Itsestäänselvyyksiä etsimässä

Seitsemäs kerta paikkatietoa tuli toissaperjantaina täyteen. Onnenlukunahan monet tuota lukemaa pitävät, mutta onko onni että kurssi tuli tämän kerran myötä päätökseen? Ei oikeastaan. Omalla tavallaan ikävää tämä periodimuotoinen taikka lukion jaksomuotoinen opiskelu. Aina kun ehtii sopivasti asenneoitua kurssilla käymiseen ja käsiteltäviin asioihin, vaihtuupi kaikki jälleen uuteen ja ihmeelliseen uusien kurssien muodossa. Tiedä olenko mieleltäni taantunut peruskoulutasolle, mutta olipa siinäkin puolensa. Rutiininomaisesti tapitin ne uskonnon tunnitkin kerran viikossa vuoden ympäri. Jo tämänhetkisessä iässänikin kun aika tuppaa jo kulkemaan niin hirmuista vauhtia, että näiden neljän periodin kesto tuntuu jäävän häviävän pieneksi. Viimeistä tämän lukunkauden neljännestä tässä jo eletään. Ei pysy pieni mieli elon perässä.

Viimeisellä kurssikerralla tarkoituksena oli luoda kaksi teemakarttaa, jotka teimme itse etukäteen hankkimamme aineiston pohjalta. Valinnanvapaus on aina haastava asia, mitäs minua lampaanluonteista mielenlaatua moisella härnäämään. Itsellenikin tuntemattomista syistä päädyin kuitenkin tutkailemaan Irlantia. Liekö taustalla jonkinlaista hiustenväriin liittyvää hengenheimolaisuutta, mene ja tiedä. Päättäväisesti pidin kuitenkin kiinni valitsemastani kohdemaasta, vaikka maakuntakohtaista aineistoa ei tahtonut juuri millään löytyä. Kuitenkin pitkittyneen hakukonetaistelun jäljiltä päädyin sivustolle, jolta löytyi pari Irlannin turismia käsittelevää kaavioita. Päätös ensimmäisen tekemäni kartan aiheesta olikin helppo, sillä aineiston puitteissa ei muita esitettäviä muuttujia edes ollut valittavissa.

IRLANTITURISMIJATULOT

Kuva 1. Irlannissa vierailleiden ulkomaalaisten lukumäärän ja matkailun tuottamien tulojen vertailua

Ja kuten ylläolevasta karttakuvasta numero 1. ilmenee, onnistuin jälleen kerran luomaan kartan, joka kuvaa täysin selvää syy–seuraussuhdetta. Alueilla, joilla käy paljon ulkomaisia matkailijoita, on myös sen myötä suuremmat matkailun myötä kertyneet tulot. Kykenen aina kyllä löytämään niin jännät muuttujat näihin karttoihini. Mutta kyllähän minä tästä vielä paremmaksi osaan pistää, kykyni ovat rajattomat. Kääntäkäämme katseemme siis allaolevaan karttakuvaan numero 2.

irlantiautoja

Kuva 2. Irlannin asukasluvun ja ajokorttien haltijoiden määrän vertailua

Ennen kurssia minun oli tavattoman vaikea löytää mitään järkevää aineistoa jota voisin teemakartassani esittää. Mutta kurssikerran aikana löysinkin miltei ensimmäisellä haulla hyvin kattavasti Irlantia alueittain käsittelevän aineiston. Valinnanvaraa oli esitettyjen muuttujien suhteen, ja kaikki oli vielä nätisti maakunnittain esitettynä. Tämähän sattui sopivasti. Mutta tässä vaiheessa jokin meni jälleen pieleen, ja kekseliäisyyteni taantui jälleen kyseenalaiselle tasolle. Mikäs sen fiksumpaa, kuin esittää kartalla väkiluvun ja ajokortin haljoiden välistä suhdetta! En tiedä koinko tämän tekohetkellä hyväksikin ideaksi, mutta lopputuloksen katselu sai aikaan lähinnä epäuskoiseen nauruun sekoittunutta ihmetystä. Siinä karttaani taivastellessani totesin jälleen onnistuneeni. Kun aurinko paistaa on valoisaa, nälkä lähtee syömällä ja taivas on sininen. Paljon ihmisiä = paljon ajokortin haltijoita. Mikäli päiväkodissa olisi kartoista kiinostuneita, löytyisi minulta kyllä heille materiaalia. Lahjakkuuteni on negatiivista, mutta eipä näitä karttoja ainakaan tarvitse vaivautua analysoimaan. Sadepilvelläkin kultareunus, huonolla kartallakin, ööh, peruna.

Toki molemmista kartoista löytyy myös joitakin ilmiselvästä ennakkoasetelmasta poikkeavia tuloksia, mutta pääasiassa tulokset ovat yhteneväisiä ja ilmeisiä. Kuitenkin kuvan kaksi kohdalla jäin ihmettelemään, miksi juuri yhdellä vähäisen asutuksen alueella on todella runsaasti ajokortin haltijoita verrattuna ympäröiviin vastaavan asutuksen alueisiin. Sitten huomasinkin, että alueella on karttani mukaan enemmän ajokortin haltijoita kuin asukkaita. Itsestääselvyyksien esittämisen lisäksi tuotokseni on vieläpä virheellinen. Tasokasta jälkeä, täytyy myöntää.

