Nuoriso-ongelmasta nuorisoon ongelmana

’Nuoriso-ongelma’, eli nuorten syrjäytyminen ja nuorisotyöttömyys nostetaan usein esille julkisessa keskustelussa yhtenä suurimpana uhkana yhteiskunnan tulevaisuudelle. ’Nuoriso-ongelmaa’, pyritäänkin hallitsemaan Euroopan Unionin ja Suomen nuorisopolitiikassa moninaisin eri keinoin. Näitä keinoja on esimerkiksi Euroopan Komission suosittelema Nuorisotakuu, joka takaa kaikille vähintään kolme kuukautta työttöminä oleville alle 25 vuotiaille nuorille ja alle 30 vuotiaille vastavalmistuneille työ-, koulutus- tai harjoittelupaikan. EU:n sosiaalirahaston tuella on Suomessa käynnistetty useita projekteja, joilla pyritään ohjaamaan, ja kouluttamaan syrjäytymisvaarassa ja erityisen haavoittuvassa asemassa olevia nuoria ’takaisin’ yhteiskunnan jäseniksi.

Esimerkkinä tämänkaltaisista projekteista toimii mm. Nuorisotakuun myötä käynnistetyt Ohjaamo-palvelupisteet. Ohjaamoissa nuorille tarjotaan moniammatillista ohjausta matalan kynnyksen ja yhden luukun periaatteella. Ohjaamoissa mm. toimivat nuorisotyö, TE-palvelut, terveydenhuollon palvelut ja velkaneuvonta. Ohjaamoiden lisäksi nuorten syrjäytymistä pyritään ehkäisemään ohjaamalla nuoria työpajatoimintaan ja etsivän nuorisotyön piiriin.

NEET –  Syrjäytymisen synonyymi?

Jotta nuoria voidaan ohjata heille sopivien palveluiden pariin, täytyy heidät ensin tunnistaa ja nimetä. Poliittisessa retoriikassa käytetään syrjäytymisvaaraan nimetyistä nuorista usein akronyymiä NEET, Not in Employment, Education or Training, joka vapaasti suomennettuna tarkoittaa työn ja koulutuksen ulkopuolella olevaa. EU:n nuorisopolitiikassa syrjäytymisen ehkäiseminen keskittyykin vahvasti näiden ns. NEET-nuorien tunnistamiseen, löytämiseen ja oikeanlaisten palveluiden pariin ohjaamiseen. Suomen Ohjaamo-toiminta, ja erityisesti etsivä nuorisotyö painottaa myös voimakkaasti NEET-nuorten tavoittamista, löytämistä ja ohjaamista koulutukseen, kuntoutukseen tai työelämään.

NEET -kategoria kiinnittää nuorten syrjäytymisen kuitenkin lähes yksinomaan työllisyyteen liittyväksi ongelmaksi. Tämä on ongelmallista sen takia, että mitattaessa ja tarkasteltaessa ainoastaan nuorten työllistymistä syrjäytymisen mittarina, jää monet nuorten elämään vaikuttavat muut rakenteelliset tekijät huomiotta. Pelkästään paikalliset erot nuorten työllistymis- ja koulutusmahdollisuuksissa ovat valtaisat. Vaikka NEET luokin näennäisen helposti luokiteltavan ja tilastoitavan mallin apua tarvitsevien nuorten tunnistamiseen, tuottaa se samalla käsitystä siitä, että nuorten syrjäytyminen on ratkaistavissa yksittäisten nuorten työllistymistaitoja parantamalla. Nuorten prekaarit, eli epävarmat työmarkkinat puolestaan otetaan itsestäänselvyytenä, ja nuoria kuuluu opettaa mahdollisimman tehokkaasti luovimaan kasvavan epävarmuuden keskellä.

Työllistyvyys – ratkaiseeko tiedot, taidot vai oikea asenne?

Nuorisopolitiikassa ja nuorisopolitiikan käytännöissä elää sitkeästi dualistinen ajatus nuorista. Nuoria kuvataan elämännälkäisinä, uudistumishaluisina, rohkeina, aktiivisina ja luovina toimijoina, jotka oikeat tiedot ja taidot oppiessaan kykenevät vapaasti etenemään haaveilemaansa suuntaan tulevaisuudessa. Samalla, nuoria pidetään epäkypsinä, epävarmoina, impulsiivisina, haavoittuvina ja erityisen suojelun tarpeessa olevina.

Tämä ristiriitaisuus näkyy myös nuorille suunnatuissa palveluissa. Nuoren asema näiden palveluiden keskellä on toimia aktiivisena ja riskitietoisena kuluttajana, joka ikään kuin vapaasti valitsee omaan tilanteeseensa sopivat palvelut. Samanaikaisesti, koska nuoret eivät kykene riittävästi hallitsemaan itseään, tulee heitä ohjata ja valvoa heidän oman hyvinvointinsa vuoksi. ¨

Edellä mainittujen seikkojen valossa, ei olekaan yllättävää, että nuorille suunnattava koulutus, ohjaus ja valmennus keskittyy työllistymistaitojen hiomiseen monella eri tasolla. Vaikka muodollisen koulutuksen ja osaamisen tarvetta korostetaan, niin sen rinnalle nostetaan useita erilaisia ’taitoja’ (skills), jotka nähdään työllistymisen edellytykseksi. Näitä taitoja ovat mm. sosiaaliset taidot ja tunnetaidot, itsekontrolli, täsmällisyys, hygienia, itsetuntemus ja niin edelleen. Näyttääkin siltä, että mitä haavoittuvammassa asemassa nuoren katsotaan olevan, sitä tiukemmin häntä pyritään kontrolloimaan ja sitä enemmän häntä ohjataan toimenpiteisiin, jotka korostavat edellä mainittuja itsensä hallitsemisen taitoja.

Haavoittuvimmassa asemassa olevat nuoret ’ongelmana’

Erityisen paljon toimenpiteitä kohdistetaan niihin nuoriin, jotka nähdään erityisen sosioemotionaalisesti haavoittuvina, ja näin ollen kaikista kauimpana työmarkkinoista. Tätä perustellaan erityisesti taloudellisilla imperatiiveilla – julkisuudessa kiertävät luvut siitä kuinka yksikin syrjäytynyt nuori maksaa veronmaksajille satoja tuhansia euroja konkretisoivat syrjäytymisen taloudellisia ’haittavaikutuksia’. Nuoret esitetään sinä tulevaisuutena, johon sijoittaminen on kannattavaa koko yhteiskunnan ylläpitämisen vuoksi.

Tämä retoriikka kuitenkin tekee yksittäisistä nuorista ’ongelmia’, joiden korjaaminen muuttuu yhteiskunnan jatkuvuuden kannalta välttämättömäksi. Yksittäisen nuoren jäädessä taloudellisilla mittareilla mitattavan elämän ulkopuolelle herätetään käyntiin massiivinen tukijärjestelmien verkosto aktivoimaan, tukemaan, opettamaan ja ohjaamaan nuorta toimimaan ’oikealla’ tavalla. ’Nuoriso-ongelman’ ratkaisua ei siis lähtökohtaisesti haeta yhteiskunnallista ja rakenteellisista näkökulmista, vaan keskitytään siihen ’ratkaisuun’, joka on helpoimmin toteutettavissa ja perusteltavissa: yksittäisten nuorten kouluttamiseen, ohjaamiseen ja valmentamiseen.

 

 

Kirjoitus pohjautuu Katariina Mertasen tänä syksynä tarkastettavaan väitöskirjaan: Not a Single One Left Behind. Governing the ’youth problem’ in youth policies and youth policy implementations.