Photo: MsSaraKelly / Flickr

Muistatko käyneesi turistina jossain tunnetussa mutta täpötäydessä nähtävyydessä? Kenties se oli Firenzen Duomo-kirkon edusta, Venetsian Pyhän Markuksen tori tai Lontoon Trafalgar Square. Tai kenties se oli Helsingin Senaatintori loppukesästä, kun torin ovat vallanneet kymmeniä vieraita kansallisuuksia edustavat kesälomalaiset opaskirjoineen ja selfietikkuineen.

Muistatko pettymyksen, kun laadukkaalta näyttävä torinlaidan kahvila-ravintola onkin ollut ylihinnoiteltu, keskinkertainen kuppila yllättävine ”kymmenen euron pöydänsiivousmaksu”-laskuineen? Tai muistatko miten reagoit, kun myyjän laatuvakuutteluista huolimatta matkamuistokojusta ostamasi teepaita reikiintyikin heti ensimmäisen pesun jälkeen?

Ja muistatko sen löytämisen ilon, kun torin turistilaumat vihaisena jättäessäsi oletkin vahingossa kääntynyt kadunkulmasta väärään suuntaan ja tavannut joukon italialaisia pikkupoikia pelaamassa jalkapalloa kirkon portailla, lontoolaisia esikoululaisia matkalla päiväkotiin vanhempiensa saattamana, turkkilaisia vanhoja herroja juomassa teetä tammipelinsä ääressä, tai bulgarialaisrouvia tukkimassa kioskin ovensuuta naurunrähäkän höystämällä juoruilullaan? Turistitorin vilinältä katveessa pysähdyit kenties hetken mielijohteesta uudestaan kahville, ja lounastaukolaisten jäljessä kärsivällisesti jonotettuasi sait elämäsi parhaan espresson. Sitä hörppiessä turistitorinkin kauneus muistui ehkä jälleen mieleen.

Varsin moni suosittu ja vilkas paikka vaikuttaa ulkopaikkakuntalaisesta hiukan epämääräiseltä ja likaiselta. On monenlaista ohikulkijaa ja hulinaa, ja taskuvarkaita pelkäävällä turistilla voi olla turvaton olo. Etenkään illalla ja yöllä torit eivät aina ole mitenkään rauhallisia paikkoja. Hiukan syrjemmältä voi kuitenkin löytyä hiljainen kaunis puistikko, tai sitten paikallinen korttelipubi kantapeikkoineen.

Tälläinen on myös Suomi24. Se on suomalaisten virtuaalinen kokoontumispaikka, jonka laitamilta löytyy niin aurinkoisia paikkoja kuin varjojakin. Vahingossa satunnaiseen suuntaan kääntymällä on kuitenkin mahdollista törmätä odottamattomiin ihmisjoukkoihin, kuten vaikkapa vilkkaaseen matematiikkakeskusteluun. Analysoimalla keskusteluja algoritmien avulla niistä löytyy suomalaisten ilonaiheita lemmikeistä rakkauden kautta uskon riemuun, mutta myös yksinäisyyttä ja pelkoja. Hulina on todellista Suomi24-kulttuuria, mutta sitä on myös vakavamielisempi maailman pohdinta.

Sanna Muje Allerin viestinnästä esitti kolme kysymystä Suomi24-aineistosta Wau-sivuston kirjoitusta varten. Toistin moneen kertaan kuultua, mutta ehkä jotain uuttakin tuli mukaan.

Mikä Suomi24:n aineistossa on tutkijan näkökulmasta mielenkiintoista?

Tutkimusaineisto on kansainvälisestikin poikkeuksellisen laaja sosiaalisen median tutkimusaineisto. Siihen on tallentunut keskustelua yli vuosikymmenen ajan. Eri alojen tutkijat voivat lähestyä aineistoa hyvin erilaisin menetelmin ja kysymyksin. Aineisto on arvokas niin kielentutkijoille, data-analyytikoille, kulttuurihistorioitsijoille kuin sosiologeillekin.

Mitä Kuluttajatutkimuskeskuksen tutkijaryhmä tekee aineistolla?

Olemme rakentaneet aineiston ympärille Citizen Mindscapes tutkijakollektiivin, jossa kehitetään uudenlaisia tapoja tehdä tutkimusta laajoilla sosiaalisen median aineistoilla. Saimme juuri painosta aineistoraportin, jossa kuvaamme aineistoa ja mahdollisia tutkimuskysymyksiä. Aineiston avulla voi tutkia keskustelujen ajallisia rytmejä tai vaikka sitä, miten niitä luetaan.

Jatkamme myös menetelmäkokeiluja Krista Laguksen vetämässä kokonaisuudessa.  Yritämme päästä kiinni siihen, miten tunteet järjestävät Suomi24-keskustelujen kulkua. Mikä on keskusteluissa ilon aihe? Millaisiin asioihin liittyy pelkoa ja huolta? Näyttää siltä, että perhe ja uskonto ovat ilon aiheita. Terveyteen liittyvät huolet tuntuvat kytkeytyvän erityisesti masennukseen. Pelkoa tuottaa moni asia: Venäjä, synnytys tai helvetti.

Voiko Suomi24 aineiston avaaminen edistää suomalaista dataosaamista?

Ehdottomasti. Aineiston ympärille on jo rakentunut poikkeuksellisen innostavia yhteistyön muotoja. Eri alojen osaajat jakavat omaa osaamistaan ja näkemyksiään. Rakennamme parhaillaan sosiaalisen median analyysityökaluja. Uskomme, että niiden avulla Suomeen syntyy laaja-alaisempi datatutkimuksen osaamisperusta. Pelkkä teknologiaosaaminen ei riitä. Sen rinnalle tarvitaan ymmärrystä ihmisistä ja yhteiskunnasta.

Tutkimusnäkökulmasta olisi toivottavaa, että Allerin esimerkkiä seurattaisiin muissakin yrityksissä. Aineistoja avaamalla voi kasvattaa niiden käyttökelpoisuutta ja arvoa. Yritykselle hyöty voi tulla epäsuorasti, kun opitaan mitä kaikkea aineistoilla ja uusilla menetelmillä voidaan ja kannattaa tehdä. Kansalaista ja kuluttajaa pitää oppia myös suojaamaan. Ihmiset eivät halua, että heistä kerättyä aineistoa käytetään heitä vastaan.

Linkki sivustolle: http://wau.fi/

cc: Elias Gayles

Huolimatta siitä, että eettisiä ohjeistuksia sosiaalisen median eettiseen tutkimuskäyttöön alkaa olla saatavilla (esim. 1, 2), ovat käytännöt melko kirjavia niin Suomessa kuin maailmallakin. Monesti verkkoaineistojen kanssa luotetaan suoraviivaisesti niiden julkiseen saatavuuteen, eikä sen kummemmin pohdita tutkittavien asemaa. Eettisen ennakkoarvioinnin periaatteet (3) eivät nekään ota kantaa verkkotutkimukseen, vaan keskittyvät lähinnä tutkittavien fyysiseen ja psykologiseen koskemattomuuteen koetilanteessa. Yhteiskuntatieteissä eettisten ennakkoarviointien hakeminen on ylipäänsä varsin harvinaista.

Ihmistieteiden eettisen ohjeistuksen mukaan tutkittavan tulisi vähintäänkin tietää olevansa tutkimuksen kohde. Jo tämä on verkkotutkimuksen kohdalla haasteellista, sillä useinkaan kaikkien verkkokeskustelijoiden identiteetti tai yhteystiedot eivät ole selvitettävissä – näin myös Suomi24-aineiston kohdalla. Siksi varsin harvoin valmiita aineistoja verkosta keräävät tutkijat tekevät analyysiaan tutkimuksen kohteille erityisen tiettäväksi. Joitakin tapoja kuitenkin on — esimerkiksi itse sain aikanaan Turun yliopiston tutkijalta Sari Östmanilta blogiini kommenttina kysymyksen aineiston tutkimuskäytöstä (4).

Sosiaalisen median aineistojen — kuten muidenkin aineistojen — käytössä on aina punnittavana tieteen etu yksilön etua vasten. Kuten Markham ja Buchanan (1) muotoilevat (s. 4): “In different contexts the rights of subjects may outweigh the benefits of research.” Käytännössä sosiaalisen median aineistojen tutkimuskäyttö onkin aina hyvin konteksti- ja aihesidonnaista. Se, että tieto on helposti saatavilla, ei tarkoita, että sen käyttäminen on välttämättä laillista tai eettistä. Erityisen varovainen on oltava silloin, kun tutkittavat ovat esimerkiksi nuoria tai sairaita, tai käsiteltävä aihepiiri on arkaluontoinen.

Omissa tutkimuksissani olen käyttänyt aineistoina enimmäkseen verkkokeskusteluja, jotka liittyvät yrityksiin tai politiikkaan, ja jotka on kerätty avoimista verkkoryhmistä tai -palveluista. Tässä mielessä voimme jossakin määrin turvautua aineistojen julkisuuteen ja varsinkin politiikan kohdalla tutkittavien julkiseen rooliin ja kapeampaan yksityisyydensuojaan. Aineistoissa on kuitenkin myös paljon kansalaisten tuottamaa sisältöä. Esimerkiksi Digivaalit-projektissa (5) 1,5 miljoonan viestin aineistossamme valtaosa sisällöistä on muiden kuin poliittisten toimijoiden tuottamaa. Tutkimuskäyttöön vastikään avattu Suomi24-aineisto (6) puolestaan on käytännössä yksinomaan kansalaisten tuottamaa sisältöä.

Molemmissa hankkeissa aineistot on kerätty ohjelmoidusti suoraan palvelujen rajapintojen kautta. Käsittelemme aineistoja pääasiassa isoina tekstimuotoisina tietokantoina, joissa käyttäjästä on näkyvissä vain nimimerkki (esim. Suomi24, Twitter) tai Facebookin tapauksessa numerotunniste. Lisäksi laskennallisen yhteiskuntatieteen analyyseissa keskitymme usein enemmän tekstimassasta tuotettavaan numeeriseen dataan, aggregoituihin sanalistoihin tai vuorovaikutusyhteyksiin. Hakukoneiden vuoksi yksittäisenkään alkuperäisen tekstipätkän julkaiseminen tieteellisessä julkaisussa on harkittava tarkkoin: alkuperäisen viestin löytää helposti googlaamaalla.

Teknologian rooli ei ole muutenkaan vähäinen. Tutkijan ja tutkittavan lisäksi sosiaalisen median aineistonkeruuseen liittyy aina kolmas osapuoli: alusta, jolla sisältö on julkaistu. Periaatteessa esimerkiksi jokainen Facebookin käyttäjä on hyväksynyt julkisten päivitystensä tutkimuskäytön rajapinnan kautta jo silloin, kun käyttäjä on kirjautunut palveluun ensimmäistä kertaa ja hyväksynyt käyttösäännöt — jokunen ehkä jopa lukenutkin ne. Palveluiden yksityisyysasetukset kuitenkin muuttuvat jatkuvasti niin, että käyttäjien on vaikea pysyä perillä siitä, missä julkisuuden rajat menevät. Poliittisen toimijan kohdalla viestien julkisuus vaikuttaa suunnitellulta, mutta voimmeko yksittäisen kansalaisen kohdalla olla varmoja, että viesti on todella tarkoitettu julkiseksi?

Onneksi sosiaalisen median alustat myös jossakin määrin suojelevat käyttäjiään. Esimerkiksi Facebookin ohjelmointirajapinnan kautta saatavan tiedon määrä on muuttunut vuosi vuodelta vähäisemmäksi. Tällä hetkellä yksittäisten käyttäjien julkaisemia julkisia tilapäivityksiä ei saa rajapinnan kautta tallennettua. Samoin Aller on Suomi24-aineistoa luovuttaessaan rajannut tutkijiden käytössä olevasta aineistosta pois sellaisia tietoja, joiden avulla yksittäisen käyttäjän voisi esimerkiksi paikallistaa kartalle.

On hyvä muistaa, että sosiaalisen median aineistoja hyödyntävät myös muut kuin akateemiset tutkijat, usein kaupallisiin tarkoituksiin. Näistä hyödyntämistavoista tutkimus lienee kilteimmästä päästä. Se ei silti tarkoita, että tieteellisen tutkimuksen tulisi perääntyä eettisistä periaatteistaan. Verkko tarjoaa ainutlaatuisen mahdollisuuden ymmärtää ihmisten sosiaalista toimintaa laajalla skaalalla, ja tähän mahdollisuuteen kannattaa tarttua. Liian huolissaan ei kannata olla: tutkijat ovat aina käsitelleet arkaluontoisia aineistoja, ja meillä on siihen liittyvää ammattitaitoa. Nyt tuo taito täytyy mukauttaa digitaaliselle aikakaudelle ja muistaa pitää pää kylmänä myös verkon mahdollisuuksien edessä.

Teksti: Salla-Maaria Laaksonen, Viestinnän tutkimuskeskus CRC

Kirjoitus on muokattu rinnakkaisjulkaisu huhtikuussa 2016 julkaistusta kommenttipuheenvuorosta: Laaksonen, S-M. (2016). Sosiaalinen media – tutkimusaineiston hankala aarrearkku. Sosiaalilääketieteellinen aikakauslehti / Journal of Social Medicine 53(2), 145-146. [link] [koko teksti Rajapinta-blogissa] [kommentoitava teksti Terkamo-Moisio, Halkoaho ja Pietilä]

Viitteet:

1. Markham, A., Buchanan, E., & AoIR Ethics Working Committee. 2012. Ethical decision-making and Internet research: Version 2.0. Recommendations from the AoIR Ethics Working Committee. Final Draft, Association of Internet Researchers.
2. Turtiainen, R. & Östman, S. 2013. Verkkotutkimuksen eettiset haasteet: Armi ja anoreksia. Teoksessa: Laaksonen, S-M; Matikainen, J. & Tikka, M. (toim.). Otteita verkosta. Verkon ja sosiaalisen median tutkimusmenetelmät. Tampere: Vastapaino, s. 49–67.
3. Tutkimuseettinen neuvottelukunta. 2009. Humanistisen, yhteiskuntatieteellisen ja käyttäytymistieteellisen tutkimuksen eettiset periaatteet ja ehdotus eettisen ennakkoarvioinnin järjestämiseksi.  Luettu 17.2.2016.
4. Östman, S. 2007. Kommentti blogikirjoitukseen Koulukyytejä blogissa Little Things.  Luettu 18.2.2016.
5. Helsinki Institute for Information Technology. 2015. Digivaalit 2015. Luettu 19.2.2016
6. Citizen Mindscapes. nd. Luettu 19.2.2016.

Keskustelutilojen moderoinnissa on kyse vuorovaikutuksen tilan luomisesta, samaan tapaan kuin valaistus ja lämmitys ovat fyysisen kohtaamisen tilan luomista. Usein tilan luomisen keinot ovat näkymättömiä. Ne huomataan vasta, jos ne eivät toimi tai puuttuvat kokonaan. Pahimmillaan tila on kylmä ja kostea, tai tukahduttavan kuuma. Epämukava tila hylätään.

Näkökulmat moderointiin, kuten lämpötilan säätelyyn, ovat yksilöllisiä: yhdelle keskustelun vapaus on tärkeintä, toiselle taas keskeistä on vuorovaikutuksen ystävällinen tai kunnioittava sävy. Miten löydetään sopivat lämpötilan tasot?

Pitkään aktiivikäytössä olleisiin foorumeihin on vääjäämättä syntynyt vuorovaikutustilan lämmönsäätelyn käytäntöjä ja osaamista (1, 2, 3). Jokainen tunteita herättävää blogia kirjoittava joutuu pohtimaan lämmönsäätelyä. Millä periaatteilla ja keinoilla vaikutan keskustelutilaan, jonka blogauksellani avaan? Tällä hetkellä sosiaalisen median moderoinnin kenttä on suurelta osin villi ja selvittämätön. Luku- ja keskustelutilaamme personoivat algoritmit ja yritysten käytännöt ovat pitkälti käyttäjiltä piilossa. Facebookin ja Googlen algoritmit valitsevat mitä meille näytetään ja missä järjestyksessä. Kun sääntely ei nojaa suoraan lainsäädäntöön, ja kun sääntelyllä on tarkoitusperiä, voidaan puhua manipuloinnista tai sensuurista. Joskus käyttäjät haastavat tilan muokkauksen käytäntöjä, esimerkiksi kyseenalaistamalla sen miksi miesten nännit kuvissa ovat sopivia mutta naisten eivät, tai miksi vauvanimetyskuvat kielletään vaikka pin-up selfiet ovat täysin normaaleja. Toisinaan kohujen seurauksena käytäntöjä muutetaan: Facebook päätyi lopulta sallimaan imetyskuvat.

Moderaattorin valinnat

Keskustelutilan käyttöarvo ja toisaalta keskusteluaineisto itsessään on osaltaan seurausta valinnoista ja paineista, joiden ohjaamana tilan muokkaamisen rajanvetoja on vuosien varrella kehitetty, ja myös testattu suhteessa lainsäädäntöön ja käyttäjäyhteisöön. Kun moderoinnin periaatteet muuttuvat, foorumin keskustelukulttuuri muuttuu. Vuorovaikutuksen sääntelyn periaatteita voi siis pitää osana keskustelufoorumin informaatioarkkitehtuuria.

Koneoppimisessa ns. merkatut eli tagatut aineistot, eli sellaiset joiden osalta tiedämme ihmisen tekemän päätöksen tai rajanvedon kunkin viestin osalta, ovat arvokkaita. Moderointipäätös koskee viestin hyväksyttävyyttä osana foorumin tai sen osan keskusteluja. Moderaattorien poistamat viestit ovat saaneet EI-päätöksen, kun taas foorumille jätetyt viestit ovat saaneet KYLLÄ-päätöksen. Hyväksyttävyyden rajanveto voi pitää sisällään monia eri kulmia: ei-hyväksyttävä viesti voi esimerkiksi rikkoa lakia tai foorumin käyttöehtoja. Viestit voivat paljastaa henkilötietoja, sisältää solvauksia, tai rikkoa keskusteluyhteisöjen tabuja tai normeja vastaan. Hyväksyttävyyden rajanvedon perusteiden määrittely on tarkkaa ja voi äärimmillään johtaa oikeusjuttuihin, joissa viestin poiston tai poistamatta jättämisen laillisuutta lopulta testataan.

Menetelmänkehittäjien kannalta tällaisiin tagattuihin aineistoihin käsiksi pääseminen on onnenpotku. Tagattu aineisto operationalisoi moderoinnin ns. luokitteluongelmaksi, jossa menetelmän tehtävänä on tutkia viesti ja sijoittaa se joko kategoriaan sallittu tai kategoriaan poistettava. Aineisto, jossa luokittelupäätös on ihmisen tekemä, antaa mahdollisuuden tutkia automaattisen menetelmän toimivuutta, vertailla eri menetelmien keskinäistä paremmuutta, sekä soveltaa ongelmaan koneoppimista.

Tagattu aineisto todennäköisesti tarjoaa mahdollisuuksia myös tuotekehitykseen, joka tukisi yhteisöllisten keskustelufoorumien ylläpitoa. Automaattisen moderoinnin kehittelyn lisäksi voitaisiin kehittää työkaluja käyttäjien tueksi. Käyttäjille, jotka tietävät menettävänsä malttinsa voisi antaa vaihtoehdon ”harkitsehan vielä” tai ”haluatko muotoilla viestin vähemmän aggressiivisesti”. Tämä vaihtoehto voisi huomioida paitsi viestin sisällön myös sen kirjoittamisen kellonajan. Kirjoittaja ehkä haluaa harkita neljältä yöllä kirjoitettuja viestejä aamulla uudestaan. Viestit voisi halutessaan peruuttaa.

Lämmönsäätelyn työkalut

Keskustelutilojen lämmönsäätelyn työkaluja tai ratkaisuja tarvitsevat kaikki ne, jotka ovat joutuneet sulkemaan digilehtien kommenttiosastoja tai oman bloginsa kommentointimahdollisuuden liian kiihkeän keskustelun takia – tai ne, jotka eivät ole kommentointia uskaltaneet edes avata.

Moderointipäätöksillä tagattuja aineistoja on toistaiseksi ollut valitettavan harvoin tarjolla akateemiselle tutkimukselle. Yhdistämällä avoin tutkimus ja moderaattoreiden käyttäjätuntemus voisimme päästä eteenpäin lämmönsäätelyn työkalujen kehittämisessä. Harvalla keskustelufoorumia yläpitävällä taholla on tämän kaltaiseen kehitystyöhön venyviä tutkimusresursseja. Laajalla yhteistyöllä keskustelukulttuurin ongelmia saataisiin ratkaistua. Lämmönsäätelystä hyötyisivät lopulta kaikki sosiaalisen median käyttäjät.

[1] HS 20.3.2016. Katja Kuokkanen, “Suomi24:n konkarimoderoija: Pahimmat solvaukset lentävät pienillä paikkakunnilla, grafiikka näyttää asiattomimmat keskustelut” http://www.hs.fi/sunnuntai/a1458273266859?jako=c54ee8014539049f7cb4f9f04a96145c&ref=tw-share

[2] Yle Areena 30.3.2016. Miia Krause: Miian kanssa. ”Keskustelupalstoilla kuohuu, vihapuhe voimistuu ja mielipiteet leiskuvat. Mistä näitä Ajatusten Tonavia oikein löytyy ja onko keskustelu oikeasti koventunut? Vieraina Aller Median moderointiasiantuntija Pirjo Väyrynen sekä tutkija Minna Ruckenstein Helsingin Yliopistosta.” http://areena.yle.fi/1-3351356

[3] ”Facebook-censorship”, Huffington Post. http://www.huffingtonpost.com/news/facebook-censorship/

Tervetuloa seuraavaan Connect Lab tapaamiseemme torstaina 31. maaliskuuta klo 10:00-12:30 Otaniemessä (Open Innovation House, HIIT, Otaniementie 19)!

Citizen Mindscapes- tutkimuskollektiivi kokoontuu avoimen tieteen hengessä keskustelemaan Suomi24-aineistosta ja kansalaisten mielenliikkeiden analyysistä. Tavoitteena on tutustua, kertoa mitä teemme tai tahdomme tehdä tutkimuskollektiivissa sekä löytää tutkimuksellisia yhteyksiä ja yhteistyökumppaneita.

Tilaisuus järjestetään Pecha Kucha-periaatteella: tervetuloa kertomaan tutkimuksestasi, kiinnostuksistasi, menetelmästäsi ja osallistumisestasi kollektiiviin toimintaan. Aikaa puheenvuorolle on 6 min 40 s. Tilaisuuteen mahtuu noin 10-15 puheenvuoroa. Lisäksi luvassa keskustelua pienryhmissä.

ILMOITTAUDUTHAN tapahtumaan Eventbritessä.

Kutsua saa jakaa: tilaisuuteen ovat tervetulleita kaikki aiheesta kiinnostuneet.

Kuva: Leonard Leslie Brooke (1862-1940), Johnny Crow’s Garden (PD)

Suomi24-verkkokeskusteluun ilmestyi 29. huhtikuuta 2015 kuin tyhjästä perpanssi, persun ja simpanssin yhdistelmä siis. Sen jälkeen se on (bongareiden iloksi) näyttäytynyt siellä tasaisen säännöllisesti ja haalinut seurakseen koko joukon muita uudissanoja: persu, persuli, persussu esimerkiksi. Osa niistä on vakiintunut suomen kieleen, osa kertakäyttöisiä. Syyskuuhun 2015 mennessä Google-haku tuotti jo tulokseksi 707 osumaa, joista 9 kappaletta suomi24-keskustelun ulkopuolella. Tänään tekemäni haku antaa tulokseksi 1020 osumaa, joista suuri osa on edelleen suomi24-kontekstissa. Urbaaniin sanakirjaan se kirjattiin 13.8.2015.

Verkkokeskusteluille ominainen piirre on keksiä uusia sanoja. Hyvä keskustelija on kielellisesti kekseliäs. Tarkastelin perpanssin esiintymistä ja yritin käyttökontekstin avulla päätellä muun muassa, oliko perpanssi väriltään kielteinen. Perpanssi ei ainakaan tässä elinkaarensa alkuvaiheessa ollut yksiselitteisen kielteinen, vaikka se ulkoisesti vaikuttikin haukkumasanalta, jolla voi leimata toista keskustelun osallistujaa tai sen ulkopuolista henkilöä perussuomalaisittain ajattelevaksi apinaksi. Apina ei tunnetusti ole suomalaisessa kulttuurissa sellainen eläin, johon ihminen mielellään samastuu, vaikka sukua ollaankin.

Haukkumasanojen voimaannuttava vaikutus

Haukkumasanojakin voidaan kielessä käyttää luovasti ja jopa aivan päinvastaisiin tarkoituksiin kuin mihin ne on alunperin ajateltu. Kielentutkija William Labov kirjoitti 1972 rituaalisista herjoista, joiden funktio ei ollutkaan loukata, vaan vahvistaa ryhmän jäsenten yhteenkuuluvuutta, ryhmäidentiteettiä. Sekä mustien että homoseksuaalien on todettu käyttävän toisistaan näitä valkoisten tai heteroiden haukkumasanoja tässä tarkoituksessa. Sama ilmiö on vastikään havaittu ranskalaisten nuorten keskinäisessä tekstiviestittelyssä. Viesti tyttökaverille voi alkaa vaikkapa näin: Salut sale pute ! [Terve likainen huora!] Ikävät sanat otetaan ryhmän sisäiseen käyttöön ja näin vähemmistöön kuuluvat voivat kokea niiden avulla jopa voimaantumista. Sanat eivät loukkaa, kunhan niiden käyttö pysyy ryhmän sisällä.

Kun tarkastelin perpanssiesiintymiä omassa käyttökontekstissaan, minun ei ollut aina helppo päätellä oliko kirjoittaja käyttänyt sanaa ‘perpanssi’ haukkumasanana, vai jotenkin muuten. En ollut koskaan aikaisemmin seurannut perussuomalaista puoluetta aiheenaan käsittelevää keskusteluryhmää. Olin siis aika pihalla.

Ensimmäisen kerran sana perpanssi tulee esiin aika kielteisessä valossa, kuten tästä esimerkistä voimme lukea:

Yllä olevassa esimerkissä on muutama huomionarvoinen piirre. Yksi niistä on nimimerkit. Päinvastoin kuin joissakin toisissa tekstilajeissa, nimimerkeillä vaikuttaisi olevan tämänkaltaisessa verkkokeskusteluissa mielipidetehtävä; ne ilmaisevat usein kirjoittajan asennetta (’Kyllästynyt’) ja positioivat osallistujan suhteessa puheenaiheeseen. Perussuomalaisia käsittelevässä keskusteluryhmässä ne luonnollisestikin myös ilmentävät puoluekantaa. Löytyy myös esimerkki, jossa ’perpanssi’ on nimimerkki, mikä siis viittaisi pikemminkin siihen, että tällä kertaa sana ei olisi kielteisessä käytössä. Nimimerkit vaikuttaisivat myös usein olevan tässä käyttökontekstissa käsillä olevaan tilanteeseen keksittyjä, mikä siis mahdollistaa sen, että ne muodostavat esimerkissä käytettyyn tapaan pareja: kyllästynyt – AntipersuunKyllästynyt. Kaikki nimimerkit eivät kuitenkaan ole tällaisia, vaan mukana on selvästi vakiojäseniä, jotka pitävät nimimerkkinsä aiheen vaihtuessa.

Metakieltä ja kekseliäisyyttä

Keskustelijat ottavat kantaa uudissanoihin. Syntyy metakieltä eli siis kieltä, jonka aiheena on kieli itse. Olen oppinut tutkimustyössäni, että verbaalinen väkivalta ja epäkohteliaisuus herättävät tällaista yhteisön keskustelua kielestä; kuka saa käyttää mitäkin termiä kenestä ja milloin? Tällaiset vuorot liittyvät kieliyhteisön kielellisiin asenteisiin.

Tietokonevälitteinen kommunikaatio on saanut ihmiset keksimään tapoja, joilla korvata sitä valtavaa puutetta, mikä syntyy siitä, ettei olla kasvokkain. On hymiöitä ja puhekielenomaista kirjoitusta. Verkkokeskustelussa luovuus palvelee ainakin kahta eri tehtävää: säpäkkä kirjoittaja jää mieleen ja tekee muihin vaikutuksen eli hän erottautuu joukosta ja saa huomiota. Toinen tehtävä liittyy keskustelujen moderointiin ja sen välttämiseen: erikoiset, luovat kirjoitusasut ja uudissanat voivat olla keino, jolla osallistuja hämää moderaattoria.

Teksti: Ulla Tuomarla, nykykielten laitos