Kenen joukoissa seisot?

Uutinen tutkijoille suunnatun, viitteidenhallintaan tarkoitetun sosiaalisen verkkopalvelun Mendeleyn myymisestä maailman suurimmalle tieteelliselle kustantajalle Elsevierille ei tullut yllätyksenä, sillä siitä oli huhuiltu jo pari kuukautta. Vaikka Mendeleyn kehittänyt tiimi ja Elsevier molemmat hehkuttavat fuusion tarjoamia mahdollisuuksia ja vakuuttavat toiminnan jatkuvan ennallaan ja vähintään yhtä avoimena kuin tähänkin asti, uutinen on herättänyt myös voimakkaita vastareaktioita. Useat näkyvätkin henkilöt (mm. Peter Suber) ovat jo ilmoittaneet poistavansa Mendeley-tilinsä vastalauseena tapahtuneelle.

Continue reading

Luettavaa tieteellisen julkaisemisen murroksesta

Arvovaltaisen Nature-lehden juuri ilmestynyt kompakti erikoisnumero käsittelee varsin monipuolisesti tieteellisen julkaisemisen murrosvaihetta, jonka keskellä juuri elämme:

http://www.nature.com/news/specials/scipublishing/index.html

Open access -julkaisemista, avointa tutkimusdataa ja muitakin ajankohtaisia ilmiöitä käsittelevä kansainvälinen keskustelu on ollut viime aikoina tavattoman vilkasta, ja sen seuraaminen käy jo työstä. Naturen kokoamat artikkelit näyttäisivät kuitenkin antavan aika hyvän tilannekuvan siitä, missä tällä hetkellä oikein mennään.

Haussa tietojärjestelmäasiantuntija

Kansalliskirjastossa on jälleen haussa määräaikainen tietojärjestelmäasiantuntijan tehtävä, tällä kertaa ajalle 1.2.2013 – 28.2.2014.

Tehtävä liittyy OKM:n rahoittamaan kotimaisten tieteellisten artikkelien metatietovaranto -hankkeeseen. Hankkeessa nykyisen Arto-tietokannan pohjalta rakennetaan kotimaista artikkelidataa sisältävä tietovaranto, jonka tuotantoon osallistuvat sekä kirjastot että tieteellisten kustantajien verkosto. Tietovaranto on avointa dataa, jota voidaan rajapintojen kautta hyödyntää eri tarkoituksiin.

Tietojärjestelmäasiantuntija kehittää ja ylläpitää julkaisutietojen tallennukseen, hallintaan ja välittämiseen käytettävää tietojärjestelmää sekä siihen liittyviä teknisiä rajapintoja.

Täydellinen hakuilmoitus on luettavissa osoitteessa http://www.helsinki.fi/rekrytointi/index.html?id=62217. Hakuaika päättyy tiistaina 22.1.2013.

Tietolinja 2/2012 ilmestynyt

Vuoden 2012 toinen Tietolinja on ilmestyntyt.

Tällä kertaa numero on uutispainotteinen, koska meneillään on runsaasti asioita, joita on syytä seurata jo ennen kuin niistä on lopullisia tuloksia kerrottavana. Tällaisia asioita ovat uuden polven kirjastojärjestelmien standardiperusta, nimien tunnisteet ja MARC-formaatin seuraaja. Mutta on meillä sentään yksi valmiskin tuote esittelyssä: vastikään Helsingin yliopiston ja Aalto-yliopiston kirjastoissa käyttöön otettu kirjastokarttapalvelu.

Uusin numero löytyy osoitteesta: http://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2012121410305

Osallista, innovoi ja jaa – kirjaston uudet ja vanhat aatteet ja vaatteet

Osallistuin lokakuun lopussa  Internet Librarian International 2012–konferenssiin Lontoossa. Jo 12. kerran järjestetyssä konferenssissa keskusteltiin ja visioitiin kahden päivän ajan uudenlaista kirjastonhoitajuutta mm. teknologian, palvelujen tuottamisen ja markkinoinnin näkökulmista. Päivien teemana oli tänä vuonna uudistuminen ja innovaatio : Re-imagine, Renew, Reboot: Innovating for Success. Continue reading

E-kirjat ja verkkojulkaiseminen esillä Frankfurtin kirjamessuilla 2012

Maailman suurimmat kirja-alan messut kokosivat noin 7300 näytteilleasettajaa ja yli 280 000 kävijää Frankfurtiin lokakuussa.

E-kirjojen tuotanto ja verkkojulkaiseminen olivat messuilla vahvasti esillä, vaikka painettujen kirjojen markkinat ovat Euroopassa edelleen selvästi suuremmat kuin e-kirjojen. Merkkejä muutoksesta on kuitenkin jo nähtävissä. Esimerkiksi Amazonin e-kirjojen myynti Englannissa on ohittanut painettujen myynnin vain kaksi vuotta Kindlen lanseeraamisen jälkeen.

Monet kustantajat korostivat, että siirtyminen e-kirjatuotantoon asettaa niille uusia haasteita. Esimerkiksi julkaisuprosessit, hinnoittelumallit ja jakelukanavat on mietittävä uusiksi. Kustantajat eivät kuitenkaan ole yksin näiden haasteiden edessä. Sitä todistivat useat yritykset, jotka tarjoutuivat hoitamaan verkkojulkaisemisen prosesseja kustantajien puolesta, jotta kustantajat voivat keskittyä niille keskeisiin sisältöihin ja lukijasuhteiden luomiseen.
Continue reading

Miten konsortiot uudistuvat: ICOLC 2012 Wien

Vuosittain järjestetään kirjastojen e-aineistohankintaa tekevien konsortioiden tapaaminen, jossa keskustellaan alan ajankohtaisista kysymyksistä ja etsitään yhdessä ratkaisuja ongelmiin sekä uusia, parempia toimintatapoja. Tänä vuonna ICOLC-tapaaminen oli lokakuussa Wienissä ja paikalla oli väkeä Euroopan, Amerikan ja Aasian eri puolilta.

Maailmanlaajuinen talouskriisi näkyy konsortioiden työssä ja ICOLC:in esityksissä. Monet konsortiot pohtivat tapoja säästää kustannuksissa ja pyrkivät löytämään uusia toimintatapoja. Kustannuspaineisiin konsortiot hakevat ratkaisuja hintojen nousun pysäyttämisellä, kokoelmia supistamalla ja neuvottelemalla yhteisiä sopimuksia muiden maiden konsortioiden kanssa.

Continue reading

OkFestival: maailmanparannusta, innostusta ja kauhua

Syyskuun puolivälissä järjestettiin OKFestival, joka keräsi Helsinkiin tuhatkunta avoimesta tiedosta kiinnostunutta. Aiheet ulottuivat avoimesta lähdekoodista avoimen journalismin kautta avoimeen saunaan, ja väliin mahtui myös avoin kulttuuriperintö.

Yhtenä teemana oli “Building the Cultural Commons“, johon liittyvää keskustelua vetivät Open Knowledge Foundation, Wikimedian, Creative Commonsin ja Europeanan puhujat. Commonsien eli vapaiden yhteisten resurssien idean tuominen kulttuuriperinnön viitekehykseen on todella kiinnostavaa, muttei ihan yksinkertaista. Continue reading

Suomalais-ugrilaisten aineistojen digitointihanke käynnistynyt

Kansalliskirjasto aloitti heinäkuun alussa toteuttamaan suomalais-ugrilaisten aineistojen digitoinnin pilottihanketta. Pilottihanke on osa Koneen Säätiössä valmisteltua kieliohjelman hankekokonaisuutta ja siihen viitataan Koneen Säätiön Kieliohjelmassa 2012–2016 otsikolla Pietarin aineistojen digitoinnin pilottihanke (2012–2013).

Digitoitava aineisto kuuluu Venäjän Kansalliskirjaston  (Российская национальная библиотека, Pietari) kokoelmiin. Tämä tutkijoiden valitsema suomalais-ugrilaisilla kielillä julkaistu aineisto digitoidaan Pietarissa Venäjän Kansalliskirjastossa ja toimitetaan Kansalliskirjastolle digitaalisessa muodossa. Valikoitu aineisto sisältää noin 7000 sivua inkeroisten- ja vepsänkielisiä julkaisuja, yhteensä 66 monografiaa, jotka ovat pääsääntöisesti oppikirjoja ja sanakirjoja. Monografioiden lisäksi digitoidaan lähes 20 000 sivua marilaisia ja mordvalaisia sanomalehtiä, jotka on julkaistu pääsääntöisesti 1920- ja 1930-luvuilla.

Continue reading

National Library at the IFLA Conference

The International Federation of Library Associations and Institutions (IFLA) held its 78th General Conference and Assembly on 11-17 August 2012 in Helsinki, Finland. With about 4,000 participants, this conference was one of the largest IFLA conferences ever.

Abstracts of the regular tracks are available through the programme at the conference website. In addition, I would like to draw attention to the presentations held by a diverse group of representatives at the Exhibition area: http://www.libraries.fi/finnishlibraryworld/presentations/. They cover too many subjects to be summarized here, so please browse the list. Presentations on services of the National Library are also included.

Continue reading