Kirjastot – mission accomplished?

Helsingin yliopiston Yliopistolainen-lehden numerossa 6/08 kotimaisen kirjallisuuden yliopistonlehtori Juhani Sipilä suomii yliopiston keskustan kirjastojen hallinnollista ja sijainnillista yhdistämistä. Kritiikin kohde on se, että kirjasto viedään pois laitoksen toiminnan keskiöstä.Kielteinen seuraus saattaa olla henkilökunnan ja opiskelijoiden keskinäisen kanssakäymisen vähentyminen. Sanon “saattaa”, koska omat opiskeluaikaiset kokemukseni eivät rehellisesti sanoen tue ajatusta kirjastona jonkinlaisena Akademeionin lehtona. Kirjastotilojen keskittäminen saattaa johtaa toisenlaisiin liikkumisen ja olemisen muotoihin, mutta niiden huonommuudesta tai paremmuudesta en osaa sanoa.

Tilajärjestelyjä tehokkaammin kirjastoa kohtaamispaikkana kuitenkin muuttavat tietoverkot.

Kirjaston verkkopalveluiden yhtenä ongelmana on pidetty sitä, että kirjastojen asiakkaat eivät enää käy kirjastossa tai ainakaan asioi kirjastohenkilöstön kanssa yhtä paljon kuin ennen. Minusta vähäisempi naamakkain asiointi ei ole ongelma sinänsä. Emme sanoisi taloushallinnon toimivan paremmin, jos joutuisimme joka kuukausi noutamaan palkkapussin kvestuurista. Siinä mielessä uudenlaiset tiedonsaannin kanavat ovat epäilemättä tervetulleita.

Mutta kirjaston kannalta on hankalaa, että kirjaston tekemä työ näkymätöntyy. Silloin sen merkitystä ei muisteta tai ymmärretä, mikä saattaa lopulta johtaa tietohuollon heikentymiseen.

Ithaka-niminen organisaatio (http://www.ithaka.org/) on julkaissut selostuksen “Ithaka’s 2006 Studies of Key Stakeholders in the Digital Transformation in Higher Education“. Tarkastelu vahvistaa usein kuultuja arvioita kirjastojen käytön suuntauksista.

Sähköisen aineiston tärkeys on lisääntynyt sitten aiempien vastaavien tutkimusten, jotka ovat vuosilta 2000 ja 2003.

Kirjastonhoitajien työn arvostus on kaiken kaikkiaan korkealla; suurilla laitoksilla arvostus on kuitenkin vähäisempää kuin pienillä – melko ilmeisesti todellisen tai henkisen välimatkan takia. Eniten kirjastotyötä arvostetaan humanistien keskuudessa, kun taas luonnontieteiljät edustavat usein toista ääripäätä. Kaikkein vähiten arvostusta saadaan taloustietelijöiltä.

Tutkimuksessa on kirjastoja tarkasteltu kolmessa roolissa: hankkijoina, säilyttäjinä ja välittäjinä (purchaser, archive ja gateway). Hankkijana kirjasto maksaa aineistoista joita asiakkaat tarvitsevat; säilyttäjänä se varastoi ja hallinnoi aineistoja; ja välittäjänä kirjasto toimii lähtökohtana tutkimuksessa tarvittavan aineiston etsimiselle ja löytämiselle.

Ylipäätään tärkeimpänä pidetään hankkijaroolia, ja yleensä arvostetaan myös säilyttäjäroolia. Sen sijaan kirjaston välittäjärooliin suhtaudutaan vaihtelevammin, ja sen merkitys on laskusuunnassa. Erityisen vähän välittäjyyttä arvostavat luonnontieteilijät.

Raportin kirjoittajat huomauttavat, että välittäjäroolin merkityksen lasku on pelkästään loogista, ottaen huomioon kirjaston ulkopulisten tiedonhaun välineiden kasvun. Tutkimuksen mukaan yhä useampi tutkijakin aloittaa tiedonhaun muilla kuin kirjaston tarjoamilla välineillä, vaikka nämä edelleen ovat kaiken kaikkiaan suositumpia lähtökohtia.  Mutta jos tarkastellaan eri tieteenaloja, havaitaan, että luonnontieteilijät käyttävät enemmän ei-kirjastollisia työvälineitä.

Kirjastojen työntekijät eivät ole havainneet tätä muutosta. Raportin mukaan yli 90 prosenttia kirjastonhoitajista pitää kirjaston välittäjäroolia erittäin tärkeänä. Lähes yhtä moni on sitä mieltä, ettei sen merkitys vähene seuraavan viiden vuoden aikana. Kaikentyyppisissä kirjastoissa välittäjärooli nähdään kirjaston todelliseksi päämääräksi.

Asiakkaat taas arvioivat, että heidän riippuvaisuutensa kirjaston palveluista vähenee tulevaisuudessa. Kun nyt noin kolmannes tutkijoista katsoo olevansa erittäin riippuvainen niistä, vain neljännes arvioi tilanteen olevan sama viiden vuoden päästä. Kauppatieteen saralla vuonna 2011 kirjasto on erittäin tärkeä vähemmälle kuin 20 prosentille vastaajista – tärkeys on sitten viime kyselyn  itse asiassa vähentynyt nopeammin kuin tutkittavat itsekään olivat arvioineet.

Mitä pitäisi tehdä? Refleksinomainen vastaus lienee, että kirjastojen pitää markkinoida palveluitaan ja kehittää niitä vastaamaan paremmin asiakkaiden tarpeita. Tiedonhaun kentällä mylläävät kuitenkin  sellaiset voimat – kapitalistiset, kyllä, raadolliset, kyllä, mutta yhtä kaikki vahvat voimat – että asiakkaat eivät suinkaan välttämättä kaipaa kirjastoja porteiksi tai portinvartijoiksi.

Kun itse työskentelen enempi säilyttäjäroolin parissa, en halua ainakaan ensimmäisenä olla osoittelemassa, mihin suuntaan kirjaston tiedonhakuun liittyvä palveluita pitäisi viedä. Tältä suunnalta katsottuna on päinvastoin viime aikoina korostettu moninaisuutta: me panemme aineistoja saataville, mutta kuka tahansa voi luoda niiden pohjalta palveluja, standardien rajapintojen kautta.Aineisto löytyy hakukoneilla, ja sekin tuntuu monille riittävän.

Onko tämä unelma vai painajainen?