Ammattietiikka, oikeudentunto ja juristit

Anni Tuomela

Oikeustieteestä kiinnostuneet ovat samalla usein kiinnostuneita oikeudenmukaisuudesta, sen saavuttamisesta yksittäisessä ja myös yhteiskunnallisessa yhteydessä. Oikeustieteen valtavan tietoaineiston ja lukuisten oikeudenalojen yleisten oppien ja haltuun otettavien käsitteiden viidakossa opiskelija usein kadottaa tämän teeman pohtimiseen käytettävän ajan ja ajatuksen. Kuitenkin juristitutkintojen yksi keskeinen tavoite on, että opiskelijalle muodostuu käsitys oikeuden asiantuntijan roolista ja vastuusta yhteiskunnassa ja kyky toimia ammattietiikan perusteet tuntien.

Ammattietiikka on helposti miellettävissä puhuttaessa vaikkapa lääkärin ammatista, jossa voidaan joutua tekemään vaikeita eettisiä ja moraalisia ratkaisuja, priorisoimaan niukkoja etuuksia ja noudatettava elämän suojelemisen lähtökohtaista vaatimusta. Ammatissaan juristit tekevät samoin ihmisten elämää ja yhteistoimintaa koskevia ratkaisuja ja toimia, auttavat solmimaan sopimuksia, sopimaan riitoja ja hakemaan oikeutta sekä tuomitsevat vääryyksiä tai jakavat päätöksin niukkoja ja harkinnanvaraisia etuuksia.

Juristin ammattiin liittyy vastuuta niin asiakkaiden yksityisyydestä ja asiakkaan etujen kannalta tärkeiden päätösten tekemisestä kuin laajemmin yhteiskunnallisesti oikeuslaitoksen toiminnan ja kansalaisten sitä kohtaan kokeman luottamuksen ylläpitäjinä ja edistäjinä. Lainvalmisteluun liittyvät tehtävät sisältävät paljon jopa poliittista valtaa lähestyvää yhteiskunnallista vastuuta. Oikeuden tulkinnassa on aina mukana kysymys siitä, mikä on oikeudenmukainen ja kohtuullinen tulkintavaihtoehto eri osapuolten ja myös yhteisön kannalta. Oikeuden tulkinta on aina jonkinasteista vallankäyttöä, vaikka nojataankin oikeuslähteisiin ja pyritään oikeuttamaan tulkinta vakuuttavin perusteluin.

Juridiikkaan sisällöllisesti liittyy vahvasti yhteiskunnallisen vallan käyttö. Oikeus on politiikan ja yhteiskunnallisten vallanpitäjien keino pitää yhteiskunnan järjestystä ja toimintaa yllä sekä toteuttaa erilaisia poliittisia ja yhteiskunnallisia tavoitteita. Puhutaan oikeudesta pakkovaltana. Opiskelemalla oikeutta kukin meistä saa tietoa, jota voi käyttää suhteessa yhteiskuntaan ja toisiin yksilöihin. Oppimalla oikeusturvakeinoja ja hyvän hallinnon vaatimuksia tunnistamme viranomaisten päätösten virheet ja osaamme valittaa niistä tehokkaasti ja ajallaan. Vetoamalla kuluttajansuojalakiin tai työoikeuden pakottaviin säädöksiin voimme kenties tulla paremmin kuulluksi riitatilanteissa tai havaita arveluttavia toimintatapoja mainonnassa, kuluttajakaupassa tai työntekijöiden kohtelussa. Osaamme välttyä ristiriidoilta kirjoittamalla ennakkoon meille edullisia sopimusehtoja kirjallisiin sopimuksiin tai osaamme vielä vedota suulliseen sopimukseen jos kirjallista ei olekaan tehty. Tätä asiantuntemusta, tietoa ja valtaa tulisi seurata vastuu ja eettinen ymmärrys. Jo oikeustieteen opiskelullakin voi olla vastuuta lisääviä seurauksia. Esimerkiksi vilpittömään mieleen sopimusrikkomustilanteessa on vaikeampi vedota, mikäli on opiskellut velvoiteoikeutta ja vahingonkorvausoikeutta yliopistossa. Todellista oikeudellista asiantuntemusta voi ilmentää myös kyky nähdä ja kertoa, milloin oikeuden rajat tulevat vastaan: milloin riiteleminen ei kannata vaikka olisi oikeassa ja milloin kunnianloukkaussyyte ja vahingonkorvauskanne pahentavat tilannetta ja aiheuttavat oikeudenmukaisen lopputuloksen sijaan inhimillistä kärsimystä ja sosiaalisia umpikujia välien rikkouduttua.

Suomessa oikeustieteelliset tiedekunnat ovat alan koulutuksesta vastaavina vastuullisia siitä, että maahan koulutetaan tuomarin ja oikeudenhoidon tehtävistä suoriutumiseen riittävän laajan koulutuksen saaneita juristeja. Tuomarin tulee tuntea laki viran puolesta, eli jokaisella juristiksi valmistuvalla tulee olla riittävät perustiedot eri oikeudenaloilta erilaisten oikeudellisten ongelmien ratkaisemiseksi. Juristikunnalla on vastuu myös toisiaan kohtaan ja juristin ammattia kohtaan. Juristin ammattia on myös tyypillisesti suojattu yhteiskunnassa: esimerkiksi halutaan tehdä asiakkaille ja kansalaisille selväksi milloin he asioivat oikeuden ammattilaisen kanssa ja samalla varmistaa myös oikeudenhoidon ammattimainen taso. Tiettyjen ammattien kuten tuomarin ja asianajan tehtäviin on lainsäädännössä asetettu vaatimus oikeustieteen maisterin tutkinnon suorittamisesta. Asianajaja on lakimieheksi kouluttautunut, 25 vuotta täyttänyt henkilö, vähintään neljä vuotta lakimiestehtävissä toiminut sekä asianajajatutkinnon hyväksytysti suorittanut Suomen Asianajajaliittoon kuuluva lakimies – ammattinimikettä ei siten saa käyttää ellei kuulu liittoon (Asianajajalaki 3 §). Asianajajan tulee lain mukaan olla rehelliseksi tunnettu sekä muilta ominaisuuksiltaan ja elämäntavoiltaan sopiva harjoittamaan asianajajan tointa. Tuomioistuimessa asianosaisia puolustavienkin tulee nykyisin olla joko asianajaja tai luvan saanut oikeudenkäyntiavustaja[1].

Tällä kurssilla on tavoitteena, että opiskelijalle syntyy yleiskäsitys siitä, millaisia eettisiä ja oikeudenmukaisuuteen liittyviä ongelmia oikeustieteen alan ammatteihin ja oikeuden toteuttamiseen yleensäkin liittyy. Tärkeintä on herättää kysymyksiä ja käynnistää eettisiä näkökulmia ja ulottuvuuksia tunnistava ajattelutapa, sillä edellytyksenä eettistä tarkastelua kestävälle toiminnalle ja päätöksenteolle on havaita kuhunkin tilanteeseen, toimintaan ja ammatilliseen asemaan liittyvät eettiset kysymykset.

Lakimiesten ammattien laaja kirjo ja monenlaiset ammattitehtävät tekevät vaikeaksi laatia kaikkia julkisen ja yksityisen sektorin lakimiesammatteja koskevat yhteiset eettiset periaatteet. Lakimiehen eettiset ohjeet on kyllä laadittu Lakimiesliiton toimesta, ks. https://www.lakimiesliitto.fi/site/assets/files/1439/eettisetohjeet.pdf. Niiden yleisluonteisuudesta ja lakimiesten ammatin vastuullisuudesta johtuen on sitäkin tärkeämpää, että kyky esittää ja pohtia eettisiä kysymyksiä sekä punnita toiminnan, päätöksenteon ja yhteiskunnan oikeudenmukaisuutta ovat osana oikeuden alan ammattien yleisiä taitoja.

Oikeudenmukaisuus on laaja käsite, johon sisältyy monia osa-alueita[2]. Voidaan ajatella, että niin valtion rakenteita koskevat perustuslain säännökset kuin perus- ja ihmisoikeudet kuvaavat yhteiskunnassa yleisesti vallitsevia oikeudenmukaisuuskäsityksiä tai näkemyksiä siitä, millainen on tai ei ole oikeudenmukainen yhteiskunta. Oikeustieteen alalla on pitkät perinteet oikeudenmukaisuuden eri osa-alueiden, erityisesti ns. prosessuaalisen eli menettelyllisen oikeudenmukaisuuden varmistamiselle. Jo perustuslaki asettaa perusoikeuden oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin lähtökohdaksi, joka sitoo paitsi tuomioistuimia, myös viranomaisia niiden tehdessä kansalaisia koskevia päätöksiä. Erilaisin säännöksin huolehditaan siitä, että kaikki (määräajassa) vireille saadut asiat käsitellään ja käsitellään viivytyksettä, asian valmistelu ja käsittely on puolueetonta, asianosaisia kuullaan, päätöksenteko ja perustelut ovat avoimia jne. Myös tuomioistuimien asiakkaiden kokema oikeudenmukaisuus on ollut tutkittavana[3].

Millainen on oikeudenmukainen laki? Tämä kysymys on ennen muuta lainsäätäjän eli poliittisella vastuulla toimivan eduskunnan ratkaistava: politiikassa tulee käydä keskustelua siitä, millaiset yhteiskunnalliset ratkaisut ovat oikeudenmukaisia. Kysymys ei kuitenkaan ole merkityksetön myöskään lain tulkitsijoille, joiden pitää tulkitessaan valita ratkaisuvaihtoehdoista esimerkiksi parhaiten perusoikeuksia ja kansainvälisiä velvoitteita tai eurooppaoikeuden periaatteita vastaava vaihtoehto ja samalla myös vaihtoehto, joka hänen näkemyksensä mukaan vastaa tulkintatilanteen olosuhteita ja lainsäätäjän tarkoittamaa lopputulosta. Oikeustieteen tutkija voi hyvin esittää tutkimukseen perustuvia havaintoja lain tosiasiallisista vaikutuksista, sen tulkinnan linjoista tai ristiriidoista taikka lain epäselvyydestä tai tarkoituksenmukaisuudesta. Tutkijalla voi olla myös suosituksia lain parantamiseksi. Tällöin tutkijankin positiosta voidaan ottaa kantaa lainsäädännön oikeudenmukaisuuteen.

Kansalaisten ja oikeudellisten prosessien asianosaisten näkökulmasta oikeudenmukaisuuden odotus sisältää usein odotuksen totuuden löytämisestä ja oikeudenmukaisen ratkaisun hakemisesta. Puhutaan ns. sisällöllisestä oikeudenmukaisuudesta. Tämä odotus ja sen toteutuminen liittyy taas vahvasti siihen luottamukseen, jota kansalaiset kokevat tuomioistuimia kohtaan. Oikeudenmukaisuudella voidaan käsittää tällöin myös tapauskohtaista ja kohtuullisuutta huomioon ottavaa ratkaisutoimintaa.[4] Julkisuudessa käydään aika ajoin keskustelua siitä, vastaavatko tuomareiden ratkaisut (riittävästi) niin sanottua kansan oikeustajua eli yleistä oikeustajua. Erityisesti rikoksista tuomittujen rangaistusten oikeudenmukaisuudesta on käyty keskustelua. Tähän liittyen on Helsingin yliopiston Kriminologian ja oikeuspolitiikan instituutissa tehty kiinnostava oikeustajututkimus, jossa tavoitteena oli selvittää, vastaako suomalainen oikeuskäytäntö väestön käsityksiä oikeasta rangaistustasosta eräiden rikostyyppien osalta. Tutkimuksessa sekä kansalaisia että tuomareita pyydettiin antamaan rangaistus samoihin heille esitettyihin rikostapauksiin. Tapauskuvaukset perustuivat aitoihin, tuomioistuimissa käsiteltyihin tapauksiin. Tutkimukseen ja sen kiinnostaviin tuloksiin voit tutustua täällä:

Kääriäinen Juha – Seitsemän rikostapausta: käräjätuomareiden arvioima rangaistuskäytäntö ja väestön rangaistusvalinnat. 2017.
https://helda.helsinki.fi/handle/10138/190440

Seuraavassa kuvataan lyhyesti kahden oikeusjärjestelmässä erityisesti ohjeistetun oikeuden ammattikunnan eli tuomareiden ja asianajajien toimintaa koskevaa eettistä ohjeistusta ja ohjataan lukija niitä koskevan lähteistön pariin.

Tuomarin toiminnan eettisyys

Tuomarin eettiset periaatteet on Suomessa laadittu ja hyväksytty niinkin myöhään kuin vuonna 2012. Ne on laatinut Suomen tuomariliitto ry hovioikeuksien presidenttien aloitteesta. Periaatteiden johdantotekstissä todetaan, että lainkäytössä paitsi sovelletaan lakia yksittäistapaukseen, myös luodaan oikeutta. Samoin korostetaan, kuinka perusoikeudet, kansainväliset ihmisoikeudet, oikeustapausten asema oikeuslähteenä sekä lainsäädäntöön kirjatut tulkinnanvaraiset ja avointa harkintaa edellyttävät oikeusohjeet ovat muuttaneet tuomarin roolia aikaisemmasta. Tuomioistuimilla ja tuomareiden päätöksillä on lisääntynyt yhteiskunnallinen merkitys, minkä vuoksi niiden toiminnan eettisyyden ja luotettavuuden arvioinnilla ja valvonnalla on enenevästi merkitystä.

Tuomarin eettiset periaatteet löytyvät täältä:

https://asiakas.kotisivukone.com/files/tuomariliitto.kotisivukone.com/tiedostot/tuomarin_eettiset_periaatteet.pdf

Periaatteita valmistelleen työryhmän sihteerinä toiminut Antti Tapanila on kirjoittanut periaatteita ja niiden valmisteluun liittyviä seikkoja kattavasti kuvaavan artikkelin:

https://www.edilex.fi/oikeustiede/13796.pdf

Lakikirjan joskus avannut on voinut havaita, että niiden alkusivuille on useimmiten sisällytetty Olaus Petrin noin vuonna 1540 laatimat tuomarinohjeet. Tuomariliiton laatimat periaatteet sisältävät myös viittauksen niihin, ja erikseen todetaan, että periaatteita ei ole tarkoitettu korvaamaan perinteisiä tuomarinohjeita. Olaus Petrin tuomarinohjeista löytyvät sellaiset tuomarin päätöksentekoa koskevat tunnetut eettiset ohjenuorat kuten

”Hyvä ja älykäs tuomari on parempi kuin hyvä laki, sillä hän voipi asetella kaikki kohtuuden mukaan.”

”Mikä ei ole oikeus ja kohtuus, se ei saata olla lakikaan; sen kohtuuden tähden, joka laissa on, se hyväksytään.”

”Kaikkea lakia on älyllä käytettävä, sillä suurin oikeus on suurin vääryys.”

”Tuomarin pitää tarkasti tuntea laki, jonka mukaan hänen tulee tuomita, sillä laki pitää hänellä olla ohjeena.”

”Yhteisen kansan hyöty on paras laki; ja sen tähden, mikä havaitaan yhteiselle kansalle hyödylliseksi, se pidettäköön lakina.”

”Maantapa, kun se ei ole kohtuuton, pidettäköön lakina, jonka mukaan on tuomittava.”

”Älköön kukaan olko tuomarina omassa asiassansa.”

Näiden ohjeiden merkitys on edelleen tärkeä pohdittaessa tuomarin toiminnan legitimiteettiä. Ne myös hyvin kuvastavat tuomarin toimeen sisältyvää vastuuta ja siihen kohdistettuja yhteiskunnallisia ja inhimillisiä odotuksia. Olaus Petrin tuomarinohjeet ja niiden esittelyä löydät täältä:

Tuomarin ammatilliseen toimintaan ja sen etiikkaan liittyy erityispiirteitä. Tuomarilta edellytetään tietysti ehdotonta riippumattomuutta ja puolueettomuutta päätöksenteossa. Päätösten pitää perustua ensi sijassa annettuihin lakeihin. Tuomari ei saa olla esteellinen eikä hänellä saa muutenkaan olla puolueettomuutta vaarantavia sidoksia tai ennakkoasenteita. Tuomarilta edellytetään ammatin mukaista käyttäytymistä myös vapaa-ajallaan. Osallistuminen poliittisiin luottamustehtäviin tai ammattiin liittymättömien sivutoimien tai liiketoiminnan hoitaminen voivat vaarantaa tuomarin puolueettomuuden, mutta toisaalta tuomareiden osallistumista esimerkiksi tieteelliseen keskusteluun tai koulutustoimintaan on pidetty suotavanakin. Tuomareilla on perustuslain suojaama yhdistymis- ja kokoontumisvapaus, mutta jäsenyyksistä voi koitua tuomarin toimintaan vaikuttavia sidonnaisuuksia.

Tuomareiden palkkauksen ja tuomioistuinten esimiestoiminnan sekä juttujen jakamiseen liittyvien käytäntöjen tulee varmistaa osaltaan se, että tuomioistuimiin tai tuomareihin ei voida kohdistaa yhteiskunnan vallanpitäjien tai yksityisten toimesta asiatonta painostusta, joka vaikuttaisi yleisesti tai yksittäistapauksissa juttuja ratkaisevien tuomareiden valintaan tai toimintaan. Tästä syystä perustuslain tasolla on suojattu tuomioistuinlaitoksen sekä tuomarin ammatin riippumattomuutta. PL3 §:n mukaan tuomiovaltaa käyttävät riippumattomat tuomioistuimet. PL 102 §:n mukaan tasavallan presidentti nimittää vakinaiset tuomarit ja muiden tuomarien nimittämisestä säädetään lailla. PL 103 §:n mukaan tuomaria ei voida julistaa virkansa menettäneeksi muutoin kuin tuomioistuimen tuomiolla. Häntä ei saa myöskään ilman suostumustaan siirtää toiseen virkaan, ellei siirto aiheudu tuomioistuinlaitoksen uudelleen järjestämisestä. Lailla säädetään tuomarin velvollisuudesta erota virastaan määräiässä tai työkykynsä menetettyään. Tuomareiden virkasuhteen perusteista tulee säätää lailla.

Tuomarit eivät perinteisesti osallistu keskeneräisiä asioita koskeviin keskusteluihin julkisuudessa tai selitä omia tuomioitaan tiedotusvälineissä tai muutoin julkisesti. Oikeudenkäynti, josta tuomarit prosessinjohtajina vastaavat, on lähtökohtaisesti julkinen kokonaisuudessaan samoin kuin tuomioistuinten antamat tuomiot perusteluineen. Tuomareiden tehtävänä on varmistaa ja edistää julkisuuslain mukaista avoimuutta ja käsittelyn sekä ratkaisun julkisuutta. Tuomioiden perusteluiden selkeä kirjoittaminen on yksi tämän avoimuuden toteuttamistapa. Tuomarit eivät Suomessa ole tyypillisesti olleet myöskään aktiivisia yhteiskunnallisen tai oikeuspoliittisen keskustelun kävijöitä.

Tuomareiden eettisissä periaatteissa kuvataan myös tuomarin oikeamielisyyteen liittyviä eettisiä tavoitteita. Tuomari perustaa antamansa ratkaisut huolelliseen ja tasapuoliseen harkintaan. Tuomari kunnioittaa kaikkien inhimillistä arvokkuutta ja suhtautuu oikeudenkäytön osallisiin, yleisöön, ammattikollegoihin ja työyhteisöön arvostavasti ja kohteliaasti. Tuomari ei suhtaudu oikeutta hakevaan väheksyvästi tai ylimielisesti, vaan ottaa huomioon kaikkien asiaan osallisten sanottavan. Tuomari pyrkii luomaan oikeudenkäyntiin asiallisen ja avoimen ilmapiirin.

Tuomioistuinten ja tuomareiden toiminnan lainmukaisuutta valvovat eduskunnan oikeusasiamies ja valtioneuvoston oikeuskansleri (PL 108 ja 109 §§). Syytteen nostamisesta tuomaria vastaan lainvastaisesta menettelystä virkatoimessa päättää oikeuskansleri tai oikeusasiamies (PL 110 §). Tuomarin käyttäytymiseen ja esteellisyyteen liittyviä ratkaisuja löytyy oikeusasiamiehen ratkaisutietokannasta  https://www.oikeusasiamies.fi/web/guest/oikeusasiamiehen-ratkaisut-ja-kannanotot esimerkiksi hakusanoilla ”tuomari”, ”tuomarin puolueettomuu* ja ”tuomarin esteellisyy*” ja tuomarin virkavelvollisuuksiin liittyviä ratkaisuja esimerkiksi oikeuskanslerin ratkaisutietokannasta https://www.okv.fi/fi/ratkaisut/ hakusanalla ”tuomari”.

Tuomareiden vastuisiin ja toimintaan liittyviä lakeja ovat:

11.6.1999/731 Perustuslaki

1.1.1734/4 Oikeudenkäymiskaari, erityisesti 13 luku tuomarin esteellisyydestä

25.8.2016/673 Tuomioistuinlaki

8.5.2015/565 Laki tuomareiden sidonnaisuus- ja sivutoimirekisteristä

Asianajajien eettiset velvoitteet ja hyvä asianajajatapa

Laki asianajajista (12.12.1958/496) edellyttää, että asianajaja täyttää rehellisesti ja tunnollisesti hänelle uskotut tehtävät sekä kaikessa toiminnassaan noudattaa hyvää asianajajatapaa (AAL 5 § 1 mom.). Näin ollen lainsäätäjä on nojannut asianajajan ammatillisen toiminnan valvonnassa ns. itsesääntelyyn. Tässä asianajajien eettisen ohjauksen ja valvonnan järjestämistavassa nähdään, että perus- ja ihmisoikeuksien puolustaminen ja oikeusvaltion ylläpitäminen edellyttävät paitsi riippumatonta tuomioistuinlaitosta, myös asianajajakunnan riippumattomuutta julkisesta vallasta.

