Ei pelkkä vitsi, mutta vähän kuitenkin

Ensimmäinen kesän kolmesta rippikoulusta on nyt takana päin. ”Hauska tyyppi, joka saa muut nauramaan”, kuten monessa leiriläisen palautteessa tällä kertaa luki, ei ole minulle arkielämässä millään tapaa tyypillinen rooli, mutta nuorten parissa työskennellessä itseironia ja huonot jutut tuntuvat toimivan. Ryhmän koheesiota voi edistää ja jänniteitä purkaa vaikkapa juuri tekemällä itsestään porukan yhteisen vitsin.

Miten tämä liittyy jatko-opiskeluun millään tavalla? Ainakin siten, että nuorisotyö on opettanut minulle yleisemminkin olemaan ottamatta itseäni liian vakavasti. Olen aina ollut varsin itsekriittinen, ja vaikka sen avulla pystynkin ajoittain piiskaamaan itsestäni parempia tuloksia, kovat suorituspaineet ja armottomuus ovat pitkällä aikavälillä pikemminkin lamauttavia kuin voimauttavia asioita. Nuorten suora palaute ja välittömyys palauttavat maan pinnalle ja muistuttavat, että muutakin elämää on.

Graduprosessini lähti alusta alkaen hakoteille. Tutkimuskysymyksen löytyminen ja gradun sisällön hahmottaminen vievät luonnollisesti oman aikansa, mutta oma asenteeni oli niin kriittinen ja onnistumisen tarve niin kova, että en syksyn aikana saanut juuri mitään aikaan. Pelkäsin antaa hiomatonta tekstiä muiden luettavaksi ja ahdistuin, kun en pystynyt täyttämään itselleni asettamiani epärealistisia tavoitteita. Istuin päiviä kotona aamutakissa ja katsoin Konttoria* tai pelasin vältellessäni todellisuuden kohtaamista.

Talven aikana sain prosessista vähä vähältä kiinni ja syksyn epäonnistuminen lievitti paineita seminaarissa. Eniten sain kuitenkin aikaan vasta kevään ja kesän aikana, vaikka tein gradua silloin sivutyönä harjoittelun ja kesätöiden lomassa. Kirjoittamiseen löytyi sopiva rentous ja muu työ toi prosessiin perspektiiviä. Tärkeintä oli se, että sain hetkeksi päästää irti vakavasta akateemisesta roolistani ja nauraa itselleni. Jälkikäteen voi tietysti sanoa, että säätäminen ja hakeminen kuuluvat jokaisen projektin alkuvaiheisiin, mutta sen olen oppinut vasta kantapään kautta.

Nuorisotyö on aidosti mukavaa ja henkilökohtaisella tasolla myös hyvää vastapainoa kaikenlaiselle suorittamiselle. Itselleni epätyypillisestä heittäytymisestä ja pelleilystä on tullut vapauttava ja rentouttava tapa irtautua liiallisista paineista. Siis, hyvillä mielin kohti ensimmäistä rahoitushakua. Olvin mainoslause taisi joskus olla älä ota sitä vakavasti, purisikohan samaa nimeä kantavaan säätiöön vastaava taktiikka?

* Paras sarja ehkä ikinä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *