Työtuolin uusi kuosi

Pakkaspäivän ratoksi tuli viimeisteltyä työtuolin verhoilu. Käytin tuolin verhoiluun jämäkangaspalat jalkapallista, joka on myös nähtävillä blogissa. Kankaan kuviointi ei ihan mennyt kohdilleen istuinosassa johtuen kangaspalan muodosta, mutta sain sentäs selkäosaan täydellisen kuvion.

Puujuna

Vedettävä puujuna liikkuu lattioillamme aina silloin tällöin. Usein se löytyy kuitenkin leluarkusta odottamassa lasten leikkejä.

Joulukortit

Tein sekalaisen kokoelman joulukortteja, joihin piirsin liiduilla eri aiheita. Katuliidut eivät kokonsa puolesta ole kovin kätevät joulukorttitaitelussa, mutta suurpiirteisempään taiteiluun ne sopivat oikein mainiosti. Tuherretut joulukortit kaimoinensa lähtivät maailmalle ilman fiksatiivikäsittelyä, sekin vielä hankintalistalla.

Verhot lahjaksi

Nämä verhot ompelin joululahjaksi. Käytin tavallisen mittanauhan sijaan toista mittaa ja senhän tietää, mitä siitä tuli. Moka. Toisesta verhosta tuli puoli metriä liian lyhyt, joten ompelin sitten pitsinauhaa jatkokappaleen peitoksi. Toiseen verhoon lisäsin tietenkin samanlaisen pitsinauhan, vaikka se säästyikin virheeltä. Onneksi kangasta oli niin runsaasti, että sain jatkokappaleen tehtyä ilman vastoinkäymisiä ja vieläpä itselleni 2 kpl lyhyempiä verhoja.

Virheistään oppii, tekevälle sattuu. Ensi kerralla muistan käyttää metrimittaa sekä tarkistaa kankaan pituuden kymmeneen kertaan:)

 

Sydämet

Jouluna yllättäen tuli niin kiirus, etten ehtinyt paljon päivitellä blogia, mutta menkööt seuraavat päivitykset näin post joulu-hengessä:)

Nämä sydämet ompelin kirpputorilta löytämästäni verhotilkusta. Mallina käytin pipakakkumuottia. Joihinkin sydämiin tein osat nurjasta puolesta, jotta sain sydämistä ruutukuosisia. Poltin satiininauhan päät purkautumisen ehkäisemiseksi ja kiinnitin nauhan sydämiin, minkä jälkeen täytin ja ompelin sydämen valmiiksi.