Kemian kandiohjelman digiloikka: työt alkavat toden teolla!

Kemian kandiohjelman digiloikkahanke editstyy hyvää vauhtia! Hankkeen koordinaattori Matias Jääskeläinen aloitti jo maaliskuussa osa-aikaisena ja hän on valmistellut hankkeeseen liittyvien opetusvideoiden kuvauskäytäntöjä.

Ensi viikolla (13.5.) Matias siirtyy kesän ajaksi kokopäivätöihin hankkeelle. Myös loput kesätyöntekijämme (Jukka Puumi, Valtteri Lasonen ja Aarni Nordström) aloittavat ensi viikolla. Jukka kehittää uutta HTML5-pohjaista hypertekstiresurssia korvaamaan epäorgaanisen kemian laboratoriotöiden kvalitatiivisen analyysin ja reaktio-opin työohjeen. Valtteri ja Aarni tulevat kesän aikana kuvaamaan erilaisia opetusvideoita sekä orgaanisen että epäorgaanisen kemian laboratoriotöiden tarpeisiin. Kesällä koordinaattorimme Matias tulee keskittymään uuden lukiolaisille suunnatun MOOC-kurssin kehittämiseen (aiheena kemian rakennetutkimus ja molekyylimallinnus).

Kesään tulee kuulumaan siis hyttysten ja helteiden lisäksi aimo annos kemian digiloikkaa!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *