Digipedagogiikka nyt! Opetuskokeiluja, OSA 3 Media-kurssin todellisuudet ja mahdolliset maailmat medioitten välisissä kytköksissä

Media-kurssi (5 op) on osa kuvataiteen didaktiikan perusopintoja (25 op) ja Digipedagogiikka nyt!-hanketta. Tiivistettynä kurssin yleiset opetustavoitteet ovat median ja monilukutaidon avulla muokata, tuottaa ja tulkita visuaalisia tekstejä ja kulttuuria sekä hyödyntää mediaa kuvataiteen opetuksessa. Tavoitteita lähestyttiin yhdistämällä reaali- ja mediamaailman eri todellisuuksia toisiinsa medioitten välisesti eli intermediaalisesti. Kurssin tehtävänä oli kuvata mahdollisia maailmoja, joissa reaalimaailma ja fantasia kohtaavat toisensa digitaalista kuvaa, animaatiota ja videota miksaten. Tähän minua innoitti keväällä näkemäni video vuoden 2020 kuvittajasta Aliina Kauranteesta. Keskustelin keväällä verkkopedagogiikan asiantuntija Mikko Halosen kanssa siitä, miten voisin toteuttaa vastaavaa medioitten miksaamista ja yhdistelyä toisiinsa syksyn kurssilla. Koronan takia luovuttiin tietokoneen ja kameran käytöstä ja tilalle otettiin etätyöskentelyyn sopiva iPad ja sille ilmaiset tai edulliset ja helppokäyttöiset ohjelmat, joiden käyttäminen syveni siirryttäessä kuvataiteen didaktiikan perusopintojen kurssilta toiselle. Taide ja kulttuuri -kurssilla aloitettiin kuvien tekeminen Procreate-ohjelmalla, jota Media -kurssilla hyödynnettiin animaation tekoon. Ilmaisusta kehkeytyi mielenkiintoista, kun saimme käyttöömme iPadeille tarkoitetut kynät, Applen Pencilit. Video koostettiin iMoviella, mutta vaativammassa käytössä osa opiskelijoista kokeili LumaFusionia. Haasteena kurssilla oli digitaalisen materiaalin yhteensovittaminen eri laitteiden, ohjelmien, päivitysten ja välineiden välillä. Esimerkiksi osa opiskelijoista hankki omia iPadeja, jolloin kurssin yhteistä iCloudia ei voitu käyttää materiaalin siirrossa vaan tarvittiin kaikille sopiva reitti yliopiston OneDriveen. Näihin ongelmakohtiin haettiin tukea Mikko Haloselta.

Ensimmäisessä valokuvatehtävässä sovellettiin Miina Savolaisen voimauttavan kuvan menetelmää. Kuvassa 1 näkyy Keiju, joka syntyi Netta Alerton ja hänen äitinsä yhteisellä matkalla Netan lapsuuteen. Keiju lähti elämään Netan lapsuuden valokuvista, piirroksista, muistoista ja keijuhaaveista. Niistä keijukaismainen taiteilija syntyi uudelleen ja ammensi lapsuuden keijupölyä teoksiinsa. Digitaalisuus antaa Keijulle uuden voiman ja ulottuvuuden, joka ambivalentisti leikittelee fiktion ja reaalitodellisuuden rajalla. Valokuvat otettiin iPadeilla tai opiskelijoiden omilla järjestelmäkameroilla, käsiteltiin Procreatella ja hienosäädettiin Snapseedillä.

Kuva 1: Netta Alerto, Keiju, 2020

Seuraavaksi tehtiin Procreatessa lyhyt animaatio, joka toteutettiin gif-formaatissa. Näitä opiskelijat tekivät useita. Kuvassa 2 on Saala Lehtisaari-Pousarin lyhyt animaatio, jossa taivaalle piirtyy herkän sudenkorennon lentorata.

Kuva 2: Saala Lehtisaari-Pousar, Sudenkorento, 2020

Tämän jälkeen tutustuttiin syvällisemmin animaation tekoon Procreatella. Opetuksessa käytettiin netistä löytyviä opetusvideoita ohjelman toiminnoista sekä kuvittamisen keinoista ja tekniikoista. Animaation teko oli opiskelijoista hauskaa, mutta hidasta ja työlästä. Muutama opiskelija kokeili myös sini- tai viherkangasta todellisuuksien sekoittamisessa. Lopullinen tuotos oli kokeileva video, jossa yhdistyivät kaikki edelliset tehtävät. Videon painopiste oli reaalimaailman ja fantasian yhdistämisessä.


Procreaten animaatiotyökalu oli Tuike Venholle uusi tuttavuus, mutta digitaalisen kuvan ja videon työstäminen hänelle entuudestaan tuttua ja varmaa. Kuvassa 3 on pysäytetty kuva hänen videostaan, jossa yhdistyy useita animaatio-osuuksia. Päähenkilö on syntynyt kissan ja pelihahmon risteymänä, ja sen liike on katsetta vangitsevaa. Tuike Venho on myös kuvannut lyhyen videoklipin kädestään sinistä kangasta vasten ja upottanut kohtauksen animaatioon, analogisen ja digitaalisen, reaalimaailman ja fiktion välimaastoon. Videon editoinnissa hän käytti itselleen tuttua ammattiohjelmaa, jolla koosti kokonaisuuden.

 

Kuva 3 ja animaatio: Tuike Venho, Uncanny clearing, 2020

Opiskelijat tekivät oppimisprosessistaan lopuksi Pepplepad-ohjelmalla visuaalis-verbaalisen portfolion. Kurssin tuotoksia on tarkoitus esitellä virtuaalisessa taidenäyttelyssä, joka valmistuu kevään aikana.

Martina Paatela-Nieminen

Lähteet:
Miina Savolainen Voimauttava valokuva
https://www.voimauttavavalokuva.net/

Aliina Kauranne vuoden kuvittaja 2020
https://vimeo.com/421396513

 

Digipedagogiikka nyt! Opetuskokeiluja, OSA 2 – Aarteen etsintä monilukutaitona Taide ja kulttuuri-kurssilla

Digipedagogiikka nyt!-hankkeen opetuskokeilussa lukuvuonna 2020 sovellettiin monilukutaitoa Taide ja kulttuuri ‑kurssilla. Monilukutaidossa on kyse menetelmästä, jonka avulla opiskelija voi rakentaa itselleen henkilökohtaisesti merkityksellisen kokonaisuuden erilaisten multimodaalisten tekstien välille ja tarkastella niiden yhteyksiä toisiinsa tekstien välisissä ja risteävissä verkostoissa ja vaihtoehtoisten moneuksien rihmastoissa.

Tässä blogissa kerrotaan, miten monilukutaitoa sovellettiin aarteen etsintänä kuvataiteen didaktiikan perusopintojen (25 op) kurssilla Taide ja kulttuuri (5 op). Aarteen etsinnän metaforassa ideana on sytyttää opiskelijan uteliaisuus ja halu valita taiteen tutkimuksen lähtökohdaksi itseään kiinnostava nykytaiteen teos ja kutoa siitä lähteviä itselleen merkityksellisiä jälkiä taidehistoriaan ja kulttuuriin. Prosessin lopputuloksena löytyy aarre, joka on opiskelijan luoma tuotos kokemastaan matkasta. Tämä taiteellinen tutkimus kootaan visuaalis-verbaaliseksi portfolioksi, jonka taiteellisessa osuudessa opiskelija tutkimusprosessinsa kautta tulkitsee ja luo uuden merkityksen lähtökohtana olleelle nykytaiteen teokselle.

