Ohjelmistoyhtiö Ex Libriksellä on merkittävä rooli suomalaisten tiedekirjastojen toiminnassa. Sieltä tulee kirjastojärjestelmä Voyager, yhteisluettelo Lindan käyttämä Aleph-ohjelmisto sekä Nelliportaalin pohjalla olevat MetaLib ja SFX. Ohjelmistojen ajankohtaisia asioita käsitellään vuosittain “System Seminarissa”, ennen kaikkea systeeminhoitajille ja kehittäjille suunnatussa tapahtumassa.
Yhtiöllä on myös digitaalisten aineistojen hallintaan liittyviä ohjelmistoja, joita Suomessa ei käytetä. (Tarkoitan tässä nimenomaan omia digitaalisia aineistoja, siis tiedostoja, joiden hallinnasta on itse vastattava, en lisensoituja aineistoja.) Kansalliskirjaston julkaisuarkistot perustuvat avoimen lähdekoodin DSpaceen, ja digitoiduille sanomalehdille ja muille aineistoille on kehitetty omia järjestelmiä. Siitä huolimatta oli kiinnostavaa kuulla, miten yhtiössä nähdään digitaalisten aineistojen hallinnan tulevaisuus. Tästä asiasta oli tämän vuoden seminaarissa mahdollista kuulla näkemyksiä.
Tavallinen tarina tuntuu olevan se, että hallintajärjestelmien kanssa aloitetaan varovasti ja pienillä volyymeilla. Järjestelmissä ei ole otettu riittävästi huomioon niiden kasvua. Joko kasvua ei ole osattu ennakoida, tai sitten ei ole pystytty tekemään ajoissa tietoista päätöstä siitä, että hallintajärjestelmään on investoitava tarpeeksi. Tämä johtaa tietenkin ongelmiin. Olisi jo aika tunnustaa, että digitaalisia objekteja on paljon, niitä tulee lisää ja ne ovat yhä keskeisempi osa kirjastojen palvelua.
Toinen kehityssuunta on se että “hallinnointi” ja “säilyttäminen” integroituvat. Järjestelmien, joiden kautta käytetään aineistoja, täytyy tukea pitkäaikaissäilytystä tai ainakin olla saumattomassa yhteydessä pitkäaikaissäilytykseen. Ex Libriksen mukaan suurten aineistojen kanssa työskentelevät ovat havainneet, ettei ajatus aineistojen massasiirroista hallintajärjestelmästä (eli “tuotantojärjestelmästä”) turvaan säilytysjärjestelmään ole onnistunut ratkaisu. Aineistonhallinnan sisällä pitkäaikaissäilytys tietenkin muodostaa oman ongelma-alueensa ja kenties jossakin mielessä oman moduulinsa, mutta samalla sen täytyy liittyä aineistonhallinnan kokonaisuuteen.
Kirjastomaailmassa on meneillään vaihe, jossa eri orgaisaatiot etsivät kiivaasti toisiltaan mallia sille, miten digitaalisten kokoelmien kanssa oikeastaan pitäisi menetellä. Ongelma ei kenties enää ole tekniikassa vaan sisäisissä prosesseissa.
Muutamia asioita, joiden merkitys on vasta valkenemassa:
- Laaja osallistuminen sisällöntuotantoon. Vaikka ei mentäisikään suorastaan asiakkaiden tuottamaan metadataan, niin toisaalta kirjastoammattilaisetkaan eivät pärjää yksin. Hyvä esimerkki ovat julkaisuarkistot, joissa aineistojen valinta, syöttö ja kuvailu on ennen kaikkea julkaisijoiden itsensä vastuulla. Järjestelmien tulee tukea erilaisia syöttöprosesseja, myös “maallikoille” tarkoitettuja
- Tutkimusdata odottaa huolenpitoa. Tässä on edessä valtava työkenttä, ja painetta on nopeisiinkin ratkaisuihin.
- Järjestelmien tulee entistä enemmän toimia yhteen esim. oppimisympäristöjen tai tilastotyökalujen kanssa.
- Kokoelmat ovat kasvamassa niin suuriksi, että niiden käsittely ja käyttö vaatii uudenlaisia välineitä.
- Pitkäaikaissäilytys ei voi olla kovin pimeäarkistotyyppistä, vaan siinäkin on otettava laskuihin asiakkaiden odotukset.
Ex Libris tietenkin toivoo voivansa vastata näihin tarpeisiin omilla tuotteillaan, kuinkas muutenkaan. Siitä huolimatta voi sanoa, että heidän näkemyksensä vaikuttavat saman suuntaisilta muualta tulevien viestien kanssa.
Kansallinen digitaalinen kirjasto -hanke viestii toivottavasti pikapikaa laajemmin olemassa olostaan, toiminnastaan ja tavoitteistaan. Tähän asti hankkeen piirissä on käyty ja varmasti vielä käydään keskusteluja myös monista tässä mainituista ongelmista. “Tuotannon” ja”säilytyksen” suhdetta on muun muassa pohdittu niin monelta kantilta, että tuskin itsekään enää tiedän, mitä mieltä olen!