Tekstin laativat EduDigi003 Yhteistyöverkostot -opintojakson (20–21) opiskelijat Iina Hyyppä, Krista Kylmäkoski ja Tuula Friman
Mitä on digipedagoginen osaaminen 2020-luvulla?
Nyky-yhteiskuntamme kasvaa, kehittyy ja muuttuu yhä nopeammalla tahdilla ja suuremmilla vaatimuksilla. Ihmisiltä edellytetään kykyä oppia, ymmärtää ja omaksua uutta hyvin lyhyessä ajassa ja hyvinkin vähäisellä opastuksella. Digitalisaatio on käytännössä nopeuttanut ajankäsitystämme ja laajentanut lähietäisyyksiämme. Pystymme muutamien minuuttien sisään lähettämään viestin toiselle puolelle maailmaa ja vastaanottamaan vastauksen lähes välittömästi; ajan ja välimatkan aiheuttamat rajoitteet ovat muuttuneet korkeintaan teknologisiksi haasteiksi. Myös koulujärjestelmämme on nähnyt suuria muutoksia 2000-luvun tiedon aikakauden myötä. Vain muutaman kymmenen vuotta sitten kouluissa ei ollut tietokoneista kuultukaan, ja taas tänä päivänä meillä on täysin virtuaalisia oppimisympäristöjä. Nykymaailman jatkuvasti muuttuvassa koulussa tarvitaan ns. digipedagogista osaamista – kykyä yhdistää teknologian mahdollisuudet ja pedagoginen asiantuntijuus oppimisesta ja opettamisesta.
Digipedagoginen osaaminen sisältää hyvinkin laajan ymmärryksen nykypäivän koulutuksesta, siihen liittyvästä asiantuntijuudesta ja yhteistyöstä sekä totta kai itse digitalisaatiosta ja teknologiasta. Koulumaailman, kuten monen muun alan, muutos on ollut ennennäkemättömän nopea – kun ensimmäiset 
tietokoneet saapuivat peruskouluihin 1980 luvulla tuskin uskottiin, että tänä päivänä opettaisimme täysin niiden välityksellä (Rahikainen, 2016). Kenties suurin muutos on kuitenkin nähtävissä kommunikaatiossamme. Eri yksilöiden ja ryhmien välisestä vuorovaikutuksesta on tullut välitöntä. Oletamme saamamme vastaukset lähes silmänräpäyksessä ympäri vuorokauden. Kouluympäristössä kommunikaatio ei ole ainoastaan muuttanut opettaja–oppilassuhteita, vaan myös koulun henkilökunnan, sekä koulun ja kodin välisiä suhteita. Kaikilla osapuolilla on tarve, tai tarpeen kuvitus, pysyä ajan tasalla toisiensa teoista. Toimiva kommunikaatio vaatii kuitenkin yllättävän sujuvaa yhteistyökykyä, kykyä kuunnella ja ymmärtää, sekä olla avoin ja tulla kuulluksi eri verkostoissa ja eri vuorovaikutuksellisissa tilanteissa.
2020-luvun opettajan haasteet
Opettajan rooli koulussa ja laajemmin yhteiskunnassamme muotoutuu jatkuvasti uudestaan, vaatien nykypäivän opettajilta äärimmäistä joustavuutta ja avoimuutta. Haasteellista digipedagogisen osaamisen keräämisessä on se, että se on jatkuvasti muuttuvaa. Käyttäytymistieteeseen perustuvalla alallamme ei ole säännönmukaisia, virheettömiä tai oikeita menetelmiä, vaan se perustuu vuorovaikutukseen. Juuri tästä syystä 2000-luvun opettajalle vuorovaikutustaidot ovat elintärkeitä. Epstein (2018) ehdottaakin, että opettajille ainut keino pysyä ajan tasalla on osallistua lisäkoulutuksiin. Kuten aina opetamme oppilaille: oppiminen on jatkumo, ei kertasuoritus – ja tämä sama pätee meille itsellemme. Sekä opettajien että koulun johdon täytyy ymmärtää ja hyväksyä se seikka, ettemme kykene antamaan oppilaillemme tulevaisuuden taitoja, jos emme ymmärrä niitä itse. Opettajan ei tarvitse nähdä kristallipallostaan tulevaisuutta, vaan ymmärtää nykypäivän muutoksen suunnan ja olla halukas ja kyvykäs muotoutumaan sen mukaan. Luokkahuone on opettajansa näköinen, ja näin myös oppilaiden asenteet. Oppilaille on elintärkeää oppia oppimaan, eli löytämään, ymmärtämään, luomaan ja jakamaan tietoa. Mitä paremmin perus sosiaaliset taidot ovat hallussa, sitä paremmat puitteet oppilaalla on kasvaa tulevaisuuden kansalaiseksi.
Vuorovaikutustaitoihin liittyy myös toinen keskeinen näkökulma yhteistyötaitojen lisäksi, nimittäin positiivisen, avoimen ilmapiirin luominen digitaalisissa ympäristöissä. Opettaja–oppilassuhteen, sekä oppilaiden välisten suhteiden rakentaminen vaatii opettajalta luovia keinoja ja menetelmiä, joilla saadaan aikaan positiivinen, rakentava ilmapiiri, jonka kautta oppilaiden ryhmään kuuluvuuden tunne lisääntyy. Hubers, Molenaar, Schildkamp, Daly, Handelzalts ja Pieters (2018) puhuvat termistä reciprocity, eli vastavuoroisuudesta, tärkeänä ryhmätyön mielekkyyden lisäävänä tekijänä. 2020-luvun opettajan täytyy avustaa oppilaita löytämään keskenään yhteisiä seikkoja ja tutustumaan virtuaalisesti toisiinsa. Moinen sosiaalinen puoli hoituu perinteisessä koulumuodossa lähes itsestään, kun taas digitaalisessa ympäristössä perustaitoihin pitää palata. Näin ilmenee, että 2020-luvun opettajan tarvitsemat taidot eivät liitykään ennennäkemättömään rakettitieteeseen, vaan perusasioihin – kommunikaatioon, vuorovaikutukseen ja hyvinvointiin. Eroa on vain avoimemmilla, luovemmilla ja joustavammille toteutustavoilla. Vaikkakin opettajan ammatilla on yhä suuri auktoriteetti, on hyvin sinisilmäistä kuvitella, että opettaja olisi yhä luokan ainua tiedonlähde. Jo peruskouluikäisiä oppilaita ympäröi rajaton määrä tietoa, ja opettajan tehtävä onkin antaa oppilaille tarvittavat työkalut sen tiedon hyödyntämiseen.
Koulun verkostot ja opettajien yhteistyö
Innovatiivinen koulu on malli tulevaisuuden koulusta, jonka toiminnan ytimessä ovat yhteistyöverkostot, tiimiopettajuus, jaettu johtajuus ja eri tason verkostot (Korhonen, Lavonen, Kukkonen, Sormunen, & Juuti, 2016). 
Verkostoituminen onkin saanut 2010-luvun kasvatuksen ja koulutuksen kentällä yhä enemmän sijaa – kasvatus on jaettua, monialaista asiantuntijuutta ja laaja-alaista yhteistyötä. Verkostoituminen on ennen kaikkea ammatillinen voimavara, joka ei kehity itsestään. Aikamme maailmanlaajuisen koronapandemian myötä niin oppiminen ja opettaminen, kuin verkostoituminenkin toteutetaan yhä laajemmin digitaalisissa ympäristöissä, mikä on vaatinut uudenlaisten yhteistyöverkostojen- ja toimintatapojen kehittämistä. Laajasti etäyhteyksien varaan siirtyminen nosti esiin tuen tarpeen niin oppilaiden – kuin opettajien digipedagogisessa osaamisessa. Monissa oppilaitoksissa digiasiantuntijuuden jakamiseen kehitettiin nopeasti pedagogisia etäkahviloita ja digitutor-tapaamisia. Digitaalisissa ympäristöissä koulutukset, tapahtumat, ja vierailut, sekä teknologian monipuolinen hyödyntäminen järjestyvät myös etänä.
Suurien muutosten ja koko henkilöstön osaamisen kehittämisen moottorina toimii vahva pedagoginen johtajuus. Digikehittämisyhteistyölle ja verkostoille täytyy varata resursseja: aikaa ja paikka, suunnitteluaikaa ja ohjeet. Viestintä ja tavoitettavuus liittyvät myös olennaisesti verkostoihin ja osaamisen jakamiseen. Se, kenet tunnet, on se, mitä tiedät – ja mitä tiedät, ja kenet tunnet, sen jaat. Koulun sisäisen viestinnän verkkoalustoista puhuttaessa olennaista on myös käytettävyys ja tiedon jakamisen organisointi. Hubers ym. (2017) nostavatkin esiin tutkimuksessaan sosiaalisten verkostojen tärkeyden huomioimisen koulun sisäisessä viestinnässä. Jokin tieto voi helposti jäädä vain tietyn opettajaryhmän väliseksi, joten on rehtorin tehtävä välittää tieto kaikille asianomaisille ja koko koululle. Useimmiten kouluilla onkin käytössä sisäisen viestinnän sähköinen alusta, (esim. Yammer) sisäiseen tiedonvälitykseen. Kun oppilaitoksen johtaja panostaa digipedagogisen osaamisen kehittämiseen ja verkostoitumiseen, todennäköisemmin myös opettajat hyödyntävät näitä mahdollisuuksia.
Tiimiopettajuus – jaettua asiantuntijuutta
Tiimiopettajuudella, jota monissa kouluissa toteutetaan luokanopettaja- ja aineenopettaja- erityisopettajapareina, voidaan parhaimmillaan tukea opettajien digipedagogista osaamista tasapainottamalla opettajien osaamista. Työpareina toisiltaan oppivat esimerkiksi uusi opettaja ja kokeneempi opettaja. Oppilaitoksen näkökulmasta opettajien digipedagogisen kehittämisen yhtenä haasteena voi olla osaamisen siirtäminen jo pitkään samoilla työkaluilla opettaneelle opettajalle. Miten saadaan digitaidot luontevaksi osaksi omaa työtä, miten motivoidaan? Tässä juuri vertaisohjaus ja digitutoropettajuus, etäyhteyksillä tai lähiopetuksena, voisikin olla toimiva keino. Sähköiset viestintäalustat ja digitaaliset yhteiskäyttöalustat ovat myös loistavia, helppokäyttöisiä yhteissuunnittelun välineitä kaikenlaiseen opettajien yhteistyöhön.
Yhteistyö on parhaimmillaan luonnollinen tapa toimia, mutta tiedon jakamisen ei voida kuitenkaan olettaa sujuvan itsestään. Hubersin ym. (2017) tutkimuksen mukaan tietoa jaettiin kouluyhteisössä useimmiten yhdeltä henkilöltä muille kollegoille, ja vähiten kollegan tietoa kollegalle, toisin sanoen ohjattiin paremmin tietävän henkilön luokse. Tässä onkin todellinen kehittämisen paikka – olisi pyrittävä läpinäkyvyyteen ja organisoituun osaamisen jakamiseen työyhteisössä, mihin tarvitaan lisää koulutusta ja ohjausta.
Opettajien verkostoituminen
Digipedagogisen osaamisen kehittäminen edellyttää yhä yhteisöllisempää työkulttuuria, joka arvostaa ammatillista jatkokoulutusta ja uutta luovaa ideointia. Välillä digitaaliset toimintaympäristöt vaativat opettajalta myös valmiutta siirtyä epämukavuusalueelle ja pyytää ohjausta. Avun saaminen parhaimmillaan voi olla matalan kynnyksen vertaistukea tutulta kollegalta. Digitalisaation edetessä erilaisten muutoksien myötä tulevat uudet haasteet voitetaan usein yhdessä, kun tietoa ja taitoa jaetaan työyhteisössä kaikkien parhaaksi.
Opettajien sosiaalisen median yhteistyöverkostot eri kouluista muodostuvissa verkostoissa tukevat myös opettajien ammatillista kehittymistä. Erilaisia yhteisöllisiä verkkoalustoja käytetään uusien opetuksellisten ideoiden kehittämiseen, jakamiseen ja omaksumiseen verkoston toimijoiden kesken. Idea kehittämisyhteistyölle voi myös lähteä verkostoitumisseminaarista tai tapahtumasta (Kukkonen & Lavonen, 2014) – verkostoituminen onkin parhaimmillaan luovuuden lähde. Educa-messutkin toteutettiin tänä vuonna varsin onnistuneesti etäyhteyksillä. Myös Facebook, tuo jo monille unohtunut sosiaalisen median alusta, on aarreaitta eri alojen opettajille niin materiaalien ja ideoiden jakamiseen, kuin vertaistukeen. Viime aikoina keskustelua on herättänyt kollegoiden tapa pyytää (ilmaiseksi) valmiiksi räätälöityjä oppimateriaaleja, tuntisuunnitelmia ja ohjelmaa halutun aiheen ympärille. Nähtävissä ovat kenties myös hektisen opetustyön ja opetussuunnitelman vaatimukset, joiden täyttämisessä verkosto voi olla avuksi.
