Arkistot kuukauden mukaan: maaliskuu 2019

Digiluokan tutkimustuloksia esillä ITKssa

Esittelimme Minna Lakkalan kanssa Opettajana virtuaaliluokassa -hankkeen tutkimustuloksia Aulangolla, ITK-konferenssissa. Oli tosi kiva päästä kertomaan, miten opiskelijat ja opettajat ovat kokeneet opiskelun ja opettamisen. Yleisöäkin oli mukavasti.

Tässä esitys: Digiluokka ITK2019

Jukka Oksa otti kuvat niin esittäjistä kuin yleisöstä.

Pohdintoja nettikurssin kehittämisestä kokeneen verkko-opettajan blogissa

Yhtenä keinona hyödyntää ja levittää hankkeemme kokemuksia ja tutkimustuloksia olemme Liisa Ilomäen kanssa toteuttamassa Opettajana virtuaalisessa luokkahuoneessa -koulutusta yhteistyössä HY+:n kanssa. Koulutus on suunnattu peruskoulujen ja toisen asteen opettajille. Koulutus toteutetaan sattumoisin täysin verkossa, eli osanottajat ja kouluttajat tapaavat toisiaan vain virtuaalisesti. Koulutus sisältää yhteensä 9 kahden tunnin sessiota, joissa käsitellään pedagogisia ja käytännöllisiä kysymyksiä erityisesti liittyen verkon välityksellä tapahtuvaan opetukseen. Koulutuksen ensimmäinen toteutus päättyy ja toinen alkaa huhtikuussa 2019.

Koulutuksessa on ollut osallistujana myös sosiaalisen median opetuskäytön pioneeri Anne Rongas Otavan opistosta. Anne on kirjoittanut omaan blogiinsa pohdintoja nettilukion psykologian kurssin toteutuksesta ja siihen liittyen myös HY+:n kurssilta saamistaan opeista otsikolla Ope reflektoi – viikko 1. Kiva tietää, että kokenutkin verkkokouluttaja on saanut koulutuksesta uusia ideoita.

Minna Lakkala