Väliaikaisuus väsyttää

Hyvää elokuuta! Kesäkuukaudet ovat vilahtaneet ohi vauhdikkaasti, työt kesäteologina ovat nyt käytännössä takana päin ja on aika siirtää ajatukset tulevaan syksyyn.

Olen yläasteelta lähtien tehnyt kesä- ja osa-aikatöitä sekä etenkin viime aikoina työskennellyt kaikenlaisten sivuprojektien parissa, mutta jälleen yhden määräaikaisen työsuhteen lähestyessä loppuaan huomaan kaipaavani jotain vähän pysyvämpää. Vaihtelevat työpaikat ja -tehtävät kyllä haastavat kehittymään ja pitävät liikkeessä, jatkuvaan tai liian nopeaan muutokseen kuitenkin myös väsyy ajan mittaan. Tänään virallisesti alkava jatko-opinto-oikeus on tässä suhteessa kaksiteräinen miekka.

Toisaalta uuden projektin aloittaminen houkuttaa. Jos kaikki menee hyvin ja pitkäaikaisempi rahoitus järjestyy jossain vaiheessa, saan työskennellä väitöskirjatyön parissa täysipäiväisesti useamman vuoden. Jatko-opintoihin kuuluu luonnollisesti paljon muutakin, mutta monografian kirjoittaminen olisi kuitenkin päätyöni – ja mielenkiintoinen sellainen. Lisäksi odotan jo, että pääsen osaksi tiedekunnan jatko-opiskelijoiden joukkoa, joka ainakin ulkopuolelta katsottuna on näyttäytynyt minulle hyvänä ja kannustavana yhteisönä. Tietynlaista vakiintumista olisi siis mahdollisesti luvassa.

Toisaalta pidemmällä tähtäimellä jatko-opinnot vievät työuran ihan uudelle epävarmuuden tasolle. Vakinaisten työsuhteiden puute akateemisessa maailmassa on lisääntymään päin ja rahoituksen hakemiseen käytettävä aika tuntuu käsittämättömältä. Yhtälöstä tulee entistä hyytävämpi, kun siihen lisätään vielä kova kilpailu työpaikoista. Uskoisin myös, että työskentely voi lopulta olla melkoisen yksinäistä, jos uraa joutuu tekemään itsenäisenä apurahatutkijana eikä esimerkiksi tohtorikoulutettavana jossakin laajemmassa projektissa. Pysyvämmän työpaikan ja -yhteisön löytämiseen sisältyy siis paljon kysymysmerkkejä, ja mistään vakituisesta kokopäivätyöstä on tässä vaiheessa turha haaveilla.

Kahden tai kolmen vuoden pesti on toki eri asia kuin tämänhetkiset parin kuukauden kesätyöt*, mutta aika ajoin olen joutunut miettimään, onko tämä oikeasti minulle sopiva maailma. Se ainakin on käynyt selväksi, ettei jatko-opintoihin voi lähteä ilman kunnollista varasuunnitelmaa. Pitäisi varmaan tässä vaiheessa keksiä sellainen.

* Tai Anthony Scaramuccin hillitön 10 päivän visiitti Valkoisen talon viestintäjohtajana, hah!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *