Huolestuttavaa kehitystä

Kuuntelin tällä viikolla puolivahingossa Eppu Normaalia ja järkytyksekseni pidin siitä vähäsen. Yleensä tappavan tylsä kitarasoundi, monotoninen lauluääni ja ihan erityisesti sanoitusten raivostuttavat sutkautukset saavat minut pysymään kaukana koko yhtyeestä.* Eniten vastustan sitä ummehtunutta Suomi-kuvaa, jota koko bändi minulle edustaa. Mutta ehkä Urheiluhullun sanoitukset sitten ovat sen verran ajankohtaiset tämänhetkisessä kuplassani, että tällä kertaa huomasin niiden osuvuuden ja naurahdin. Vähän kuitenkin huolestuin, toivottavasti tila ei ole pysyvä. Jos seuraavaksi alan kuunnella Dingoa, hälyttäkää apua.

Tällä viikolla luin kyllä ihan oikeastikin huolestuttavasta asiasta. Tieteentekijöiden liitto nimittäin julkaisi tiistaina jäsenkyselynsä tulokset uhkaavalla otsikolla ”Kauas urat karkaavat” (YLE:kin tarttui aiheeseen) ja maalaili synkän kuvan akateemisessa maailmassa työskentelevän nykyhetkestä ja tulevaisuudesta. Raportista käy ilmi muun muassa, että pysyvien työsuhteiden määrä on tutkijoilla laskemaan päin, ja että jopa pysyvissä työsuhteissa työskentelevät ovat huolissaan työpaikkojensa puolesta.

Raportin sisältö ei sinänsä yllätä. Koko sen ajan, kun olen tosissani tehnyt työtä jatko-opinto-oikeuden saavuttamiseksi, olen joutunut totuttelemaan ajatukseen pätkittäisestä ja stressintäyteisestä työurasta. Asia kävi hyvin selväksi esimerkiksi yliopiston tarjoamassa ryhmämentoroinnissa, johon kevään aikana osallistuin.

Tässä vaiheessa minulla ei tietenkään vielä ole käytännön kokemusta siitä, minkälaista tällaisen epävarmuuden kanssa eläminen on, ja toistaiseksi olen suhtautunut asiaan melko optimistisesti. ”Kyllä aina joku rahoitus löytyy, kun tekee tarpeeksi hyvää työtä”. Epäilemättä naiivia, mutta toisaalta myös uskon tähän vilpittömästi. Saa nähdä, minkälainen pudotus todellisuuteen syksyllä on luvassa.

Itselleni paras vastalääke epävarmaa tulevaisuutta vastaan on se, että koen niin vahvaa kutsumusta ja mielenkiintoa itse työtä kohtaan (tästä saattaa joku kirkonkin töihin hakeutuva teologi tunnistaa itsensä). Harmi vain, että omistautuminen ja into tieteentekemistä kohtaan näyttää tulevaisuuden näkymien pohjalta pikemminkin rangaistukselta kuin palkinnolta.

Jälkikirjoitus. Yksi tämän blogin pääajatuksista on kuvata jatko-opiskelun kauneutta ja kauheutta. En halua tehdä kirjoituksistani verkostoitumisen välinettä tai luoda niiden avulla itsestäni jotain uskottavan jatko-opiskelijan mielikuvaa. Sen sijaan yritän kirjoittaa syksyllä alkavasta arjestani mahdollisimman totuudenmukaisesti, mitä tahansa tuleekin vastaan. Toivon, että tekstini voisivat tarjota yhdenlaisen näkökulman akateemisessa maailmassa aloittelevan todellisuuteen.

*Tämä kuulemma on yksi kaikkien aikojen huonoimmista mielipiteistäni.

2 thoughts on “Huolestuttavaa kehitystä

  1. Totuudenmukaista kuvausta jatko-opiskelusta kaivataan. Ehkä se ei kaikkia miellytä, mutta toisaalta se voi taas toisille tuoda paljon kaivattua toivoa, kun ei olekaan yksin niiden negatiivisten ajatusten kanssa. Ei tämä ole helppo ja kivetön tie, mutta ah, niin palkitseva (ei niinkään rahallisesti..).

    Hienoa, että rohkaistuit tähän kirjoitustyöhön. Tukea saa edelleen, jos sitä tarvitsee. 🙂

    • Kiitos, Lea! Ajattelen itsekin niin (suurelta osin kevään mentoroinnin rohkaisemana), että rehellinen kuvaus tämän maailman ylä- ja alamäistä on paikallaan. Toivottavasti se hälventää sumua, joka ainakin oman kokemukseni mukaan jatko-opintojen ympärillä leijuu.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *