Suomalaisia sektorikuplia

Suomalaisista työpaikoista noin 73 prosenttia on yksityisellä sektorilla (2018). Julkinen sektori puolestaan työllisti viime vuonna noin 27 prosenttia työllisistä.

Olen tutustunut työni vuoksi monen ihmisen LinkedIn -profiiliin. Koska en ole yhteiskuntatieteilijä, uudet näkymät ovat avautuneet silmieni eteen yllättävinä.

Melkein kaikki yritysjohtajat ovat keskittyneet työssään yhdelle ainoalle, rajatulle sektorille. Esimerkiksi elintarvikealan yritysten johto on kulkenut säännönmukaisesti alan suuryrityksestä toiseen. Saman voi havaita myös pankkisektorilla.

Tarkkarajainen, syvä asiantuntemus on epäilemättä arvokasta.

Samalla kuitenkin ymmärrys muista kuin oman alan yrityksistä ja yhteiskunnasta ylipäänsä kapenee. Sama ilmiö toistuu yliopistomaailmassa.

Kollegani hallinnossa ja tutkijatehtävissä ovat työskennelleet lähes poikkeuksetta vain ja ainoastaan korkeakoulusektorilla. Tutkijat ovat saattaneet käydä postdoccaamassa ulkomailla, mutta palaavat mieluiten alma materiinsa tai toiseen kotimaiseen yliopistoon.

Mitä tämä tarkoittaa Suomen kannalta? Visioissa puhutaan ketteristä kokeiluista ja rohkeista valinnoista. Tekevätkö niitä ihmiset, jotka ovat koko uransa ajan tarkastelleet vain samanlaisia organisaatioita. Löydetäänkö parhaat ideat todellakin toinen toistaan matkien?

Ei ole ihme, jos innovaatioita organisaatioiden kehittämiseen tai tutkimukseen ei synny – meillä on ihan aivan liian vähän kosketuspintaa yhteiskunnan eri sektoreille.

Yritysten pitäisi päästä tutustumaan valtiosektoriin, tutkijoiden yrityksiin ja kuntaosaajien päästä käymään joskus tutkimuslaitoksissa. Kun ymmärrys toisten toimintatavasta ja ajatusmaailmasta paranee, myös kunnioitus muiden osaamista kohtaan kasvaa.

Eräs suomalainen elintarvikealan yritys on lähestynyt maatalous-metsätieteellistä tiedekuntaa. He haluaisivat kehittää yritysten ja yliopiston välille vaihto-ohjelman. Yritys on kiinnostunut ottamaan post doccaavia tutkijoita vaihtoon. Jos saamme ohjelman toteutumaan, tuodaan työelämärelevanssia yliopistoon kahmalokaupalla. Nuoret tutkijat imevät vaikutteita yrityskulttuurista ja tuovat toivottavasti sen parhaat opit takaisin. Samalla yritykseen ujutetaan ymmärrystä tutkimuslaitoksia kohtaan.

Olisiko mahdollista saada tutkijoiden urapolkuun rohkeampia sivuhyppyjä? Olisimmeko vihdoin valmiita kannustamaan niihin ja arvostamaan toisaalla kartutettua osaamista?

Lähteet

Tilastokeskus: Työvoimatutkimus. Työlliset työnantajasektorin mukaan. Liite 9. http://www.stat.fi/til/tyti/2018/12/tyti_2018_12_2019-01-24_tau_009_fi.html

Massaopetus vaatii strategisia ratkaisuja

Elements of AI –verkkokurssi, jonka Helsingin yliopisto on tuottanut yhdessä Reaktor-yhtiön kanssa, avataan nyt myös ruotsinkielisenä. HY:n tiedotteen mukaan myös muut maat ovat kiinnostuneet kurssin käännösversioista. Kurssille on ilmoittautunut vajaassa vuodessa 130 000 ihmistä, joista 13 000 on suorittanut sen.

Mitä nämä massoja kiehtovat kurssit oikein ovat?

MOOCit tulivat maailman tietoisuuteen kovalla rytinällä 2012. New York Times nimitti vuotta 2012 MOOCien vuodeksi. Huomioon nousi erityisesti Stanfordin professorin tekoälyä käsittelevä luentosarja, joka oli verkossa kaikkien nähtävillä. Luennoille oli ilmoittautunut 160 000 ihmistä. Lopulta 23 000 suoritti kurssin.

MOOCien esihistoriallisena aikana, ennen vuotta 2014, avoimia massaluentoja tehtiin lähinnä yliopistojen markkinoimiseksi. Uteliaat opiskelijat arvioivat opinahjoja ja yliopistot puolestaan pyrkivät houkuttelemaan uusia opiskelijoita. Vähitellen MOOCit kuitenkin arkipäiväistyvät ja osa niistä muuttui maksullisiksi. Pientä maksua vastaan oli mahdollisuus oppia paljon. Alustojen omistajat puolestaan keräsivät mojovia voittoja, kun opiskelijoita oli miljoonia.

Vuonna 2017 tapahtui seuraava käänne. Alustat alkoivat vähitellen liittoutua yliopistojen kanssa tuottaakseen tutkinto-opetusta. Esimerkiksi FutureLearn julkaisi Information Technology Leadership –opinnot yhdessä Deakin yliopiston kanssa. Hintalappu tälle koulutukselle on reilut 18 000 AUD eli yli 11 000 euroa. Yliopistotutkintoja MOOCin kautta tarjoaa tällä hetkellä noin 15  amerikkalaista, eurooppalaista ja australialaista yliopistoa. Näiden joukossa on myös Imperial College, London.

Yliopistot muodostavat myös opetusalliansseja.

Australian National University meni yksiin seitsemän muun yliopiston kanssa ja perusti Virtual Exchange -allianssin. Nyt esimerkiksi Leidenin yliopiston opiskelijat voivat opiskella virtuaalisesti vaikkapa astrofysiikkaa Australiassa.

Mitä tämä tarkoittaa Suomen ja oman yliopistoni kannalta? Kauanko uskallamme odottaa? Kannattaisiko meidän liittoutua toisten suomalaisten ja eurooppalaisten yliopistojen kanssa? Mahdollisuuksia on tällä hetkellä paljon. Olisiko nyt oikea aika hakea kumppaneita, kun liittoutuminen on vasta alkamassa?

Meidän täytyy tehdä tärkeitä ratkaisuja.

Miten hyödynnämme virtuaalialustoja traditionaalisen opetuksen tukena? Kuinka kehitämme kansainvälistä yhteistyötä yliopistojen ja muiden korkeakoulujen välillä? Annammeko kaiken ilmaiseksi, vai paikkaammeko verkko-opetuksella yliopiston budjettia? Yhdistämmekö voimamme Pohjoismaiden kanssa vai suuntaammeko paljon kauemmas? Haluammeko vaikuttaa myös kehitysmaissa?

Lähteet

HY:n tiedote 6.2.2019 https://www.helsinki.fi/fi/uutiset/datatiede/elements-of-ai-verkkokurssi-alkaa-kevaalla-myos-ruotsissa?utm_source=social_owned&utm_medium=twitter

FutureLearnin verkkosivut https://www.futurelearn.com/degrees/deakin-university/information-technology-professional-practice

Virtual Exchange http://www.anu.edu.au/students/careers-opportunities/global-programs/other-semester-length-options/virtual-exchange

Mark Brown: Why Invest in MOOCS? Strategic Institutional Drivers. Julkaisussa The 2018 OpenupEd Trend Report on MOOCS (toim D. Jansen & L. Konings). https://tinyurl.com/2018OpenupEdTrendReport

Dhawal Shah: By the Numbers. MOOCs in 2018. https://www.class-central.com/report/mooc-stats-2018/

 

Yritysyhteistyö nousuun: ulkomaisten vai kotimaisten kumppanien kanssa??

Kotimaisten yritysten tutkimukseen investoimat rahat vähentyivät 2010-luvulla. Vaikka sijoitukset tuotekehitykseen ja tutkimukseen ovat vähitellen taas kasvaneet, tuntuisi naiivilta, jos yliopisto luottaisi yksinomaa kotimaiseen yritysrahoitukseen. Kotimainen politiikka ja siihen heijastuvat ulkomaiset tapahtumat vaikuttavat myös suomalaisten yritysten halukkuuteen investoida tutkimukseen.

Kuva 1. Kotimaisten yritysten TKI-menot 2010-2017 (Tilastokeskus). Tutkimus- ja kehitysmenot laskivat huippuvuodesta 2011 vuoteen 2015 yhteensä 31%.

Helsingin yliopiston tutkimusrahoitus yrityksiltä on kuitenkin saanut puhtia EU-maiden ja muun maailman yritysten tuomasta rahasta. Erityisesti EU:n ulkopuolisen rahoituksen osuus kokonaispotista on kasvanut vauhdikkaasti.  Kun vuonna 2010 alle 1% Helsingin yliopiston tutkimukseen suunnatusta yritysrahoituksesta saatiin Euroopan ulkopuolelta, kasvoi osuus 19 %:iin vuonna 2017.

Kuka hyötyy eniten yhteistyöstä?

Suomen valtion kannalta tuntuu nurinkuriselta, jos suomalaisessa yliopistossa kehitettyä teknologiaa ja osaamista viedään aina vain enemmän ulkomaille. Ulkomaisten yhtiöiden hankkima osaaminenhan muuttuu rahaksi ja työpaikoiksi Suomen verottajan ulottumattomissa.

Huolestuttavinta on, jos tietoa myydään alehintaan. Valitettavan usein yritys onnistuu neuvottelemaan yliopistojen kanssa itselleen edullisen hinnan, ja yliopistolle ei jää viivan alle kuin akateemisia julkaisuja. Yritysyhteistyön osalta on tärkeää ymmärtää, että yritys tarvitsee tutkimusta liiketoimintansa kehittämiseen. Investoinnit tulevaisuuteen voivat olla kalliitakin, jos tuotto-odotus on korkea. Yliopistolle jäänyt voitto käytetään perustutkimukseen, joten lopulta tämäkin tieto siirtyy yhteiskunnan käyttöön.

Eettisiä ongelmia

Tiedon ja teknologisen osaaminen jakaminen ulkomaille sisältää muitakin kuin taloudellisia ongelmia. Tekniikkaa voidaan usein käyttää myös eri tarkoituksiin kuin niihin, joihin se on luotu. Esimerkiksi kasvojentunnistusteknologia voi nopeuttaa turvatarkastuksia lentokentillä, mutta samalla estää poliittisesti epäilyttäviä henkilöitä kävelemästä kaduilla. Dronet voivat viedä lääkkeitä esim. maanjäristyksen takia eristykseen jääneille alueille, mutta niillä voidaan valvoa myös toisinajattelijoita.

Keskustelu siitä, millaisen kannan yliopisto ottaa eettisiin ratkaisuihin, on vielä käymättä.

Tutkimuspalveluiden ja viestinnän tuki tarpeen

Ulkomaisiin yritysyhteistyökumppaneihin joudutaan panostamaan aivan toisella tavalla kuin kotimaisiin. Luottamussuhteen luominen ulkomaiseen toimijaan kestää kauemmin kuin suomalaisten yritysten kanssa. Yliopiston brändiä pitää kiillottaa jatkuvasti, jotta se tavoittaisi kansainvälisten firmojen huomion. Kansainvälisillä kentillä kilpaillaan Cambridgen, Stanfordin ja Oxfordin kaltaisten nimekkäiden yliopistojen rinnalla. Pienestä, pohjoisesta yliopistosta nousevia tutkijoita ei aina huomata helposti.

Kuva 2. Kotimaisten ja kansainvälisten yritysten kanssa tehtävän tutkimusyhteistyön hyvät puolet ja haasteet.

Suhteiden luominen suuryrityksiin tehdään yksilötasolla. Tutkijoiden on päästävä kongresseihin vakuuttamaan kumppaninsa. Samaan aikaan osastojen ja tutkimusryhmien ulkoisien nettisivujen on oltava huippukunnossa ja tutkijoiden TUHAT-profiilien valmiita kumppaneiden tarkasteltaviksi. Kun vihdoin päästään neuvottelemaan sopimusehdoista, tarvitaan vielä vahva tuki tutkimuspalveluista. Huolellisesti valmisteltu ja selkeä sopimus on yleensä onnistuneen yhteistyön selkäranka.

Working with the industry can help produce impact from research results.

Interview with Anna Valros, Professor, Faculty of Veterinary Medicine
Department of Production Animal Medicine & Research Center for Animal Welfare

Anna’s expertise is in the field of animal welfare. She mainly works with pigs and poultry.  Her studies typically look at the interaction between the housing, environment or handling of animals, and their welfare level. This involves behavioral and physiological measurements taken from animals on, for example, farms and at slaughterhouses. The main aim of her research is to identify challenges in animal welfare and help find solutions that benefit animals as well as are feasible for the industry.

What is your experience with business collaboration?

