Tuuli Kurki väittelee 22.2.2019 klo 12 Helsingin yliopiston kasvatustieteellisessä tiedekunnassa aiheesta “Immigrant-ness as (mis)fortune? – Immigrantisation through integration policies and practices in education”.
Väitöskirjan elektroninen julkaisu on luettavissa täältä:
https://helda.helsinki.fi/handle/10138/294719
Abstrakti
Väitöskirjassa tutkin miten kotouttamispolitiikka ja kotouttamisen käytännöt toimivat ja osallistuvat maahanmuuttajasubjektiviteetin rakentumiseen. Väitöskirja perustuu kahteen etnografiseen tutkimukseen, jotka toteutin monikulttuurisen peruskoulun yläkoulussa ja maahanmuuttajien ammatilliseen koulutukseen valmistavassa koulutuksessa (MAVA) pääkaupunkiseudulla. Väitöskirjassa kysyn, miten kotouttaminen toimii koulutuksen kentällä politiikan ja käytäntöjen muodossa; miten kotouttamispolitiikka ja kotouttamisen käytännöt, jotka on suunniteltu kotoutumisen edistämiseen, rakentavat maahanmuuttajasubjektiviteettiä ja millaisin seurauksin; sekä miten sukupuolittavat ja rodullistavat dynamiikat risteävät kotouttamispolitiikassa ja kotouttamisen käytännöissä koulutuksen kentällä.
Tutkimusaineistoni sisältää 20 (maahanmuuttajaksi nimetyn) opiskelijan ja 14 koulutuksen ammattilaisen haastattelua, havaintomuistiinpanoja, yli 90 poliittista asiakirjaa sekä muuta aineistoa. Metodologisesti tutkimus sekä pohjaa että haastaa feministisen etnografisen tutkimuksen ja teoreettisesti se kiinnittyy jälkikoloniaalisiin ja jälkistrukturaalisiin teoretisointeihin hyödyntäen subjektifikaation ja rodullistamisen käsitteitä intersektionaalisesta näkökulmasta. Esitän väitöskirjassa neljä keskeistä tutkimustulosta.
Ensiksi, väitän, että vaikka kotouttaminen pyrkii tekemään maahanmuuttajista aktiivisia ja tasavertaisia suomalaisen yhteiskunnan jäseniä, pyrkii ehkäisemään heidän sosiaalista syrjäytymistään, ja vähentämään heidän työttömyyttä, kotouttamistoimenpiteet voivat pikemminkin vahvistaa kuin ehkäistä maahanmuuttajien syrjäytymistä ja marginalisointia. Esimerkiksi huolimatta investoinneista ja panostamisesta kotouttamiseen, maahanmuuttajien työllisyystilanne Suomessa on edelleen heikko ja rasismi osa rodullistettujen ihmisten jokapäiväistä arkea.
Toiseksi, väitän, että koulutus, joka on yksi kotouttamisen keskeisimmistä konteksteista, virallisesti edistää monikulttuurisuutta ja suvaitsevaisuutta, ja pyrkii saavuttamaan tasa-arvon. Käytännössä kuitenkin koulutus osallistuu rodullistetun ja sukupuolitetun eriytymisen vahvistamiseen koulutus- ja työmarkkinoilla. Tulkitsen tutkimuksessani maahanmuuttajien, ja erityisesti nuorten maahanmuuttajanaisten, työntämisen hoiva-alalle hyväksikäyttävänä rasismina, sillä houkuttelu hoivatyöhön tehdään usein heidän henkilökohtaisista toiveistaan ja kokemuksistaan riippumatta pääasiassa siksi, että maahanmuuttajina (ja nuorina ja naisina) heidän ajatellaan sopivan hoivatyöhön ikään kuin luonnostaan.
Kolmanneksi väitän, että vaikka päättäjien ja valtaväestön keskuudessa termiä maahanmuuttaja ei välttämättä pidetä loukkaavana, vaan neutraalina terminä, joka kuvaa ihmisiä ”muista kulttuureista”, ihmiset, joita tällä termillä nimetään, tulkitsevat sen loukkaavana ja leimaavana: usein maahanmuuttajaksi nimetty tarkoittaa jotakuta vähempiarvoista. Tätä loukkaavaa ja vahingoittavaa nimeämistä voidaan vastustaa esimerkiksi nimeämällä ”itse” ja muut ”sisäpiirissä” itse valituilla tavoilla, joilla vastustetaan kotouttamispolitiikan ja kotouttamisen käytäntöjen rodullistavia nimeämisiä.
Neljänneksi, kehitän väitöskirjassani käsitteen maahanmuuttajaistaminen kuvaamaan kuinka kotouttamispolitiikan ja kotouttamisen käytäntöjen avulla joukko ihmisiä, joilla on hyvin erilaiset taustat, kokemukset, intressit ja tarpeet muodostetaan ja käsitetään yhdeksi (ryhmäksi), maahanmuuttajiksi. Maahanmuuttajaistamista voidaan toki vastustaa toimimalla odotettuja, ”sopivia”, sukupuolittuneita ja rodullistettuja kotoutumisreittejä vastaan.
************************************************************************
Tuuli Kurki will defend the doctoral dissertation entitled “Immigrant-ness as (mis)fortune? – Immigrantisation through integration policies and practices in education” in the Faculty of Educational Sciences, University of Helsinki, on 22 February 2019 at 12:00.
The dissertation is available in electronic form here:
https://helda.helsinki.fi/handle/10138/294719
Abstract
The dissertation examines how integration policies and practices in education function and participate in the making of immigrant subjectivities. Drawing on two ethnographic studies from a lower secondary school and pre-vocational training for immigrants (MAVA programme) in the Helsinki metropolitan area, Finland, it asks: how does integration function in education as a form of policy and practice; how do integration policies and practices in education designed to enhance integration of immigrants serve to constitute immigrant subjectivities and with what consequences; and how do gendering and racialising dynamics intersect in integration policies and practices in education.
The data produced include interviews with 20 students (named as immigrants by the education system and beyond) and 14 education professionals working with them, observation notes, over 90 policy documents related to immigration, integration and education, and other data, such as teaching and learning materials and media texts. Methodologically, the dissertation both builds on and challenges feminist ethnographic research. Theoretically, it relates to the postcolonial and poststructural theoretisations and utilises the concepts of subjectification and racialisation with intersectional frame. The dissertation arrives at four main findings.
The dissertation argues that while the official, well-intentioned aim of integration is to make people named as immigrants active and equal members of Finnish society, to prevent their social exclusion, and decrease their unemployment, integration measures actually reinforce rather than redresses marginalisation and exclusion of people named as immigrants. For example, despite the investment in integration, the employment situation of immigrants remains chronic and racism is a constant part of everyday life of racialised people.
Second, the dissertation argues that education officially promotes multiculturalism and tolerance, and aims to achieve equality. In practice, however, education participates in creating racial and gendered segregation both in education and in the labour market. For example, pushing immigrants in general, and young immigrant women in particular, to the care sector regardless of their personal interests, experiences and needs, simply because they are considered to be immigrants (and young and women), is interpreted in the dissertation as exploitative racism.
Third, the dissertation shows that while policymakers and the majority population, including education professionals, do not consider the term “immigrant” insulting but a neutral term, simply capturing people from “other cultures”, people named as immigrants interpreted the term as stigmatising and equivalent to inferiority: in oftentimes to be named as an immigrant meant to be worth less than. This injurious naming was resisted, for example, by naming the self and others in the “inner circle” with self-chosen terms in order to escape the racialised subject position as immigrants.
Fourth, the dissertation develops a concept of immigrantisation to describe how through integration policies and practices in education a group of people from various backgrounds, experiences, interests and needs become constituted and treated as one, as immigrants. The process of immigrantisation can be, however, resisted and troubled to open ways to act against the expected, “suitable”, gendered and racialised integration routes, and as such, against the racist integration policies and practices.