Kasvien antimikrobisuusominaisuuksista IHC2022 kongressissa

1100-luvulta olevan luostarin puutarhan yrtti- ja lääkekasvimaa (Angers, Ranska).

 

International Horticultural Congress IHC2022 järjestettiin 31. kerran 14-20. elokuuta Angers’ssa Ranskassa (https://www.ihc2022.org/). Kongressi kokosi lähes kaksi ja puolituhatta tutkijaa ympäri maapalloa. Viiden päivän ajan kuultiin mielenkiintoisia esityksiä kasveista ja kasviyhdisteistä.

Itse osallistuin Medicinal and Aromatic Plants -session, jonka aiheet liittyivät yrtteihin ja lääkinnällisiin kasveihin. Monissa esityksissä kuvattiin eri kasvikantoja, ja miten kasvuolosuhteet ja lajikkeet vaikuttivat aktiivisten aineiden pitoisuuksiin.

Humala oli eräs mielenkiintoinen kasvi, jota tutkitaan laajasti myös siinä olevien aktiivisten aineiden vuoksi. Tutkimusta vauhdittaa tietysti artisaanioluiden ja pienpanimojen suosion kasvu, mutta tämän rinnalla myös mahdollisten sivuvirtojen hyödynnettävyys. Erityisen kiinnostavia ovat humalan paikalliset lajikkeet, joista löytyy monenlaisia variaatioita ja karaktäärejä. Humalassa on runsaasti α- ja β-happoja, jotka tuovat olueen karvaista makua, mutta jotka toimivat myös terveyttä edistävinä yhdisteinä, ja niillä on todettu olevan mm. antimikrobisia ominaisuuksia. Humalassa on myös runsaasti fenolisia yhdisteitä, joista monet toimivat antioksidantteina. Humalan paikallislajikkeita tutkitaan laajasti niin Keski-Euroopassa kuin Skandinaviassa, mm. norjalaisten toimesta.

Vihreistä kasveista tuttuakin tutumpi klorofylli ja sen hajoamistuotteet kiinnostavat tutkijoita niiden antioksidatiivisten ja antibakteeristen ominaisuuksien vuoksi. Tutkimuksissa on todettu, että esim. nokkosesta saadaan helposti eristettyä suuria määriä porfyriini- ja karoteeniyhdisteitä. Näiden antimikrobinen teho on suurimmillaan juuri seoksina. Tämä puoltaa eristysprosessin yksinkertaisuutta ja yhdisteiden käyttämissä jatkojalostukseen seoksina enemmin kuin puhtaina yhdisteinä.

Tutkimusesitysten ohella oli osallistujilla mahdollisuus tutustua paikallisiin puutarhoihin. Eräs mielenkiintoisimmista paikoista oli 1100-luvulta peräisin olevan luostarin puutarha yrtti- ja lääkekasvimaineen. Tunnelma puutarhassa oli kuin suoraan vuosisatojen takaa.

Konferenssista sai paljon ajatuksia ja ideoita BioAnti-hankkeeseen. Tästä on hyvä jatkaa tutkimusta.

Riikka Räisänen
Dosentti, yliopistotutkija ja käsityönopettajan opintosuunnan johtaja
Helsingin yliopisto

Kuva: Riikka Räisänen

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *