjoittaakin: ” Koropleettikartta rajoittaa ilmiön esittämistarkkuutta tiettyyn pisteeseen asti, mutta ruututeemakartassa kyseistä heikkoutta ei ole.” (Varis 2017).

Luettavuudeltaan ruututeemakartat voivat tietenkin olla monenlaisia, mutta laatimani väkilukukartta on mielestäni varsin helposti luettava ja tulkittava. Sopivan pieni ruutukoko mahdollistaa sekä tarkemman alueellisen tarkastelun (vaikkapa kaupunginosan sisällä) sekä laajemman, koko kaupungin aluetta koskevan tarkastelun. Kartta ilmentää hyvin asuttuja ja asumattomia alueita kunnan sisällä; puisto- ja teollisuusalueet loistavat valkoisena ilmaisten väestön puuttumista. Tällaisia alueita kartalla ovat mm. Keskuspuisto, Viikin pellot, Vuosaaren satama-alue sekä Hietaniemen hautausmaa. Myös tiiveimmin asutut alueet, kuten kantakaupungin Töölö, Punavuori ja Kallio, erottuvat selkeästi tummanvihreinä ruuturykelminä.

Kartalla näkyviin alueellisiin eroihin löytyy selviä syitä; esimerkiksi tiheimmin asuttuja ovat keskustan vanhimmat, tiiviisti rakennetut kerrostaloasuinalueet joilla on pitkä kaupunkiasumisen historia, ja harvemmin asuttuja taas ovat uudemmat, väljemmän rakentamisen alueet (kuten Pakila ja Paloheinä), joissa rakennuskanta on pääosin rivi- ja omakotitaloja. Alueiden ikä ja väkirikkaus eivät kuitenkaan ole aina riippuvaisia toisistaan: osa uusimmista asuinalueista, kuten Ruoholahti/Jätkäsaari sekä Herttoniemenranta näkyvät ruututeemakartalla kahden ylimmän luokan edustajina, osittain jopa väkirikkaampina kuin vanha Katajanokka (joka on Helsingin vanhimpia asuinalueita). Tämä taas kertoo siitä, että tiivistä kerrostalorakentamista harjoitetaan nykypäivänäkin kantakaupunkimaisen asumisen suosion noustessa.

Varsinkin kantakaupunkialueen ulkopuoliset väkirikkaat alueet selittyvät osaltaan myös tieyhteyksillä sekä raideliikenteen (metro ja lähijunat) asemilla. Tällaisia tihentymiä löytyy esimerkiksi Itä-Helsingissä Herttoniemi, Itäkeskus, Kontula sekä Vuosaari, ja Pohjois-Helsingissä taas erityisesti Puistolan ja Malmin asemien ympäristöjen väestötihentymät.

Ruututeemakartat ovat erinomaisia työkaluja absoluuttisten arvojen kuvaamisessa. Kuten Hanna Haurinen blogissaan kirjoittaa, absoluuttisten arvojen käyttö ruututeemakartalla on hyväksyttävää, koska ruudut ovat keskenään saman kokoisia (Haurinen 2017). Muunlaisella aluejaolla, jossa alueet eivät olisi pinta-alaltaan saman kokoisia, absoluuttisten arvojen sijaan olisi suositeltavampaa käyttää suhteellisia arvoja, kuten väestötiheyttä. Ruututeemakarttojen laatiminen on melko yksinkertaista, mutta varmasti tulevaisuuden kannalta hyödyllinen taito.

Ruututeemakartan laatimisen lisäksi kurssilla siirryttiin jo hieman seuraavaan teemaan kokeilemalla jo CorelDraw-ohjelmasta tuttua digitointia (pohjakartan kohteiden kopiointia uudelle tasolle), tällä kertaa MapInfoa käyttäen. Pornaisten karttaa pohjana käyttäen piirrettiin tasoille kunnan keskusta-alueen merkittävimmät tiet ja asuinrakennukset. Mitä niillä tehdään, jää nähtäväksi ensi kerralla.

 

Lähteet

Varis, S. (2017). Ruututeemakarttoja joka lähtöön<https://blogs.helsinki.fi/saavaris/2017/02/08/ruututeemakarttoja-joka-lahtoon/>, luettu 15.2.2017.

Haurinen, H. (2017). Neljäs kurssikerta. <https://blogs.helsinki.fi/hhaurine/2017/02/13/neljas-kurssikerta/>, luettu 16.2.2017.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *