Käyntikortti = arpalippu

Osallistuin lokakuun alussa London Business Schoolin Jeff Skinnerin ja Stanfordin yliopiston Michael Shanksin yhteiseen tilaisuuteen liittyen yrittäjyyteen.  Erityisesti tapetilla oli tutkimukseen perustuva yrittäjyys.

Tutkijalle yrittäjän rooli voi olla vaikea. Tutkijaa mietityttää, onko tieteen tekeminen tärkeämpää kuin rahan tekeminen. Roolit eivät kuitenkaan ole toisensa poissulkevia. Tieteen saavutusten vieminen käytäntöön, voi johtaa rahan ansaitsemiseen. Tämä tie on usein yhtä vaikea kuin akateeminen meritoituminenkin.

Keskustelussa dominoivaksi teemaksi nousi verkostoituminen. Ilman sopivia suhteita on vaikea päästä eteenpäin tieteessä, mutta myös business-maailmassa. Kun tuntee oikeat ihmiset, saa tukea ja apua työhönsä. Tiedemaailmassa yksinpakertaja jää helposti sosiaalisten verkostoitujien jalkoihin. Yhteistyökumppanit löydetään kongresseissa tai verkostoitumisalustojen kautta. Parhaat ideat syntyvät monesti monitieteisessä ympäristössä.

Seminaarin parhaan puheen piti Andre Krouwel. Tämä valtiotieteilijä kehitti puolivahingossa vaalikoneen tutkimuskäyttöön, mutta vähitellen sen ympärille kasvoikin yritys Kieskompas. Krouwel heitti: ”Luck will come with the connections”. Käyntikortti on kuin arpalippu. Jos joku antaa sinulle sellaisen, se kannattaa ottaa aina vastaan. Jokainen arpa ei voita, mutta jos et osallistu, et voi myöskään voittaa. Mitä enemmän verkostoidut, sitä todennäköisemmin joku kohtaamistasi ihmisistä voi auttaa sinua oikealla hetkellä.