Opettajan tehtävänä oli taustoittaa nykytaiteen, mediataiteen ja taiteen tutkimuksen postmoderni lähtökohta ja luennoida taidehistoriasta. Opiskelija etsi visuaalisia jälkiä tai muistumia luennoista, kirjallisuudesta, museoista ja Internetistä, kun hän tutki valitsemansa nykytaiteen teosta taidehistorian ja kulttuurin verkostoissa. Opiskelijan prosessi kulki nykytaiteesta taidehistoriaan ja opettajan opetus eteni vanhemmasta taiteesta uudempaan, jolloin taiteen eri tekniikat, keinot, ajat ja paikat olivat jatkuvassa liikkeessä ja erilaisten merkitysten välisessä tilassa.

Aarteen etsinnän metaforan ja monilukutaidon takana on taiteellinen tutkimusmenetelmä. Sillä tutkitaan avoimesti erilaisten multimodaalisten tekstien, kuten kuvallisten, sanallisten ja auditiivisten symbolijärjestelmien ja niiden yhdistelmien eli intertekstuaalisten verkostojen kautta tuotettua tietoa (ks. Paatela-Nieminen & Kupiainen, 2019).

Kurssin intensiivijaksolla tutustuimme Ateneumin taidenäyttelyyn Inspiraatio, nykytaide & klassikot. Oheisessa kuvassa on Meiju Kukkosen taiteellinen tuotos, omakuva, jonka lähtökohdasta Wolfe von Lenkiewiczin teoksesta Ihmissusi vuodelta 2011 Kukkonen löysi visuaalisen jäljen, muistuman. Tämä vei hänet tutkimaan Albrecht Dürerin omakuvaa vuodelta 1500 ja liittämään sen vanhempiin Kristuksen kuvauksiin. Näistä lähtökohdista hän kiinnostui tutkimaan erilaisia muotokuvien tunnelmia taidehistoriasta. Kytkökset kulttuuriin löytyivät elokuvien ja kuvakirjojen metamorfooseista Ihmissuden inspiroimina. Meiju Kukkosen oma huikea taiteellinen tuotos syntyi uudenlaiseksi muotokuvaksi, jossa hänen ammatti-identiteettinsä näkyy taiteen ja käsityön symbolein korumuotoilijasta kohti käsityön opettajaa.

Kuva: Meiju Kukkonen, Omakuva, 2020

Intertekstuaalinen taiteen tutkimuksen menetelmä sopinee sovelletusti aarteen etsintänä opetussuunnitelman mukaiseen opetukseen. Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteissa aarteen etsintä sopisi sisällöllisesti esimerkiksi oppilaan omiin kuvakulttuureihin ja taiteen maailmojen tutkimiseen. Lisäksi menetelmää ehdotetaan monilukutaitoon, jossa tekstit ovat moninaisia ja niiden yhteydet rihmastomaisia (ks. Paatela-Nieminen, 2019). Lukion opinnoissa menetelmä tarjoaa keinon tutkia taidetta.

Digipedagogiikka nyt!-hankkeen opetuskokeilussa käytettiin portfoliotyökaluna PepplePadia, johon tutkimusprosessi on tehty visuaalisesti ja verbaalisti. Koronaviruksen takia opetus ja työskentely tapahtui etänä. Opiskelijat saivat henkilökohtaiseen käyttöönsä iPadin ja siihen myöhemmin hankitun kynän, Applen Pencilin. Uutena ohjelmana käytettiin Procreatea, joka soveltuu mainiosti kuvittamiseen ja kuvalliseen ilmaisuun.

Martina Paatela-Nieminen

Lähteet:
Paatela-Nieminen, M. & Kupiainen, R. (2019). Taidekasvatus ja monilukutaito. Teoksessa T. Autio, L. Hakala & T. Kujala (toim.), Siirtymiä ja ajan merkkejä koulutuksessa: Opetussuunnitelmatutkimuksen näkökulmia. Tampere: Tampere University Press, s. 297–318. http://urn.fi/URN:NBN:fi:tuni-201912166925

Paatela-Nieminen, M. (2019). Intertekstuaalisuus monilukutaitoa rakentamassa. Teoksessa M. Harmanen & M. Hartikainen (toim.), Monilukutaito. Helsinki: Opetushallitus, s. 132–139.

Digipedagogiikka Nyt! Opetuskokeiluja, OSA 1

Kasvatustieteellisen tiedekunnan Digipedagogiikka Nyt! -hankkeessa kehitetään digipedagogista oppimispolkua, jossa digitaalisen teknologian ulottuvuudet huomioidaan monipuolisesti sekä opiskelijoiden oppimisen tukena että oppimisen kohteena. Oppimispolusta kehitetään hankkeen aikana visuaalinen kuva, jonka avulla opinnoissa vastaantulevat sekä aiemmilla kursseilla käsitellyt digisisällöt ja -menetelmät on helpompi hahmottaa.

Polun sisällöllisestä kehittämistyötä ovat tehneet hankkeeseen osallistuneet lehtorit, professorit ja opiskelijat suunnittelemalla ja toteuttamalla sekä jo aiemmin kehitteillä olleita ja kokonaan uusia digipedagogisia opetuskokeiluja. Opetuskokeiluissa kurssien opetusta on uudistettu teknologiaa monipuolisesti hyödyntäen. Kokeiluissa on otettu käyttöön muun muassa erilaisia yhteisöllisen oppimisen alustoja, MOOC ja digikampusympäristöt, digiportfoliotyöskentely, sekä erilaisia animaation, valokuvaamisen ja videonteon toteutustapoja, kuten myös niiden toteutusta tukevia välineitä. Esittelemme tässä ja muissa Digipedagogiikka Nyt! – blogikirjoitusosissa toteutettuja kokonaisuuksia ja kokemuksia niistä.

Digipedagogiikka Nyt!-hankkeen vetäjä Tiina Korhonen ja tutkimusavustaja Johanna Airaksinen

Oppimisen ja opiskelun digiportfolio

Käsityö- ja kotitaloustieteen ensimmäisen vuosikurssin opiskelijoiden kanssa on kehitetty oman oppimisen ja opiskelun digiportfoliota. Opiskelijat keräävät digiportfoliota laatiessaan omaan opettajaksi kehittymisen portfolioonsa itse valitsemiaan asioita muun muassa opettajuuden ja digitaitojen kehittymiseen sekä tutkimuksellisiin valmiuksiin liittyen.

Portfolion laatiminen hyödyntää opiskelijoita sekä opintojen aikana että tulevaisuudessa. Opiskelijat valmistavat opintojensa aikana paljon hyvää digitaalista materiaalia oman oppimisen ja opetustyönsä tueksi, jotka harmillisen usein kuitenkin unohtuvat, tai niitä on hankala löytää myöhemmin. Portfolion avulla opintojen aikana opittu ja tuotettu sisältö on helpommin hyödynnettävissä sekä opintojen aikana että myöhemmin työelämässä. Lisäksi portfolio helpottaa opintojen kokonaisuuden hahmottamista ja sitä, miten erilaiset osiot ja asiat liittyvät toisiinsa.

Digiportfolion myötä opiskelijat ottavat haltuun digitaalisen portfolion rakentamisen työskentelytavat, joihin lukeutuu sekä tekninen osaaminen digiportfolion rakentamiseen liittyen, kuten myös sen analysoiminen ja harkitseminen, mitä kukin opiskelija omaan portfolioonsa sisällyttää.

Sirpa Kokko & Anne Malin

Multimodaalisuutta ja videointia käsityön opetuksessa

Käsityötieteen opetuskokeiluissa on kehitelty myös ajatusten materialisointia ja sitä, miten ajatuksia digitalisoidaan, kun kurssia suoritetaan etänä. Kyseisen kurssin toteutuksessa opiskelijat jäsensivät lukemaansa sisältöä erilaisilla digitaalisilla välineillä toteutettujen multimodaalisten ajatuskarttojen avulla. Ajatuskarttoihin lisättiin tekstiä ja kuvia, sekä pieniä videon pätkiä, mikä poikkesi perinteisestä lukemisen ja esseen kirjoittamisen toteutustavasta. Kurssin keskeisenä kokeiluna perinteinen esseesuoritus korvattiinkin videon tekemisellä, jonka toteuttamiseksi opiskelijat laativat myös kuvakäsikirjoitukset.

Teknisessä toteutuksessa, kuten videoiden kuvaamisessa ja editoinnissa korostui erityisesti opiskelijoiden välinen vertaistuki. Samalla kun kurssin toteutustapa mahdollisti uusien teknisten valmiuksien oppimisen, on kurssin pääasiallisena tavoitteena ollut kuitenkin tieteellisen ajattelun uudelleenajattelu, pyrkien tavoittamaan jotakin uutta tieteelliseen työskentelyyn. Uudenlainen kurssin työskentelytapa oli onnistunutta ja opiskelijoiden tuottamat lopputulokset kurssin opettajaa ilahduttavia – videoista tuli hienoja, joissa artikkelin lähtökohtaa ja tutkimustuloksia oli lähestytty monipuolisesti.

Henna Lahti

Videoiden hyödyntämistä on käsityössä käytetty myös käsityön didaktiikka -kurssilla, jossa videoiden aiheeksi on valikoitunut kokonainen käsityön prosessi. Videoitu prosessi kattaa kaiken ideoinnista suunnitteluun, kokeiluun, valmistukseen sekä arviointiin, jonka opiskelijat tiivistävät kahden minuutin mittaiseksi videoksi ryhmätyötoteutuksena. Valmistuvista videoista valitaan kurssin lopuksi Moodle -sivustolle tuleville kurssilaisille soveltuva sisältöesimerkkivideo. Lisäksi videot toimivat hyvinä etäopetusmateriaaleina opiskelijoiden omissa opetustehtävissä.

Seija Karppinen

Kirjatentistä vuorovaikutukselliseen etäopiskelumateriaaliin

Kotitaloustieteessä on uudistettu perinteistä kirjatenttiä digikampuksella toimivaan vuorovaikutteiseen etäopetusmateriaali-muotoon. Etäopetusmateriaalia on suunniteltu ja toteutettu yhteistyössä Itä-Suomen yliopiston sekä kilpailu- ja kuluttajaviraston kanssa. Tenttimiseen perustuvaa opiskelutyyliä – kirjan lukemista ja tentin suorittamista – on monipuolistettu ottaen käyttöön moninaisia orientoivia sekä aineistotehtäviä, joissa opiskelijat piirtävät, tekevät mindmappeja, postereita, sarjakuvia ja blogitekstejä. Orientoivasta osiosta kurssi jatkuu syventävään osioon, jossa opiskelijat nauhoittavat itse valitsemastaan osa-alueesta podcastin sekä vertaiskommentoivat tuotokset toisilleen.

Opetuskokeilulla on pyritty monipuolistamaan ja tukemaan opiskelijoiden oppimisprosessia digitaalisia välineitä hyödyntäen, sekä vahvistamaan ryhmätyötaitoja, tehtävien ollessa suoritettavissa sekä ryhmätyönä että itsenäisesti. Uudistus on ollut opiskelijoille mieleinen ja saanut osakseen paljon hyvää palautetta.

Hille Janhonen-Abruquah

Varhaiskasvatuksen monimuoto-opetusta MOOCissa

Varhaiskasvatuksen maisteriopintoihin kuuluvalla kurssilla on rakennettu avointa MOOC oppimisaluetta yhdessä opiskelijoiden kanssa. Opiskelijat rakentavat yhtenä kurssityön toteutuksena kandiopiskelijoille suunnatun verkkoalustan oppien samalla verkko-opetuksen taitoja: verkkoalustan suunnittelua ja visualisointia, interaktiivisten vinjettien käyttämistä, sekä opetusvideoiden tekemistä ja verkkoesiintymistaitoja. Opetustaitojen lisäksi vahvistuvat myös varhaiskasvatuksen kentällä tarvittavat yhteistyö- ja yhteydenpitotaidot sekä perheiden että muiden verkostojen kanssa.

Kurssin toteutuksessa digitaalisten välineiden käytössä korostuvat tavoitellut oppimistavoitteet, jotka määrittävät puolestaan sen, miten välineitä käytetään. Teknisten välineiden käyttö itsessään ei siis määritä niiden käyttöä, vaan se, mitä tavoitteisiin pääsemiseksi tarvitaan. Kurssin toteutuksessa painottuu myös perinteisen yliopistotradition rikkominen ja yhdessä oppimisen korostaminen – kurssilla kaikki ovat yhdessä oppimassa sekä luomassa yhteistä oppimiskokonaisuutta.

Jonna Kangas

Yhteisöllistä oppimista teknologian tukemana

Yhdessä oppimista on tavoiteltu myös kolmella yhteisöllisen oppimisen kurssilla, joissa yhteisöllisen oppimisen tueksi on pyritty löytämään erilaisia digitaalisia välineitä. Kursseille on pyritty tuomaan sellaisia helppokäyttöisiä yhteisöllistä oppimista tukevia teknologisia ratkaisuja sekä uusia käytäntöjä, joissa painottuvat kommentointi, reflektointi ja palautteen anto, sekä asioiden yhdessä työstäminen tutkivalla tavalla. Kokeiluissa on keskitytty löytämään nimenomaan kevyitä ja kaikille helppokäyttöisiä digitaalisia välineitä oppimisen tueksi sekä luovien käyttötapojen keksiminen. Lähtökohtana ei siis ole ollut suurten “mullistusten” löytäminen digitaalisiin ratkaisuihin.

Yhteisöllisen oppimisen välineinä kursseilla on käytetty sekä Teams että Zoom -alustoja, joita on hyödynnetty yhteiskirjoittamiseen, pienryhmien jakamiseen ja niissä tapahtuviin keskusteluihin sekä ajatusten kokoamiseen muun muassa chat -palstalle, Flingaan, Pedanettiin ja yhteiseen Wordiin. Erilaisia äänestyksiä on hyödynnetty oppimista tukevina välineinä. Kurssilla otettiin käyttöön myös reflektointityökaluna toimiva ääni- ja puhenauhoite, jolla reflektointia pyritään vahvistamaan sekä vastaamalla kysymyksiin, jotka käsittelevät kuunneltua ääninauhoitetta ja opiskeltavan kurssin sisältöä. Opiskelijan omiin pohdintoihin ja ahaa-elämyksiin sekä tiedon muokkaamiseen käytettiin Oivalluskirjaa. Teamsissa oli joitain käytännön kirjautumisongelmia ja kömpelyyksiä pienryhmien käytön organisoimisessa. Ongelmat ratkesivat toimintoja hakemalla ja miettimällä käytäntöjä.

Pedagogisesti opiskelijaryhmiä on pyritty ohjaamaan tavalla, joka tukee itse ryhmissä tapahtuvaa yhteistä pohtimista sekä toimimista kurssin asioiden äärellä. Alustojen käytössä osoittautui Teams hieman Zoomia kömpelömmäksi etenkin luennon aikana toteutettavien pienryhmätyöskentelyiden ja niissä käytyjen keskusteluiden osalta. Sen sijaan yhteiskirjoittamisessa kyseinen alusta osoittautui toimivaksi, kun niissä sai helposti joukolla samanaikaisesti kirjoitettua Word-, Excel ja Power Point -ohjelmilla.

Liisa Karlsson, Sami Paavola & Leena Närhi

Digitaaliset työkalut soveltavassa opetusharjoittelussa

Kotitalousopettajan opintosuunnan soveltavan harjoittelun opetuskokeilussa on otettu käyttöön helppokäyttöisiä ja maksuttomia pedagogisia työkaluja, joilla opiskelija voi helpottaa omaa opetusta sekä oppilaan oppimisprosessia. Kurssin toteutuksessa on pyritty löytämään erilaisiin opetustilanteisiin, motivointiin sekä työskentelyyn digitaalisia työkaluja. Työkalujen kehittyessä ja muuttuessa nopeaan tahtiin, on opiskelijoiden kanssa hyvä tutkailla ja tarkastella aika ajoin erilaisia opetukseen soveltuvia välineitä sekä sitä, millä tavoin niitä käytetään opetuksen tukena. Muun muassa tätä ajatusta kurssin opetuskokeilulla halutaankin edistää.

Kurssin aikana tehdyissä kokeiluissa opiskelijat onnistuivat tuottamaan pedagogisia innovaatioita sekä soveltamaan niitä käytäntöön omassa harjoittelussaan – kokeiluista oli näin hyötyä sekä opiskelijalle itselleen että oppilaille, jotka innostuivat uudenlaisista toteutustavoista. Opiskelijoiden toteutuksissa yhtenä motivoinnin työkaluna käytettiin muun muassa Whatsapp -videota, jolla oppilaita motivoitiin kuluttajuuteen liittyvän tehtävän toteutukseen. WhatsApp- videossa kaksi nuorta Iines ja Helmi pohtivat, mitä heidän pitäisi tehdä, kun edellisenä päivänä ostetussa puserossa on reikä? Lisäksi Iines on saanut maksumuistutuksen maksamatta jääneestä puhelinlaskusta. Oppilaiden tehtävänä oli lähteä selvittää vastaukset IIneksen ja Helmin kysymyksiin.

Vaikka kurssin aikana tutuksi tulevat erilaiset digitaalisten välineiden mahdollisuudet on tärkeää tiedostaa, tavoitellaan kurssilla keskeisesti myös opiskelijoiden välillä tapahtuvaa vertaisoppimista. Opiskelijat toimivat kurssilla 3-4hengen ryhmissä, jolloin myös taidot leviävät tehokkaasti osallistujien välillä. Ryhmätyön merkitys nousi tärkeäksi myös uusien digitaalisten menetelmien käytössä, kannustaen ja rohkaisten opiskelijoita, kuten myös opettajaa niiden käyttöön ja kokeiluun.

Anne Malin

Maasto-opetus, digitaaliset työvälineet ja oppimispelit

Biologian ainedidaktiikan kursseilla aineenopettajan koulutuksessa ja luokanopettajan koulutuksen monialaisissa opinnossa on tavoitteena ollut tuoda digitaalisen välineiden ja ympäristöjen käyttö tutuksi mielekkään opetuksen mahdollistajana. Digitalisuutta on käytetty esimerkiksi osana ulkona oppimista ja maasto-opetusta, lisäksi on tutustuttu opetuspelien (mm. Anter) mahdollisuuksiin opetuksessa.

Biologin opetuksessa maasto-opetus on oleellinen mm. luonnon monimuotoisuuden ja lajintunnistamisen taitojen oppimisessa. Tutkimuksellisen lähestymistavan omaksuminen on myös tärkeää, sillä ympäristöopin ja biologian opetuksessa käytetään erilaisia havainto- ja tutkimusvälineitä. Ulkona opettaminen on kuitenkin koettu haasteelliseksi, koska yhteydenpito opettajan ja oppilaiden kanssa voi olla puutteellista maastossa  liikuttaessa. Vuorovaikutuksen haasteiden ratkaisemiseksi biologian ainedidaktiikan opetuksessa kehitetty älypuhelinten sovellusten käyttöä ja tämä on todettu toimivaksi ratkaisuksi tehtävien toteuttamisessa ja yhteydenpidon ylläpitämisessä. Digitaaliset ratkaisut ovat olleet varsin onnistuneita etäopetuksessa erityisesti COVID-19-pandemian aikana, joka on muutoin estänyt normaalin vuorovaikutteisen opetuksen. Älylaitteilla toteutettavan vuorovaikutuksen kautta tapahtuvassa epäopetuksessa opiskelijat ovat kukin tahollaan paikasta riippumatta voineet toteuttaa kurssien oppimistehtäviä opettajien kanssa myös reaaliaikaisesti. Näin ainedidaktisen kurssin tavoitteet on voitu toteuttaa toiminnallisesti oikeassa oppisympäristössä. Toimintatapa on tuonut myös kaivattua vaihtelua tavanomaisen etäopetuksen Zoom-videoviestinäpalvelun käyttöön.

Anter-opetuspeliä on käytetty luokanopettajan koulutuksen monialaisissa opinnossa luonnontieteiden ainedidaktiikan kursseille yhdistettynä digipedagogiikka- päivänä syksyllä Taiwanista vierailevan professorin Meng-Zu Chengin johdolla, joka on ollut mukana kehittämässä kyseistä peliä. Peliä käytetään nyt myös luokanopettajan koulutuksen maisterivaiheen kurssilla ja aiheesta kiinnostuneessa kenttäkoulussa.  Peli on koettu kiinnostavaksi ja sitä käytetään myös LO-koulutuksen maisterivaiheen kurssilla. Myös digitaalisen Seppo-opetusalustan käyttöä on testattu ja arvioitu yhteistyössä useiden Ihan pihalla-hankkeen koulujen kanssa, ja näitä kokemuksia on hyödynnetty kokonaisvaltaisesti ainedidaktiikan kursseilla.

