Kokemuksia Ubuntusta, osa 2

Kirjoitin nelisen vuotta sitten blogikirjoituksen uudesta tuttavuudesta, Linuxin Ubuntu-distribuutiosta. Nyt ehkä lienee aika kirjoitella jotain hieman uudempia omia kokemuksia aiheesta…

Eli (tuo vanhassa blogissa kommentoimani) ensikosketus Ubuntuun oli positiivinen, erityisesti silloin miellytti asentamisen helppous ja käyttö monilta osin. Kuten tuon vanhan merkinnän kommenteissa toteankin, Ubuntuja on alkututustumisen jälkeen tullut käytettyä hyvinkin aktiivisesti, niin työ- kuin vapaa-ajankin käyttöön. Käytöstä alempana lisää, mutta ensin pikainen perehdytys niille, joille Ubuntu on vielä vieras asia.

Ubuntu (suomalainen sivusto) on ilmainen, avoimen koodin ohjelmistoihin pohjautuva Linux jakelu, jonka voi ladata netistä, tallentaa esimerkiksi cd:lle tai muistitikulle, ja käyttää sellaisenaan. Sen voi myös asentaa (cd:ltä tai muistitikulta) tietokoneelle, ja käyttää koneen ainoana käyttöjärjestelmänä tai asentaa käytettäväksi muun käyttöjärjestelmän (kuten Windows) rinnalla. Siitä on neljä eri pääversiota, työpöytä-, palvelin-, minikannettava-, ja mobiililaiteversiot.

Yksi helpohko, itse suosimani tapa kokeilla Ubuntua, on ladata netistä kätevä UNetbootin-softa, kytkeä koneeseen TYHJÄ muistitikku, valita asennettavaksi uusin Ubuntu-desktop-versio (tällä hetkellä 10.04), ja asentaa se tikulle. Tämän jälkeen vain tikku kiinni (melkein mihin tahansa koneeseen), virrat päälle, ja käynnistys tikulta (yleensä F12-painamisella BIOSin käynnistyessä saa valita USB-tikulta buuttaamisen, joskus tosin BIOSista pitää ensin sallia USB-bootin käyttö), ja voila – kone käynnistynee mukavasti suoraan Ubuntuun, joka on sen kummempia asentelematta käytettävissä vaikkapa nettisurffailuun ym. Lisäksi tällainen käyttö ei sotke koneen oikeaa levyä mitenkään, eli sammuttamalla ubuntun ja irroittamalla tikun, konetta voi käyttää kuten ennenkin.

Jos sen sijaan haluaa Ubuntun pysyvämpään käyttöön, se kannattaa asentaa koneelle pysyvästi. Tämän voi tehdä tavallisen käyttöjärjestelmän rinnalle, mutta itse olen suosinut sitä monissa koneissa ainoa käyttöjärjestelmänä (kun se pyörii hyvin myös vanhemmissakin koneissa), eli asennuksen voi tehdä esimerkiksi käynnistämällä kone tikulta, ja sitten valita asennus paikalliselle levylle (kannattaa huomioida, että riippuen mitä asennuksessa valitsee, asennus VOI tyhjentää koko levyn – siten asennus kannattaakin varmuuden vuoksi tehdä vasta, kunhan koneen levyltä on ensin ottanut talteen kaiken, mitä voi mahdollisesti tarvita). Asennuksen valmistuttua buuttaus (ja tikku irti), ja kone käynnistyy paikallisesti Ubuntuun, mikä on nopeampaa kuin tikulta käyttö.

Itse olen viime vuosina tottunut tilanteeseen, että työpaikoilla käytän kaikkia kolmea käyttöjärjestelmää koko ajan (Windows, Linux (=Ubuntu), Mac OSX) eri koneissa, kotona joukosta on Windows tippunut pois jo joitain vuosia sitten. Myös eri paikkoihin pystyttämistäni servereistä 80% ovat olleet Ubuntuja (palvelinversioita), ja loput tarvittavista ohjelmistoista tai proseduureista johtuen Red Hatteja tai Windows Servereitä. Väittäisin silti, että noistakin Ubuntun saa nopeiten pystyyn ja käyttökuntoon – ja luotettaviakin ne tuntuvat olevan, kun jotkut palvelimet ovat hyrränneet jatkuvasti jo vuosikausia ongelmitta. Uusimmissa Ubuntu-servereissä kriittiset päivitykset saa mukavasti asentumaan automaattisesti, joten niitä tosiaan uskaltaa jättää päälle pidemmäksikin aikaa – vanhempiin automatisoin ne omalla skriptinpätkällä (joka ei siis enää ole tarpeen, mutta ehkäpä linkitän sen lähiaikoina tänne kuitenkin, jos joku vaikka sattuisi vielä tarvitsemaan).

Sukulaisillekin Ubuntuja on tullut asenneltua, ja ihan tyytyväisiä ovat olleet, kun se vanhoissakin koneissa jaksaa pyöriä paljon muita vaihtoehtoja nopeammin. Ongelmia tai epäkohtia ei juuri ole ollut, paitsi että eräitä webikameroita ei ole ollut helppo saada toimimaan Skypen kanssa, ja jotkut MS Office-tiedostot eivät aina aukea kovin nätisti Ubuntun mukana tulevassa OpenOfficessa. Muuten Ubuntuun on oltu tyytyväisiä, asennus on nopeaa, päivitys helppoa ja kaikki peruskäytössä tarpeelliset asiat toimivat. Nykyään sen kanssa jopa hämmästyy usein positiivisesti, kun esim. uudelle printterille löytyikin valmistajan sivulta helposti asentuvat ja loistavasti toimivat ajurit, eli eri laitevalmistajien tuki Linuxille tuntuu myös olevan koko ajan yhä paremmissa kantimissa.

Voisin tähän väliin vielä kehua tuollaisia ‘muistitikku-Ubuntuja’ eli nk. live-asennuksia (joissa Ubuntua ajetaan tikulta – käytännössä missä tahansa koneessa – koneen normaalikäyttöjärjestelmään koskematta). Tuollaiset pikku tikut ovat pelastaneet päivän useammassakin paikassa, kun äkkiä on tarvinut saada aikaiseksi jotakin (suorien verkkolähetysten välitystä paikasta toiseen, ison tiedoston saaminen http:n yli haettavaksi, dhcp-palvelun pystytys tapahtuma-alueen paikallisverkkoon, jne) – hätätilassa siis on riittänyt, että löytyy mikä tahansa läppäri tai kone, johon tikku kiinni, buuttaus siltä Ubuntuun, ja kyseinen palvelu/ratkaisu pystyyn, ja jätetään kone päälle lopputapahtuman ajaksi. (Btw, kannattaa kopioida asetustiedostot talteen tai vähintään kirjoittaa ylös mitä pystytti ja miten, siltä varalta että joku katkaisee sähköt yöksi)… Tapahtuman jälkeen vain koneen sammutus, tikku irti, ja kyseinen kone on ennallaan kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Ja tikku kulkee taskussa mukana kohti uusia haasteita. Erittäin kätevää ja välillä korvaamatonta.

Eli tässä pari sanaa lisää aiheesta. Voisin vielä näin loppuun mainita, että palvelimia pystytellessä kannattaa yleensä asentaa uusin tarjolla oleva LTS (Long Term Support) asennuspaketti, sillä ko. kirjainyhdistelmällä varustetut palvelinversiot ovat tuettuja 5 vuotta julkaisustaan eteenpäin – tärkeät korjaukset ja tietoturvapäivitykset tulevat siis tuon ajan ‘takuulla’. Työpöytäversioissa LTS-tuki on kolme vuotta, mutta niitä kannattaa usein päivitellä uudempaan julkaisuversioon jo aiemmin, sillä Ubuntuun uudet versiot julkaistaan joka vuoden huhtikuussa ja lokakuussa, ja päivitys uudempaan versioon onnistuu sekin helponlaisesti klikkailemalla.

(Vaikka Ubuntua yllä kaikille näin estotta kehunkin, niin tekstiin kannattaa suhtautua sillä pienellä varauksella, että allekirjoittanut on koskenut Linuxiin ensimmäisen kerran 90-luvun puolivälissä ja muutenkin on IT-alalla töissä – eli vaikka Ubuntulla webipalvelimenkin saa klikkailemalla pystyyn, niin aivan uudelle Linux-käyttäjälle jotkut asiat voivat aiheuttaa ihmetystä (kuten: mihin ne webisivut sitten pitäisi oikein pitäisi laittaa? oikea vastaus on hakemisto nimeltä /var/www ). Aloittelijan kannattaakin ongelmien sattuessa turvautua suosimaansa hakukoneeseen (netissä on pilvin pimein ohjeita vaikka mihin), keskustelupalstoihin, tai mikä vielä parempi, johonkin tuttuun henkilöön jolla on jo Ubuntu-kokemusta; monet käyttäjät kun tuntuvat mielellään opastavan muitakin sisään tähän ihmeelliseen maailmaan ;))

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *