Viikkokatsaus 7: sähköiskuja ja synkistelyä

Tunnit uhkaavat tällä hetkellä loppua kesken ja viikkokatsauksenkin kirjoittaminen venähti. Saisin työviikon helposti täyteen, vaikka en koskisi väitöskirjaan ollenkaan ja silti pitäisi olla jotain sanottavaa ensimmäisessä seminaaritapaamisessa. Sirpaleinen viikko-ohjelma täytyisi saada jotenkin järkevämmäksi.

Viikon jännittävin tapahtuma osui perjantai-iltaan, kun sain töissä sähköiskun rikkinäisestä uunista. Lääkäri totesi sydänfilmin ottamisen jälkeen, etten ”luultavasti enää tässä vaiheessa saa kuolettavia rytmihäiriöitä”, eli meno jatkuu. Pieni shokkihoito lienee joskus ihan paikallaan.

Vakavasti puhuen, tämä syksy on välillä ollut aikamoista sinnittelyä. Tavoitesuuntautunut asennoituminen ja työskentelyyn keskittyminen jaksavat yleensä pitää motivaation yllä, mutta joinain päivinä henkisen taakan alle oikein musertuu. Silloin tilanne näyttäytyy erityisen synkkänä, eikä kykyihinsä ja tekemiseensä oikein jaksa uskoa. Pahinta on, että epävarmuus tulevasta saa kyseenalaistamaan kaikki menneetkin valinnat. Olisiko valmistumisen suhteen kannattanut kuitenkin viivytellä ja taktikoida? Miksi kirjoitin tuolla tavalla hakemukseeni? Mitä oikein ajattelin tutkimuskohdetta valitessa?

Henkinen kuormitus ja itseen kohdistuvat epäilyt ovat kuuluneet aina jollain tavalla arkeeni, erityisesti kaikkeen opiskeluun. Pystyn suurimmaksi osaksi käsittelemään ne mielekkäästi, mutta välillä paine tuntuu liian kovalta. Siihenkin voi olla syytä tällaista projektia harkitessaan varautua.

Nyt kuitenkin loppuviikon antaman lisävirran (kjeh) avulla kohti uusia haasteita!

PS. Perjantaina Huomenta Suomessa toimittaja kysyi Kari Peitsamolta, kuinka hän voi opiskella teologiaa, jos ei usko Jeesukseen.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *