Esihistoriallista syyllisyydentuntoa

Omatunto voi näköjään kolkuttaa kymmeniätuhansiakin vuosia sitten tapahtuneista asioista. Ehkä kyse on enemmän epätoivosta, mutta on siihen syyllisyyttäkin sekoittunut. Syyllisyyttä koko Homo sapiens -lajin puolesta.

Luen parhaillaan Yuval Noah Hararin kirjaa Sapiens. Ihmisen lyhyt historia. Takakansitekstin mukaan se on rohkea ja provokatiivinen teos. Toistaiseksi se on minusta ollut lähinnä masentava. Harari käy läpi ihmislajimme historiaa ja pohtii, miksi juuri se päätyi hallitsemaan maailmaa. Kun Homo sapiens levittäytyi Itä-Afrikasta muihin maailmankolkkiin 70 000 vuotta sitten, se kohtasi muita ihmislajeja. Ja kuinkas sitten kävikään:*

On myös mahdollista, että kilpailu luonnonvaroista lietsoi väkivaltaisuuksia ja joukkotuhoa. Suvaitsevaisuus ei kuulu sapiensin tunnusomaisiin ominaisuksiin. Vielä nykyaikanakin vain pieni eroavaisuus ihonvärissä, puhetavassa tai uskonnossa on riittänyt siihen, että yksi sapiensien ryhmä on ryhtynyt tuhoamaan toista ryhmää. Olisivatko muinaiset sapiensit olleet suvaitsevaisempia kokonaan toista ihmislajia kohtaan? Voi hyvin olla, että kun sapiens kohtasi neandertalinihmisen, tuloksena oli historian ensimmäinen ja merkittävin etninen puhdistus.

Toisen ihmisen hyvinvointi ja menestys perustuvat toisen kärsimykseen ja vieläpä aktiiviseen kärsimyksen aiheuttamiseen. Eikö kuulostakin tutulta? En osaa sanoa, kuinka suosittu kyseinen näkemys tieteentekijöiden keskuudessa on, mutta en voi sanoa yllättyväni, jos juuri näin olisi käynyt. Homo sapiens tuhoaa ja orjuuttaa ympäristönsä ja on muiden kädellisten tavoin aktiivinen murhaaja. Uskaltaisitko veikata, että laji, joka on koko olemassaolonsa ajan toiminut näin, oppisi virheistään? Kun tämä ”viisas” ihminen parin vuosikymmenen kuluttua asuttaa jonkin toisen planeetan, ei mene kaukaa ennen kuin sielläkin jo murhataan ja soditaan. Ehkä sitä tapahtuu jo matkalla tuolle planeetalle?

Toki ihmislajimme on todistanut kykynsä muuttua ja oppia. Ennen melkein kaikki oli huonommin. Silti tekisi mieli olla ajattelematta koko asiaa, kun tajuaa, kuinka paljon niinkin yksinkertaista asiaa kuin ihmisoikeuksia täytyy vielä takoa tämän isopäisen nisäkkään kalloon.

Asian sivuuttaminen ei taida kuitenkaan onnistua. Tulevan väitöskirjani aihe nimittäin perustuu sille sosiaalipsykologiselle oletukselle, että ihminen on taipuvainen muodostamaan mielessään sisä- ja ulkoryhmiä, ja aivan luontaisesti sulkee toisia ihmisiä ulkopuolelleen näennäisesti mitättömienkin asioiden perusteella. Varmasti hauska projekti siis tiedossa!

*Itsehän olisin 70 000 vuotta sitten kuollut lapsena astmaan ja allergioihin.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *