Onko perinteinen kirjasto ja perinteinen kirjastonhoitajuus jäämässä teknologialähtöisten muutospaineiden jalkoihin? Kirjastokone-blogi pohdiskelee tuoreessa merkinnässä “Kuhnit kehiin: kirjastoparadigmako muutoksessa” kirjastolaisten suhtautumistapoja kirjasto 2.0:aan ja muihin ajankohtaisiin teknisiin mullistuksiin.
Artikkeli referoi amerikkalaisissa kirjastoblogeissa käytyä keskustelua, jossa on nähty kirjastolaisten jakautuvan kahteen leiriin sen mukaan, uskovatko he kirjastojen olevan vaarassa nykyisessä myllerryksessä. Traditionalistit uskovat, että asiakkaat haluavat ja tarvitsevat kirjastoilta nimenomaan sen perinteisiä toimintoja (aineistojen lainaus ja neuvontatyö), kun taas radikaalit näkevät, että kirjastojen on muututtava, jotta niillä olisi merkitystä myös tulevaisuudessa.
Blogissa lainatuista kirjoituksista Eric Schnellin blogi-merkintä “CAUTION: Paradigm Shift Ahead” rinnastaa kirjastoissa tapahtumassa olevan muutoksen Thomas S. Kuhnin aikoinaan teoksessaan “Tieteellisten vallankumousten rakenne” (1962) lanseeraamaan käsitykseen tieteellisten paradigmojen murroksista. Schnell toteaa, että kirjastomaailmassakin vanhan ja (hänen mukaansa väistämättä tulossa olevan) uuden paradigman välillä on niin syvä kuilu, että rakentava keskustelu kuilun yli on yhteisten näkemysten puutteessa lähes mahdotonta.
Etenkin Schnellin argumentaatio palautti mieleeni muutama vuosi sitten lukemani Mark D. Bowlesin artikkelin “The Information Wars: Two Cultures and the Conflict in Information Retrieval, 1945-1999”, joka käsittelee aiempia kirjastomaailman identiteettiin liittyviä kriisejä. Vaikka viime vuosisadan puolella ei vielä puhuttu kirjasto 2.0:sta tai muistakaan nyt ajankohtaisista kotkotuksista, asetelmat olivat pohjimmiltaan hyvin samanlaisia, ja yksi keskeisistä ristiriitoja aiheuttaneista kysymyksistä oli tuolloinkin nimenomaan suhtautuminen teknologiseen muutokseen.
Bowlesin artikkeli tulkitsee amerikkalaista sotienjälkeistä tiedonhaun historiaa C.P.Snow’n 1950-luvulla lanseeraaman “kahden kulttuurin” käsitteen läpi. Bowlesin tulkinnassa vastakkain ovat perinteistä humanistista kulttuuria edustavat kirjastonhoitajat ja toisaalta usein teknisen tai luonnontieteellisen koulutuksen saaneet dokumentalistit. Hänen mukaansa näiden kahden ryhmän välillä käytiin 1900-luvun jälkipuoliskolla kamppailua kulttuurisesta hegemoniasta ja samalla luonnollisesti myös rahasta ja arvostuksesta.
Konfliktin lähtökohtana oli etenkin toisen maailmansodan jälkeen yhä ilmeisemmäksi ongelmaksi tullut tieteellisten julkaisujen määrän lähes räjähdysmäinen lisääntyminen. Sen myötä tieteellisen informaation hallitseminen perinteisin menetelmin kävi yhä vaikeammaksi, ja etenkin tekniikan ja luonnontieteiden puolella ryhdyttiin yhä avoimemmin kritisoimaan kirjastojen perinteistä toimintamallia. Kriitikoiden mielestä kirjastot vain varastoivat passiivisesti informaatiota, kun niiden olisi pitänyt aktiivisesti suodattaa ja räätälöidä sitä asiakkaidensa tiedontarpeiden mukaisesti. Esim. USA:n sodanjälkeisen tiedepolitiikan keskeisiin arkkitehteihin (ja Internetin ideologisiin isiin) kuulunut Vannevar Bush oli sitä mieltä, etteivät kirjastot kyenneet tyydyttämään tutkijoiden tarpeita, eikä kirjastonhoitajien asiantuntemus riittänyt ohjaamaan heitä relevantin kirjallisuuden äärelle. Niinpä Bush halusi rakentaa teknisen tiedonhallinta- ja hakujärjestelmän, jonka avulla tiedemiehet ja insinöörit voisivat ohittaa kirjaston ja kirjastonhoitajat.
Kirjastonhoitajien ja dokumentalistien lähtökohdat poikkesivat toisistaan merkittävästi. Koulutustaustan lisäksi myös näiden kahden ryhmän institutionaaliset taustat olivat erilaisia. Siinä missä kirjastonhoitajat työskentelivät perinteisissä kirjastoissa, dokumentalistien toimintaympäristönä olivat tyypillisesti erilaiset tutkimuslaitokset ja tieteelliset informaatiokeskukset. Kirjastonhoitajuuden perusideana oli palvella kaikkia tiedontarvitsijoita, kun taas dokumentalistien päämääränä oli erityisesti tieteellisen tutkimuksen palveleminen. Lisäksi ammattikuntien välillä oli eroa jo siinä, miten ne ylipäänsä käsittivät informaation. Kirjastonhoitajat puolustivat kirjaa informaation perusyksikkönä, kun taas dokumentalistit pitivät erilaisten kirjallisten dokumenttien sisältämiä tiedon palasia sinällään arvokkaina.
Näiden kahden ryhmän näkemyserot tulivat erityisen selvästi esiin suhtautumisessa automaatioon. Dokumentalistit kannattivat sitä innokkaasti, kun taas kirjastonhoitajat saattoivat pelätä jopa koko ammattikuntansa katoavan sen tieltä. Käytännössä näiden kahden ryhmän välinen kulttuurinen kamppailu oli haitallinen kummankin ryhmän etujen kannalta. Bowles viittaa siihen, että suuri osa imagoltaan vanhanaikaisiksi mielletyistä kirjastonhoitajia kouluttaneista laitoksista lopetti toimintansa 1970-luvulta lähtien, eikä dokumentalistien kohtalo lopulta ollut juuri sen parempi, sillä aikoinaan suurin odotuksin perustettuja dokumentaatiokeskuksia suljettiin niitäkin vähin äänin.
Bowlesin optimismia tavoittelevan loppuyhteenvedon mukaan olemme nyt tilanteessa, jossa näiden kahden aiemmin keskenään kamppailleen suuntauksen välinen railo on viimein sulkeutunut, ja myös kirjastonhoitajat ovat oppineet suhtautumaan avoimesti tietotekniikan tarjoamiin mahdollisuuksiin.
Kuten Kirjastokone-blogin ja sen lainaamien artikkelien pohdinnoista voi päätellä, taitaa kuitenkin olla niin, että kirjastoihmiset joutuvat edelleen rakentamaan sekä omaa identiteettiään että kirjastojen ulkoista kuvaa tällaisten vastakkainasettelujen keskellä.
– Mark D. Bowles: The Information Wars: Two Cultures and the Conflict in Information Retrieval, 1945-1999. Teoksessa Mary Ellen Bowden, Trudi Bellardo Hahn and Robert V. Williams (eds.): Proceedings of the 1998 Conference on the History and Heritage of Science Information Systems. Medford, NJ 1999.URL: http://dlist.sir.arizona.edu/archive/00000122/