Kokonaisuudessaan koin kurssin todella miellyttäväksi. Vaikka viimeisellä kurssikerrallakin sain häiritä Arttua jo häpellisen paljon, sain kuitenkin viidettä kurssikertaa lukuunottamatta ihan kelvollista jälkeä aikaiseksi joka viikko. Karttojen tekeminen on kyllä mukavaa, mutta valmiin kartan tekeminen on kurssin aikana tuottanut kyllä tarpeettoman paljon vaikeuksia useaan otteeseen. Onneksi apua oli Paarlahden ja vierustoverin muodossa tarjolla, itsekseen en olisi juuri mihinkään pystynyt.

Lisäksi pidin kurssilla erityisesti tästä blogin pitämisestä. Vaikka välttämättä kukaan itseäni lukuunottamatta ei tulisi lukeneeksi yhtäkään postaustani alusta loppuun, sain itse iloa näiden kirjoittamisesta. Moneen otteeseen olen itsekseni hihitellyt typeriä kirjoituksiani. Opintourani varrella ei ole nimittäin ollut aivan jokapäiväistä, että näinkin kattavan tehtävän tekemisen olisi kokenut miellyttäväksi. Kirjallinen ilmaisu on kuitenkin aina ollut, ei välttämättä vahvuuteni, mutta ainakin mieluisa itseilmaisun tapa. Tuntuukin miltei ikävältä lopettaa blogin kirjoittaminen tähän, sillä vastaavanlaista on tuskin ainakaan kovin pian tiedossa. Mutta enköhän minä tästä lähde ruokakauppaan. Banaanit ovat loppu, parsakaaleja on onneksi vielä kaksi.

Aamulenkille? Vitsi se huonokin on

Kello on 8:30 ja löydän itseni ulkotiloista paikannuslaite kourassa suojateitä bongaamassa. Itsepetos on paras petos, joten vakuuttelen itselleni että asiat voisivat olla huonomminkin. Voisinhan olla, öh, kotona nukkumassa. Apeista aatoksistani huolimatta pienimuotoinen reippailurupeama tulee päätökseen ryhmäni oli löydettyä riittävän monta raitariviä Kumpulan ympäristöstä. Raitisilmamyrkytyksen uhatessa suuntasimmekin takaisin sisätiloihin Artun ohjeistuksen mukaisesti. Keräämämme aineiston pohjalta saadut arvot syötettiin tietokoneelle ja MapInfon avulla kävimme läpi kunkin ryhmän saamat tulokset ja tarkastelimme niitä kartalta. Tulipahan opittua, että Kumpulassa on valvontakameroita ja Chemicumin katolla on lipputanko.

Varsinaisena tehtävänantona oli kuitenkin tuottaa kolme teemakarttaa valiten ennalta määrätyistä aiheista mieluisimmat. Tulivuoret, maanjäristykset ja meteoriittien putoamispaikat. Aamun väkinäinen vaellus ei jäänyt palkitsematta, hasardeja! Karttojen tekeminen on mukavaa puuhaa varsinkin jostakin ilmiöstä, joka aidosti kiinnostaa. Päädyinkin siis lukuisien kokeilujen jälkeen tekemään kolme karttaa, joista ensimmäisessä tarkastelen yksinkertaisesti maanpäällisten tulivuorten sijaintia. Verratessa hakukoneella löytämääni karttaa numero 1. ja sitä seuraavaa omaa tuotostani numero 2. keskenään, on havaittavissa hyvin selkeä yhteys tulivuorten ja mannerlaattojen reunojen sijaintien kohdalla. Valtaosa tulivuorista sijaitsee vielä tarkemmin ilmaistuna laattojen alityöntövyöhykkeillä.

mannerlaatat

Kuva 1. Mannerlaattojen sijainti ja tyyppi. <http://www.johomaps.com/world/worldtecton.html>

maanpäälliset

Kuva 2. Maanpäällisten tulivuorten sijainti

Tektonisesti rauhallisilla alueilla kyseiset kivikartiot harvemmassa kuin laattojen reunojen läheisyydessä, mutta toki mm. kuumien pisteiden seurauksena niitä esiintyy laattojen reunojen ulkopuolellakin. Etenkin Afrikassa ja Aasiassa Mongolian seudulla tulivuoria on yllättävänkin paljon. Ylleolevan tekemäni kartan mukaan myös Ruotsista löytyy yksi, kertookohan jotain tekemiseni tasosta. Kartassa numero kolme olen sisällyttänyt vedenalaiset tulivuoret maanpäällisten kanssa samaan karttaan. Minkäänlaisia yllätyksiä ei sijainnin suhteen tule, vaan ne noudattavat pääasiassa kiltisti mannerlaattojen reuna-alueita

myös_vedenalaiset_(tummia)

Kuva 3. Maanpäällisten ja vedenalaisten tulivuorten sijainti

Edellä olevissa karttakuvissa on käynyt ilmi mannerlaattojen sijainti ja laattojen liikesuunta suhteessa toisiinsa. Kuvaan neljä päätin sisällyttää kaikki vuoden 1900 jälkeen sattuneet yli 7,0 magnitudin maanjäristykset. Valitsin tietoisesti hieman suuremman kokoluokan järistykset, jotta kartta säilyisi visuaalisesti miellyttävänä, mutta myös painottaakseni suurten järistysten esiintymistä juuri tietynlaisilla alueilla. Merkillepantavaa onkin, että ylivoimaisesti suurin osa magnitudiltaan yli 7,0 järistyksistä tapahtuu nimenomaan alityöntö- ja sivuamisvyöhykkeillä. Esimerkiksi Itä-Afrikan hautavajoaman alueelta löytyy suuri määrä tulivuoria, mutta maalla ei ole tapana järistä siellä valitsemani minimirajan puitteissa paljoakaan.

Toki verratessa tekemääni karttaa muiden kurssilaisten tuotoksiin, oli heidän valitsemiensa pienempien magnitudimäärien puitteissa havaittavissa järistyksiä tapahtuvan myös laattojen erkanemisvyöhykkeillä. Mitä pienemmän magnitudin järistyksiä oli kukin kartalla esittänyt, sitä enemmän kohteita oli tupsahtanut juuri toisistaan kaikkoavien laattojen saumakohdan läheisyyteen. Sanna Kujalan blogin kuudennen kurssikerran kartta nummer kaksi havainnoillistaa erinomaisesti edellä kuvaamaani. Kokonaisuudessaan järistyksiä esiintyy – niin pienessä kuin suuressa mittakaavassakin, subduktio- eli alityöntövyöhykkeiden läheisyydessä. Kaikista korostuneimmin tämä on nähtävissä ns. Tyynenmeren tulirenkaalla Amerikkojen itärannikolta Aleuttien kautta aina Koillis- ja Kaakkois-Aasiaan saakka.

Kuva 4. Maanpäällisten ja vedenalaisten tulivuorten sijainti verrattuna vuodesta 1900 eteenpäin tapahtuneisiin yli 7.0 magnitudin maanjäristyksiin

Kuva 4. Maanpäällisten ja vedenalaisten tulivuorten sijainti verrattuna vuodesta 1900 eteenpäin tapahtuneisiin yli 7,0 magnitudin maanjäristyksiin

Kokonaisuudessaan tuottamiani karttoja katsellessa voisin kuvitella niitä käytettävän jopa opetuksessa, kuten kurssikerran tehtävänanto ohjasi pohtimaan. Varsinaista vikaa en ainakaan itse missään karttakuvissa havaitse. Toki eri suuruisten maanjäristysten kuvaaminen kartalla olisi tukenut tekstimuotoista esitystapaa. Vaikka karttakuvien tarkoituksena ei ollutkaan ilmiöiden hyvin tarkan alueellisen sijainnin kuvaaminen, olisi kartan merkkejä saattanut kuitenkin hieman pienentää. Toisaalta tämänhetkinen lopputulos on selkeä tulkittava, mutta kukin merkki peittää alleen miltei suhteettoman suuren alueen.

Kurssikerran viisi jälkeen tämänkertainen paikkatietosessio tuntui suorastaan nautinnolliselta viimekertaisen numeroiden kiroamisen jälkeen. Viimeisimmät piirrostyöni jäivät ennen maantiedon opintoja lukion pakollisiin kuvaamataidon kursseihin. Nyt sitä taas piirretään, ja ihan vielä yliopistotasolla. Laveeraamaan en ole kuitenkaan vielä päässyt. Tiedettäkö tässä pitäisi olla tekevinään, no ehkei nyt ihan vielä. Paikkatieto on kuitenkin mitä mainioin tekosyy napottaa monitorin ääressä tuntikaupalla etsien harmonisia värikombinaatioita ja luoden nättejä karttaesityksiä. Kaunosieluista puuhaa.

Lähteet:

Kujala, S. (2015). Kurssikerta 6: kieltokylttejä, tulivuoria ja maanjäristyksiä. Sannan PAK-blogi <https://blogs.helsinki.fi/kusaku/> 2.3.2015

<http://www.johomaps.com/world/worldtecton.html> Luettu 2.3.2015

 

 

Numerot eivät ole ystäviä

Tämä oli se kurssikerta jota en odottanut. Paarlahti olikin jo ennalta mainostanut tulevaa perjatain paikkatietopläjäystä haastavammaksi kuin aikaisempia. Pitäisi kuulemma soveltaa oppimaansa. Niin no tuota, kun osaamisen taso rajoittuu pitkälti siihen että kykenen seuraamaan opetusta ja toistamaan aivottomasti näkemäni, ei itsenäisten tehtävien suorittaminen ole aina kovinkaan mielekästä. Paikkatiedolla on kuitenkin hyvätkin puolensa, sillä etenkin teemakarttojen tekeminen on mielestäni todella mieluisaa ja kiinnostavaa puuhaa. Toista maata onkin tilastoilla ja datalla puljaaminen, joka ei vain tahdo ottaa onnistuakseen.

Erikoista ylipäätänsä miten kartoista on tullut ”tärkeä” osa elämää. Kun löydän itseni Kumpulasta, on opetuksen lomassa karttoja siellä täällä. Puhutaan kartoista, katsellaan ja tehdään karttoja, kartografian historiastakin tässä periodissa on päässyt oppimaan. Kartta, kartta, kartta. En kokenut näitä kaksiulotteisia ympäröivän maailman esitystapoja mitenkään erityisen mielenkiintoiseksi ennen viime syksynä alkanutta akateemista aivopesua. Kuinkahan suuri henkilökohtainen mielenkiinto minulla olikaan taustalla, vai kokisiko miltei kuka tahansa aihepiirin mielenkiintoiseksi moisen opintorupeaman jäljiltä.

Tämänkertaisen blogimuotoisen horinan tarkoituksena oli kuitenkin käsitellä kurssin teemaa hieman tarkemmin. Kurssikerralla tutustuimme uuteen menetelmään, bufferointiin. MapInfon avulla pystyimme rajaamaan kartalta tietyn alueen ja luomaan sen ympärille metrimääräisesti juuri tahtomamme kokoisen puskurivyöhykkeen. Mielestäni harjoitustehtävistä ensimmäiset toivat hyvin ilmi käytännön käyttötarkoituksia kyseiselle työkalulle. Itsessäänhän luotu vyöhyke ei sisällä juuri minkäänlaista informaatiota mutta yhdistettäessä sen rajaama alue muihin tiedossa oleviin tekijöihin saadaan tarkasteltua monia eri ilmiöitä. Muista mieleen tulevista käyttötarkoituksista voisi mainita ympäristövaikutusten arvioinnin esimerkiksi uutta moottoritietä tai voimalaitosta suunniteltaessa. Jo suunnitteluvaiheessa voidaan pyrkiä sijoittamaan toiminnot siten, että niistä aiheutuu haittaa mahdollisimman pienelle ihmismäärälle.

Kokonaisuudessaan kurssikerta oli osaltani pienoinen pannukakku, samoin kuin tämänkertainen blogitekstikin. Paljon tekemistä, vähän aikaa. Uutta yritystä seuraavalla viikolla.

Neliö on kivempi kuin pallo

Neljäs kurssikerta keskittyi ruutumuotoisen teemakarttojen tekemiseen. TAK-kurssilla muistelen tehneeni jo ainakin yhden pistemuotoisen karttaesityksen, mutta tällä kertaa tarkasteltavat objektit olivatkin neliskanttisia ja teräväkulmaisia. Jännittävää kehitystä maantieteilijän jokapäiväisessä elämässä. Esitystapana ruutukartta eroaa kuitenin pistekartasta kovasti, ja semmoista aloimme Artun opastuksellä väkertämään.

Päivän aamujumpassa keskityimmekin luomaan ruutukarttaa pääkaupunkiseudun väestöstä. Pian tämän jälkeen jokaviikkoinen kurimukseni toistui jälleen, sillä tehtävänä oli luoda itse ja omatoimisesti ruutukartta samasta alueesta Ruutukoon sai valita suhteellisuuden rajoissa itse ja tarkasteltavan muuttujan sai myös määrittää MapInfosta löytyvän aineiston puitteissa. Koska olen eri kekseliäs kaveri, valitsin kaikista jännittävimmän ilmiön tarkasteltavakseni ‒ yli 85-vuotiaiden osuuden PK-seudulla. Niin monta kaltaistensa edustajaa olen aikanani asuinympäristössäni nähnyt, että onhan tästä otettava selvää. Onko harmaahapsien invaasio todella osunut asuinseudulleni vai mistä moinen kolikoilla maksajien klusteri oikein juontaa juurensa? Tunnen itseni miltei tutkijaksi, vaikkakin täysin väärin perustein. Mutta eihän subjektiivinen kokemus voi olla väärä, taidan ryhtyä oman maailmani professoriksi.

Yli 85-vuotiaiden jakautuminen pääkaupunkiseudulla

Kuva 1. Yli 85-vuotiaiden jakautuminen pääkaupunkiseudulla

Valitsin ruutukooksi sittemmin täysin unholaan painuneen metrimäärän, mutta liekö ollut jonkin verran alta 500 metrin. Kuvan 1. kaltaisen karttakuvan MapInfo minulle pullautti. Kartalta on selkeästi nähtävissä yli 85-vuotiaiden selkeä painottuminen ensinnäkin Helsingin alueelle, mutta myös kaupungin sisäisiin keskittymiin. Esimerkiksi Munkkiniemen alueella moisia usein pyöräavusteisia kulkijoita on runsaasti. Kun valitsemani ruutukoko on melko pieni, voi kyseistä karttaa pitää suhteellisen tarkkana tuotoksena kuvaamaan valitun muuttujan alueellista sijoittumista.

Ruutumuotoinen karttaesitys on siinä mielessä heikohko, ettei ruudun sisäistä alueellista jakautumista oteta huomiion, vain ruudun sisään jäävä kokonaislukumäärä ratkaisee arvon. Pienemmällä ruutukoolla tämä ei vielä muodosta ongelmaa, mutta mitä suuremmaksi ruutukoko määritetään, sen suuremmaksi ruudun sisäinen alueellinen hajonta kasvaa. Mikäli ruutukooksi valitsisi vaikkapa kilometrin suuntaansa, ei lopputulos olisi enää kovin todenmukainen tai tarkka tuotos, pikemminkin suuntaa-antava. Voidaan toki kysyä, onko tämänmuotoisella karttaesityksellä edes pyrkimystä esittää asutuksen tarkkaa alueellista sijaintia, kun esimerkiksi pistekartta onnistuu roolissa huomattavasti paremmin. Pistekartta onkin ainakin oman tuotokseni tapauksessa yleistävämpi esitystapa, joka perustavanlaatuisesti eroaa asuntalon tarkkuudella tehdystä pistekohtaisesta aineistosta. Kullekin on roolinsa, kaikille paikkansa.

yli_85v_2

Kuva 2. Vaihtoehtoinen värivalinta

Visuaalisessa mielessä kartta on mielestäni ihan hyvin onnistunut, mitään räikeitä virheitä en ainakaan itse huomaa. Karttaa tehdessäni kamppailin tovin muuttujaa kuvaavien värien valinnassa. Liitinkin tämänviikkoisen turinointini tueksi kaksi karttakuvaa samasta aiheesta, sillä päätöksen teko kahden eri vaihtoehdon välillä osoittautui haastavaksi. Punaisen teeman kartta tuo mielestäni paremmin esiin suuren arvon saavat alueet, mutta miltei häivyttää alhaisimman vanhusmäärän alueet näkymättömiin. Vihreä kartta sen sijaan näyttää selkeämmin asteikon pienimmän arvon alueet, mutta tummempien värien kohdalla sävyerojen välinen kontrasti ei ole niin suuri kuin toivoisin.

Todettakoon lopuksi, että viittaus jonkin muun kurssilaisen blogiin pääsi jälleen unohtumaan. Paikkatiedon aikaansaaman hurmoksen tilassa kun tuota väkinäistä vaihetta on voi niin hankala muistaa. Josko sitten ensi viikolla, sopisi vaikka motokseni.

Timanttii, timanttii!! © Muumit

90-luvun lapsukaisen elo osui lastenohjelmien kulta-aikaan. Mieleeni on syöpynyt ääniraita Muumeista, jossa kenties Nipsu tai Pikku Myy huuteli otsikonmukaista kiiltävän hiilihippusen kutsumanimeä mieleenpainuvalla tavalla. Totta puhuen kirjoittaisin mieluummin varhaisvuosistani lastenohjelmien parissa, mutta pitänee perustaa toinen blogi jossa jaarittelen moisista aiheista.

Muuta juu, paikkatieto. Tällä viikolla Artun perässä pysyminen oli vielä asteen edelliskertaa haastavampaa, mutta eipä tullut onnekseni tiputtua tällä kurssikerralla kärryiltä, vaikka MapInfo näytti kaatumisen merkkejä useampaan otteeseen kuitenkaan kellahtamatta. Tällä viikolla huomion kohteena oli muun muassa datan lisääminen tietokantoihin ja tietokantojen yhdistäminen kyselyiden avulla.  Afrikan manteretta käsittelevät harjoitustehtävät tuntuivat viimeviikkoista astetta haasteellisemmilta muttei pääkopan kapasiteetti ainakaan vielä tullut vastaan ja kurssikerran ensipuolisko meni mallikkaasti.

Juuri opetetun pohjalta tehtävänä oli tulvaindeksikartan tekeminen soveltamalla harjoituksissa käytettyjä metodeita. Liekö opetuksen hektisen tahdin tulosta, mutta tässä vaiheessa tulee aina oltua hetken aikaa aivan ymmyrkäisenä, mitenkäs tämä homma nyt tehtiinkään? Tovin kestäneen typerryttävän tiedottomuuden jäljiltä palasin henkiseltä harharetkeltäni suoraan paikkatiedon pariin, ja sovelsin aikaisempia harjoituksia annetun tehtävän kohdalla. Ja koska turhamaiset moraalikäsitykseni eivät haraa tässä tapauksessa vastaan, kurkin myös auliisti annettuja vinkkejä tehtävän suorittamiseen. Menköön sieltä mistä aita on matalin, omanlaistaan viisautta sekin. Rehellisyys maan perii, olisihan se mukavaa omistaa pläntti suomalaista suoluontoa keskellä auvoisaa puupeltoa

valuma-aluejuttu2

Kuva 1- Suomen valuma-alueiden tulva-indeksit ja järvisyysprosentit

Kuten kuvasta 1. näkyy, tämänviikkoinen karttakuva esittää Suomenmaan ja läheisten rajaseutujen tulvaindeksiä ja järvisyyttä prosentteina. Rajatut ja värjätyt alueet eivät pysähdykään Suomen rajoille, vaan jatkuvat ylitsekin. Kyseinen rajaus onkin valuma-aluejako, joka kattaanee kaikki ainakin osittain maamme alueella olevat merkittävät valuma-alueet. Luonnonmaantieteellisesti suuntautuneena kartasta onkin helppo jo entisen tietopohjan perusteella tehdä havainto järvisyyden ja tulva-indeksin selvästi korreloivasta suhteesta. Järvet toimivat hyvinä tulvien torjujina ja vesivarastoina hidastaen veden kulkua ja tasaten virtaaman huippuja merkittävästi. Kuten edelläoleva karttakuva selkeästi osoittaa, saavat huomattavan järviset alueet todella alhaisen arvon tulva-indeksin osalta. Syy-seuraussuhde on selkeä, mutta toki esimerkiksi suuret joet keskittyvät myös muille alueille. Järvillä on harvemmin tapana tulvia.

Visuaaliselta ilmeeltään tämän viikon tuotoksestani sanottakoon sen verran, että esitettävä ilmiö käy mielestäni helposti ilmi, legendakaan ei sijainniltaan ja kooltaan pahalta näytä. Värimaailmassa olisi ollut varmasti parantamisen varaa, mutta esitettävä asia käy kuitenkin ilmi ilman mahdollisia sekaannuksia eri luokkien välillä. Järvisyyttä osoittavat pylväät ovat sen sijaan pakkautuneet hyvinkin tiiviisti rannikkoalueilla täi jääneet tavattoman mataliksi viiruiksi. Toki pylväitä olisi voinut hieman siirrellä, muttei se olisi välttämättä ollut ajankäytöllisesti kovinkaan mielekästä. Jos rajatut alueet olisi rajattu esimerkiksi kuntarajojen perusteella, olisi kartan siistiminen ollut tarkoituksenmukaisempaa. Tuskin kukaan tietää kuvassa 1. kuvattujen valuma-alueiden nimiä ‒ mikäli niillä sellaisia edes on.

Vielä alun timanttiteemaan palaten, kurssikerran yhteydessä kehotetaan pohtimaan Afrikkaan liittyviin tietokantoihin tallennettujen muuttujien avulla. Nämä liittyvät mm. öljyyn ja timantteihin, konflikteihin ja Internetin käyttäjien lukumäärään. Ohessa liitettynä ajatustyön tueksi annettu aineisto.

