Taiteiden tutkimuksen digiloikkaprojekti etenee!

Taiteiden tutkimuksen digiloikkaprojekti etenee tavoitteissaan: taiteiden tutkimuksen aineille yhteistä uutta materiaalipankkia suunnitellaan ja opiskelijaportfoliota kehitetään yhdessä opetusteknologiapalveluiden henkilökunnan kanssa. Projektissa on myös kerätty palautetta digitaalisten välineiden käytöstä sekä henkilökunnalta että opiskelijoilta. Palaute tullaan huomioimaan portfolion ja materiaalipankin kehitystyössä.

Materiaalipankin tarkoituksena on koota yhteen aineistoa ja tietoa taiteiden tutkimuksesta, toimia opiskelijoiden apuna yli kurssirajojen sekä toimia näyteikkunana yleisölle. Tarkoitus on tarjota esimerkiksi potentiaalisille hakijoille hakijasivuja tarkempi ja konkreettisempi kuva oppialojen sisällöstä. Uuden alustan kehittämiseksi tehdään yhteistyötä muiden, samankaltaisen tavoitteen jakavien digiloikkaprojektien sekä opetusteknologiapalvelujen kanssa.

Loikka vauhdittunee entisestään kevään edetessä, sillä projektiin ollaan rekrytoimassa kahta kokopäiväistä harjoittelijaa. Toinen harjoittelijoista aloittaa maaliskuussa ja toinen huhtikuussa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *