Tulkitsijan vastuusta

Game of Thrones on kaikkialla. Uuden tuotantokauden pyöriessä ruudussa hypeltä on vaikea välttyä ja tulin itsekin edellisen kauden aikana hypänneeksi villitykseen mukaan. En ole kauhean kiinnostunut siitä, kuka valtaistuinpelin lopulta voittaa, mutta George R. R. Martinin luoma maailma, erityisesti sen historia, on kieltämättä kiehtova. Sarjan seuraamisen lisäksi olen innostunut kuuntelemaan Game of Microphones -podcastia.

Tv-sarjan juoni on jo reilusti kirjoja edellä, mutta Smug Book Talk -jaksoissa (”Itseriittoista puhetta kirjoista”) podcastin tekijät etsivät edelleen yhtymäkohtia näiden kahden välillä. Esiin nostetut analogiat valottavat paikoin sarjan uusimpien käänteiden taustaa ja historiaa, toisinaan taas niiden avulla spekuloidaan tulevia tapahtumia. Useimmat podcastissa esiin nostetut huomiot ovat hyvin perusteltuja, mutta toisinaan spekulointi kumpuaa melko hataralta pohjalta. Arvailu siitä, mitä fantasiakirjan keksityssä miljöössä seuraavaksi tapahtuu, on tietysti harmitonta, joten en yleensä pahastu huonostikaan rakennetuista argumenteista.

Kaikissa tapauksissa villi spekulointi tai kontekstistaan irrotetut ja omaa asiaa ajamaan nostetut tekstikohdat eivät kuitenkaan ole vaarattomia.

Mainitsiko joku Raamatun? Aika ilmiselvä yhteys tässä nimittäin on. Antoipa Raamatun kertomuksille minkälaisen totuusarvon tahansa, harmittomiksi niitä ei voi sanoa. Koska Raamatun teksteillä on hengellistä painoarvoa miljoonille lukijoille, niiden varaan rakennetuilla uskonnollisilla tulkinnoilla ja teorioilla ei ole samanlaista vastuuvapautta kuin arvuutteluilla Westerosin tulevasta hallitsijasta.*

Ilmiselvintä huuhaata on etsiä piilotettuja viestejä esimerkiksi apokalyptisesta kirjallisuudesta (666:lla tarkoitettiin keisari Neroa, ei Muhammadia, Reagania tai Obamaa). Ilmestyskirjasta poimituille ennustuksille ei välttämättä annetakaan paljoa painoarvoa, mutta Raamattua on monenlaisten tulkintojen avulla käytetty tehokkaasti sellaistenkin asioiden kuin orjuuden ja valkoisen rodun ylivallan puolustamiseen. Edellä mainituissa tapauksissa on kyse pitkälti siitä, että Raamatun halutaan nähdä tukevan lukijalle itselleen tärkeitä arvoja ja asioita. Tällaisillakin tulkinnoilla on kuitenkin kauaskantoisia ja vakavia seurauksia myös laajemmassa kontekstissa.

Raamatun tekstit taipuvat moneen ja siksi tulkitsijalle – etenkin auktoriteettiasemassa olevalle – lankeaa suuri vastuu. Raamatuntutkijalla sen sijaan on vastuu avata suunsa silloin, kun teksteistä tehdään tulkintoja väärin perustein. On syytä muistuttaa, että älyllistä epärehellisyyttä on myös kääntää kaikkien tekstien merkitys positiiviseksi tai hyvää tarkoittavaksi. Kannattaako Raamatun sanomaa ehdoin tahdoin yrittää taivuttaa itselleen sopivaksi vai olisiko sen eetos syytä joissain tapauksissa yksinkertaisesti sivuuttaa?

* Cersei on seitsemän kuningaskunnan viimeinen hallitsija, saa laittaa talteen.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *