Tutkija, tyyli ja persoonallisuus

Mistä tunnistaa tieteentekijän blogikirjoituksen?

Kuva: Outi Hakola

Korkealta välkehtivästä norsunluutornista? Kenties siitä, että viimeistään toiseen virkkeeseen on ujutettu sivistyssana? Ehkä teksti koostuu yhdestä, jopa sote-uudistusta monimutkaisemmasta virkkeestä? Tai sittenkin siitä, että värikkyys ymmärretään ainoastaan harmaan eri sävyinä? Vai jostain ihan muusta?

Harvan tieteentekijän opintoihin sisältyvät luovan kirjoittamisen kurssit, mutta kollegoille suunnattua akateemista ilmaistua hinkataan tutkijakoulutuksessa sitäkin ahkerammin. Kun tottuu kirjoittamaan yhdenlaiselle yleisölle, unohtuvat helposti muunlaiset, moninaisemmat vastaanottajat. Suurin osa tieteentekijöistä kuitenkin ymmärtää, että esimerkiksi blogien maailmassa mielenkiintoisesti rustattu teksti ja persoonallinen tyyli houkuttelevat enemmän lukijoita kuin asiakirjajargon.

Tyylikysymyksiä painotettiin myös akateemisten ihmisten blogi-kurssilla. Hyvä tyyli ei tarkoita vain nokkelia ilmaisuja, tai virheetöntä kieltä, vaan myös oman persoonallisuuden näkymistä. Mitä enemmän blogi näyttää kirjoittajaltaan, sitä helpommin siitä muotoutuu yhtenäinen ja aidon oloinen kokonaisuus. Erinomaista – aitouttahan some on suorastaan pullollaan.

Kuva: Outi Hakola

Pysähdyin miettimään, mitä tämä tarkoittaisi omalla kohdallani. Jos jätetään akateeminen julkaiseminen ulkopuolelle, viestintätyylissäni suosin liiaksikin ironiaa ja sarkasmia. Ja näiden kahden tyylilajin käyttäminenhän ei ole ikinä aiheuttanut väärinymmärryksiä verkkoviestinnässä. Hieman kuin laskisi tynnyrissä Niagaran putouksia.

Aitoa tai ei, vitsien vääntämistä vaikeuttaa myös kuolemiseen liittyvät tutkimusaiheeni. Tällä hetkellä tutkin saattohoitodokumentteja ja niiden hyödyntämistä osana terveydenhuoltoa (ks. lisää aiheesta blogissani). Nämä elokuvat ovat täynnä ihmisen elämän tunteikkaita ja raastavia hetkiä, joten vaikka kuolemasta voikin vitsejä vääntää, tuntuisi oudolta lähteä asiantuntijaroolista ottamaan ironista otetta aiheeseen, joka on haastava ja herkkä.

Ehkä yksi syy tutkijoiden kuivakuutteen eri viestintäkanavilla liittyykin väärinymmärretyksi tulemisen pelkoon. Kuivakas ja asiallinen tyyli on monesti vähemmän riskialtis kuin persoonallinen tarinankerronta. Onneksi meillä on niitäkin, jotka osaavat asiantuntijuutensa yhdistää valloittavaan ilmaisuun. Kenties joku päivä itsekin löydän tasapainon oman tyylini ja tutkimusaiheeni välillä, siihen asti taidan tyytyä pitämään kuolemiseen liittyvän vitsikokoelmani haudattuna.

3 vastausta artikkeliin “Tutkija, tyyli ja persoonallisuus”

  1. Vallan mainio esimerkki persoonallisesta otteesta ja asiallisen kevyestä ilmaisusta on, Outi, yllä oleva tekstisi. Kyllä vaikeampiakin huumorin lajeja kannattaa teksteissä viljellä, kun tyyli- ja tilannetaju ovat tallella. Omat tutkimusaiheesi vaativat herkkyyttä ja vivahteiden tajua, ja se varmasti siirtyy myös kirjoittamiseen vahvuutena. Lukijoiden tulkintakyky sitten on yhtä kirjavaa niin verkossa kuin kasvokkaiskohtaamisissa.

  2. Hyvä huomio, että opinnoissa usein painotetaan kollegoille suunnattua ilmaisua ja luova tai yleistajuinen viestintä jää varjoon. Tähän voi osaltaan vaikuttaa jonkinlainen ”kolleganpelko”, jonka takia tarkat sanamuodot ym. halutaan viilata täydellisiksi. Rooliin liittyvää asiakirjajargonia on myös toisten kenties helpompi puhua kuin yleistajuista asiaa.

  3. Ajatus väärinymmäretyksi tulemisesta on varmasti monelle tutkijalle todellinen pelon aihe. Verkkonäkyvyys voi kantautua myös mahdollisten rahoittajien silmiin, ja hauskoiksi tarkoitetut kommentit voisivat tällöin pahimmassa tapauksessa kääntyä tutkijaa itseään vastaan.

    Tutkijat ovat tässä suhteessa ehkä turhankin arkoja ja itsekriittisiä. Suomalaisten mielestä kun on aina parempi pysyä hiljaa, kuin mennä vahingossa sanomaan mitään typeryyksiä.

Vastaa käyttäjälle Mari A Virtanen Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *