Mitähän UKK sanoisi tähän?

Nykymenoa seuratessaan päätyy väistämättä välillä pohtimaan, olisivatko asiat jollain tavalla toisin, jos vallassa olisi yhä lapsuusaikojen rakastettu – ja toki myös vihattu – tasavallan taatto Urho Kaleva Kekkonen (1900-1986). Mitä Urkki ajattelisi tästä tai tuosta nykyajan ilmiöstä, jos pääsisi sitä kommentoimaan?

Kansalliskirjaston uuteen Doria-palveluun äskettäin siirretty UKK-aineisto tarjoaa valmiin vastauksen moniin tällaisiin kysymyksiin. Tietokantaan on näet koottu kokotekstimuodossa UKK:n koko julkaistu tuotanto aina 1910-luvulta lähtien. Mukana ovat sekä omalla nimellä kirjoitetut että nimimerkillä julkaistut kirjoitukset. Ehkä hauskinta asiassa on se, että Kekkosen mielipiteet ovat nyt myös hakukoneiden löydettävissä, eli esim. Google-haun tuloksena saattaa kaikkien muiden näkökulmien ohessa siis selvitä kätevästi sekin, mitä UKK ajatteli haun kohteena olevasta asiasta.

Vaikka UKK ei kaiketi ennättänyt aktiiviaikanaan lausumaan mielipidettään sen paremmin YouTubesta, Facebookista kuin koko Internetistäkään, aika moneen muuhun asiaan hän ennätti kuitenkin puuttumaan. Tietokannasta selviää sekin, mitä nuori radikaali Kekkonen ajatteli 1920-luvun lopulla meistä, eli Helsingin yliopiston kirjastosta (nykyään Kansalliskirjasto):

Urho Kekkonen: Yliopiston kirjasto (eli tarina isännättömästä talosta)