Kokemukset osoittavat, että yhdistettynä järkevästi esimerkiksi ainedidaktiikan kurssiopetukseen, digitaaliset työvälineet, kuten reaaliaikaisen vuorovaikutuksen mahdollistavat sovellukset sekä myös aiheiltaan ja tavoitteiltaan sopivat opetuspelit ovat perusteluja ainedidaktisessa opetuksessa sekä kouluopetuksessa. Pandemian aikana etäopetuksen menetelmiin panostaminen on tuottanut uusia valmiuksia sekä opettajille että opiskelijoille.

Anna Uitto, Arja Kaasinen ja Anttoni Kervinen

Käteviä aktivointityökaluja verkkoluennoilla

Siirtyminen verkkoluentoihin innosti hyödyntämään digitaalisia aktivointityökaluja. Vaikka opiskelijoilla olisi mahdollisuus kysyä ja kommentoida ääneen verkkoluentojen aikana, jää tämä mahdollisuus monesti käyttämättä. Opiskelijat ovat kokeneet helpommaksi vaihtoehdoksi nimettömän kommentoinnin ja väittämätehtävien teon.

Ravitsemustieteen opettajat ovat käyttäneet opiskelijoiden aktivoimiseksi luennoillaan Zoomin poll- ja annotointitoimintoja sekä Flingaa. Kokosimme seuraavaan taulukkoon käyttökokemuksia (Taulukko). Alla olevassa kuvassa on esimerkki annotoinnin käytöstä (Kuva).

Aktivointityökaluja on hehkutettu: ne tuovat mielekkyyttä ja vaihtelevuutta verkkoluentoihin. Yhteisöllisyys lisääntyy ja useampi opiskelija saa  äänensä kuuluviin.

Taulukko. Kokemuksia aktivointimenetelmistä (voit suurentaa klikkaamalla taulukkoa).

Kuva. Annotoinnin avulla tehty ryhmätyön arviointi. Luennoitsija tehnyt etukäteen arviointiasteikon diaan.

 

 

Ensimmäinen digiloikkavuotemme – kokemuksia videotehtävistä

Yli kolmensadan opiskelijan HNFB-111 Anatomian ja fysiologian perusteet -massakurssin videotehtävä on takana ja palautetta on kerätty. Osa opiskelijoista koki videotehtävän mielekkäänä ja totesi sen auttavan aiheen oppimisessa, osa taas piti tehtävää yksinkertaisena ja osa hankalana toteuttaa etänä tuntemattomien kanssa.

Videoiden teettäminen verkkokurssilla ei ollut uusi juttu
Avoimen yliopiston ravitsemustieteen opiskelijat ovat tehneet jo vuosia omia videoita opinnoissaan. Ensimmäiset videot syntyivät vapaaehtoisina suorituksina ja myöhemmin yhtenä kurssin pakollisena tehtävänä. Kuluneen viiden vuoden aikana opiskelijat ovat onnistuneet hienosti videoiden teossa.

Omia kokemuksia lyhyen videon teosta
Hyppäsimme hetkeksi opiskelijoiden saappaisiin tehdessämme joulukuun digiloikkaseminaariin videota, jonka kestoksi oli määritelty 3 minuuttia. Samainen kolme minuuttia oli meidän massakurssin videotehtävän enimmäispituus.
Lyhyt video on haastava tehdä. Meidän ensimmäisen, tiivistetyn käsikirjoituksen tallenne kesti lähes kuusi minuuttia. Suurin osa työstämme kuluikin sanoman tiivistämiseen ja hiomiseen. Oli vaikea estää kiireen tuntua. Myös opiskelijat totesivat palauteluennoilla, että he nopeuttivat puhettaan videoissa.
Hienointa oli, että opiskelijat osasivat tiivistää ytimekkäästi asiasisällön. Aiheen tuntemus auttaa ytimen löytämisessä. Parhaat tiivistäjät hallitsevat asiansa erinomaisesti.
Näillä ja monilla muilla kokemuksilla on hyvä jatkaa digiloikkaa.

Leppoisaa joulunaikaa ja virein mielin kohti uutta digivuotta 2021!

Digimateriaalien saavutettavaksi muokkaaminen ei ole rakettitiedettä

Otsikko on peräisin Réka Aarnosin suusta. Hän piti meille syyslukukauden lopulla ajankohtaisen koulutuksen saavutettavuudesta. Aarnos on Espoon seudun koulutuskuntayhtymä Omnian asiantuntija sekä Helsingin yliopiston suomen kielen kielitaitokurssien tuntiopettaja. Aarnos painotti, ettei ole olemassa digimateriaalien normaalikäyttäjää – me kaikki verkkosisältöjen kuluttajat hyödymme siitä, että saavutettavuus on otettu huomioon sisältöjä tuotettaessa ja niitä jaettaessa. Vai etkö sinäkin mielelläsi surffaa verkkosivuilla, joilta löydät helposti etsimäsi? Tai seuraa Powerpoint-esitystä, josta saa silmiä siristämättä selvää ja josta pääasiat nousevat kirkkaasti esiin?

Laki sähköisten materiaalien saavutettavuuden parantamiseksi tuli voimaan syksyllä 2019, ja sen taustalla on ajatus yhdenvertaisuudesta: kaikkien tulisi päästä tasavertaisesti käyttämään digimateriaaleja, oli sitten kyseessä verkkokurssi tai yksittäinen PDF-tiedosto. Esimerkiksi näkövammaiset pystyvät lukulaitteillaan seuraamaan tiedostoja, kun niiden tekemisessä noudatetaan tiettyjä yksinkertaisia ohjeita. Seuraavia Aarnoksen mainitsemia kohtia toteuttamalla sisällöt ovat saavutettavampia kaikille käyttäjille.

Word-, Powerpoint ja PDF-tiedostot

  • tärkeintä on selkeä kieli
  • tekstin ja taustan värien välillä pitää olla runsaasti kontrastia
  • kursivointi on epäselvempi tapa korostaa kuin lihavointi, käytä siis lihavointia. (Keksitäänkö kielenaineksen merkitsemiselle joskus toinen tapa?)
  • käytä tyylejä tekstiä muokatessasi – älä siis lihavoi otsikkoa vaan merkitse otsikko vaikkapa Otsikkotyyli 1:ksi
  • kun lisäät taulukon, merkitse ylin rivi otsikkoriviksi (aktivoi rivi, mene Taulukko-työkaluriville/Table Tools > Ulkoasu/Layout ja valitse Toista otsikkorivit/Repeat Header Rows) – näin otsikot näkyvät uudestaan, jos taulukko jatkuu seuraavalla sivulla.

