Yksin yhdessä — tunnetoisto vertaistukipalstalla

Kuva: Julien Mauve

Teksti: Laura Savolainen

Tutkin tunnekeskustelun muotoja Suomi24:n BED -vertaistukipalstalla selvittääkseni, mitkä tunteen jakamiseen liittyvät dynamiikat ja käytännöt ovat luonteenomaisia nimenomaan internetin anonyymille vertaistuelle. BED eli Binge Eating Disorder on ahmintahäiriö, jossa yksilö kuluttaa suuria määriä ruokaa hallitsemattomasti ja lyhyessä ajassa. Se on yleisin syömishäiriö Suomessa (SYLI Ry).

BED-aineisto osoittaa, että vaikka anonyymilla vertaistukipalstalla kynnys paljastaa rankkoja ja arkaluontoisia tunnekokemuksia madaltuu, on emotionaalisen tuen saaminen epävarmaa ja jopa sattumanvaraista. Kommentoijat vaihtuvat nopealla tahdilla, syventyen vain ohi mennen toistensa tilanteisiin. Neuvonantoa yleisempää on vastavuoroinen jakaminen: vertaiskokemusten lukeminen toimii ikään kuin ärsykkeenä oman tunnekokemuksen tunnustamiselle. Tunteiden jakamiseen keskittyvän tutkimuksen mukaan tunteenpurkaus ilman myötätuntoista palautetta ei kuitenkaan tehokkaasti edesauta negatiivisen kokemuksen käsittelyä.

Sosiaalisen median tunneaaltojen on tyypillisesti ajateltu saavan alkunsa tunteen tarttuessa alitajuisesti käyttäjältä toiselle. Kuten huomio vastavuoroisesta jakamisesta osoittaa, tämä epidemiologinen metafora ei sovi kuvaamaan vertaistukikeskustelua: BED-foorumilla tunne ei tartu, vaan pikemminkin toistuu. Keskustelun monotonisuudella on täten kaksi ulottuvuutta: kommentoijien välille ei muodostu todellista dialogia, ja kommentoinnin tunneintensiteetti pysyy useimmiten kutakuinkin vakiona voimistumisen tai laantumisen sijaan.

Käyttäjät hakeutuvat vertaistukipalstalle negatiivisten tunteiden vallassa, ja poistuvat vähin äänin ne ilmaistuaan. Sosiaalinen järjestys ei nouse kestävistä siteistä käyttäjien välillä, vaan ennen kaikkea heidän tunnetilojensa tilapäisistä vastaavuuksista. Keskustelua leimaavan yksin yhdessä- tunnelman taustalta löytyy kuitenkin vahva vaade jaetusta kokemusmaailmasta. Johtopäätökseni on, että palstan vierailijat käyttävät kommunikaatioteknologian kannattelemaa sosiaalisuutta nimenomaan välineellisesti. Vertaistukikeskustelun tarkoitus on tarjota hetkellinen helpotus – ottaa samanaikaisesti vastaan negatiivinen tunne ja osoittaa käyttäjälle, ettei hän ole ainoa, joka kärsii.

Sherry Turkle on sanonut, että ihmiset odottavat yhä enemmän teknologioilta, yhä vähemmän toisiltaan. Tutkimani aineisto osoittaa tämän odotuksen paradoksaalisuuden suhteessa sosiaalisiin medioihin, joiden käyttöarvo määrittyy pitkälti niiden tuottaman ja välittämän vuorovaikutuksen laadun perusteella. Pelkkä kommunikointikapasiteetti itsessään ei riitä täyttämään sosiaalisia ja emotionaalisia tarpeitamme. Jos alustalle ei muodostu yhteisöllistä ja rakentavaa dialogia tukevaa käyttäjäkulttuuria, yksittäisten käyttäjien yritykset säädellä tunteitaan jäävät suuremmalla todennäköisyydellä irrallisiksi avunhuudoiksi.

Esittämiäni huomioita vertaistukikeskustelun välineellisyydestä ei voi yleistää koskemaan kaikkia vertaistukipalstoja: teknologisesti välittyneen vuorovaikutuksen erityispiirteisiin vaikuttavat tärkeiltä osin tutkittavan käyttöliittymän toiminnot ja sen mahdollistamat käyttötavat. Esimerkiksi rekisteröitymistä edellyttävällä vertaistukipalstalla tunnekeskustelu saattaisi saada yhteisöllisempiä muotoja. Erilaiset kommunikointitavat eivät siis ainoastaan välitä vuorovaikutusta vaan myös muovaavat – usein huomaamattamme – vuorovaikutuksellisia lähtökohtiamme ja odotuksiamme.

Lähteet:

  • Rimé, B. 2009. Emotion Elicits the Social Sharing of Emotion: Theory and Empirical Review. Emotion Review, 1(1), 60-85.
  • Syömishäiriöliitto (SYLI Ry). 2017. http://www.syomishairioliitto.fi/syomishairiot/syomishairiot8.html
  • Turkle, S. (2011). Alone together: Why we expect more from technology and less from each other. New York: Basic Books.

Vihapuhe yhtenäistyy

Voimakkaat vihan ilmaukset ovat yksi Suomi24-aineiston piirteistä, joita Citizen Mindscapes -projektissakin pohditaan. Tähän liittyen on Puolassa hiljattain julkaistu kielitieteellisen aikakauslehden erikoisnumero (Lodz Papers in Pragmatics, 13: 2, 2017). Siinä käsitellään useita aiheita, joista yksi on vihapuheen samankaltaistuminen kahdessa eri Euroopan maassa, Englannissa ja Puolassa.

Sanojen hakeminen sähköisestä tekstistä on ollut jo kauan varsin yksinkertaista. Tehtävä monimutkaistuu, kun halutaan saada selville sanojen keskinäisiä suhteita. Mikäli netistä hakee vihaa tarkoittavia sanoja, saa vihapuheesta varsin vaillinaisen kuvan. Vihapuheen kirjoittaja ei välttämättä puhu suoraan vihasta. Sen sijaan hän voi käyttää esimerkiksi kirosanoja tai alatyylin sanoja. Tällaiset sanat voivat kertoa vihapuheesta jopa enemmän kuin varsinaiset vihasanat.

Liikkeelle voisi lähteä myös siitä, millaisista aiheista vihapuheen levittäjillä on tapana kirjoittaa ja millaisia sanoja niihin liittyy. Sellaisia suomen kielen sanoja saattaisivat olla vaikkapa mamu tai viherpiipertäjä.

Kielenkäyttö on kuitenkin paljon muutakin kuin pelkkiä sanoja. Kielitieteilijöitä kiinnostaa esimerkiksi, millä tavoin vihaista keskustelua netissä käydään. Yksi tapa tarkastella asiaa on pohtia, onko kyseessä aggressiivinen, vastustajan näkemysten kumoamiseen pyrkivä mielipiteiden vaihto, lumipallomaisesti kasautuva mielipiteiden vyöry vai vapaampi keskustelu, jossa yksittäiset puheenvuorot eivät välttämättä liity kovinkaan tiukasti toisiinsa.

Vihapuheeseen liittyvässä tutkimuksessa on havaittu aste-eroja tunneilmaisussa eri kielten puhujien välillä. Siinä missä puolalaiset nettikirjoittelijat eivät kavahda voimakkaidenkaan sanojen käyttämistä ja vastustajan persoonan halventamista, brittikirjoittelijat ovat kohteliaampia ja sävyisämpiä. Tutkimuksen perusteella vaikuttaa kuitenkin siltä, että puolalaisten ja brittien kielenkäyttö on viime aikoina lähentynyt. Molempien kohdalla voidaan puhua verkossa julkaistujen mielipiteiden radikalisoitumisesta. Viime aikoina on puhuttu paljon myös siitä, että kärjistetyn kriittiset ja negatiiviset kommentit keräävät enemmän nettihuomiota kuin asialliset ja positiiviset kommentit.

On kuitenkin hyvä muistaa, että vihapuhetta on toki tutkittu jo aikaisemminkin, esimerkiksi 1950-luvulla toisen maailmansodan jälkeen. Tuolloin tiettyyn ihmisryhmään kohdistuvan vihan ilmaisussa ja kasvussa tunnistettiin viisi vaihetta. Ensimmäisessä vaiheessa tietystä ihmisryhmästä alettiin puhua ja kirjoittaa kielteisiä asioita. Toisessa vaiheessa heihin otettiin fyysistä etäisyyttä, ja kolmannessa heitä alettiin syrjiä. Neljännessä vaiheessa heihin alettiin kohdistaa väkivaltaa, ja lopulta heitä alettiin tappaa.

Olisiko kielentutkijoiden mahdollista havaintojensa pohjalta estää se, että ihmiset siirtyvät kielteisestä kielenkäytöstä syrjintään ja väkivaltaan? Todennäköisesti tämä ei ole mahdollista yksin kielentutkijoiden voimin, mutta kielentutkijat voivat tarvittaessa soittaa hälytyskelloja tiedottamalla huolestuttavista tutkimustuloksista.

Kiinnostava on myös kysymys, miten ihmisten kielenkäyttö muuttuu siirryttäessä vaiheesta toiseen. Voisi odottaa, että vihan ilmaisut muuttuvat voimakkaammiksi vihan kasvaessa ja että aikaisempia tabuja murtuu. Väkivallan lisääntyessä voidaan kuitenkin myös ottaa käyttöön kaunistelevia ilmaisuja ja asioista voidaan olla vaiti. Kielellä saa halutessaan aikaan pahaa, mutta sitä tarvitaan myös pahan paljastamiseen ja estämiseen.

Teksti: Heli Tissari, Ulla Vanhatalo ja Mari Siiroinen

Tutkimuskirjallisuus:
Kopytowska, Monika & Fabienne Baider. 2017. From stereotypes and prejudice to verbal and physical violence: Hate speech in context. Lodz Papers in Pragmatics 13: 2, 133–152.
Lewandowska-Tomaszczyk, Barbara. 2017. Incivility and confrontation in online conflict discourses. Lodz Papers in Pragmatics 13: 2, 347–367.

Koko julkaisu:
Lodz Papers in Pragmatics 13: 2.

Vihan sanat

(Photo by Autumn Goodman on Unsplash)

Monet ovat kiinnostuneita siitä, mitä viha on. Meidän kolmen naisen kielentutkijatiimimme halusi tutkia nykysuomea, joten päädyimme käyttämään Suomi 24 -korpusta, johon on kerätty Suomi 24 -keskustelut vuoden 2001 alusta syyskuulle 2016. Tästä mahdollisuudesta saamme kiittää ”Citizen Mindscapes” -projektia, jonka ansiosta nämäkin aineistot olivat käytettävissämme. Vaihtoehtoja sille, mitä aineistoa tutkia, oli paljon jo pelkästään Kielipankin Korp-sivulla, josta voi tällä hetkellä valita peräti 657 korpusta tai osakorpusta. Olisimme voineet tutkia vihasanoja esimerkiksi vuoden 1642 Bibliassa tai jossain muussa kahdestatoista Vanhan kirjasuomen korpuksen osassa.

Päätimme yrittää ymmärtää, mitä suomalaiset tarkoittavat käyttäessään sanoja viha, vihata ja vihainen. Pohdimme kyllä aluksi kovasti jo sitä, mitä sanoja meidän kielitieteilijöina kannattaisi tarkastella. Pelkästään viha*-alkuisia sanoja on suomen kielen sanakirjoissa iso liuta. Mukaan olisi voinut ottaa vaikkapa verbin vihastua tai substantiivin vihaaja. Lisäksi on paljon yhdyssanoja kuten isoviha tai vihamies. Päätimme lähteä liikkeelle kolmesta perussanasta, jotka edustivat kukin eri sanaluokkaa.

Ymmärsimme alusta asti, että meidän olisi mahdotonta analysoida kaikkia valitsemiemme sanojen esiintymiä Suomi 24 -korpuksessa. Pelkästään adjektiivin vihainen puhekielinen muoto vihanen esiintyy kyseisessä aineistossa 1495 kertaa. Päätimme aluksi analysoida noin kolmesataa satunnaista esimerkkiä kustakin sanasta. Lopuksi päädyimme analysoimaan tarkasti vain sata satunnaista esimerkkiä sanaa kohden, koska halusimme pohtia yksityiskohtaisesti, miten niitä käytettiin kussakin virkkeessä. Pohdimme muun muassa sitä, oliko substantiivia viha käytetty lauseessa subjektina. Sellaisissa tapauksissa viha itse ikään kuin tekee ja saa aikaan asioita sen sijaan, että niitä tekisi vihaa tunteva ihminen. Tutkimme myös, oliko kirjoittajilla tapana mainita vihan syitä ja seurauksia.

Kielentutkimuksen näkökulmasta vihaa olisi voinut tutkia monella muullakin tavalla. Eräs suosittu lähtökohta on viime vuosikymmeninä ollut tutkia, esiintyykö eri kielissä samanlaisia, niin kutsuttuja käsitemetaforia. Ymmärtävätkö eri kielten puhujat vihan esimerkiksi ihmisen sisällä kiehuvana nesteenä, joka voi kiehua yli, mistä seuraa räjähdys? Tämänkin tyyppisiä vihjeitä aineistossamme oli. Jos vihaa taas vaikkapa lietsotaan, kielenkäyttäjät ymmärtävät sen mahdollisesti tulena, jota voi kasvattaa ja levittää.

