Open Access tappolistalla

New Scientistin toimittaja Jim Giles kirjoittaa blogissaan, että Yhdysvaltain kustannusalan kattojärjestö, Association of American Publishers, on ryhtymässä vastatoimiin avoimen saatavuuden periaatteen leviämistä vastaan. Gilesille on vuodettu muistio, jossa hahmotellaan kustantajien strategiaa.

Strategiassa ei yritetäkään vaikuttaa “massoihin” vaan ennen kaikkea päättäjiin, jotka on tarkoitus vakuuttaa “korkealla käsitteellisyyden asteella”. Muistion muusta sisällöstä päätellen se tarkoittaa, ettei puhuta faktoista vaan hoetaan iskusanoja.

Yksi tietoinen pyrkimys on kytkeä tiedon maksuttomuus tiedon huonoon laatuun. Muistiossa ei edes suinkaan väitetä, että OA-aineisto välttämättä olisi huonoa; mutta että asiaa ymmärtämättömille poliitikoille niin kannattaa uskotella. Muistio myös vetää huolettomasti yhtäläisyysmerkit maksullisuuden ja vertaisarvioinnin välille.

Muistiossa uhkaillaan sensuurilla (“avoin saatavuus tarkoittaa hallituksen sensuuria”) ja sosialismilla – mutta kun väitteitä ei lainkaan perustella, on hyvin vaikea tietää, mitä kummaa sikäläisten kustantajien päässä oikein liikkuu.

Yhdysvalloissa saavat päätoimittajat ja kongressiedustajat siis odottaa ystävällisiä yhteydenottoja kustantajilta. Suomessa tieteellisen kustantamisen mitta- ja olosuhteet ovat niin tuiki erilaiset, ettei tämmöistä ole odotettavissa. Suomenkin tieteelle on kuitenkin hyvin merkittävää, miten asiat suurissa kustantajamaissa etenevät.

Esa-Pekka Keskitalo