Viikkokatsaus 5: Kieliopin taide

Olen kirjoittanut kielten opiskelusta jo useamman kerran, yleensä hieman turhautuneeseen sävyyn. Kaiken vuodatuksen ja avautumisen keskellä on ehkä jäänyt mainitsematta, että pidän kielistä oikeastaan todella paljon. Tällä viikolla alkanut ranskan jatkokurssi muistutti hyvin siitä, mikä niissä viehättää.

Torstain luennolla sain tehtäväksi muuttaa epämuodollisen kysymyksen muodolliseksi ja päinvastoin. Ja kyllä tuntuikin palkitsevalta onnistua! Saattaa kuulostaa vähäpätöiseltä, mutta melkein 50:n klassisen kielen opintopisteen jälkeen kaikenlaisen oman puheen ja tekstin tuottaminen on pieni kulttuurishokki. Erityisen hyvältä tuntui kuitenkin ymmärtää pitkästä aikaa uutta vieraskielistä tekstiä ja sen käyttäytymistä.

Uusi teksti on kuin koodi täynnä vieraita sanoja, joissain tapauksissa myös tuntemattomia kirjaimia. Kun arvoitusta alkaa pala palalta ratkaista, voi oman edistymisensä huomata konkreettisesti. Kryptisestä tekstimassasta ilmestyy lause kerrallaan näkyviin jonkinlainen kokonaisuus, oli se sitten kertomus, puhe tai runo.

Olen myös viehättynyt kielioppiin. Kaikkine poikkeuksineenkin se tuo turvaa ja järjestystä. On helpottavaa tietää, että edes jokin asia humanismin kaoottisessa maailmassa toimii suurin piirtein säännönmukaisesti. Parhaimmillaan jonkin kielen rakenteen tunteminen paljastaa, kuinka harkitsevasti ja taiten kirjoittaja on sanansa valinnut. Hyvin kirjoitettun tekstin kääntäminen on aidosti miellyttävä kokemus.

Pidempään samaa tekstiä kääntäessä oppii myös vähän kerrassaan ymmärtämään kirjoittajaa ja tunnistamaan hänelle tyypillisiä piirteitä. Esimerkiksi Luukkaan evankeliumin ja Apostolien tekojen kirjoittaja suosii teksteissään epäsuoraa esitystä ja käyttää usein Septuagintasta tuttua Ἐγένετο -rakennetta (suomeksi ”ja tapahtui, että”) johdatuksena uuteen kertomukseen. Tekstin sisäisessä maailmassa toistuvat rakenteet ja sanat myös luovat niiden käytölle merkityksiä, joita ei yksittäistä virkettä kääntäessä välttämättä huomaa; Paavalin kieltämättä sekavassa antropologiassa sana σὰρξ (kirjaimellisesti ”liha”) tarkoittaa  yleensä maallista ja katoavaista ruumista.

Jouluevankeliumin alkusanat sisältävät Luukkaan evankeliumille tyyppillisiä piirteitä (Luuk. 2:1, suomenkielinen teksti on vuoden -38 raamatunkäännöksestä)

 

 

 

Ranskaa en osaa vielä paljoakaan, mutta juuri kielioppiin olen jo hieman onnistunut pääsemään sisälle. Nykykielten opiskelua helpottaa melko vakiintunut kirjakieli ja sanasto, klassisten puolella kun tekstien ikähaarukka on helposti satoja vuosia. Homeroksen tenttimistä odotellen.

Ensi viikolla blogissa on apuraha- ja tenttikiireiden takia lyhyt tauko, seuraava teksti ilmestyy lauantaina 16.9. Silloin luvassa päällimmäisia tuntemuksia ensimmäisistä rahoitushauista. Mukavaa alkavaa viikkoa!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *