Kulttuuri

Tarkastelussa dokumenttielokuva Sunless Shadows
| Lempirikossarjamme, podcastimme ja -elokuvamme


Terveisiä DocPointista – Tarkastelussa dokumenttielokuva Sunless Shadows

Desistanssin vuoden 2020 ensimmäisessä (ja toivottavasti ei viimeisessä) kulttuuritapahtumassa suunnaksi otettiin Helsingin dokumenttielokuvafestivaalit. Tuona sateisena keskiviikkoiltana 29.1 Cinema Orionin DocPoint-näytökseen kokoontui seitsemän hengen ryhmä. Meidän lisäksemme näytöstä oli tullut katsomaan muutama muukin, toisin sanoen teatteri oli tupaten täynnä. Kuvien ottaminen ei tuntunut kovin luontevalta suuressa väkijoukossa ja senpä takia niitä ei tässä kirjoituksessa esiinny.

 

Iranilaisen Mehrdad Oskouein dokumentti Sunless Shadows tarkastelee iranilaisten nuorten naisten elämää nuorisovankilan muurien sisäpuolella. Nämä naiset ovat tuomittuina osallistumisesta isänsä, miehensä tai lankonsa murhaan. Dokumentti on osin toteutettu käyttäen asetelmaa, jossa naiset voivat avautua yksityisesti kameralle toimintansa seurauksista ja syistä sekä ilmaista suruaan ja toiveitaan niin, että kukaan ei heitä siihen johdattele. Kamera myös toimii väylänä puhua tuonpuoleisessa oleville uhreille. Osa videoviesteistä suuntautuu tuomittujen avunantajille, äideille, jotka ovat samaan aikaan vankilassa odottamassa päätöstä omasta kuolemantuomiostaan.

Verrattuna äitien synkkään tilanteeseen tuomittujen nuorten päivittäinen elo näyttää melkeinpä huolettomalta: asuintiloissa on avoin iso huone kerrosvuoteineen sekä luokkahuone. Alueella on vihreä piha, jossa saattaa nähdä juoksentelevan erittäin suloisia ankanpoikasia ja kuulla lintujen visertävän. Nuoret naiset hyppivät pihalla ruutua ja sisätiloissa he pelaavat erilaisia seurapelejä, leikittäen välillä pikkuvauvaa. Ainakin yksi naisista yrittää suorittaa yliopisto-opintojaan. Katsojana sitä päätyi usein muistuttamaan itseään siitä, mikä tausta näillä ihmiskohtaloilla todella on; nuoret naiset ovat kodeista, joissa perheen isä pahoinpitelee perhettään.

Kontrasti sivustakatsojan perspektiivistä kuvatun materiaalin ja yksityisten videotunnustusten välillä on huomattava. Nuoret käyvät suorasukaisia ja leikkisiä keskusteluja, joskus hymyillen ja nauraen murhista puhuessaan. Havaittavissa on vahva, tukea antava side nuorten naisten välillä, mutta myös voimakkaat kannanotot ja erimielisyydet nousevat esiin keskustelujen aikana. Puhuessaan omista oikeuksistaan ja kiistellessään siitä, kuinka miehen tulisi käyttäytyä naista kohtaan, yksi nuorista nostaa esille sen, kuinka miehensä hakkasi häntä. Jonkun vastaus tähän on ”hän ansaitsi sen (pahoinpitelyn)”. Toinen liittyy keskusteluun mukaan toteamalla: ”Miksi tapoit hänet? Miksi et tappanut itseäsi? Niin olisit vapauttanut itsesi.”

Yksityisten nauhoitusten tempo on hillitympi, hiljentyneempi. Naiset puntaroivat omia tekojaan, välillä kyynelehtien; he pyytävät anteeksi, osoittavat katumusta “Se, mikä olit, ei oikeuttanut meitä tappamaan sinua”. He toivovat perheilleen kaikkea hyvää, ikävöivät sekä etsivät vastauksia ja esittävät kysymyksiä kuolleille omaisilleen ”Miksi muutuit? Miksi ajoit meidät tähän tilanteeseen?” Vaikutti siltä, että osa koki toimintansa velvollisuutena, murha oli ainoa tapa suojella perhettä. Tytärten ja äitien välinen suhde ja äidin merkitys kunkin naisen elämässä korostuu vahvasti videonauhoituksissa ja naisten vieraillessa äitiensä luona vankilassa. Tämä tunneside tulee ilmi myös äitejä haastateltaessa: ”Palaisin siihen (elettyyn) helvettiin ollakseni yhdessä lasteni kanssa.”

Haastattelijan ja haastateltavan välisessä keskustelussa vastaustyyli esitettäviin kysymyksiin vaihtelee filosofisen pohdiskelevasta suhteellisen passiiviseen. Nuoret ovat uupuneet kohtaamiinsa vastoinkäymisiin tai ehkä samat kysymykset on ehditty esittää jo niin monta kertaa, että vastausta ei tarvitse enää miettiä. Ja onhan omille ajatuksille ja tilanteen prosessoimiseen varmasti ollut aikaa tuomiota istuttaessa. Haastattelukysymyksistä mieleen parhaiten jäi kaksi, joista ensimmäinen kuuluu näin: ”Onko tappaminen helppoa?” Yhden vastaajan mukaan välittömästi teon jälkeen ei tunne mitään. Sitä seuraa helpotus piinaavan tilanteen poistumisesta ja iloitseminen kostosta. Katumus tulee myöhemmässä vaiheessa, kun tekonsa seuraamukset alkaa vasta kunnolla ymmärtämään.

”Mikä ajaa tällaiseen tekoon? Mikä saa ihmisen tappamaan läheisensä?” Vastaus tähän kysymykseen tuli eräältä nuorelta lyhyesti ja ytimekkäästi: ”Ei tukea yhteisöstä tai perheestä.” Samainen henkilö jatkoi todeten, että ehkä isänsä koki yhteisön aiheuttamaa painetta, mikä muutti tämän käytöksen vihamieliseksi. Oli mielenkiintoista havaita, kuinka jo yhden puheenvuoron perusteella kokonaisuutta voitaisiin lähteä tarkastelemaan sekä sosiaalisen kontrollin teorian että paineteorian kautta. Yhteiskunnan asettamat odotukset ja vastoinkäymiset omassa elämässä voivat aiheuttaa painekasauman, joka sitten purkautuu joissain yksilöissä esimerkiksi väkivaltaisen käyttäytymisen muodossa. Ihmiset usein tukeutuvat rikollista käyttäytymistä ehkäiseviin yhteiskunnallisiin rakenteisiin, kuten ihmissuhteisiin, työhön ja paikallisyhteisöön. Yksi nuorista kertoi, kuinka isä oli hakannut häntä ja perhettään verille ja murtumille. Kun nainen oli tästä paennut poliisilaitokselle kertomaan tapahtuneesta, tälle oli todettu kutakuinkin seuraavalla tavalla: ”Miksi isä löisi tytärtään syyttä, olet varmasti tehnyt jotain ansaitaksesi sen. Mene pois äläkä enää tule tänne tuollaisten syytösten kanssa.” Sosiaalinen kontrolli voidaan jakaa viralliseen, viranomaisten toteuttamaan valvontaan sekä epäviralliseen kontrolliin, kirjoittamattomiin normeihin, joita tulisi noudattaa. Löytyykö tällaista kontrollia kuvatusta asetelmasta?

Entä voitaisiinko ajatella, että murhaan johtanut päätös onkin opitun käyttäytymismallin aiheuttamaa? Yksi naisista oli mennyt naimisiin 12-vuotiaana, paeten näin vanhempiensa välinpitämätöntä kasvatusta. Mies kuitenkin osoittautui pahemmaksi, käyttäytyen väkivaltaisesti nuorta vaimoaan kohtaan. Nyt mies on kuollut. Olisiko tässä käynyt niin, että se, mitä on paennut koko ikänsä tulikin lopulta osaksi omaa henkilökohtaista ajatusmaailmaa; väkivaltaan voi vastata vain väkivallalla?

Naisten välisen keskustelutuokion kiihtyessä yksi nuorista totesi, että syy ei ole heissä, he eivät ole murhanneet ketään. Yhteiskunta ja siinä toimiva järjestelmä on se, joka tulisi tuoda vastuuseen. Tästä mieleen palautui neutralisaatioteoria, tutkimusmalli siitä, miten rikolliset selittävät rikoksiaan itselleen ja muille. Tehty rikos pyritään oikeuttamaan selittelyllä, joka voi ilmetä vetoomuksena siitä, että syyttävät tahot olisivat moraalisesti väärässä ja täten heillä ei ole oikeutta tuomita tekoa. Toki tässä yhteydessä voisi väittää, että ympäristössä, jossa pahoinpitely koetaan oikeutetuksi tai sitä katsotaan läpi sormien, ei tällainen vetoomus ole täysin tuulesta temmattu. Onko siis ihmishengen riisto ainoa ratkaisu turvallisen elämän takaamiseksi? Siihen minulla kirjoittajana ei ole kykyä vastata.

Useampi nuorista toteaakin, että elämä on turvallisempaa ja rauhallisempaa laitoksen seinien sisällä kuin niiden ulkopuolella. Vapautuminen ja irtautuminen tästä ristiriitaisesta, mutta vertaistukea antavasta yhteisöstä päätyikin yhden nuoren osalta surullisesti. Muuri, joka erottaa naiset muusta maailmasta toimiikin osaltaan tämän suljetun naisyhteisön eräänlaisena pakohuoneena, suojelevana voimana tuossa sukupuolia poliittisesti ja hierarkkisesti voimakkaasti eriyttävässä yhteiskunnassa.

 

Lempirikossarjamme, podcastimme ja -elokuvamme

Tässä kirjoituksessa Desistanssi ry:n hallitus esittelee lempi rikosaiheisia tv-sarjoja, podcasteja ja elokuviaan. 

I denna artikel presenterar Desistanssi rf:s styrelse sina favorit-tv-serier, podcaster och filmer om brott.

In this post, Desistanssi ry’s board’s will present their favourite crime series, podcasts and films.

Isänmaan puolesta (Homeland, 2011-)

CIA-analyytikko Carrie Mathison (taitava Claire Danes) ravaa kiivaasti huoneesta toiseen, lätkii valokuvia ja asiakirjoja valkotaululle ja yrittää yhdistää asioita toisiinsa. Carrietä ajaa maaninen intohimo ja luottamus omaan intuitioonsa. Ensimmäinen kausi lähtee liikkeelle siitä, kun kahdeksan vuotta sotavankeudessa ollut amerikkalaissotilas palaa kotiin ja al-Qaidan epäillään käännyttäneen hänet puolelleen. Sarja on otteessaan pitävä ja sen tunnelmaa on vaikea kuvailla. Sarja sopii terrorismin tutkimuksesta ja poliittisesta draamasta syttyville. Sarjan soundtrack on myös mahtava, paljon jazzia! Se onkin parasta kriminologisten esseiden kirjoitusmusiikkia.

-Annukka, työelämä- ja kulttuurivastaava

Uhrilampaat (The Silence of the Lambs, 1991)

Lempielokuviaan on mielestäni todella vaikea listata, mutta jos joku on minulle joskus tämän kysymyksen esittänyt, on Uhrilampaat aina listan kärjessä. Elokuvassa on jotakin erityistä. Se on mestarillinen yhdistelmä taitavasti koottua sarjamurhaajatematiikkaa, naisen asemaa miesvaltaisella alalla sekä omien traumojen käsittelyä. Osana opintojaan FBI-kokelas Clarice Starling (Jodie Foster) on opiskellut myös kriminologiaa. Tässä kohtaa lienee fiksua muistuttaa, että Suomessa kriminologit eivät itse juokse sarjamurhaajien perässä, vaan pikemminkin tuottavat tutkimustietoa lainvalvojien käyttöön. Lempikohtaukseni elokuvasta on se, kun kannibaalimurhaaja Hannibal Lecter vienosti pyyhkäisee sormellaan Claricen poskea. Samanaikaisesti herkkää ja raakaa!

-Annukka, työelämä- ja kulttuurivastaava

Silta (Bron/Broen, 2011-2017)

Ruotsalais-tanskalainen rikossarja Silta kuvaa ruotsalaisen ja tanskalaisen poliisin yhteistyötä erilaisten rikosten selvittämisessä. Sarjan pääosanäyttelijä Sofia Helin esittää poliisi Saga Norénia, jolla on Aspergerin oireyhtymän piirteitä. Sarjassa keskeisessä osassa on Juutinrauman silta Ruotsin ja Tanskan välillä. on esitetty neljä tuotantokautta.

