Viikko 6: Suojateitä ja tulirenkaita

Kuudes kurssikerta alkoi miellyttävällä ulkoiluekskursiolla lähiympäristöön, vieläpä kauniin talviauringon meitä helliessä. Kuten aina, tälläkin nautinnolla oli syvempi merkitys: saimme tehtäväksemme tallentaa GPS-laitteen avulla valitsemiemme kohteiden koordinaatteja, joita myöhemmin analysoimme MapInfossa. Oma ryhmäni valitsi kartoituksen kohteeksi Kumpulan kampusta ympäröivät suojatiet; tausta-ajatuksenamme oli analysoimalla kokoamaamme paikkatietoaineistoa selvittää esimerkiksi, onko suojateitä kenties enemmän tiheämmällä asutusalueella, tai löytyykö lasten suhteellisen osuuden alueen asukkaista sekä suojateiden määrän väliltä yhteyttä. 45 minuutissa ei tietenkään edellä mainittujen kaltaisiin analyyseihin soveltuvaa datamäärää helposti kerätty, mutta ainakin taustalla oli kaunis ajatus.

​                      Tietokoneiden ääreen palatessamme ryhdyimme yhdistämään suojateistä kokoamaamme aineistoa valmiisiin paikkatietoaineistoihin. Koordinaattien avulla yhdistäminen onnistui melko vaivattomasti, ja pääsimme kiinni kurssikerran pääaiheeseen: taulukkomuotoisen aineiston geokoodaamiseen. Harjoittelimme tätä itse kerättyjen aineistojen lisäksi pelikoneaineistolla (jossa käytimme street-muotoista aineistoa ensimmäistä kertaa) sekä eri hasardiaineistoilla, joista laadimme myös palautettavat kartat. Palautettavien karttojen aineistot haimme itse internetistä.

Kuva 1: Kartta yli kuuden magnitudin järistyksistä vuoden 2002 alusta tähän päivään.

Ensimmäinen kartta (kuva 1) laadittiin vuoden 1.1.2002 jälkeen tapahtuneista, yli kuuden magnitudin maanjäristyksistä koko maapallolla. Taulukkomuotoinen aineisto oli helppo tuoda MapInfoon, ja koordinaatit yhdistämällä maanjäristykset loksahtivat mukavasti paikoilleen. Kartasta näkee, kuinka maanjäristykset keskittyvät Tyynenmeren tulirenkaalle sekä muualle aktiivisen litosfääritoiminnan alueille. Suurin osa tapahtuvista maanjäristyksistä johtuukin juuri litosfäärilaattojen törmäys- ja sivuamisalueilla tapahtuvista jännitystilojen muutoksista. Kiia Eerikäisen blogissaan kirjoittama pohdinta järistyksien rajaamisesta magnitudin perusteella on mielenkiintoista (”Suuren esiintymismäärän alentamiseksi kartta olisi voinut 6 magnitudin sijaan kuvata suuremman luokan maanjäristyksiä, mutta nostamalla arvoa olisi myös niiden esiintyvyys harventunut.”, Eerikäinen (2017)), mutta näen rajauksen (yli 6 magnitudia) melko sopivana myös maanjäristyksen voimakkuuden kannalta: voimakkuudeltaan kuuden magnitudin järistykset alkavat olla jo ihmistoiminnallekin globaalissa mielessä merkittäviä.

Kuva 2: Kartta maailman tulivuorista.

Toinen kartta (kuva 2) kuvaa tulivuorten sijainteja maailman kartalla. Oransseilla kolmioilla kuvatut tulivuoret muodostavat kartalle hyvin samankaltaisen kuvion kuin maanjäristykset: suurimmat klusterit löytyvät Tyynenmeren tulirenkaalta sekä muilta litosfäärilaattojen kontaktialueilta. Huomionarvoinen tulivuoriklusteri löytyy kuitenkin itäisestä Afrikasta, suuren hautavajoaman ympäristöstä. Tällä vulkaanisesti hyvin aktiivisella alueella ei ole maanjäristyskartan mukaan esiintynyt yli 6,0 magnitudin järistyksiä vuoden 2002 jälkeen, joka herättää kysymyksen maanjäristysaineiston kattavuudesta; Itä-Afrikan hautavajoama on seismisesti hyvin aktiivinen alue Afrikan laatan jatkuvan erkanemisen takia, joten maanjäristysten olemattomuus on kyseenalaista.

Kuva 3: Kartta meteoriittien löytöpaikoista sekä putoamiskraattereiden sijainneista.

Kolmas kartta (kuva 3) kuvaa Maahan pudonneiden meteoriittien putoamispaikkoja (kraattereita) sekä meteoriittikivien löytöpaikkoja. Tähdellä merkittyjen putoamis- ja löytöpaikkojen sijainnit painottuvat kartalla hieman erikoisesti, sillä voidaan olettaa, että avaruudesta tulevat kappaleet törmäisivät Maahan satunnaisesti, ilman selviä klustereita. Meteoriittihavainnot kuitenkin painottuvat vahvasti tietyille alueille, mistä Jouko Lappalainen on blogissaan kirjoittanut osuvasti: ”Australian ja Saharan autiomaissa sadanta ja biomassan tuotanto on pientä, joten meteoriittien kraaterit säilyvät varmasti pitkään maaston korkokuvassa. Eurooppa ja Yhdysvallat taas ovat erittäin tiheästi ja pitkään asutettuja seutuja, joten luonnollisesti maastoa on havainnoitu tiheällä haravalla. Tästä syystä varmasti myös Intiassa ja Japanissa on selvästi ympäröiviä alueita enemmän meteoriittihavaintoja.” (Lappalainen 2017).

Kaikki kolme karttaa ovat hyvin yksiselitteisiä ja helposti tulkittavia; aineistoja ei ole rajattu erityisemmin tiettyjen ilmiöiden esiintuomiseksi. Mielestäni maanjäristyksistä ja tulivuorista laaditut kartat myös palvelevat hyvin tehtäväänsä varsinkin kouluopetuksen tukena. Kumpikin kartta antaa selvän kuvan käsiteltävän ilmiön havaintojen alueellisesta levittäytymisestä maapallolla, ja karttoja vertailemalla on helppo löytää yhteyksiä vulkaanisen ja seismisen toiminnan sijaintien välillä, ja sitä kautta myös Tyynenmeren tulirenkaan ja litosfääritoiminnan rooli on hyvin havaittavissa. Murheenkryyniksi muodostuukin meteoriittikartta, jonka luotettavuus koki kovan kolauksen analyysissä. Siksi meteoriittikartan käyttö opetuksessa voisi olla haastavaa, sillä tietyn ilmiön alueellisuuden ymmärtämisen lisäksi oppilaiden pitäisi pystyä samalla kartalla soveltamaan kriittistä kartanlukutaitoa sekä meteoriittihavaintojen sijoittamista aluehistorialliseen kontekstiin (alueiden asutushistoriat sekä muut Lappalaisen (2017) mainitsemat tekijät).

Kuva 4: Kartta litosfäärilaatoista sekä niiden kontaktialueista (Oskin 2016).

Kahden onnistuneemman kartan, tulivuoria ja maanjäristyksiä käsittelevien tueksi opetukseen valitsin kartan, josta käy hyvin ilmi maankuoren tektoninen rakenne, eri laatat sekä niiden raja-alueet (kuva 4). Tämä on hyvin olennainen lisäsisältö tulivuorten ja maanjäristysten opettamiseen, sillä kuten jo aikaisemmin on mainittu, sekä seisminen että vulkaaninen toiminta keskittyy litosfäärilaattojen törmäys-, sivuamis- ja erkanemisalueille. Litosfäärilaattakuvan muista kartoista poikkeava orientaatio (litosfäärilaattakartta on Amerikka-keskeinen, kun taas muut kartat meille tutumpia Eurooppa-keskeisiä) voisi myös toimia helpottavana tekijänä Tyynenmeren tulirenkaan kehämäisen rakenteen hahmottamisessa.

Kurssikerran tärkeimmän sisällön, sijaintitietojen yhdistämisen oppimisen kannalta kurssikerta oli varsin onnistunut. Opin yhdistämään sekä koordinaatti- että street-muotoisia aineistoja keskenään MapInfon avulla, joka oli odotuksiani kivuttomampaa. Sijaintitietoja yhdistäessä tärkeää on erityisesti kahden eri aineiston yhteensopivuuden varmistus; tähän kuuluu mm. koordinaattijärjestelmien yhteneväisyyden varmistaminen sekä street-aineistoissa kadunnimien manuaalinen yhdistäminen. Näidenkin varmistusten jälkeen sijaintien oikeellisuutta ei voida taata, vaan laadittuun karttaan täytyy (kuten aina) suhtautua kriittisesti. Jos esimerkiksi meteoriittihavainnot keskittyvät valtamerialueille tai maanjäristykset luovat kartalle viivan keskelle Euraasian litosfäärilaattaa, voi olla syytä tarkistaa kartan laatimisen vaiheet.

MapInfo alkaa kuitenkin tuntua koko ajan enemmän ystävältä, vaikka joka kurssikerran alussa minut valtaakin pieni pakokauhu ja ”mitä-mä-nyt-teen”-tunne. Kyllä tässä pärjäillään.

 

Lähteet:

Eerikäinen, K. (2017). Kurssikerta 6. <https://blogs.helsinki.fi/kiee/2017/02/26/kurssikerta-6/>, luettu 27.2.2017.

Lappalainen, J. (2017). Osa 6 – “Hit me like a meteorite, don’t let me go”. <https://blogs.helsinki.fi/ladjouko/2017/02/23/foxtrot/>, luettu 27.2.2017.

Oskin, B. (2017). What is Plate Tectonics? LiveScience.com, <http://www.livescience.com/37706-what-is-plate-tectonics.html>, luettu 27.2.2017.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *