Caatingan kuivan metsän biomi sijaitsee Koillis-Brasiliassa ja on yksi Brasilian kuudesta suur-kasvillisuustyypistä. Alueen monimuotoisuus on ainutlaatuinen, mutta sitä uhkaa nopeasti kasvava ihmisen aiheuttama paine. Caatinga tropiikin tavoin tarjoaa suuret lepakkomäärät tutkimiselle, mutta lisäksi alueen monimuotoisuutta on tärkeää tutkia, sillä se on vähiten tutkittuja brasilialaisia elinympäristöjä huolimatta sen valtavasta monimuotoisuudesta ja lisääntyvästä ihmisen aiheuttamasta häiriöstä.

Haluan tutkia, kuinka erilaiset lepakkolajit reagoivat ihmisperäiseen häiriöön Caatingassa keräämällä havaintoaineistoa bioakustisin menetelmin ja kiinnittämällä erityistä huomiota toiminnallisiin piirteisiin. Sen lisäksi, että haluan ymmärtää ja arvioida ihmisvaikutusta lepakoiden toiminnalliseen monimuotoisuuteen, haluan myös selvittää, mitkä lajit ovat uhatuimmat niiden toiminnallisten piirteiden pohjalta.

Catimbaun kansallispuisto, Pernambuco, Brasilia

Toteutan tutkimuksen Catimbaun kansallispuistossa, jossa paikallisen väestön läsnäolo nykyisestä suojelustatuksesta huolimatta on johtanut laajaperäiseen maankäyttöön ja ihmisperäiseen paineeseen. Puisto perustettiin vuonna 2002, mutta alkuperäinen väestö jäi alueelle. Heidän historiallinen ja nykyinen läsnäolo on aiheuttanut suuren paineen paikalliselle lajistolle, ja Catimbaun kansallispuisto tarjoaakin loistavan mahdollisuuden tutkia ihmisperäisen häiriön (mm. maanviljely, karjatalous, polttopuun keruu ja metsästys) vaikutusta Caatingan alkuperäiseen lajistoon.

Näkymä tutkimusmajoituksen pihalta, Catimbaun kansallispuistossa

Caatingassa on ainakin 96 lepakkolajia 48 eri suvusta ja kahdeksasta eri heimosta. Kaksi näistä lajeista on kotoperäisiä ja neljä on uhanalaisia.  Caatingan lepakoilla on useita tärkeitä toiminnallisia rooleja esimerkiksi pölytyksessä ja siementen levittämisessä. Yli 47 % Caatingan biomin kasvillisuudesta on jo otettu ihmisen käyttöön tai muutoin hävitetty. Jäljelle jäänyt alue on hyvin pirstaloitunutta, ja kaikista Brasilian kuudesta biomista Caatingaa on sekä määrällisesti (suojelualueiden lukumäärä) että prosentuaalisesti (pinta-ala) vähiten suojeltu. Ottaen huomioon lepakoiden keskeiset roolit ekosysteemissä, tutkimus niiden runsaudesta, levinneisyydestä ja toiminnallisista piirteistä suhteessa ihmisperäiseen häiriöön on hyödyllistä selvitettäessä ihmisen aiheuttaman häiriön vaikutusta paikalliseen lepakkolajistoon.

Caatingan lepakkolajit tunnetaan suhteellisen heikosti, ja ihmistoimien vaikutusten arviointi perinteisin seurantamenetelmin on vaikeaa ja liian hidasta. Trooppiset kuivat metsät ovat maailmanlaajuisestikin uhattuina, ja tämä tutkimusprojekti hyödyttää lepakkolajistoa muillakin kuivien metsien biomeilla. Näitä runsaan lepakkolajiston kohteissa tehtyjä tutkimuksia voidaan hyödyntää myös Suomessa, jossa lajien runsaus on vähäisempää, mutta samat toiminnalliset piirteet saattavat olla tärkeitä.

Lyhytkuonohankko (Artibeus planirostris) tutkijan käsittelyssä lajitunnistamista ja mittojen ottamista varten

Toteutan tämän tutkimuksen yhdessä professori Enrico Bernardin ja hänen tutkimusryhmänsä kanssa (Laboratório de Ciência Aplicada à Conservação da Biodiversidade Departamento de Zoologia, Universidade Federal de Pernambuco). Vietin viime syksynä seitsemän viikkoa Koillis-Brasiliassa keräten lepakoiden kaikuluotaisääniin perustuvaa akustista aineistoa kahdella maastoreissulla Catimbaun kansallispuistossa sekä hyödyntäen paikallisen yliopiston lepakkonäyteitä saadakseni morfologisia mittoja (esim. kyynärvarren pituus) eri lajeista. Morfologiset mitat ovat erittäin hyödyllisiä, sillä vaihtelu näissä piirteissä on yhteyksissä esimerkiksi moniin elinympäristöllisiin, ekologisiin ja ravinnonhankintaan liittyviin piirteisiin. Morfologisten mittojen lisäksi hyödynnän kirjallisuutta ja avointa tiedettä muiden toiminnallisten piirteiden selvittämiseksi. Muut kiinnostuksen kohteena olevat piirteet ovat muuan muassa liikkuvuuteen ja kaikuluotausääniin liittyviä.

Pyydystysverkko luolan suulla

Aineistoa lajeista ja lajien yksilömääristä keräsin asettamalla maastoon passiividetektoreita, jotka tallentavat lepakoiden kaikuluotaisääniä niiden lentäessä ja saalistaessa pimeässä. Ihmiskorva ei kuule näitä hyvin korkeita kaikuluotasääniä, mutta ne voidaan tietokoneella eri ohjelmilla muokata kuunneltavaan muotoon ja niitä voidaan havainnoida ohjelmien tuottamista kuvista. Eri lajeilla on erilaiset kaikuluotaukset, ja lajin voi näin ollen tunnistaa.

AudioMoth-passiividetektori valmiina nauhoittamaan öisiä ääniä