  • jos liität tekstiin kuvan, lisää siihen vaihtoehtoinen selitys. Tämän pitäisi onnistua niin, että kun kuvaa klikkaa hiiren oikealla näppäimellä, saa näkyviin Muokkaa vaihtoehtokuvausta/Edit Alt Text, mihin kuvauksen voi kirjoittaa. (Työkoneeni Wordissa tätä ei näkynyt, joten reitti meni näin: hiiren oikealla klikkaus kuvan päällä > Format Picture > Layout & Properties > Alt Text – ja vasta tässä vaiheessa kuvalle pystyy antamaan lyhyen selityksen.)

1) kuva

2) klikkaus hiiren oikealla näppäimellä

3) vaihtoehtoinen kuvaus kuvalle: esimerkiksi yllä olevan kuvan kuvaukseksi voisi laittaa  ”tietokoneen näyttö” tai ruksia kohdan Merkitse koristeelliseksi, jos kuvassa ei sen suurempaa sisältöä ole.

  • tiedostoa tallentaessa sen voi vielä tarkistaa (Työkalut > Tarkista helppokäyttöisyys tai Inspect > Check for Issues > Check Accessibility) – ohjelma herjaa, jos se huomaa puutteita
  • tarkistin itse tämän blogitekstin ja sain huomautuksen, että alempana lisäämäni verkko-osoite pitäisi laittaa hyperlinkkinä tekstiin, ei URL-osoitteena
  • jotta saavutettavuuden eteen tekemäsi työ ei mene hukkaan ja jotta tyylit ym. säilyvät vielä PDF-tiedostossakin, Word- tai PP-tiedosto tulee tallentaa Export- eli Vie-toiminnolla (tai joissain tapauksissa Tallenna nimellä – ei kuitenkaan toiminnolla Tulosta)

Jos otsikon lupauksesta huolimatta tiedostojen muokkaus alkoi sittenkin tuntua rakettitieteeltä, tällä Saavutettavasti-sivustolla vaiheet selitetään hyvin selkeästi. Kiitos Rékalle antoisasta koulutuksesta!

Emmi Pollari

Suomen kielen ja kulttuurin yliopisto-opettaja ja yksi verkkomateriaalin Puhutsä suomee -tekijöistä (verkkomateriaalin sivustolle täytyi lain voimaantulon jälkeen lisätä saavutettavuusseloste, jossa mm. listataan sivuston puutteita saavutettavuuden näkökulmasta)

Lähikurssi verkkoon – case organisaatioiden viestintä

Viime keväänä opetus siirrettiin pikavauhtia verkkoon. Nyt syksyllä homman on ollut hieman enemmän aikaa ja monet opettajat ovat pähkäilleet tehtävien, verkkoluentojen ja vuorovaikutuksen kanssa. Kerron tässä pitämäni organisaatioiden viestintä –kurssin toteutuksesta ja onnistumisesta. Toivon mukaan tästä joku saisi eväitä oman verkkokurssinsa toteutukseen.

Organisaatioiden viestintä –kurssi on Politiikan ja viestinnän kandiohjelmassa organisaatioviestinnän ”peruskurssi”. Kurssi on viestinnän opiskelijoille pakollinen ja muutenkin suosittu, kurssille ilmoittautui 114 opiskelijaa.

Ajatukseni oli, ettei lähikurssia ja lähiopetuksen toimintamalleja tarvitse siirtää sellaisenaan verkkoon. Esimerkiksi 1,5 tunnin verkkoluento on jo melko pitkä. Kyökkipsykologiani sanoo, että zoomin tai vastaavan äärellä kognitiivinen kuormitus on helposti suurempaa, jolloin tarkkaavaisuus laskee nopeammin kuin lähiopetuksessa.

Minulla oli mahdollisuus tallentaa luentoja studio-olosuhteissa. Pyysin huippuasiantuntijoilta noin 45 minuutin luentoja, jotka tallennettiin Unigrafian studiossa. Osa luennoista oli hieman pidempiä, osa lyhyempiä. Omat zoom-luentoni olivat lähellä normaalia 1,5 tunnin pituutta.

Kurssin vuorovaikutuksellista osuutta mietin pitkään. Tapana on ollut laittaa opiskelijat pienryhmiin, zoomin breakoutroomeihin. Olen kuullut breakoutroom-kyllästymisestä ja myös ilmiöstä, kun ryhmiä muodostetaan, ihmisiä häipyy zoom-ympäristöstä. Pidän breakoutroomia kätevänä työkaluna, mutta em. syistä johtuen päätin laittaa tälle kurssille perinteiset tekstipohjaiset verkkokeskustelut.

Keskustelu kesti 2 viikkoa, laitoin valmiita keskustelunaloituksia ja jokaisen piti kirjoittaa vähintään kaksi kommenttia. Keskustelua kertyi luonnollisesti paljon. Määrää tärkeämpi on laatu ja ilahduttavaa oli, että keskustelu oli täyttä asiaa. Opiskelijoille kokemus näytti olevan harvinaisempi, palautteessa todettiin, että ”verkkokeskustelu oli itselleni uusi tapa, mutta hyvä tapa osallistaa opiskelijat!” Itse opettajana olisin voinut olla keskustelussa aktiivisempi, toisaalta ajattelin, että tämä on nimenomaan opiskelijoiden keskinäistä vuorovaikutusta.

Kurssin suoritus koostui siis seuraavasta asioista:

  • luentojen seuraaminen ja oppimispäiväkirjan tekeminen (1 liuska/luento, yht. 10 liuskaa)
  • osallistuminen verkkokeskusteluun (vähintään 2 kommenttia)
  • oppimistehtävä (kurssikirjan pohjalta noin 4 liuskan essee)

Kurssilla oli kerran viikossa zoom-luento, jotka pidin yhtä lukuun ottamatta itse. Nämä zoom-luennot myös tallennettiin, joten opiskelija saattoi nekin katsoa oman aikataulunsa mukaan. Zoomissa pidettiin seuraavat luennot:

  • Johdatus: mikä on organisaatio ja mitä on organisaatioviestintä?
  • Organisaatiotutkimuksen koulukunnat I
  • Organisaatiotutkimuksen koulukunnat II
  • Vuorineuvoksia ja milleniaalipäättäjiä – millaista viestintää uusi yhteiskunta vaatii? (Ville Blåfield, Miltton)
  • Organisaatioviestinnän haasteet: yhteiskuntavastuu, kriisit, globalisaatio ja dialogi

Lisäksi oli siis viisi tallennettua luentoa:

  • Miksi viestintä organisaatiossa on oikeasti tärkeää? Konstitutiivinen näkökulma (Salla-Maaria Laaksonen, HY)
  • Maine, brändi ja PR (Pekka Aula, Suomalainen tiedeakatemia)
  • Johtaminen ja valta (Outi Ihanainen-Rokio, HY)
  • Postmodernit organisaatiot ja viestintä (Outi Ihanainen-Rokio, HY)
  • Sosiaalisen median vaikuttajat, vaikuttajamarkkinointi ja vaikuttajaviestintä (Hanna Reinikainen, Jyväskylän yliopisto)

Miten kurssi meni?

Kokonaisuutena kurssi onnistui hyvin, opiskelijoiden antaman kouluarvosanan keskiarvo oli 8,8. Kiitosta sai rakenne, jossa puolet luennoista oli vakioaikaan ja puolet tallenteina katsottavaksi oman aikataulun mukaan. Myös kurssin sisällöt ja vierailijoiden luennot saivat paljon kiitosta.

Suoritustapojen monipuolisuus ja mielekkyys saivat kiitosta. Suoritus- ja toteutustapojen suhteen oli luonnollisesti vaihtelua, yhden mielestä verkkokeskustelut olivat hyvää vaihtelua breakoutroomeille ja toinen taas kaipasi breakoutroomeja. Siitä olen opettajana samaa mieltä, että vuorovaikutusta olisi voinut olla enemmän, mutta etäopetus, siis kaikilla muillakin kursseilla, ja suuri opiskelijamäärä tuovat omat rajoitteensa.

Työmäärää pidettiin sopivana suhteessa opintopistemäärään (5 op). Muutamat pitivät oppimispäiväkirjaa pitkänä, mutta ei kuitenkaan liian vaativana. Pieniä asioita olisi myös voinut hoitaa paremmin: kaikki tallennetut luennot eivät ole saatavilla heti kurssin alussa ja niitä ei saatu heti helposti katsottavaan muotoon.

Opiskelijapalautteet eivät tietysti kerro kaikkea. Voihan olla, että viihdyttävä kurssi saa hyvät arviot, mutta oppiminen jää vähäiseksi. Oppimisen arviointi on vielä kesken, sillä jatkoin tehtävien palautusaikaa, kun opiskelijoilta on tullut viestiä ylikuormittumisesta. Katsoisin kuitenkin, etteivät opiskelijat mitenkään liian helpolla tällä kurssilla päässeet ja usein tehty työmäärä korreloi oppimisen kanssa. Opiskelijapalautteiden mukaan verkkokeskustelut ja oppimispäiväkirja edistivät oppimista.

Kurssi siis onnistui hyvin, mikä sitä selittää? Ainakin seuraavat asiat:

  • En yrittänyt siirtää lähikurssia sellaisenaan verkkoon. Vaikka irtiotot lähiopetuksesta eivät olleet suuria, niin riittäviä mielekkään etäopiskelun toteutumiseen.
  • Kurssilla oli sopivasti aikataulua ja vapautta. Liian tiukka tai löysä aikataulu voi aiheuttaa hankaluuksia.
  • Käytössäni oli Helsingin yliopiston digiloikka-rahaa, jolla pystyin teettämään luentojen tallennuksen. Luulin tätä helpoksi keinoksi, mutta olikin hyvin aikaa vievää organisoida, kommentoida editointia, tehdä sopimukset jne. Aikaa siis käytin kurssin paljon.
  • Kurssin opetusavustaja Lotta Ruotsalainen hoiti homman hyvin ja oma-aloitteisesti. Hän huolehti zoom-luentojen tallennuksen. Ja tästä tietysti kiitos Valtsikalle, joka on palkannut opetusavustajia.
  • Kurssin aihe on tavallaan ”helppo”, siis siinä mielessä, että kurssin teemat yleensä kiinnostavat opiskelijoita.
  • Hyvät vieraat: hyviä puhujia hyvistä aiheista!

Loppuun valikoin pari parasta palautetta, kukapa sitä hännän nostaisi, jos ei kissa itse!

”Kokonaisuudessaan kurssi oli oikein hyvä ja mallikkaasti organisoitu!”

”Kokonaisuudessaan hyvä ja toimiva kurssi. Paras jolla olen tänä syksynä ollut. Kiitos!”

”Pidin kokonaisuudessaan kurssista erittäin paljon!”

”Järjestelyt olivat todella hyvät korona-aikaan suhteutettuna!”

Tämä kirjoitus on julkaistu myös Janne Matikaisen blogissa ja Rajapinta-blogissa.

 

Online Teaching and Collaboration

By Dr. Andrew G. Newby,

University Lecturer, Centre for Nordic Studies

At the Centre for Nordic Studies, we have always promoted a symbiotic relationship between teaching and research. This has been a guiding principle in the development of “Nordic Studies Online”, a MOOC scheduled for launch in 2021, that we have developed under the auspices of the Digital Leap initiative. Therefore, we had already been preparing plenty of recorded material, and thinking how to make the best use of our personal and institutional research networks, when global events meant that most university teaching moved to online delivery in March 2020. While the initial reaction – at least for a few days – felt more like crisis management, it soon became obvious that amidst the turmoil there were ways of looking positively at the opportunities provided by the move to online teaching and mentoring.

During spring, I discussed the coming academic year with our European & Nordic Studies MA students, to gauge what sort of online delivery they would find the most effective. I settled on a certain type of “hybrid” approach – mixing pre-recorded pieces to camera of 10-20 minutes, and live lectures (in order to give structure to the students’ week as well as my own) which were then put onto Moodle for a period (permitting anyone who was unable to attend live to catch up in their own time). This was supplemented by other online content, especially podcasts, (which were a flexible way for the students to learn while taking exercise, travelling, doing housework etc.) and short video documentaries. When appropriate, and mainly as a means of maintaining positive mental health, it was possible to arrange informal outdoor “tutorials” where students could come to discuss the course topics (or anything else!)

For a Nordic Studies programme based in Helsinki, the normalisation of online content has meant that our students have had more chances than before to benefit directly from our extensive research and teaching partnerships. Taking the “Nordic Societies and Cultures” survey course, for example, I was lecturing twice a week to group of sixty students, from a diverse range of backgrounds (discipline, academic experience and in terms of culture / nationality). In this course I was able to use material that I had already prepared for the Digital Leap project (such as short films on Finnish emigration made “on location” in Muonio and Hanko), and the necessity of creating more new content also provided material for the forthcoming MOOC. I got in touch with friends and colleagues across the world to discuss the possibility teaching collaborations, and this led to a series of pre-recorded interviews on topics ranging from the welfare state to the Scandinavian influences in the Baltic lands, and from broad issues of postcoloniality to nineteenth-century Trans-Atlantic emigration. The primary benefit of this has been to give students access to the latest research by world-leading experts, in a way that would have been more difficult otherwise. Even if it had been possible to fly someone over from Nuuk, North Dakota, or Gdansk to give a class, in the past this has generally been an add-on to a “formal” research presentation, and often the paper is two hours and might not fit so well into the course. With online delivery, a colleague can drop in to a class for 20-30 minutes and present something that can be easily contextualised within the overall course structures, or arrange for a half-hour interview or discussion about one of the course themes, at a convenient time – and this can be shown as part of an asynchronous delivery. This type of cooperation, having been normalised, should continue even if academic life returns to how it used to be. We had already been moving in this direction as a way of reducing air travel, and 2020’s enforced reduction in mobility has accelerated the trend.

This optimistic reading of the last few months’ teaching challenges should not minimise the sense of loneliness, disconnection and exhaustion that has certainly been felt by both students and teachers during this period. I have often felt that I am on the brink of a crisis, overly dependent on technology, and giving lectures in inappropriate workspaces (including on a park bench). Maybe when we return to the classroom I will have an opportunity to reflect more dispassionately on these negative factors. For now I think it is more beneficial to remain focussed on the positives, to keep striving to improve my own skills, and give the students as good an experience as possible during what is undoubtedly an extremely trying time in their university careers.

Alumnivideot osaksi historioitsijoiden asiantuntijuustaitojen opetusta

Historian kandiohjelman digiloikan syysohjelmaan kuului opiskelijoiden editoimat alumnien videohaastattelut. Haastattelut toteutettiin osana Tuomas Teporan ja Lotta Vuorion opettamaa Historioitsijat asiantuntijoina työelämässä -kurssia. Aineopintojen työelämäopintojaksoihin lukeutuvan kurssin tavoitteena on tutustuttaa opiskelijat historia-alumnien työuriin ja tarjota käytännönläheistä opastusta urasuunnitteluun ja oman osaamisen tunnistamiseen. Aiempina lukuvuosina, ennen COVID-19-pandemiaa, opiskelijat kävivät haastattelemassa alumneja näiden työpaikoilla ja laativat keskusteluistaan esitelmät ja raportit. Jo ennen pandemiaa olimme päättäneet integroida digiloikan osaksi asiantuntijataitojen kurssia, mutta korona teki päätöksen ”helpoksi”. Unitube-studiossa toteutetuista haastatteluista tuli muutoin Zoomissa opetetun kurssin ainoa lähitapaamisiin perustunut osa.

Opiskelijat toteuttivat haastattelut paritöinä. Kaikkiaan haastatteluja tehtiin neljä; toinen osa kurssilaisista keskittyi järjestämään kurssin lopuksi etäyhteydellä toteutettavaa työelämätapahtumaa. Haastatteluista tehtiin toki edelleen kurssiesitelmät ja kirjoitettiin myös raportit. Videoiden pituudeksi oli määritelty noin viisi minuuttia ja niiden editointiin käytettiin Screencast-O-Matic-ohjelmaa. Valmiita videoita on mahdollisuus käyttää tulevassa opetuksessa ja esimerkiksi historian kandiohjelman verkkosivuilla. EU:n saavutettavuusdirektiiviä noudattaen opiskelijat myös tekstittävät videot manuaalisesti editointiohjelmalla. Poikkeusajalle tyypillisesti yksi haastatteluista jouduttiin sairastumisen vuoksi toteuttamaan Zoomissa, mutta samalla ohjelman tallennustoiminto tuli tutuksi opiskelijaparille.

Ennen haastattelutilanteita opiskelijat kävivät tutustumassa Unitube-studion tekniikkaan ja Unitube-lataamon käyttöön. Kaikki Unitubessa tai esimerkiksi opetuksen sisältönä Moodlessa julkaistava ääni- ja videoaineisto tuodaan järjestelmään Unitube-lataamon kautta.  Opiskelijapalautteen perusteella niin studion kuin lataamon toiminnot koettiin käyttäjäystävällisiksi. Suurimmat tekniset vaikeudet koettiin harjoituskerralla, jolloin studion tekniikka petti. Polttavimmat haasteet vaikuttivat liittyvän videoiden ohjaukseen, kameratyöskentelyyn ja kuvakulmiin. Esimerkiksi studioasetelman toimivuutta ja rennon ilmapiirin luomisen merkitystä korostettiin onnistuneen alumnivideon takaajina. Olimme ohjeistaneet opiskelijoita etukäteen pohtimaan muun muassa videoidun osuuden pituutta suhteessa haastattelun kokonaiskestoon. Päädyimme siihen, että viiden minuutin klipin aineistoksi sopiva määrää videota oli 15–20 minuuttia. Opiskelijat suunnittelivat kysymyksensä näiden oletusten mukaan. Opiskelijoiden keskeisen oivalluksen mukaan mielenkiintoisin sisältö nousi esiin vapaamuotoisen keskustelun seurauksena. Nyrkkisääntönä vaikutti siis 10–15 minuuttia haastattelun pohjustusta ja parikymmentä minuuttia tallennettua haastattelua.

Tätä kirjoittaessa lopulliset, editoidut videot ovat vielä viimeisteltävinä. Screencast-O-Matic-ohjelmistoon opiskelijat ovat tutustuneet itsenäisesti, mutta opettajilta saa tarvittaessa tukea ongelmatilanteissa. Editointivaiheen haasteina opiskelijat ovat ymmärrettävästi raportoineet pulmia tärkeimpien kysymysten ja vastausten valinnassa.

Kurssin hands on -tyyppinen menetelmä asiantuntijuustaitojen oppimiseen sai kiitosta opiskelijoilta. Digitaalisen median tuottamisen perustaidot tulivat luontevasti osaksi historian generalistisia asiantuntijuustaitoja, pari- ja ryhmätyötaitoja sekä tapahtumanjärjestämiskokemusta. Opettajissa kurssi vahvisti ajatusta videoiden ja podcastien teettämisestä kurssitöinä esseiden ja opintopäiväkirjojen ohessa.

Videoklippitehtävä onnistui yli odotusten: 301 opiskelijaa palautti työn

Pari viikkoa sitten elimme jännittäviä hetkiä: yli 70 ryhmän noin 300 opiskelijan tuli palauttaa ryhmän tekemä videoklippi Moodlen työpajaan, jossa he vertaisarvioivat toistensa videoita. Seurasimme viimeisten minuuttien palautuksia kuin urheilukilpailua. Saalis oli huikea: 288 opiskelijaa palautti työn ajallaan HNFB-111 Anatomian ja fysiologian perusteet -kurssilla.

Kun työpajatoiminto oli sulkeutunut, saimme välittömästi muutamia sähköposteja myöhästyneiltä tai niiltä, jotka olivat palauttaneet työn väärään paikkaan. Tälle porukalle teimme uuden työpajan. Lopulta 301 opiskelijaa sai videonsa palautettua ja vertaisarvioinnin tehtyä. Kaikki työn aloittaneet ryhmät pääsivät maaliin.

Ryhmätöiden arviointia Zoomissa
Olemme pitäneet tähän mennessä kaksi palauteluentokertaa, jossa olemme katsoneet ja arvioineet yhdessä opiskelijoiden kanssa videoita. Opiskelijat ovat käyttäneet arvioinneissa Zoomin annotate-toimintoa.

Opiskelijat ovat osallistuneet aktiivisesti palautekerroille. Jokainen ryhmä on kertonut suullisesti oman ryhmänsä työskentelystä ja arvioineet videonsa asiasisältöä. Tämä on elävöittänyt luentoja mukavasti, koska opiskelijat ovat pitäneet kamerat ja mikit päällä. Palautekerrat ovat mahdollistaneet myös kurssin asiasisällön opiskelua ja kertaamista sekä antaneet tilaa kysymyksille.

Yleistuntuma on ollut, että ryhmien etätyöskentely on sujunut hyvin. Videot ovat olleet huolella tehtyjä. Tämä on hienoa, koska valtaosa on ensimmäisen vuoden opiskelijoita eivätkä ryhmäläiset ole tunteneet toisiaan entuudestaan. Jokainen ryhmä saa olla ylpeä omasta tuotoksestaan!