-Inka, puheenjohtaja 

Luther (2010-)

Luther on englantilainen rikossarja, mikä kertoo vakavien rikosten yksikössä työskentelevästä rikoskomisario John Lutherista. Luther, jota näyttelee Idris Elba, ratkoo rikoksia usein erittäin kyseenalaisin tavoin ja hänen on vaikea pitää yksityiselämänsä erillisenä poliisin arjestaan.  Sarjasta on julkaistu 4 kautta ja jokaisella kaudella ratkotaan uutta rikosta, tosin jaksoissa tavataan myös tuttuja henkilöitä aiemmilta kausilta.

-Inari, sihteeri 

Quicksand – Suurin kaikista (Störst av allt, 2019)

Kuuden jakson pituinen minisarja perustuu Malin Persson Gioliton romaaniin vuodelta 2016. Sarja kuvaa kouluammuskelua nuoren lukiolaisen ja yhdeksi ammuskelijaksi epäillyn, Majan näkökulmasta ja kertoo yksityiskohtaisesti kuinka tutkintaprosessi ja oikeudenkäynti etenevät. Sarjassa käsitellään myös paljon tukholmalaisten lukiolaisnuorten arkea ja ennen kaikkea sitä, mitkä tapahtumat johtivat kouluammuskeluun.

-Inari, sihteeri 

True Detective (2014-)

True Detective on jännittävä rikosdraama, jossa jokainen eri kausi tarjoaa uudet hahmot ja uuden rikosmysteerin. Sarjan keskiössä on usein etsiväpari, joka yrittää selvittää rikosmysteeriä eri vuosikymmenten ajan. Sarjalle onkin tyypillistä takaumat ja kerronnan siirtyminen ajassa. Tähän mennessä kausia on ilmestynyt kolme, joista etenkin ensimmäinen on täyttä kultaa! Sarjan etuja on etenkin hyvä käsikirjoitus ja upea näyttelijäkaarti.

-Senja, taloudenhoitaja 

Jäljillä (2018-)

Jäljillä-podcastissa käsitellään rikosjuttuja ympäri maailmaa. Jaksoja on heinäkuussa 2019 julkaistu 55 ja jaksot kestävät keskimäärin 30 minuuttia. Jaksot löytyvät mm. Sportifystä, SoundCloudista ja Apple Podcastista. Podcastilla on myös Instagram-tili nimeltä jaljillapodcast, minne julkaistaan kuvia jaksojen henkilöistä ja muita jaksoissa esilletulevia kuvia ja asioita.

-Inari, sihteeri

P3 Dokumentär (2005-)

“Programmet som blickar bakåt, gräver i arkiven och pratar med dem som var med när det hände”.
I P3 Dokumentär-podcast finns avsnitt om olika historiska och politiska händelser, men även mord och brott som skakat hela Sverige och/eller världen. Det speciella med P3 Dokumentär är att de intervjuade är de som varit på plats då något hände och man får höra förstahandsinformation. Avsnitten är ungefär 90 minuter långa och kan hittas på Spotify, sverigesradio.se och poddtoppen.se.

-Inari, sekreterare 

Kuollut mies katoaa (Drapet uten lik, 2018)

Tanskalainen true crime -sarja perehtyy mielenkiintoiseen maassa käytyyn oikeustapaukseen muutamien vuosien takaa. Tapauksessa annettiin kahdelle miehelle murhatuomiot tilanteessa, jossa uhrin ruumista tai muitakaan teknisiä todisteita ei löytynyt. Tuomitut miehet väittävät edelleen olevansa syyttömiä. Sarja on nähtävillä Yle Areenassa vielä joitakin viikkoja.

-Tiina, varapuheenjohtaja, opinto- ja ympäristövastaava

Ampumavälikohtaus Nygatanilla (2018)

Pohjoismainen tutkiva journalismi on näköjään kiinnostanut minua viime aikoina, sillä toinenkin suositukseni on kategoriaan kuuluva kaksiosainen ruotsalaissarja Ampumavälikohtaus Nygatanilla. Sarja käsittelee yhden tapauksen kautta myös hieman laajemmin poliisin aseenkäyttöä Ruotsissa. Aihe on siis varsin ajankohtainen myös suomalaisissa medioissa käytyyn keskusteluun.

-Tiina, varapuheenjohtaja, opinto- ja ympäristövastaava