Materiaali- ja ideapankin lisäksi sosiaalisen median kautta muodostetut verkostot voivat luoda uusia oppimisympäristöjä tai kulttuureja, joissa niihin osallistuvat oppivat uusia tietoja ja taitoja ja käyttää niitä erilaisissa yhteyksissä. Opettajat voivat muodostaa esimerkiksi digioppimispiirejä ja kokeilla uusia digiopetusmenetelmiä ajasta ja etäisyydestä riippumatta.
Kodin ja koulun yhteistyö
Perusopetuslain mukaan opetustyötä tulee tehdä yhteistyössä kotien kanssa (Finlex 2021). Kodin ja koulun kasvatusyhteistyö on oppilaan perusoikeus. Yhteistyön rakentuminen on ensisijaisesti pedagogista työtä tekevien vastuulla, joiden tuleekin olla aloitteellisia ja vastata kodin ja koulun välisestä mahdollisimman monipuolisesta vuorovaikutuksesta. Epstein kuvaa kodin ja koulun välistä yhteistyötä tavoitteisiin sidotuksi kumppanuudeksi, joka on hyvän koulun välttämätön osa-alue. Siinä koti ja koulu yhdessä työskentelevät oppilaan menestymisen parhaaksi (Epstein, 2018). Epstein kehottaa pedagogeja arvioimaan koulun toimintaa jatkuvasti ja osallistamaan oppilaan vanhempia koulun kehittämistyöhön. Vanhempainliiton mukaan arvostava vuorovaikutus kotien kanssa ja tutustuminen oppilaiden vanhempiin lisää myös lasten tuntemusta. Vanhempien luottamus opettajiin ja koulun arvostus heijastuu myös lapsiin (Vanhempainliitto 2021).
Kodin ja koulun kumppanuudessa olisi tärkeää huomioida selkeä ja ajantasainen tiedottaminen. Vanhemmat kaipaavat rehellistä, kannustavaa ja avointa tietoa koulun arjesta ja koululaisen opinnoista ja haluavat olla lapsen kouluasioissa ajan hermoilla. Hyvät digipedagogiset taidot tulevat yhä enenevässä määrin erityisen tarpeeseen, vaikka eivät täysin korvaa kasvotusten tapahtuvaa vuoropuhelua.
Opettajan digipedagogisen oppimisen edistämisessä kannattaa hyödyntää oppilaiden vanhempien digitaalisia taitoja. Varsinkin jos koulu on onnistunut verkostoimaan oppilaiden vanhempia, heiltä saatu digitaalisen yhteistyön elementit ja mahdolliset kehittämisehdotukset koululle ovat erityisen arvokasta hyödynnettävää tietoa myös opettajalle. Näin vanhemmat voivat yhdessä opettajan kanssa kehittää uusia digipedagogisia menetelmiä oppilaiden parhaaksi.
2020-luvun digipedagogisen osaamisen kehittäminen tulevaisuudessa
Opettajien ainejärjestö OAJ korostaa opettajien tekevän tärkeimmän työn koulujen digitalisaatiossa (Opettajien ainejärjestö, 2021). Luonnollisesti tietotekninen osaaminen on siten keskeisessä osassa myös pedagogisen työn tekijällä. Se vaatii jatkuvaa kouluttautumista ja oman osaamisen päivittämistä ja kehittämistä, jotta omaa ajantasaiset digitaaliset toimintatavat ja hyvät valmiudet hyödyntää digitalisaatiota opetustyössä laaja-alaisesti ja tehokkaasti. Kansankynttilä keinulaudalla- kirjassa kuvataan opettajan työn laaja-alaisuuden ja vastuullisuuden edellyttävän vahvaa tutkimuksellista orientaatiota. Tämä tutkimusperustaisuus luo vankan pohjan myös opettajan ammatilliselle kehittymiselle (Korhonen ym. 2016, s. 219).
Täydennyskoulutusta edelleen tarvitaan, koska opettajan ammatillinen kehittyminen ei pääty opettajankoulutukseen (Korhonen ym., s.236). Erityisesti yliopistot ovat halunneet olla muutoshaasteissa mukana kehittäen opettajien jatkokoulutuksia. Yhtenä esimerkkinä on Helsingin yliopiston tarjoama jo työelämässä toimiville opettajille Oppiminen ja opettaminen digitaalisissa ympäristöissä- erikoistumiskoulutus (DigiErko), joka tarjoaa ammatillista kehittymistä ja erikoistumista edistävää osaamista omaan työhön ja työyhteisön kehittämiseen digitaalisissa ympäristöissä (Helsingin yliopisto, 2021). Toisena esimerkkinä on vuosina 2017–2020 toteutettu Itä-Suomen, Jyväskylän, Lapin, Oulun ja Turun yliopistojen yhteinen opettajankoulutuksen kehittämishanke, OpenDigi- hanke. Sen tavoitteena oli kehittää toimintamallia, jossa opettajien digipedagogista osaamista uudistetaan kehittäjäyhteisöissä yhteistyössä opettajankouluttajien, opettajaksi opiskelevien, tutkijoiden ja kentän opettajien kanssa (Jyväskylän yliopisto, 2021). Jatkokoulutukset tarjoavat opetustyötä tekeville mahdollisuuden kehittää digiosaamistaan yhdessä ja verkostoitua keskenään eri oppilaitoksissa työskentelevien kollegoiden kanssa. Opettajien jatko- ja täydennyskoulutusta tulisi edelleen kehittää, jotta opettamisen laatu olisi korkeaa ja oppilaille annettu opetus ajantasaista.
On tärkeää, että tulevat opettajat saavat jo peruskoulutuksen aikana valmiuksia digipedagogisten taitojen laaja-alaiseen omaksumiseen. Opettajien peruskoulutuksen tulisi antaa valmiuksia toimia aktiivisesti yhteistyössä eri toimijoiden kanssa ja sisäistää jatkuvan elinikäisen oppimisen tärkeyden (Korhonen ym., 2016, s.223). Laadukas ja ajan haasteisiin paneutuva peruskoulutus takaa hyvän ammatillisen kasvun tien tuleville pedagogeille.
Lähteet
Epstein, J. L. (2018). School, family, and community partnerships in teachers’ professional work. Journal of Education for Teaching (JET), 44(3), 397–406. https://www-tandfonline-com.libproxy.helsinki.fi/doi/full/10.1080/02607476.2018.1465669
Finlex 2021. Luettu 22.2.2021 https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1998/19980628k
Helsingin yliopisto (2021). Oppiminen ja opettaminen digitaalisissa ympäristöissä- erikoistumiskoulutus. Luettu 21.2.2021 https://www.helsinki.fi/fi/kasvatustieteellinen-tiedekunta/opiskelijaksi/oppiminen-ja-opettaminen-digitaalisissa-ymparistoissa-erikoistumiskoulutus
Hubers, M., et al. (2017). Share and succeed: the development of knowledge sharing and brokerage in data teams’ network structures. Research Papers in Education, 33(2), 216–238. https://www-tandfonline-com.libproxy.helsinki.fi/doi/full/10.1080/02671522.2017.1286682
Jyväskylän yliopisto. (2020). OpenDigi- Opettajat oppimistaitojen ja digipedagogiikan kehittäjäyhteisössä. Luettu 21.202021 https://www.jyu.fi/edupsy/fi/tutkimus/tutkimushankkeet/kotisivut/opendigi
Korhonen, T., Lavonen, J., Kukkonen, M., Sormunen, K. & Juuti, K. (2016). Innovatiivinen koulu ja tulevaisuuden opettajuus. Teoksessa H. Cantell, & A. Kallioniemi (toim.), Kansankynttilä keinulaudalla. Jyväskylä: PS-kustannus, 215–239.
Kukkonen, M. & Lavonen, J. (2014). Koulu, päiväkoti, kirjasto ja hoivakoti oman kylän verkostossa. Teoksessa H. Niemi & J. Multisilta (toim.), Rajaton luokkahuone. Jyväskylä: PS-kustannus, 152–174.
Opettajien ammattijärjestö OAJ (2021). Koulutuksen digitalisaatio. Luettu 21.2.2021 https://www.oaj.fi/politiikassa/koulutuksen-digitalisaatio/
Opetushallitus. (2014). Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet. Luettu 23.2.2021. https://www.oph.fi/sites/default/files/documents/perusopetuksen_opetussuunnitelman_perusteet_2014.pdf
Vanhempainliitto. (2021). Vanhemmat- opettajan tärkein kumppani. Luettu 22.2.2021 https://vanhempainliitto.fi/opettajalle/vanhemmat-opettajan-tarkein-kumppani/
Rahikainen, S. (2016). Tietotekniikan murros Suomen peruskouluissa 1984–1986 Opettaja-lehtien tekstien kuvaamana. Jyväskylän Yliopisto. https://jyx.jyu.fi/bitstream/handle/123456789/51634/1/URN%3ANBN%3Afi%3Ajyu-201610164374.pdf