Vihasta käyttämämme kieli sisältää paljon vihjeitä siitä, miten ymmärrämme vihan. Vihan metaforat kertovat esimerkiksi siitä, miten viha leviää ja miten sitä voi hallita. Me asetimme tehtäväksemme määritellä vihasanoja yksinkertaisella noin 65 sanan alkusanakielellä. Totesimme tehtävän melko vaativaksi vaikkakin palkitsevaksi. Huomasimme, että kukin meistä tulkitsi aineistoa hieman eri tavalla. On kuitenkin todennäköistä, että ymmärtäisimme tunteidemme dynamiikkaa paremmin, jos puhuisimme niistä enemmän. Tunteista voi puhua vaikkapa alkusanakielen pohjalta kehitetyn, maallikoillekin sopivan 65 sanan menetelmän avulla.

Heli Tissari, Ulla Vanhatalo ja Mari Siiroinen

Vihan metaforista voi lukea esimerkiksi seuraavasta artikkelista:
Lakoff, George & Zoltán Kövecses. 1987. The cognitive model of anger inherent in American English. Cultural models in language and thought, toim. Dorothy Holland & Naomi Quinn. Cambridge: Cambridge University Press. 195–221.

Suomi24-käyttäjäkyselyn tuloksia

Citizen Mindscapes – hankkeessa toteutettiin verkkokysely Suomi24-foorumin käytöstä sekä siihen liittyvistä kokemuksista ja tuntemuksista. Kyselyn linkki oli esillä Suomi24-keskustelualueilla kahden viikon ajan joulukuussa 2016. Kyselyn avasi vajaa 4500 käyttäjää, joista kyselyyn vastasi hieman vajaa 1400 henkeä, mikä oli verkkokyselylle hyvä saavutus.

Vastaajia pyydettiin määrittelemään ovatko he satunnaisia vierailijoita, keskusteluiden lukijoita vai keskusteluihin osallistuvia kirjoittajia. Tämä oli kyselyn ainoa pakollinen kysymys. Satunnaisiksi vierailijoiksi itsensä luokitelleilta kysyttiin taustatietoja, muut eli keskustelufoorumin varsinaiset käyttäjät vastasivat laajempaan kyselyyn, jossa kysyttiin käyttäjien kokemuksia, esimerkiksi näkemyksiä foorumikeskustelun laadusta ja sen annista kirjoittajille ja lukijoille.

Kyselyn perusteella Suomi24-foorumin peruskäyttäjätyypiksi hahmottuu kaupungissa asuva keski-ikäinen mies, joka asuu yhdessä avio- tai avopuolisonsa kanssa. Lapsia ei ole tai he ovat jo muuttaneet kotoa. Yksin asuvia vastaajista oli reilu kolmannes.

Miehiä kyselyyn vastanneista oli 63%, naisia 36%. Vastaajista hieman alle puolet oli iältään neli-viisikymppisiä. 32% oli 60-vuotias tai vanhempi. Noin kolmannes vastanneista asuu suuressa, yli sadantuhannen asukkaan kaupungissa, neljännes asuu pienessä taajamassa tai maaseudulla. Joka kymmenes vastaaja oli kyselyyn vastatessaan työtön. Eläkkeellä oli kolmasosa vastaajista.

Käyttäjäkyselyn toteuttaminen avoimesti verkossa merkitsee, ettei kyselyn tulosten voida nähdä edustavan foorumin koko käyttäjäkuntaa. Vastaajat ovat valikoituneet oman motivaationsa perusteella: osa foorumin käyttäjistä halusi kertoa tutkijoille näkemyksiään keskustelufoorumista, suuri osa ohitti kyselyn kokonaan tai päätti olla vastaamatta siihen sen avattuaan.

Kyselyyn vastanneissa kirjoittajien osuus korostuu suhteessa muihin foorumin käyttäjiin. Vastaajista 39% oli satunnaisia kävijöitä, 17% prosenttia lukijoita ja 44% foorumille kirjoittavia. Kirjoittajilla on usein tiiviimpi suhde foorumiin ja sen keskusteluihin kuin pelkässä lukijaroolissa pysyttelevillä. Näin kirjoittajat olivat todennäköisesti motivoituneempia vastaamaan kyselyyn kuin muut Suomi24-käyttäjät. Kirjoittajien suuri osuus vastaajista antaa mahdollisuuden peilata käyttäjäkyselyn tuloksia käsillä olevaan Suomi24-aineistoon, sillä he ovat olleet mukana keskustelua tuottamassa. Tiedämme nyt enemmän paitsi siitä, keitä keskustelijat ovat, myös siitä, mitä he palstoilla käydystä keskustelusta ajattelevat.

Sukupuolen näkökulmasta kyselyaineisto herättää kiinnostavia kysymyksiä, joita on tarkoitus analysoida tarkemmin. Miesten osuus korostuu erityisesti kirjoittajissa. Kyselyyn vastanneista naisista vain reilu kolmannes kertoo osallistuvansa keskusteluihin. Kirjoittajiksi itsensä määrittelevät vastaajat kommentoivat foorumilla varsin usein, 36% heistä sanoo kirjoittavansa viikoittain, 17% päivittäin.

Kyselytutkimus paljastaa myös käyttäjien jännitteisen suhteen suomalaiseen yhteiskuntaan. Kyselyyn vastanneet ovat varsin tyytyväisiä omaan elämäänsä, ihmissuhteisiinsa ja yhteiskunnalliseen asemaansa. Sen sijaan 40% vastaajista koki olevansa erittäin tyytymätön suomalaisen yhteiskunnan nykytilaan.

Valtaosa vastaajista ei kokenut keskustelun nimettömyyttä tai nimimerkkikirjoittelua häiritseväksi. Kyselyn avovastauksissa, joissa kysyttiin muun muassa vastaajien myönteisiä ja kielteisiä kokemuksia foorumilla, nousi kuitenkin esiin, että vastaajien mielestä rekisteröitymättömyys mahdollisti keskustelupalstoilla häiriköinnin, ”trollauksen” ja vihapuheen. Keskusteluissa häiritsevään sisältöön oli törmännyt joskus puolet vastaajista ja usein kolmannes vastaajista.

Teksti: tutkija Auli Harju, Tampereen yliopisto

Käyttäjäkyselyn toteutti: tutkija Kari Saari, Juvenia – Nuorisoalan tutkimus- ja kehittämiskeskus, Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu

 

Puhetta lääkkeistä

Citizen Mindscapes hanke – allekirjoittanut ja Krista Lagus – aloittivat keväällä 2017 yhteistyön teknologiayritys Futuricen kanssa. Tarjosimme Futuricelle työstettäväksi ideaamme Suomi24- aineiston lääkkeisiin liittyvistä keskusteluista. Marjoriikka Ylisiuruan  tekemä Suomi24-aihemallinnus oli osoittanut, että lääkkeet ovat sairauspuheen keskiössä. Lääkkeistä ja niiden annostuksesta, sivuvaikutuksista ja saatavuudesta puhutaan keskusteltaessa diagnosoinnista, oireista, paranemisesta tai päihdeongelmista.Terveystalon kehittämisylilääkäri Päivi Metsäniemi vakuuttui myös aineiston mahdollisuuksista, joten aihetta pyöriteltyämme teimme hakemuksen Futuricen Chilicorn Fund -ohjelmaan. Ohjelman hienous on siinä, että se kanavoi osaamista yhteiskunnallisesti hyödyllisiksi arvioituihin hankkeisiin.

Suomi24-aineiston tekee erityisen kiinnostavaksi, että ihmiset puhuvat lääkkeistä omasta näkökulmastaan, ilman potilas-lääkärisuhteen painolastia. Lääkkeiden voi ajatella olevan alue, jolla ihmiset tekevät ja neuvottelevat terveyttään. Lääkkeet herättävät myös voimakkaita tunteita. Tunteiden tutkimuksen näkökulmasta ihmisen ja lääkkeen suhteen analyysi avaa uudenlaisen näkökulman terveyskokemuksiin.

Lääkenäkökulman yhteiskunnallista merkittävyyttä korostaa tutkimustieto: vain puolet potilaista käyttää lääkkeitä annettujen ohjeiden mukaan. Vapaaehtoisilla potilailla tehdyt tutkimukset antavat siis liian ruusuisen kuvan lääkehoitojen vaikuttavuudesta tai ihmisten ja lääkkeiden kitkattomasta yhteistyöstä. Lääkekuureja jätetään kesken, annokset otetaan epäsäännöllisesti tai ne jäävät vaillinaisiksi. Lääkkeet voivat olla liian kalliita ostettavaksi. Lääkkeitä myös lainaillaan tai vanhoja lääkkeitä uusiokäytetään oireiden pahentuessa.

Toivoimme data-analyysin tuovan lisävalaistusta lääkkeiden käytön arkeen. Mistä lääkkeistä ihmiset keskustelevat Suomi24-palstoilla innokkaimmin ja miksi? Esimerkiksi seuraavat kysymykset ovat kiinnostavia: Mitkä lääkkeet ovat erityisen ristiriitoja herättäviä? Mihin lääkkeisiin ei luoteta? Millaisia tunteita ja sivuvaikutuksia eri lääkkeisiin liitetään?

Futuricen data-analyytikoiden tartuttua aineistoon tutkimuskysymykset täsmentyivät ja muovautuivat uusiksi tiiviissä yhteistyössä. Tunnekulma osoittautui data-analyysin kannalta erityisen haastavaksi, joten siitä luovuttiin toistaiseksi. Sen sijaan analyysityössä piirtyivät luotettavasti esiin lääkkeiden suhteet toisiin lääkkeisiin, lääkkeet ja niiden suhde oireisiin ja annoskoot. Erinomaista työtä tehneet Chang Rajani ja Atte Juvonen tulevat raportoimaan syksyn aikana ratkaistuja ja ratkaisemattomia analyysihaasteita.

Futuricen työn tuloksena on valmistumassa käyttöliittymä – Nettipuoskari – jonka avulla saa nopeita näkymiä siihen, mistä lääkkeistä, lääkeannoksista ja oireista ihmiset puhuvat Suomi24:n keskusteluissa. Seuraavassa vaiheessa lähdemme tutkimaan, millainen työkalu käyttöliittymä on lääkäreille, päihdetyöntekijöille tai tutkijoille ja miten sitä tulisi kehittää eteenpäin. Tähän työhön etsimme parhaillaan yhteistyökumppaneita.

Kuvittelemme, että lääkekeskustelujen purkaminen on arvokasta hoitotyötä tekeville sekä yhteiskunnallisille toimijoille, jotka pohtivat  ihmisten lääkesuhdetta resursoinnin tai sääntelyn näkökulmasta. Sairastuneille tai sairastuneiden läheisille tieto voi olla myös kokemuksellisesti tärkeää. Keskustelu lääkkeiden käytöstä voi paljastaa toisenlaisen näkökulman läheisen arkeen tai auttaa vertaamaan omia lääkekokemuksia muiden vastaaviin.

Minna Ruckenstein

Internet, nationalismin kohtalo ja kansalliset stereotypiat

Jussi Pakkasvirta

Internet-aineistoihin ja sosiaaliseen mediaan liittyy laaja yhteiskuntateoreettinen kysymys: elämmekö parhaillaan aikakautta, joka muistetaan myöhemmin uuden ajan alkuna?

Historioitsija Reinhart Koselleck on luonut käsitteen nimeltä ”Sattelzeit”, eli satula-aika. Sen mukaan on olemassa historiallisia kausia, jolloin käsitteet muuttuvat toisenlaisiksi. Yksi tyypillinen tällainen kausi on 1700-luvun loppu ja siitä syntynyt uusi modernin aikakausi, jolloin muodostui kansakunnan tapaisia uusia käsitteitä.

Nationalismin teoriaan Benedict Andersonin tuoma termi anonyymi yhteisöllisyys kuvastaa sitä, miten tiedotusvälineiden ja koulutusjärjestelmien kautta maailman ja ajan ymmärrys 1800-luvulta alkaen muuttui kansakunnissa ja kansallisvaltioissa. Niistä tuli uudenlaisia poliittisia yhteisöjä. Muutos tuotti samanaikaisuuden ja ajan uuden nopeuden – eräänlaisen monikkojen maailman.

Internetin aikana, viimeiset 20 vuotta, on tapahtunut tai tapahtumassa jotain vastaavaa – ja monikkojen maailma on tuhat-kertaistunut äärimmäisen nopeasti. Perinteisestä kollektiivisesta ja kommunikatiivisesta toiminnasta on tullut nyt myös uudenlaista konnektiivista toimintaa, joka mahdollistaa identiteettien nopeita muutoksia ja useita samanaikaisia identiteettejä. Vaihtoehtona nationalismille on lisäksi nähty paikallisuuden ja etenkin urbaanien verkostojen nousu.

Historiankirjoittajat kertovat ehkä myöhemmin, että 2000-luvun alku oli satula-aika, jolloin käsitteet muuttuivat: nationalismin 200-vuotisesta aikakaudesta tuli jotain muuta, ja ihmiskunta siirtyi huomaamattamme verkon ja uuden kommunikaation luomaan aikakauteen.

***

Toisaalta nationalismi tuntuu elävä ja kukoistavan hyvin myös internet-ajassa. Edellä esitetyn vasta-argumenttina voikin esittää, että esimerkiksi verkkokeskustelut ylläpitävät ja vahvistavat nationalismia uudella intensiteetillä.  Ylikansallinen virtuaalinen verkko on mahdollistanut aiemmin erillään olleiden ryhmien välisen uudenlaisen viestinnän. Esimerkiksi muukalaisvihamielinen uusnationalismi voidaan ymmärtää ahtaasti dialogina, jossa luodaan stereotyyppisiä vihollis- ja omakuvia. Samalla perinteinen nationalismi on yhä vahvin poliittisen yhteisön resepti, joka on kameleonttimaisesti pystynyt sopeutumaan myös globalisaation vauhtiin.

Nationalismiin liittyy usein stereotypian käsite. Inhimillisessä vuorovaikutuksessa syntyvä poliittinen yhteisö sisältää aina jonkinlaisia ennakkokäsityksiä toisista. Stereotypiat ovat ennakkokäsityksiä, jotka rakentuvat erilaisista havainnoista tai ominaisuuksista. Niiden avulla tuotetaan yksinkertaistettu mielikuva esimerkiksi ihmistyypistä, yleisesti tunnetusta käyttäytymismallista tai luonnetyypistä. Tosimaailman ihmisiä samastetaan johonkin heitä (arvioijan mielestä) erityisen lähellä olevaan stereotypiaan, tai heidän ajatuksiaan tulkitaan stereotypian kautta. Stereotypiat kertovat kohteensa lisäksi myös meistä itsestämme. Niitä viljellään jatkuvasti esimerkiksi naapurikansoja koskevissa vitseissä ja mediassa.

Sosiaalisen median pitkän aikavälin kattavien, laajojen tekstiaineistojen automaattisella analyysilla voi lähestyä uudella tavalla kansallisten stereotypioiden käyttöä ja muutosta. Verkkokeskusteluiden kautta on mahdollista päästään kiinni niihin syvärakenteisiin ja pinttyneisiin käsityksiin, jotka vaikuttavat kansalaisten mielikuviin muista. Laajat kieliaineistot myös täydentävät perinteisten tutkimuskyselyjen ja haastatteluiden tuottamia tietoja, sillä ne sisältävät suuren otannan vapaata keskustelua, jota ei ole rajattu esimerkiksi tutkijan kysymyksillä, ja jossa voi nimimerkin taakse piiloutuen ilmaista voimakkaitakin mielipiteitä. Tällainen aineistolähtöinen lähestymistapa vaatii nykyaikaisia ja helposti suuriin aineistoihin soveltuvia tutkimusmenetelmiä: esimerkiksi Venäjä ja venäläiset mainitaan pelkästään Suomi24-keskustelupalstalla yli 600 000 kertaa.

Työstämmekin nyt Filip Ginterin (Turun yliopisto) ryhmän kanssa Citizen Mindscapes alahanketta, jossa käytämme Suomi24 sosiaalista ”big dataa” kartoittamaan suomalaisten käsityksiä muista maista. Suuren mittakaavan tietokoneanalyysilla voimme ymmärtää ja kuvailla uudella tavalla niitä stereotypioita ja mielipiteitä, joita suomalaisilla on ”maista ja kansoista”. Voimme myös luonnehtia, millä tavoilla näkemykset eri naapurimaista eroavat, tai toisaalta miten ne ovat samanlaisia.

Tai voimme tutkia, miten suomalaisten käsitykset oliivien, fetan ja turistisaarten Kreikasta muuttuvat talouskriisin (2008) ja pakolaiskriisin (2015) hetkillä – tai sitä, miksi suomaiset edelleen ajattelevat stereotyyppisesti, että latinalaisamerikkalaiset ovat laiskoja, iloisia ja aina myöhässä…

Lisälukemista:

J.Pakkasvirta (2016) ”Mitä kulttuurilla voi selittää”, Tieteessä tapahtuu 5/2016 http://ojs.tsv.fi/index.php/tt/article/view/59305

Verkkoon laitettu vapaasti luettavaksi myös J.Pakkasvirta & P.Saukkonen, toim. (2005), Nationalismit, WSOY: https://helda.helsinki.fi/handle/10138/166631

Suomi24 – julkinen tori ja yksityinen nurkkaus

Muistatko käyneesi turistina jossain tunnetussa mutta täpötäydessä nähtävyydessä? Kenties se oli Firenzen Duomo-kirkon edusta, Venetsian Pyhän Markuksen tori tai Lontoon Trafalgar Square. Tai kenties se oli Helsingin Senaatintori loppukesästä, kun torin ovat vallanneet kymmeniä vieraita kansallisuuksia edustavat kesälomalaiset opaskirjoineen ja selfietikkuineen.

Muistatko pettymyksen, kun laadukkaalta näyttävä torinlaidan kahvila-ravintola onkin ollut ylihinnoiteltu, keskinkertainen kuppila yllättävine ”kymmenen euron pöydänsiivousmaksu”-laskuineen? Tai muistatko miten reagoit, kun myyjän laatuvakuutteluista huolimatta matkamuistokojusta ostamasi teepaita reikiintyikin heti ensimmäisen pesun jälkeen?

Ja muistatko sen löytämisen ilon, kun torin turistilaumat vihaisena jättäessäsi oletkin vahingossa kääntynyt kadunkulmasta väärään suuntaan ja tavannut joukon italialaisia pikkupoikia pelaamassa jalkapalloa kirkon portailla, lontoolaisia esikoululaisia matkalla päiväkotiin vanhempiensa saattamana, turkkilaisia vanhoja herroja juomassa teetä tammipelinsä ääressä, tai bulgarialaisrouvia tukkimassa kioskin ovensuuta naurunrähäkän höystämällä juoruilullaan? Turistitorin vilinältä katveessa pysähdyit kenties hetken mielijohteesta uudestaan kahville, ja lounastaukolaisten jäljessä kärsivällisesti jonotettuasi sait elämäsi parhaan espresson. Sitä hörppiessä turistitorinkin kauneus muistui ehkä jälleen mieleen.

Varsin moni suosittu ja vilkas paikka vaikuttaa ulkopaikkakuntalaisesta hiukan epämääräiseltä ja likaiselta. On monenlaista ohikulkijaa ja hulinaa, ja taskuvarkaita pelkäävällä turistilla voi olla turvaton olo. Etenkään illalla ja yöllä torit eivät aina ole mitenkään rauhallisia paikkoja. Hiukan syrjemmältä voi kuitenkin löytyä hiljainen kaunis puistikko, tai sitten paikallinen korttelipubi kantapeikkoineen.

Tälläinen on myös Suomi24. Se on suomalaisten virtuaalinen kokoontumispaikka, jonka laitamilta löytyy niin aurinkoisia paikkoja kuin varjojakin. Vahingossa satunnaiseen suuntaan kääntymällä on kuitenkin mahdollista törmätä odottamattomiin ihmisjoukkoihin, kuten vaikkapa vilkkaaseen matematiikkakeskusteluun. Analysoimalla keskusteluja algoritmien avulla niistä löytyy suomalaisten ilonaiheita lemmikeistä rakkauden kautta uskon riemuun, mutta myös yksinäisyyttä ja pelkoja. Hulina on todellista Suomi24-kulttuuria, mutta sitä on myös vakavamielisempi maailman pohdinta.

Ilon ja pelon jäljillä

Sanna Muje Allerin viestinnästä esitti kolme kysymystä Suomi24-aineistosta Wau-sivuston kirjoitusta varten. Toistin moneen kertaan kuultua, mutta ehkä jotain uuttakin tuli mukaan. S24-hackathon-sanapilvi

Mikä Suomi24:n aineistossa on tutkijan näkökulmasta mielenkiintoista?

Tutkimusaineisto on kansainvälisestikin poikkeuksellisen laaja sosiaalisen median tutkimusaineisto. Siihen on tallentunut keskustelua yli vuosikymmenen ajan. Eri alojen tutkijat voivat lähestyä aineistoa hyvin erilaisin menetelmin ja kysymyksin. Aineisto on arvokas niin kielentutkijoille, data-analyytikoille, kulttuurihistorioitsijoille kuin sosiologeillekin.

Mitä Kuluttajatutkimuskeskuksen tutkijaryhmä tekee aineistolla?

Olemme rakentaneet aineiston ympärille Citizen Mindscapes tutkijakollektiivin, jossa kehitetään uudenlaisia tapoja tehdä tutkimusta laajoilla sosiaalisen median aineistoilla. Saimme juuri painosta aineistoraportin, jossa kuvaamme aineistoa ja mahdollisia tutkimuskysymyksiä. Aineiston avulla voi tutkia keskustelujen ajallisia rytmejä tai vaikka sitä, miten niitä luetaan.

Jatkamme myös menetelmäkokeiluja Krista Laguksen vetämässä kokonaisuudessa.  Yritämme päästä kiinni siihen, miten tunteet järjestävät Suomi24-keskustelujen kulkua. Mikä on keskusteluissa ilon aihe? Millaisiin asioihin liittyy pelkoa ja huolta? Näyttää siltä, että perhe ja uskonto ovat ilon aiheita. Terveyteen liittyvät huolet tuntuvat kytkeytyvän erityisesti masennukseen. Pelkoa tuottaa moni asia: Venäjä, synnytys tai helvetti.

Voiko Suomi24 aineiston avaaminen edistää suomalaista dataosaamista?

Ehdottomasti. Aineiston ympärille on jo rakentunut poikkeuksellisen innostavia yhteistyön muotoja. Eri alojen osaajat jakavat omaa osaamistaan ja näkemyksiään. Rakennamme parhaillaan sosiaalisen median analyysityökaluja. Uskomme, että niiden avulla Suomeen syntyy laaja-alaisempi datatutkimuksen osaamisperusta. Pelkkä teknologiaosaaminen ei riitä. Sen rinnalle tarvitaan ymmärrystä ihmisistä ja yhteiskunnasta.

Tutkimusnäkökulmasta olisi toivottavaa, että Allerin esimerkkiä seurattaisiin muissakin yrityksissä. Aineistoja avaamalla voi kasvattaa niiden käyttökelpoisuutta ja arvoa. Yritykselle hyöty voi tulla epäsuorasti, kun opitaan mitä kaikkea aineistoilla ja uusilla menetelmillä voidaan ja kannattaa tehdä. Kansalaista ja kuluttajaa pitää oppia myös suojaamaan. Ihmiset eivät halua, että heistä kerättyä aineistoa käytetään heitä vastaan.

Linkki sivustolle: http://wau.fi/

 

 

Sosiaalinen media – tutkimusaineiston hankala aarrearkku

Huolimatta siitä, että eettisiä ohjeistuksia sosiaalisen median eettiseen tutkimuskäyttöön alkaa olla saatavilla (esim. 1, 2), ovat käytännöt melko kirjavia niin Suomessa kuin maailmallakin. Monesti verkkoaineistojen kanssa luotetaan suoraviivaisesti niiden julkiseen saatavuuteen, eikä sen kummemmin pohdita tutkittavien asemaa. Eettisen ennakkoarvioinnin periaatteet (3) eivät nekään ota kantaa verkkotutkimukseen, vaan keskittyvät lähinnä tutkittavien fyysiseen ja psykologiseen koskemattomuuteen koetilanteessa. Yhteiskuntatieteissä eettisten ennakkoarviointien hakeminen on ylipäänsä varsin harvinaista.

Ihmistieteiden eettisen ohjeistuksen mukaan tutkittavan tulisi vähintäänkin tietää olevansa tutkimuksen kohde. Jo tämä on verkkotutkimuksen kohdalla haasteellista, sillä useinkaan kaikkien verkkokeskustelijoiden identiteetti tai yhteystiedot eivät ole selvitettävissä – näin myös Suomi24-aineiston kohdalla. Siksi varsin harvoin valmiita aineistoja verkosta keräävät tutkijat tekevät analyysiaan tutkimuksen kohteille erityisen tiettäväksi. Joitakin tapoja kuitenkin on — esimerkiksi itse sain aikanaan Turun yliopiston tutkijalta Sari Östmanilta blogiini kommenttina kysymyksen aineiston tutkimuskäytöstä (4).

Sosiaalisen median aineistojen — kuten muidenkin aineistojen — käytössä on aina punnittavana tieteen etu yksilön etua vasten. Kuten Markham ja Buchanan (1) muotoilevat (s. 4): “In different contexts the rights of subjects may outweigh the benefits of research.” Käytännössä sosiaalisen median aineistojen tutkimuskäyttö onkin aina hyvin konteksti- ja aihesidonnaista. Se, että tieto on helposti saatavilla, ei tarkoita, että sen käyttäminen on välttämättä laillista tai eettistä. Erityisen varovainen on oltava silloin, kun tutkittavat ovat esimerkiksi nuoria tai sairaita, tai käsiteltävä aihepiiri on arkaluontoinen.

Omissa tutkimuksissani olen käyttänyt aineistoina enimmäkseen verkkokeskusteluja, jotka liittyvät yrityksiin tai politiikkaan, ja jotka on kerätty avoimista verkkoryhmistä tai -palveluista. Tässä mielessä voimme jossakin määrin turvautua aineistojen julkisuuteen ja varsinkin politiikan kohdalla tutkittavien julkiseen rooliin ja kapeampaan yksityisyydensuojaan. Aineistoissa on kuitenkin myös paljon kansalaisten tuottamaa sisältöä. Esimerkiksi Digivaalit-projektissa (5) 1,5 miljoonan viestin aineistossamme valtaosa sisällöistä on muiden kuin poliittisten toimijoiden tuottamaa. Tutkimuskäyttöön vastikään avattu Suomi24-aineisto (6) puolestaan on käytännössä yksinomaan kansalaisten tuottamaa sisältöä.

Molemmissa hankkeissa aineistot on kerätty ohjelmoidusti suoraan palvelujen rajapintojen kautta. Käsittelemme aineistoja pääasiassa isoina tekstimuotoisina tietokantoina, joissa käyttäjästä on näkyvissä vain nimimerkki (esim. Suomi24, Twitter) tai Facebookin tapauksessa numerotunniste. Lisäksi laskennallisen yhteiskuntatieteen analyyseissa keskitymme usein enemmän tekstimassasta tuotettavaan numeeriseen dataan, aggregoituihin sanalistoihin tai vuorovaikutusyhteyksiin. Hakukoneiden vuoksi yksittäisenkään alkuperäisen tekstipätkän julkaiseminen tieteellisessä julkaisussa on harkittava tarkkoin: alkuperäisen viestin löytää helposti googlaamaalla.

Teknologian rooli ei ole muutenkaan vähäinen. Tutkijan ja tutkittavan lisäksi sosiaalisen median aineistonkeruuseen liittyy aina kolmas osapuoli: alusta, jolla sisältö on julkaistu. Periaatteessa esimerkiksi jokainen Facebookin käyttäjä on hyväksynyt julkisten päivitystensä tutkimuskäytön rajapinnan kautta jo silloin, kun käyttäjä on kirjautunut palveluun ensimmäistä kertaa ja hyväksynyt käyttösäännöt — jokunen ehkä jopa lukenutkin ne. Palveluiden yksityisyysasetukset kuitenkin muuttuvat jatkuvasti niin, että käyttäjien on vaikea pysyä perillä siitä, missä julkisuuden rajat menevät. Poliittisen toimijan kohdalla viestien julkisuus vaikuttaa suunnitellulta, mutta voimmeko yksittäisen kansalaisen kohdalla olla varmoja, että viesti on todella tarkoitettu julkiseksi?

Onneksi sosiaalisen median alustat myös jossakin määrin suojelevat käyttäjiään. Esimerkiksi Facebookin ohjelmointirajapinnan kautta saatavan tiedon määrä on muuttunut vuosi vuodelta vähäisemmäksi. Tällä hetkellä yksittäisten käyttäjien julkaisemia julkisia tilapäivityksiä ei saa rajapinnan kautta tallennettua. Samoin Aller on Suomi24-aineistoa luovuttaessaan rajannut tutkijiden käytössä olevasta aineistosta pois sellaisia tietoja, joiden avulla yksittäisen käyttäjän voisi esimerkiksi paikallistaa kartalle.

On hyvä muistaa, että sosiaalisen median aineistoja hyödyntävät myös muut kuin akateemiset tutkijat, usein kaupallisiin tarkoituksiin. Näistä hyödyntämistavoista tutkimus lienee kilteimmästä päästä. Se ei silti tarkoita, että tieteellisen tutkimuksen tulisi perääntyä eettisistä periaatteistaan. Verkko tarjoaa ainutlaatuisen mahdollisuuden ymmärtää ihmisten sosiaalista toimintaa laajalla skaalalla, ja tähän mahdollisuuteen kannattaa tarttua. Liian huolissaan ei kannata olla: tutkijat ovat aina käsitelleet arkaluontoisia aineistoja, ja meillä on siihen liittyvää ammattitaitoa. Nyt tuo taito täytyy mukauttaa digitaaliselle aikakaudelle ja muistaa pitää pää kylmänä myös verkon mahdollisuuksien edessä.

Teksti: Salla-Maaria Laaksonen, Viestinnän tutkimuskeskus CRC

Kirjoitus on muokattu rinnakkaisjulkaisu huhtikuussa 2016 julkaistusta kommenttipuheenvuorosta: Laaksonen, S-M. (2016). Sosiaalinen media – tutkimusaineiston hankala aarrearkku. Sosiaalilääketieteellinen aikakauslehti / Journal of Social Medicine 53(2), 145-146. [link] [koko teksti Rajapinta-blogissa] [kommentoitava teksti Terkamo-Moisio, Halkoaho ja Pietilä]

Viitteet:

  1. Markham, A., Buchanan, E., & AoIR Ethics Working Committee. 2012. Ethical decision-making and Internet research: Version 2.0. Recommendations from the AoIR Ethics Working Committee. Final Draft, Association of Internet Researchers.
  2. Turtiainen, R. & Östman, S. 2013. Verkkotutkimuksen eettiset haasteet: Armi ja anoreksia. Teoksessa: Laaksonen, S-M; Matikainen, J. & Tikka, M. (toim.). Otteita verkosta. Verkon ja sosiaalisen median tutkimusmenetelmät. Tampere: Vastapaino, s. 49–67.
  3. Tutkimuseettinen neuvottelukunta. 2009. Humanistisen, yhteiskuntatieteellisen ja käyttäytymistieteellisen tutkimuksen eettiset periaatteet ja ehdotus eettisen ennakkoarvioinnin järjestämiseksi.  Luettu 17.2.2016.
  4. Östman, S. 2007. Kommentti blogikirjoitukseen Koulukyytejä blogissa Little Things.  Luettu 18.2.2016.
  5. Helsinki Institute for Information Technology. 2015. Digivaalit 2015. Luettu 19.2.2016
  6. Citizen Mindscapes. nd. Luettu 19.2.2016.

Keskustelutilan lämmönsäätelyä

Keskustelutilojen moderoinnissa on kyse vuorovaikutuksen tilan luomisesta, samaan tapaan kuin valaistus ja lämmitys ovat fyysisen kohtaamisen tilan luomista. Usein tilan luomisen keinot ovat näkymättömiä. Ne huomataan vasta, jos ne eivät toimi tai puuttuvat kokonaan. Pahimmillaan tila on kylmä ja kostea, tai tukahduttavan kuuma. Epämukava tila hylätään.

Lampo.jpgNäkökulmat moderointiin, kuten lämpötilan säätelyyn, ovat yksilöllisiä: yhdelle keskustelun vapaus on tärkeintä, toiselle taas keskeistä on vuorovaikutuksen ystävällinen tai kunnioittava sävy. Miten löydetään sopivat lämpötilan tasot?

Pitkään aktiivikäytössä olleisiin foorumeihin on vääjäämättä syntynyt vuorovaikutustilan lämmönsäätelyn käytäntöjä ja osaamista (1, 2, 3). Jokainen tunteita herättävää blogia kirjoittava joutuu pohtimaan lämmönsäätelyä. Millä periaatteilla ja keinoilla vaikutan keskustelutilaan, jonka blogauksellani avaan? Tällä hetkellä sosiaalisen median moderoinnin kenttä on suurelta osin villi ja selvittämätön. Luku- ja keskustelutilaamme personoivat algoritmit ja yritysten käytännöt ovat pitkälti käyttäjiltä piilossa. Facebookin ja Googlen algoritmit valitsevat mitä meille näytetään ja missä järjestyksessä. Kun sääntely ei nojaa suoraan lainsäädäntöön, ja kun sääntelyllä on tarkoitusperiä, voidaan puhua manipuloinnista tai sensuurista. Joskus käyttäjät haastavat tilan muokkauksen käytäntöjä, esimerkiksi kyseenalaistamalla sen miksi miesten nännit kuvissa ovat sopivia mutta naisten eivät, tai miksi vauvanimetyskuvat kielletään vaikka pin-up selfiet ovat täysin normaaleja. Toisinaan kohujen seurauksena käytäntöjä muutetaan: Facebook päätyi lopulta sallimaan imetyskuvat.

Moderaattorin valinnat

Keskustelutilan käyttöarvo ja toisaalta keskusteluaineisto itsessään on osaltaan seurausta valinnoista ja paineista, joiden ohjaamana tilan muokkaamisen rajanvetoja on vuosien varrella kehitetty, ja myös testattu suhteessa lainsäädäntöön ja käyttäjäyhteisöön. Kun moderoinnin periaatteet muuttuvat, foorumin keskustelukulttuuri muuttuu. Vuorovaikutuksen sääntelyn periaatteita voi siis pitää osana keskustelufoorumin informaatioarkkitehtuuria.

Koneoppimisessa ns. merkatut eli tagatut aineistot, eli sellaiset joiden osalta tiedämme ihmisen tekemän päätöksen tai rajanvedon kunkin viestin osalta, ovat arvokkaita. Moderointipäätös koskee viestin hyväksyttävyyttä osana foorumin tai sen osan keskusteluja. Moderaattorien poistamat viestit ovat saaneet EI-päätöksen, kun taas foorumille jätetyt viestit ovat saaneet KYLLÄ-päätöksen. Hyväksyttävyyden rajanveto voi pitää sisällään monia eri kulmia: ei-hyväksyttävä viesti voi esimerkiksi rikkoa lakia tai foorumin käyttöehtoja. Viestit voivat paljastaa henkilötietoja, sisältää solvauksia, tai rikkoa keskusteluyhteisöjen tabuja tai normeja vastaan. Hyväksyttävyyden rajanvedon perusteiden määrittely on tarkkaa ja voi äärimmillään johtaa oikeusjuttuihin, joissa viestin poiston tai poistamatta jättämisen laillisuutta lopulta testataan.

Menetelmänkehittäjien kannalta tällaisiin tagattuihin aineistoihin käsiksi pääseminen on onnenpotku. Tagattu aineisto operationalisoi moderoinnin ns. luokitteluongelmaksi, jossa menetelmän tehtävänä on tutkia viesti ja sijoittaa se joko kategoriaan sallittu tai kategoriaan poistettava. Aineisto, jossa luokittelupäätös on ihmisen tekemä, antaa mahdollisuuden tutkia automaattisen menetelmän toimivuutta, vertailla eri menetelmien keskinäistä paremmuutta, sekä soveltaa ongelmaan koneoppimista.

Tagattu aineisto todennäköisesti tarjoaa mahdollisuuksia myös tuotekehitykseen, joka tukisi yhteisöllisten keskustelufoorumien ylläpitoa. Automaattisen moderoinnin kehittelyn lisäksi voitaisiin kehittää työkaluja käyttäjien tueksi. Käyttäjille, jotka tietävät menettävänsä malttinsa voisi antaa vaihtoehdon ”harkitsehan vielä” tai ”haluatko muotoilla viestin vähemmän aggressiivisesti”. Tämä vaihtoehto voisi huomioida paitsi viestin sisällön myös sen kirjoittamisen kellonajan. Kirjoittaja ehkä haluaa harkita neljältä yöllä kirjoitettuja viestejä aamulla uudestaan. Viestit voisi halutessaan peruuttaa.

Lämmönsäätelyn työkalut

KeskustelutilojenLämmönsäätely lämmönsäätelyn työkaluja tai ratkaisuja tarvitsevat kaikki ne, jotka ovat joutuneet sulkemaan digilehtien kommenttiosastoja tai oman bloginsa kommentointimahdollisuuden liian kiihkeän keskustelun takia – tai ne, jotka eivät ole kommentointia uskaltaneet edes avata.

Moderointipäätöksillä tagattuja aineistoja on toistaiseksi ollut valitettavan harvoin tarjolla akateemiselle tutkimukselle. Yhdistämällä avoin tutkimus ja moderaattoreiden käyttäjätuntemus voisimme päästä eteenpäin lämmönsäätelyn työkalujen kehittämisessä. Harvalla keskustelufoorumia yläpitävällä taholla on tämän kaltaiseen kehitystyöhön venyviä tutkimusresursseja. Laajalla yhteistyöllä keskustelukulttuurin ongelmia saataisiin ratkaistua. Lämmönsäätelystä hyötyisivät lopulta kaikki sosiaalisen median käyttäjät.

[1] HS 20.3.2016. Katja Kuokkanen, “Suomi24:n konkarimoderoija: Pahimmat solvaukset lentävät pienillä paikkakunnilla, grafiikka näyttää asiattomimmat keskustelut” http://www.hs.fi/sunnuntai/a1458273266859?jako=c54ee8014539049f7cb4f9f04a96145c&ref=tw-share

[2] Yle Areena 30.3.2016. Miia Krause: Miian kanssa. ”Keskustelupalstoilla kuohuu, vihapuhe voimistuu ja mielipiteet leiskuvat. Mistä näitä Ajatusten Tonavia oikein löytyy ja onko keskustelu oikeasti koventunut? Vieraina Aller Median moderointiasiantuntija Pirjo Väyrynen sekä tutkija Minna Ruckenstein Helsingin Yliopistosta.” http://areena.yle.fi/1-3351356

[3] ”Facebook-censorship”, Huffington Post. http://www.huffingtonpost.com/news/facebook-censorship/