Voimakkaat vihan ilmaukset ovat yksi Suomi24-aineiston piirteistä, joita Citizen Mindscapes -projektissakin pohditaan. Tähän liittyen on Puolassa hiljattain julkaistu kielitieteellisen aikakauslehden erikoisnumero (Lodz Papers in Pragmatics, 13: 2, 2017). Siinä käsitellään useita aiheita, joista yksi on vihapuheen samankaltaistuminen kahdessa eri Euroopan maassa, Englannissa ja Puolassa.
Sanojen hakeminen sähköisestä tekstistä on ollut jo kauan varsin yksinkertaista. Tehtävä monimutkaistuu, kun halutaan saada selville sanojen keskinäisiä suhteita. Mikäli netistä hakee vihaa tarkoittavia sanoja, saa vihapuheesta varsin vaillinaisen kuvan. Vihapuheen kirjoittaja ei välttämättä puhu suoraan vihasta. Sen sijaan hän voi käyttää esimerkiksi kirosanoja tai alatyylin sanoja. Tällaiset sanat voivat kertoa vihapuheesta jopa enemmän kuin varsinaiset vihasanat.
Liikkeelle voisi lähteä myös siitä, millaisista aiheista vihapuheen levittäjillä on tapana kirjoittaa ja millaisia sanoja niihin liittyy. Sellaisia suomen kielen sanoja saattaisivat olla vaikkapa mamu tai viherpiipertäjä.
Kielenkäyttö on kuitenkin paljon muutakin kuin pelkkiä sanoja. Kielitieteilijöitä kiinnostaa esimerkiksi, millä tavoin vihaista keskustelua netissä käydään. Yksi tapa tarkastella asiaa on pohtia, onko kyseessä aggressiivinen, vastustajan näkemysten kumoamiseen pyrkivä mielipiteiden vaihto, lumipallomaisesti kasautuva mielipiteiden vyöry vai vapaampi keskustelu, jossa yksittäiset puheenvuorot eivät välttämättä liity kovinkaan tiukasti toisiinsa.
Vihapuheeseen liittyvässä tutkimuksessa on havaittu aste-eroja tunneilmaisussa eri kielten puhujien välillä. Siinä missä puolalaiset nettikirjoittelijat eivät kavahda voimakkaidenkaan sanojen käyttämistä ja vastustajan persoonan halventamista, brittikirjoittelijat ovat kohteliaampia ja sävyisämpiä. Tutkimuksen perusteella vaikuttaa kuitenkin siltä, että puolalaisten ja brittien kielenkäyttö on viime aikoina lähentynyt. Molempien kohdalla voidaan puhua verkossa julkaistujen mielipiteiden radikalisoitumisesta. Viime aikoina on puhuttu paljon myös siitä, että kärjistetyn kriittiset ja negatiiviset kommentit keräävät enemmän nettihuomiota kuin asialliset ja positiiviset kommentit.
On kuitenkin hyvä muistaa, että vihapuhetta on toki tutkittu jo aikaisemminkin, esimerkiksi 1950-luvulla toisen maailmansodan jälkeen. Tuolloin tiettyyn ihmisryhmään kohdistuvan vihan ilmaisussa ja kasvussa tunnistettiin viisi vaihetta. Ensimmäisessä vaiheessa tietystä ihmisryhmästä alettiin puhua ja kirjoittaa kielteisiä asioita. Toisessa vaiheessa heihin otettiin fyysistä etäisyyttä, ja kolmannessa heitä alettiin syrjiä. Neljännessä vaiheessa heihin alettiin kohdistaa väkivaltaa, ja lopulta heitä alettiin tappaa.
Olisiko kielentutkijoiden mahdollista havaintojensa pohjalta estää se, että ihmiset siirtyvät kielteisestä kielenkäytöstä syrjintään ja väkivaltaan? Todennäköisesti tämä ei ole mahdollista yksin kielentutkijoiden voimin, mutta kielentutkijat voivat tarvittaessa soittaa hälytyskelloja tiedottamalla huolestuttavista tutkimustuloksista.
Kiinnostava on myös kysymys, miten ihmisten kielenkäyttö muuttuu siirryttäessä vaiheesta toiseen. Voisi odottaa, että vihan ilmaisut muuttuvat voimakkaammiksi vihan kasvaessa ja että aikaisempia tabuja murtuu. Väkivallan lisääntyessä voidaan kuitenkin myös ottaa käyttöön kaunistelevia ilmaisuja ja asioista voidaan olla vaiti. Kielellä saa halutessaan aikaan pahaa, mutta sitä tarvitaan myös pahan paljastamiseen ja estämiseen.
Teksti: Heli Tissari, Ulla Vanhatalo ja Mari Siiroinen
Tutkimuskirjallisuus:
Kopytowska, Monika & Fabienne Baider. 2017. From stereotypes and prejudice to verbal and physical violence: Hate speech in context. Lodz Papers in Pragmatics 13: 2, 133–152.
Lewandowska-Tomaszczyk, Barbara. 2017. Incivility and confrontation in online conflict discourses. Lodz Papers in Pragmatics 13: 2, 347–367.
Koko julkaisu:
Lodz Papers in Pragmatics 13: 2.