  • Konfliktin tapahtumavuosi
  • Konfliktin laajuus/säde kilometreinä
  • Timanttikaivosten löytämisvuosi
  • Timanttikaivoksen kaivausten aloitusvuosi
  • Timanttikaivosten tuottavuusluokittelu
  • Öljykenttien löytämisvuosi
  • Öljykenttien poraamisvuosi
  • Öljykenttien tuottavuusluokittelu
  • Internetkäyttäjien lukumäärä eri vuosina
Afrikka

Kuva 2. Afrikan konfliktien, timanttikaivosten ja öljylähteiden alueellinen sijoittuminen

On todettava, että koen edellä esitetyt tekijäät kokonaisuudessa melko johdatteleviksi. Miltei vastaavalla tavalla kuin esimerkiksi kysymyksen: Pyritkö vähentämään hiilijalanjälkeäsi vai tahdotko merenpinnan nousevan asuinalueesi tuhoutuvan? Todella kärjistetty esimerkki, mutta vähän vastaavanlainen ajatus tuli ylläolevan litanian luettuani. Kuvaa 2. tarkasteltaessa voi toki havaita joidenkin konfliktien sijoittuvan öljykenttien ja timattikaivosen alueelle. Jonkin asteen yhteys tekijöillä todennäköisesti onkin, mutta merkillepantavaa on myös täysin kyseisistä luonnonrikkauksista irralliset konfliktialueet. Jonkinlaista korrelaatiota on siis havaittavissa, mutta kovin vahvaa se ei ole. Esimerkiksi Pohois-Afrikassa on laajoja kahakattomia ölyntuotantoalueita, samoin Etelä-Afrikassa timanttikaivosten kohdalla.

Mielestäni olisi mielenkiintoista nähdä konfliktien sijaintia suhteessa alueiden BKT:hen tai mieluummin HDI:hin tarkasteleva kartta Afrikasta. Mielestäni tämä kertoisikin jo paljon enemmän alueellisen epävakauden syistä kuin luonnonvarojen sijainti. Mikäli esimerkiksi taloudellisesti erinomaisesti toimeen tulevan alueen lähellä alettaisiin kaivamaan kultaa, en usko että tavanomaiset toimeentulevat asukkaat siitä riehaantuisivat. Heillähän menee jo entuudestaan hyvin. Köyhillä alueilla ihmisen opportunismi tulee korostetusti esille. Mikäli rahaa tai järkevää tekemistä ei ole, on helppo vaihtoehto alkaa rettelöitsemään paremman toimen puutteessa. Toki toiminta ei ole välttämättä täysin perusteetonta, sillä monet alueet on pilattu kansainvälisten yritysten toimesta ilmann että paikallisilla on ollut siihen mitään sanomista. Eikä alue ole välttämättä hyötynyt millään muotoa, sillä varallisuus siirtyy usein läles lyhentämättömänä takaisin kansainvälisten suuryritysten taskuihin.

Olen kuitenkin loppukädessä sitä mieltä, ettei suoraa syy-seuraus suhdetta luonnonvarojen ja konfliktien välillä ole, vaan sitä taustoittavien tekijöiden rooli on merkityksellisempi. Sosiaaliset ongelmat, köyhyys ja poliittiset ongelmat ‒ siinäpä niitä todellisiä syitä Afrikan aseellisiin selkkauksiin.

Kurssikerta 2. artikkeli 1.

Viikon numero kaksi ponnistelut eivät loppuneet jokaviikkoisen kurssiblogin päivittämiseen, vaan lisäksi erikseen annetun artikkelin pohjalta tuli harjoittaa syvällisempää pohdintaa. Kaipa tämän seurauksena tulisi tulla tehneeksi perustavanlaatusia oivalluksia, mutta eipä tuo teksti ainakaan henkilökohtaisesti liiemmin inspiroinut vaikka kyllä tarjosikin uutta tietoa vanhan kertauksen ohella.

Luettava artikkeli oli Anna Leonowiczin muutamasivuinen sepostus kahden päällekkäisen teemakartan käytöstä. Kuten täällä yliopistomaailmassa yleensä tuppaa olemaan, kyseinen luritus on englanninkielinen. Vaikka luenkin englanninkielistä tekstiä käytännössä yhtä vaivatta kuin suomea, on tieteellisellä kielellä kyllästetty höpinä vielä melko vaikeaselkoista ja hidasta tarkasteltavaa. Kuten todennäköisesti monen muunkin kohdalla, toiseen kertaan lukeminen ei ollut lainkaan pahitteeksi.

Tärkeimpänä sanomana artikkeli välitti perustavanlaatuisen eron kahden- ja yhden teeman koropleettikartan käyttösovelluksia silmällä pitäen. Yhden teeman kartta soveltuu paremmin ilmiön alueellisen jakautumisen tarkasteluun, kun taas kahden teeman kartta on visuaalisestikin kiinnostavampana esitystapana kuin luotu muuttjien välisten suhteiden tarkasteluun. Kahden teeman kartassa on kuitenkin huomattavan tärkeää, että esimerkiksi teemojen sisäiset luokitteluasteikot on rajattu suurimmillaan kolmeen eri yksikköön. Mikäli kutakin luokkaa olisi neljä, tuloksena olisi jo 16 mahdollista eri kombinaatiota. Tämänkaltainen esitys olisi jo väistämättä sekava tulkittava. Myös värimaailmaan on kiinnitettävä erityshuomiota kahden teeman koropleettikartoissa, sillä kokemattoman kartantekijän tuotos saattaa helposti olla käypää materiaalia Huonojen karttojen terapiakerho –facebookryhmään. Lisäksi kartan lukijan tullee olla kartografisesti harjautuneempi tulkitakseen sujuvasti kahden teeman karttaesitystä, mutta pienellä harjoituksella tämän tulisi luonnistua jopa ammattikoulupohjalta.

Provokaatiot sikseen, kummallakin kartalla on käyttökohteensa ja paikkansa. Aivan kuten peruna on pääruoan kanssa maittavaa, mutta harvempi sitä kuitenkaan jälkiruoaksi nauttii. Aloitteleva kartografi on kuin pikkulapsi työntämässä erimuotoisia palikoita niille sopimattomien kolojen lävitse laatikkoon, jonka päällä on niiden ääriiivoja vastaavat reiät. Joku nimi tälle “lelulle” lienee, mutta toivottavasti käy puuttellisesta selityksestänikin ilmi. Taaperona tuo simppeli peli tuottaa varmasti haastetta kaikille, mutta mikäli asiat eivät ole täysin pain honkia menneet, pitäisi peli ratkaista nykypäivänä vaivattomasti. Toistojen ja harjoituksen jälkeen tulosta alkaa syntyä, niin elämässä kuin kartografiassakin

 

Lähteet

Leonowicz, A. (2006). Two-variable choropleth maps as a useful tool for visualization of geographical relationship. Geografija 42: 1, 33–37.

Viikko 2, mitäs sitä otsikkoa keksimään ‒ itsellenihän tässä kirjoittelen :)

Toisella kurssikerralla otettiin teemakartat edellistä kertaa tarkempaan syyniin. Nelituntisen paikallaanistumaharjoituksen ensimmäisen puoliskon pohjalta tehtäväksi annettiin kahta eri muuttujaa kuvaavan teemakartan luominen. Kuvattavat teemat sai valita MapInfon aineiston pohjalta tai tuomalla ohjelmaan aineistoa SOTKAnetistä. Kuten Olli Kauppikin (2015), totesin kyseisen työvaiheen yllättävän haastavaksi. Tovin ähellettyäni tulin siihen tulokseen ettei minusta näemmä ole tuomaan haluamaani aineistoa MapInfoon, joten päätin turvautua jo ennalta saatavilla olevaan aineistoon.

Päädyin tarkastelemaan Pohjois-Suomen väkilukua ja taajama-astetta vuoden 2010 aineiston pohjalta. Näihin kahteen aiheeseen päätyminen oli ylivoimaisesti pitkäkestoisin työvaihe, sillä aikaa tuhrautui eri teemoilla puljaamiseen ja edes jossain määrin toisistaan riippuvaisten tekijöiden keksimiseen. Lopputuloksena alla näkyvä kartta, joka on loppukädessä melko hölmö. Kuten kuva 1. osoittaa: suuremman taajama-asteen alueilla asuu enemmän ihmisiä kuin alueilla joissa taajama-aste on alhaisempi ‒ uuraauurtava tutkimustulos, olen selvästi paikkani yliopistossa ansainnut. Taidan ryhtyä tutkijaksi, seuraavana läpimurtona voisin todeta veden olevan märkää. Valittavat teemat olisi totta vie pitänyt valita tarkemmin, tuntuu lähinnä lukijan aliarvioimiselta lähteä tekemään kovin syväluotaavaa analyysiä näinkin simppelistä asiasta, mutta menkööt tämän kerran vähän typistettynä versiona.

Pojois-Suomen väliluku ja taajama-aste vuonna 2010

Kuva 1. Pohjois-Suomen väliluku ja taajama-aste vuonna 2010

Kuten ylläoleva kuvan 1. teemakartta osoittaa, on väkiluvun ja taajama-asteen välillä havaittavissa selkeä yhteys kautta käytettyjen luokitteluvälien. Esimerkiksi kuntien alueet, joilla taajama-aste on suurimmillaan 47,2%, ovat myös pääasiassa niitä joiden asukasluku asettuu myös luokitteluasteikon pienimpään osaan alle 4000 asukkaallaan. Samankaltainen kaava toistuu asteikon toisessa päässä, suurimman taajama-asteen alueiden ollessa pääasiassa kaikista asutuimpia. Toki muutamien kuntien kohdalla molemmat arvot eivät täsmää mallilla pienin väkiluku ‒ pienin taajama-aste, mutta minkään kunnan kohdalla ei toisen ääripään arvo saa vastakkaisen ääripään arvoa. Tarkoittaen ettei esimerkiksi yksikään alhaisimman taajama-asteen alue yllä väkiluvultaan suurimpaan luokkaan. Suurimmat keskukset kuten Tornio ja Rovaniemi erottuvat kartalta selkeästi, mutta tälläkin viikolla valitsemani luokitteluasteikon ylimmän arvon kattava väli on hyvin suuri. Esimerkiksi Rovaniemen ja Sodankylän asukasmäärän ero on todellisuudessa yli 50 000, mutta niiden saama arvo on tuotokseni puitteissa sama. Luokitteluasteikon määrittämiseen tulisi ehdottomasti kiinnittää enemmän huomiota kartan tekovaiheessa. Kuitenkin saavutettu visuaalinen ilme on mielestäni viimeviikoista karttaa miellyttävämpi, mutta hiomiselle kyllä löytäisi sijaa. Pienet poikkiviivat kartan kehyksen ylä- ja alareunoissa eivät kokonaisuutta ainakaan kaunista.

Henkilöhistoriani pohjoisimman vierailemani paikan ollessa Pohjois-Savon korkeudella, jää kartan informaatioarvo kenties muillekin etelän eläjille osin vajavaiseksi. Näin maantieteen opiskelijanakin on myönnettävä ettei Lapin tunnetuimpien kuntien nimeämistä paljoa pidemmälle päästä. Ehkä olen vain epäkelpo kaltaisteni edustaja, mutta kadulta pysäytetty satunnainen peruspulliainen olisi todennäköisesti vielä minuakin pahemmin pihalla Lapin kunnista ja niiden sijoittumisesta kartalle. Onhan se koomista että on poistunut suuntaan jos toiseenkin maan rajojen ulkopuolelle, muttei ole edes käynyt oman kotimaansa pohjoisemmissa osissa lainkaan. Pieni on kuitenkin tätä nykyä kirjoittajan piiri, muut matkustavat ties minne mutta minähän napotan paikallani. Kerran soppensa löytää niin mitäpä sitä vastustamaan. Vai liekö tuo sittenkään löytynyt, ehkä pieni etsintä olisi vielä paikallaan.

 

Lähteet

Kauppi, O (2015). Olli Kaupin paikkatietoblogi. Toinen kurssikerta. <https://blogs.helsinki.fi/okauppi/> Luettu 1.2.2015

Viikko 1, Minustako bloggaaja?

Blogit ovat tätä nykyä suosittuja, tienaavathan jotkin jännät yksilöt elantonsakin tökkimällä näppäimistöä siihen malliin, että lopputuloksena on päivän asukokonaisuudesta kertova tuotos. Itse en pysty samaan, sillä muoti ei ole intohimoni enkä ota kuvia päivän aterioista ja postaa niitä Instagramiin. Se ei taida olla tässä pyrkimyksenä. Tämän blogin aiheena on paikkatieto, jolla ei ehkä yhtä ivallista sisarusta korkeampaa lukijamäärää saavuteta. Ruoan kippoihin lappaaminen palvelutiskin takana oli vaivattomampaa, mutta jospa minä tähän pystyisin. Katsotaan mihin tämä nyt oikein johtaa.

Ensialkuun tehtävänä oli harjoitella MapInfo ohjelman perustoimintoja, jotka olivat jo entuudestaan auttavasti hallussa TAK- kurssin 1. periodin osuudesta. Opetetut asiat olivatkin laajalti vanhan kertausta, eivätkä toiminnot vaikuttaneet vaikeakäyttöisiltä tai muutenkaan kovin haastavilta. Vaikeimmaksi osuudeksi muodostuikin juuri hetki sitten näkemäni soveltaminen tehtäviin, toimiva muisti on lahja jota ei ole kaikille suotu.

Tehtävänä oli luoda vapaavalintainen teemakartta juuri oppimamme perusteella. Pohja-aineistona käytettiin Suomen kuntia käsittelevää paikkatietoaineistoa, kartan käsittelemän teeman ollessa tarjotun aineiston puitteissa vapaa. Jostain kumman syystä päädyin tarkastelemaan saamelaisten levinneisyyttä Suomen alueella kunnittain. Luokitusasteikoiden parissa tovin ähellettyäni MapInfo syyti minulle asteikon, joka jakautuu järkevästi havaintojen suhteen viiteen eri vaihtoehtoon. Suurin arvo kattaa vain muutaman kunnan ja pienin havaintomäärä sisältääkin jo yli 200 kuntaa. Luokitteluasteikon lisäksi karttaan lisättiin mittakaava, legenda ja pohjoisnuoli. Näköjään legendani teksti on suomeksi ja mittakaavan englanniksi – elegantti lopputulos. Mutta kaikkihan ymmärtävät tätä nykyä englantia ja monikulttuurisuus on tunnettu hyve. Viimeistelemätön karttani olkoon kannanotto monikielisyyden puolesta. Näin yksinkertaisen kartan tekninen toteutus ei voi kovin pahasti pieleen mennäkään, eikä visuaalinen ilmiasu nyt kovin pahalta näytä. Toki legenda laatikkoineen on vain pieni suhru vasemmassa yläreunassa, sen sijoittamista olisi saattanut tovin pitempään tuumata. Nuoli osoittaa pohjoiseen ja kunnat ovat värikkäitä. Lapsetkin tykkäisivät.

saamelaiset

Vaikka havainnot jakautuvat määrällisesti hyvin luokkien välillä, ovat luokkarajat loppukädessä hivenen kyseenalaiset etenkin luokitteluasteikon keskiosassa. Nollasta yhteen, yhdestä neljään ja neljästä viiteenkymmeneenkahteen. Toisaalta kyseinen ratkaisu tarjoaa karttana visuaalisesti miellyttävän kokonaisuuden ja jakauman eri luokkien välille. Yli viiden luokkarajan luominen olisi myös eittämättä tehnyt kartasta hieman hankalamman luettavan. Tarkasteltavan ilmiön alueellinen painottuminen Pohjois-Suomeen käy välittömästi ilmi, samoin kuin saamelaisten vähäinen lukumäärä Suomi-neidon vyötärön eletelänpuolisilla alueilla. Merkillepantavaa on kuitenkin saamelaisten väkiluvun suurempi osuus suurempien kaupunkien alueella ja läheisyydessä Etelä-Suomen puolella. Muunmuassa Pääkaupunkiseutu, Jyväskylä ja Lahti erottuvat ympäröivistä alueista lukumäärältään suuremman saamelaisasutuksen alueina.

Kun asukaslukuja tarkastellaan kuntakohtaisin asukaslukumäärin histogrammityökalun avulla, käy välittömästi ilmi asutuksen lukumäärällinen epätasaisuus. On paljon puhuvaa, että aineiston moodi nolla tai yksi, riippuen siitä halutaanko aineistoon laskea mukaan nolla-arvo. Suurin lukuarvo aineistossa on kuitenkin yli 600. Karttaesityksen luominen näinkin toiseen ääripäähän painottuneen, mutta kuitenkin melko suuren vaihteluvälin kattavien arvojen tapauksessa onkin syynä hieman hassuihin luokitteluväleihin. Mutta hassuus on hyväksi. Niin ovat myös vihannekset, itse pidän parsakaalista. Eiköhän tämä tältä erää riitä.

histogrammi