Hyvää asianajajatapaa koskevat ohjeet eli ns. tapaohjeet on koottu Asianajajaliiton toimesta, ks. https://www.asianajajaliitto.fi/files/1660/B_01_Hyvaa_asianajajatapaa_koskevat_ohjeet_tammikuu_2013.pdf. Niistä löytyvät sellaiset asianajajaa koskevat perusarvot kuten lojaalisuus asiakkaalle, riippumattomuus ulkopuolisista tai asiaan kuulumattomista vaikutteista, esteettömyyden vaatimus, luottamuksellisuus ja salassapitovelvollisuus sekä rehellisyyden ja asiallisuuden vaatimukset. Asianajajan on hoidettava tehtävänsä huolellisesti, täsmällisesti, tarpeellisella joutuisuudella sekä tarpeettomia kustannuksia aiheuttamatta. Asianajajatapaa koskevista ohjeista löytyy lisäksi määräyksiä mm. tehtävien vastaanottamisesta ja vastuun rajoittamisesta, yhteydenpidosta asiakkaisiin, velvollisuudesta ja oikeudesta luopua tehtävästä, asianajopalkkiosta ja asianajokulujen kattamisesta sekä palkkiota koskevien erimielisyyksien ratkomisesta. Sovinnon edistäminen ja vastapuolen painostuskielto ovat olennaisia ohjeita.

Asianajajatutkintoon sisältyy eettinen osa, jossa keskitytään tapaohjeisiin, toimiston järjestämiseen ja oikeussalietiikkaan.

Asianajajien ammattitoimintaa valvoo asianajajalain 6a §:n mukaan Asianajajaliiton valvontalautakunta (aikaisemmin kurinpitolautakunta). Lautakunnan valvontaratkaisuja voit etsiä hakemistosta https://www.asianajajaliitto.fi/asianajajaliitto/valvontaratkaisuja, jossa hakemista tukevien asiasanojen avulla voi hakea esimerkiksi asianajopalkkioon, epärehellisyyteen, lojaalisuuteen, painostuskieltoon tai palkkioriitaan liittyviä ratkaisuja. Valvontalautakunta tulee todettuaan asianajajan menetelleen hyvän asianajajatavan vastaisesti määrätä kurinpidollinen seuraamus, jollainen on asianajajayhdistyksen jäsenyydestä erottaminen, seuraamusmaksun määrääminen, varoitus ja huomautus (AAL 7 §).

Toisinaan asianajotoimintaa koskevista oikeuslähteistä, tapaohjeista, muista velvoittavista ohjeista, periaatteista ja oikeuskirjallisuudesta puhuttaessa käytetään nimitystä asianajajaoikeus. Defensor Legis –julkaisun teemanumero 2/2017 (https://www.edilex.fi/defensor_legis/17690.pdf) on keskittynyt asianajajaoikeuteen, ja niinpä sen artikkeleista löytyy ajankohtaisia ja havainnollisia esityksiä aiheesta:

Timo Esko: Asianajajaetiikka, laki ja tuomioistuimet https://www.edilex.fi/defensor_legis/17692.pdf

Riitta Leppiniemi: Asianajajaoikeuden merkityksestä rikosasioissa https://www.edilex.fi/defensor_legis/17695.pdf

Markku Fredman: Asianajosalaisuuksien pitävyys rikosten esitutkinnan ja pakkokeinojen käytön yhteydessä https://www.edilex.fi/defensor_legis/17697.pdf

Petri Taivalkoski: Asianajajaoikeuden merkityksestä liikejuridisissa asioissa https://www.edilex.fi/defensor_legis/17694.pdf

 

 

 

 

[1] 17.6.2011/715 Laki luvan saaneista oikeudenkäyntiavustajista

[2] Oikeudenmukaisuudesta ja sen suhteesta oikeuteen kiinnostuneen kannattaa perehtyä oikeusteorian oppiaineen alaan luettaviin teorioihin ja tutkimuksiin.

[3] Kaijus Ervasti – Virve-Maria de Godzinsky: Koettu oikeudenmukaisuus tuomioistuimissa, Lakimies 2/2014.

[4] Jyrki Tala: Luottamus tuomioistuimiin – mitä se on ja tarvitaanko sitä lisää? Lakimies 1/2002.