“I have good connections with the pig industry. I mostly work together with farmers, slaughter houses and feeding companies. Some of these have provided funding for our research and others have purchased research from us. We also get provided with materials for our studies, for instance experimental feeds, or access to animals.  In other cases, our collaborations have focused on studies related to pain, together with pharmaceutical companies. These firms have, for example, supported the project by providing us with pain alleviating compounds for our research.”

What type of collaborative projects have you worked on?

“We often set-up our laboratories on farms. Farms give us access to the facilities and animals. They allow us to run our experiments and collect the resulting data. We get feedback from the farmers and ask about their practices.  We can then evaluate possible ways of ameliorating animal welfare through improving housing or management.”

Anna’s collaborations have sometimes been initiated from a specific question or need that companies wish to answer, she explains, “We had one project in which a company hired us to research the transportation of turkeys when it comes to animal welfare. Animal welfare can be important for a company’s public image. The firm wanted to know whether they could grow larger turkeys without having to change to bigger transport cages. They asked us to evaluate the effect the cages would have on the larger animals. We conducted the study and concluded that there would be a negative impact on the welfare of the turkeys, and the company did take our advice seriously. ”

“Collaborations can arise from a specific question or need that companies wish to answer. “

 Why do you do business collaboration?

“My research requires access to animals and farms. We do not have experimental farms for pigs and poultry at the University and therefore it is impossible to conduct our research without industry partners. It is also important for us to work with farms to get feedback for our experimental plans and whether these mimic the real-life scenarios. This makes our studies more applied and helps us achieve impact through our research results.”

 How do you find your industry partners?

“More or less everyone working in the animal product industry in Finland knows each other so it’s easy to identify potential partners. However, when looking for a collaborator I usually go back to my existing network. I tend to contact the people I know. It is easier to work with a partner that you have already collaborated with as they understand what research is about and how it works.”

“It is usually easier to work with a partner that you have already collaborated with as they understand what we do and already know how to work together with us.”

 What challenges do you experience when collaborating with the industry? 

“The biggest challenge for us is to find motivated farmers that would be willing to take part in our studies. Farmers are generally under high pressure and work long hours. It can be difficult to get them interested in utilizing their own time for our research.  It also takes time to build an understanding of how research works. Maintaining scientific integrity and right to publish are crucial aspects in research-business collaboration. You have to carefully go through with partners how things will be done in the study plan and how the results will be utilized. These matters need to be agreed on prior to the start of the study as they can be sensitive issues.”

“Maintaining scientific integrity and right to publish are crucial aspects in business collaboration.”

 Have these collaborations resulted in any impact for society?

“My research has impact on animal welfare. However, I would also like to think that my work has changed attitudes on the industry side and that our studies can provide benefit to both animals and companies. For example, we had one study that looked at enrichment objects for pigs. These are objects used to provide farm pigs with something to do. The aim of the study was to identify cheap and good objects for pigs to fulfil their need to explore and chew with. We tested different types of objects and ended up concluding that fresh wood from for example birch tress was the best option. This is cheap, it’s readily available on many farms and improves the welfare of the animals. We therefore found a simple and easy solution which benefited both animals and farmers. After that study was published, wood logs started being regularly used on many farms.”

“Our studies can provide benefit to both animals and companies.”

Anna continues, “I also work with tail biting pigs. When stressed, pigs tend to bite each other’s tails. To solve this issue, their tails are cut off. This practice is not legal in Finland but is still widely practiced in other parts of EU, and the rest of the world. We therefore were interested to find out how do Finnish farmers deal with the issue and see whether the same practices might successfully be used abroad as an alternative to tail cutting. We sent a survey to Finnish farmers to find out how do they handle long-tailed pigs. The study gained a lot of international attention, and I was invited to talk about the issue abroad.”

 Do you have any tips for other researchers when it comes to business collaboration?

“You have to build trust and understanding with the industry. This is extremely important when you want to sell your research idea to a potential partner. Open communication and discussing with honesty is very important. Additionally, you should never underestimate the knowledge the industry has and to what extent they can contribute to your research.”

“Building trust and understanding are extremely important when you want to sell your research idea to a potential partner.”

What do you think could be further improved or developed at your faculty in order to support business collaboration?

“It would be beneficial to build long term lasting relationships with the industry when it comes to scientific projects. Currently our projects tend to be short collaborations that last only a few years, or less.” Anna continues, “I think we could also make use of more training and advice when it comes to business collaboration. For example, we could use assistance with how to deal with the publication of research results, how to work together without risking the science and how to communicate with companies when it comes to sensitive matters.”