Ruotsi ja Norja: suuri harppaus avoimeen saatavuuteen?

sw-noSekä Ruotsissa että Norjassa on päädytty tekemään radikaaleja linjauksia, joilla kotimaiset tiedelehdet pyritään siirtämään kertaloikalla avoimen saatavuuden aikakauteen.

Parin kuukauden takaiset uutiset Ruotsista kertoivat, että sikäläinen tutkimusrahoittaja Vetenskapsrådet on päättänyt lopettaa tyystin kotimaisten humanistis-yhteiskunnallisen alan tiedelehtien tukemisen vuodesta 2015 alkaen. Vetenskapsrådetin päätös tuli ilmeisesti ruotsalaisillekin koko lailla yllättäen, ja jossain määrin samaa voi sanoa Norjan vastaavan elimen eli Forskningsrådetin perjantaina julkistamasta linjauksesta.

Ruotsissa nollalinjalle

Ruotsissa tehty päätös on herättänyt paljon kummastusta, sillä sen yhteydessä viitattiin alun perin vain hyvin epämääräisesti Open Access -julkaisemisen mukanaan tuomiin kustannussäästöihin ja mahdollisuuteen tarjota lehdille tulevaisuudessa jonkinlaista avoimeen julkaisemiseen kannustavaa tukea. Leikkauksen kohteeksi joutuneet lehdet ovat ymmärrettävästi protestoineet voimakkaasti, sillä niiden mielipidettä ei ole kysytty, ja ne menettävät päätöksen myötä huomattavan osan tuloistaan.

Päätöstä on tulkittu myös osoituksena humanistis-yhteiskuntatieteellisten alojen vähäisestä arvostuksesta – Vetenskapsrådet on näet perustellut päätöstään sillä, että 31 lehdelle jaettava 3,5 miljoonan kruunun tuki koskee sen näkökulmasta mitättömän pieniä summia, joiden hallinnointi on aiheuttanut rahamäärään nähden suhteettoman paljon työtä.

Vetenskapsrådet on sittemmin tarkistanut jonkin verran tekemäänsä päätöstä, ja sen kotisivuilla kerrotaan, että tänä vuonna viimeistä kertaa jaettava tuki koskee vuosia 2015-2017, eli muutos ei ole sentään aivan niin äkillinen kuin syksyllä uskottiin.

Norjassa kohti kirjoittajamaksuja?

Norjassa Forskningsrådet ei sentään lopeta humanistis-yhteiskuntatieteellisten lehtien tukea, mutta se ilmoittaa, että kolmen vuoden päästä eli vuodesta 2017 lähtien tukea voivat saada vain sellaiset lehdet, jotka ilmestyvät välittömästi Open Accessina. Forskningsrådet lupaa tukea Open Access -lehtiä korkeintaan 50% osuudella niiden budjetista, eli lehdet joutuvat hankkimaan toiselle puoliskolle rahoituksen muista lähteistä. Lehdet voivat myös saada kertaluontoista tukea siirtymävaiheen kulujen rahoittamiseen.

On mielenkiintoista nähdä, lähtevätkö kaikki tuen piiriin kuuluvat 41 lehteä seuraamaan Forskningsrådetin viitoittamaa tietä, vai yrittääkö osa mieluummin sinnitellä ilman julkista tukea. Voi olettaa, että osa lehdistä jatkaa edelleen painetun version julkaisemista, vaikka artikkelit olisivat vapaasti verkossa. Toisaalta Open Access -julkaisemiseen siirtyvillä lehdillä on kova työ löytää vaihtoehtoisia rahoituslähteitä tilausmaksujen todennäköisesti vähentyessä tai loppuessa kokonaan. Pelkästään prosenttiosuuksien mukaan laskettava julkinen tuki tarkoittaa käytännössä sitä, että muiden tulojen laskiessa myös lehden saama tuki laskee vastaavasti.

Forskningsrådet on tiettävästi nostanut yhtenä mahdollisuutena esiin kirjoittajamaksujen käyttöönoton. Tämän mallin etuna on sen erinomainen skaalautuvuus, joka on mahdollistanut jopa PLoS Onen kaltaisten megalehtien syntymisen. Toisaalta kirjoittajamaksujen käyttöönottoon on liittynyt korkeita kulttuurisia ja käytännöllisiä kynnyksiä nimenomaan juuri humanistis-yhteiskunnallisilla aloilla, joilla tutkimushankkeet ovat usein pieniä ja heikosti rahoitettuja, ja monet tutkijat toimivat ilman hankerahoitusta tai jopa ilman varsinaista yliopisto- tai tutkimuslaitosaffiliaatiota. Tästä kertoo sekin, että lähiaikoina toimintansa aloittava, humanistisen alan megalehdeksi tähtäävä Open Library of Humanities on tiettävästi päättänyt olla ottamatta kirjoittajamaksuja käyttöön, toisin kuin vastaavat luonnontieteellisen alan lehdet.

Norjassa on pohdittu alustavasti sitä, että kirjoittajamaksuja maksettaisiin tulevaisuudessa tieteenalarajat ylittävistä, organisaatiokohtaisista rahastoista. Norjalaiset yliopistokirjastot ovat jo muutenkin perustaneet rahastoja, joista subventoidaan tutkijoiden maksamia kirjoittajamaksuja (ks. Jan-Erik Frantsvågin viimesyksyinen esitys), eli ajatus ei ole aivan tuulesta temmattu.

Koska yliopistot ovat ulkoistaneet tutkimusjulkaisujensa laadunvarmistuksen suurelta osin juuri tieteellisille lehdille ja kustantajille, niillä pitäisi olla voimakas intressi tukea näiden julkaisukanavien toimintaa vaikka julkaisut sinänsä olisivat vapaasti saatavilla. Käytännössä jää kuitenkin nähtäväksi, ovatko yliopistot halukkaita sijoittamaan lisärahaa nimenomaan kotimaisten tieteellisten julkaisukanavien tukemiseen. Näiden lehtien tilausmaksut kun eivät ole Norjassakaan oletettavasti olleet kovin suuria, etenkään kirjastojen hankkimiin isoihin kansainvälisiin lehtipaketteihin verrattuna, eli yliopistojen tilausmaksuihin käyttämät rahat eivät sinällään riitä kirjoittajamaksujen kattamiseen.

Lopuksi

Tavallaan on kyllä jossain määrin ironista, että avoin saatavuus näyttää nyt tutkimusrahoittajien ylhäältä päin tekemien päätösten kautta kaatuvan velvoitteeksi erityisesti juuri kansallisille julkaisukanaville. Nämä kun eivät ole olleet osallisina tieteellisen julkaisemisen kustannuskriisissä, ja niiden toiminta on vähäisten resurssien takia usein muutenkin haavoittuvaista. Toisaalta avoimen saatavuuden edistämiseksi tehty työ ei ole toistaiseksi vaikuttanut mainittavasti Elsevierin kaltaisten suurten kustantajien voittomarginaaleihin tai niiden julkaisemien aineistojen hintoihin.

Suomessa kotimaisten tiedejulkaisujen Open Access -julkaisemisen rahoitusmalleja selvitetään kevääseen mennessä. Aivan Ruotsin tai Norjan kaltaisia radikaaleja siirtoja meillä tuskin on odotettavissa ainakaan ensi hätään, mutta Open Access -julkaisemiseen liittyviin haasteisiin ja mahdollisuuksiin täytyy luonnollisesti ottaa kantaa meilläkin.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *