Pala kerrallaan

Ohjeita palapelin kokoajalle:

  • Laadi suunnitelma, ennen kuin alat koota palapeliä. Ryhmittele samaan kohtaan kuuluvat palaset, jotta ne on helpompi myöhemmin sijoittaa oikeille paikoilleen. Kun aloitat, työstä kohtia järjestelmällisesti yksi kerrallaan.
  • Kuva tarvitsee rajauksen. Asettamalla reuna- ja kulmapalat aluksi paikalleen kuvan muoto ja koko hahmottuvat selkeämmin.
  • Malttia! Jatka yrittämistä, vaikka palojen yhdistäminen ei heti onnistuisikaan.
  • Joskus samaa paikkaa saattaa tuijottaa pitkäänkin ilman, että päähän putkahtaa uusia ideoita. Silloin yleensä auttaa, kun työstää vaihteeksi jotain toista kohtaa tai pitää tauon.
  • Ole valmis joustamaan. Joskus pala, jonka luulit jo asettaneesi oikein, ei sovikaan yhteen muiden palasten kanssa. Niele ylpeytesi ja etsi sille toinen paikka.
  • Palapelin kokoamiseen tarvitaan pitkäjänteisyyttä. Kuvassa on niin monta palasta, että yhden asettaminen paikalleen ei näytä muuttavan kuvaa tai edistävän sen valmistumista. Jatka silti työskentelyä. Pala palalta kuva tulee selkeämmäksi ja valmiimmaksi.

Kirjoitusprosessi on vähän niin kuin palapeli. Tämä ei varsinaisesti ole mikään uusi oivallus, mutta täällä rippileirillä 1000 palan Viivi ja Wagner -palapeliä kasatessani ajatus on jotenkin konkretisoitunut ihan uudella tavalla. Ehkäpä ajatukset ovat jo siirtyneet kesätöiden jälkeiseen aikaan, ja väitöskirjatyön aloittaminen pyörii mielessä. Ajatus tyhjästä tekstidokumentista hieman kauhistuttaa, mutta onneksi palapelin kokoajalle on vielä yksi ohje:

  • Tartu rohkeasti toimeen. Palapelin kasaamista ei voi valmistella ja suunnitella loputtomiin, jossain vaiheessa on aloitettava asettelemaan paloja pakoilleen.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *