11 Reflektointia oppimisprosessista tällä kurssilla

Tällä kurssilla prosessinomainen työote oli kaikissa kurssitöissä,eli keraamiikka-, grafiikka-, valokuvaus- ja ”Globaali elämänpiiri”-työssä selkeästi näkyvissä.Opiskelijan omakohtainen suunnitteluprosessi ideasta työn arviointiin vietiin onnistuneesti läpi alusta loppuun jokaisen kurssityön kohdalla.

Kurssin toteutus oli pedagogisesti ajatellen erinomainen. Työprosessin vaiheiden toteuttamistapaa vaihdeltiin mielekkäästi ja kattavasti:

  • Toteutettiin suunnittelua (yksin/ryhmässä, pikaisesti/ajan kanssa)
  • Kuvataiteen tekniikkoja (luonnostelu/savityöt/grafiikan tekeminen/askartelu), niiden kokeilua ja toteuttamista käytiin eri töissä läpi
  • Arviointia toteutettiiin varioiden (yksin/ryhmässä, kirjallista/suullista, oman työn/toisen työn) eri töiden kohdalla.

Kaikki palaset oli mietitty loppuun saakka ja asetettu kohdalleen, omalle paikalleen kurssissa. Harvoin näin hyvin suunniteltua kurssia olen käynyt. Tästä täytyy muistaa kerätä vinkkejä omaan opetukseen

Yksilön paikkaa ja olemista yhteiskunnassa, rakennetussa ympäristössä, voi kuvata ja pohtia monella tasolla ja tavalla. Kurssin rakenne mukaili  mielenkiintoisella tavalla Arkkitehtuurin ABC-teosta (Kaukonen, Korpelainen, Räsänen 2004). Ohessa piirtämäni kuva kurssin rakenteesta suhteessa arkkitehtuurin ABC-teokseen. Tästä saa paljon vinkkejä omaan opetukseen.

Jälkikäteen tarkasteltuna varsinkin viimeisessä globaali elämänpiiri-työssä huomasin miettineeni asioita yllättävän monelta kantilta: kierrätysmateriaalien käyttöä, askarteluideoiden kirjoa, Venezuelan historiaa, Karibian maantietoa ja arkkitehtuuria,sosiaalisen vuorovaikutuksen merkitystä ryhmätöissä, myönteisen ilmapiirin vaikutusta työskentelylle, matematiikan kaavoja mittakaavan laskemiselle, ympäristönsuojelua…jne.

Globaali elämänpiiri-työssä oppilaiden tuli etsiä tietoa omasta työkohteestaan, keksiä mielikuvitusta ja luovuutta käyttäen materiaaleja kuvaamaan ilmiöitä, yhdistellä paikallisen elämänpiiri n(luonnonolosuhteet, ilmasto, arkkitehtuuri) asioita toisiinsa todenmukaisella tavalla  ja mielikuvituksessaan visualisoida kuvaa kolmiuloitteisen työn kokonaisuudesta.  Oppilaan tiedonrakennuksen ja toiminnanohjauksen  kannalta tarkasteltuna tehtävä on tosi mielenkiintoinen. Yhteistyössä muiden kanssa tehtävä suunnittelutyö ja rakentaminen tuovat toimintaan vielä sosiaalisen oppimisen ulottuvuuden

Ryhmässä tapahtuva jakaminen, parikeskustelut ja reflektiiviset kirjoitukset rohkaisevat oppilasta arvioimaan kuvallisia oivalluksiaan, tavoitteiden saavuttamista ja ongelmanratkaisukykyään.Taiteellista oppimista tapahtuu, kun oppilas pohtii ja arvioi kriittisesti omaa ja muiden työskentelyä.Metodin toivotaan antavan oppijalle vastaavanlaista arviointikykyä koulun ulkopuolista elämää varten. (Räsänen 2000,31)

Opetuksen ja koulutuksen tehtävä on  opettaa ajattelemaan sekä antaa oppilaille ylessivistäviä ja relevantteja aineksia  maailmankuvan rakennusta varten. Oppilas on aktiivinen toimija, subjekti joka rakentaa omaa maailmankuvaa saatavilla olevista aineksista. Oppilas oppii kokemalla, ajattelemalla ja tekemällä. Globaali elämänpiiri-tyyppinen työ pakottaa oppilaan ajatustyöhön ja toimijuuteen.Ehkäpä tässä kiteytyy ajatus siitä, mitä kuvataideopetus parhaimmillaan voi olla.

Räsänen (2000,10) kirjoittaa, että taidekasvatuksen päämäärä on etsiä keinoja postmodernin ajan ymmärtämiseen. Opetuksen tavoitteet hahmotettiin ennen hierarkisena puuna juurineen, nykypäivänä vertauskuva voisi olla verkosto tai rihmasto. Verkostossa ei vedota asiantuntijoiden näkemyksiin, vaan johdatetaan oppilaat kohtaamaan ristiriitaisia tulkintoja.

Kurssilta kerättyjä vinkkejä omaan opetukseen

  • Riittävän työskentelyajan varaaminen on tärkeä juttu kuvataiteen opetuksen onnistumisen  ja oppilaiden oppimisen onnistumisen kannalta. Se vaikuttaa ilmapiiriin ja varmasti myös oppilaiden asennoitumiseen. Kiireisessä aikataulussa ei kenenkään ole miellyttäväa työskennellä.  Tämä asia, ajan tärkeys, tuli tällä kurssilla hyvin osoitettua.  Erityisesti heille, joille kuvataiteen tekeminen ei ole ominta aluetta, jatkuva kiireen tuntu tekee haittaa. Pystyn itse samaistumaan hyvin tähän, koska olen  usein hitaimpien joukossa käynnistämässä työt. Kun pääsen alkuun, ensimmäiset ryhmäläiset saattavat olla jo valmiita ideoineen ja näppärine sormineen. Omassa opetuksessa tämä on hyvä muistaa, eli täytyy aina muistaa miettiä, miten saan hitaimmatkin käynnistyjät motivoitumaan ja käynnistämään prosessimaisen työskentelyn. Täytyy osata ajatella eriyttämistä ja positiivista kannustamista kaikkien kohdalla.
  • Myönteisen työskentelyilmapiirin luominen ja mahdollistaminen. Opettajan tavalla viestittää on suuri merkitys siihen, miten oppilaat työskentelyyn suhtautuvat. Jämäkkä, mutta positiivisesti kannustava ja kokeilemaan innostava opettaja on hyvä yhdistelmä omassa opettajuudessa.  Helpommin sanottu kuin tehty, mutta ainakin on ollut ilo seurata elävää esimerkkiä omilla kahdella kuviskurssilla opettajankoulutuksessa.  Kiitos Seija!  Jos opettaja on tiukka ja etäinen, ei positiivisen luovaa ilmapiiriä synny.   Itselläni on peruskoulusta juuri näitä muistoja, minkä takia valitsinkin musiikin lukiossa, en kuvaamataitoa lainkaan. Suoranaisesti omiin kuvistöihin kohdistuvan negatiivisen palautteen oppilas muistaa lopunikänsä, ainakin minulle ja luokkatoverilleni on käynyt niin. Sitä kokemusta en halua kenellekään antaa toimiessani itse opettajana.  Tässä tulee olla tarkkana!
  • Pedagogista ja ainedidaktista osaamista vaaditaan opettajalta mielekkäiden tuntien läpiviemiseksi. Toimivan suunnitelman läpivienti vaatii opettajalta hyvää pohjatyötä, asiantuntemusta ja oppilaiden maailman tuntemista  suunnitteluvaiheessa. Oppilaat  tulisi saada innostumaan ja heittäýtymään mukaan suunnitteluun, tekemiseen ja arviointiin, koko prosessiin.
  • Kuvataideopetuksen työskentelyaiheiden omakohtaisuus ja kiinnostavuus, niiden relevanttius oppilaan elämässä ovat tärkeitä asioita opetuksen mielekkyyttä mietittäessä. Tämä on kirjattu myös peruskoulun opetussuunnitelmaan.  Tällä kurssilla tutkittiin ihmisen ja rakennetun ympäristön suhdetta eri tasoilla. Jokaisella tasolla yksilön ja ympäristön suhde on merkityksellinen, mutta eri tavalla.   Kukin oppilas teki kustakin työstä omannäköisensä, itselleen läheisen. Kuvattiin itselle läheisiä paikkoja yliopistolla, kotona, tarkkailtiin oman kodin pintoja ja kuvioita jne.  MINUN ympäristöni määräytyy ja rajautuu minun valintojeni mukaan. Jos joku esimerkiksi  pyytää kertomaan matkastani yliopistolle, kertomukseni, valintani mitkä havainnot reitin varrelta valitsen ja kerron, on varmasti erilainen kuin toisen samaa matkaa kulkevan. Tämä seikka on hyvä muistaa, kun oppilaat esittelevät havaintojaan.

Räsänen (2000,18)   kirjoittaa, että oppiminen on tehokkainta, kun teoksella on yhteys oppijoiden elämismaailmoihin ja samalla se kyseenalaistaa totuttuja ajatustapoja. Tämä edellyttää oppilaitten esteettisen kehityksen ja heitä ympäröivän visuaalisen maailman tuntemista. Mitä kokemattomampi tulkitsija, sitä tärkeämpää heille on löytää teoksesta jotain omaan kokemusmaailmaan liittyvää.

  • Kuvataideopetus on parhammillaan hyvin monitieteellistä, poikkitieteellistä   työskentelyä. Tällä kurssilla saattoi omakohtaisesti huomata, miten kuvataiteen töiden suunnittelussa, tekemisessä ja arvioinnissa käsillä tekemisen lisäksi tulivat käyttöön monet muut taidot.   Historiaa tuli pohdittua niin muotoilun kuin arkkitehtuurin yhteydessä, maantietoa  ja matematiikkaa tarvittiin globaali elämänpiiri-töiden yhteydessä elinolosuhteita miettiessä ja mittakaavoja laskiessa. Äidinkielen käyttö on kuvataideopetuksessa jatkuvasti läsnä. Asioiden sanoittaminen, kertominen ja kuvailu,niin suullisesti, kuin kirjallisesti yksin, parina tai ryhmässä on erinomaista itseilmaisun harjoittelua ja tukemista. Sanoittaminen saa kiinnostumaan asioista ja ilmiöistä, ottamaan selvää ja tekemään töitä päämäärän eteen.Sanoittaminen tukee oman minäkuvan kehitystä ja käsitystä itsestä taiteen tekijänä ja tulkitsijana.

 Yhteistyön korostaminen on tärkeää. Sosiaalinen vuorovaikutus niin suunnittelussa, toteutuksessa kuin arvioinnissa on tärkeää.  Erilaiset pari- ja ryhmätyöt ovat toimivia työtapoja. Tämänpäivän aikuiset tekevät töitä tiimeissä ja vaihtuvissa kokoonpanoissa. Yksinäisen puurtamisen aika on postmodernissa yhteiskunnassa ohi.  Toimivan, joustavan ja toisia kunnioittavan vuorovaikutuksen korostaminen on tärkeää. Jokaisella tulee olla tilaa ilmaista itsensä ja tulla kuulluksi, olla luova ja aloitteellinen. Kuvataidetunnit voivat olla hyviä paikkoja harjoitella ja toteuttaa tätä taitoa.

  • Aistien ja tunteiden monipuolinen käyttö taidekasvatuksessa  

oli myös kiinnostava tällä kurssilla korostettu asia. Ihminen kokee ja havaitsee monikanavaisesti ympäristöään. Tämän tosiasian huomioiminen opetusta suunniteltaessa on tärkeää.

Esimerkiksi tällä kurssilla tehty 15min havainnointiharjoitus omassa kodissa oli mielenkiintoinen. Huomasin, että en ole koskaan pysähtynyt  havainnoimaan  kotini pintoja ja materiaaleja noin tarkasti. Ja kuitenkin ne kaikki ovat minulle tärkeitä ja läheisiä, itse valittuja, luonnonläheisiä. Ne kaikki olivat oikeastaan aika kauniita.  Näiden kauniiden asioiden jatkotyöstäminen grafiikkaa tekemällä oli oikeastaan aika hauska ajatus.

Tuli ihan sellainen fiilis, että “ihminen tarvitsee kauneutta ympärilleen” , mutta sitä vain harvoin tulee sanoitettua tai itse työstettyä. Tällä kurssilla tuli molemmat.

 

 

 

 

 

 

10. Kurssin päätös: Globaali elämänpiiri- näyttelyn kokoaminen

Arviontiharjoitus

Viimeisen kurssikerran aluksi teimme arviointiharjoituksen  kolmiulotteisista töistä. Hyvin suunnitellulla ohjeistuksella eri ryhmät kiersivät toisten ryhmien töiden luona kirjoittaen työn vieressä olevaan paperiin arvioita työn luovista yksityiskohdista , elinympäristöstä, materiaalinkäytöstä, mittakaavasta.  Tämä oli hyvin toteutettu harjoitus, oli hauska tutkailla kaikkia ryhmämme töitä vuorotellen ja kirjoittaa kommentti jokaisesta.Harjoitus osoitti laadullisen arvioinnin vahvuuksia. Oli mielenkiintoista nähdä, miten luovia, kekseliäitä ratkaisuja eri ryhmät olivat tehneet.

Näyttelyn kokoaminen

Viimeisen kurssikerran päätteeksi kokosimme Globaali elämänpiiri-töistä näyttelyn SP10-talon alakerran vitriiniin.

Tämä oli mukava työvaihe. Kuljetimme töitä, kuin arvokasta lastia hississä. Tämä oli hauska tunne, itselle hyvin vieraalla alueella, perinteisesti kaukana omalta mukavuusalueelta, koin positiivisia onnistumisen elämyksiä ja iloa yhteisestä tekemistä. Tämä on asia ja tunne, joka opettajan työssä täytyy muistaa välittää eteenpäin omille oppilaille.

Iloiseksi yllätykseksi vitriinissä osuivat valot juuri työmme kohdalle. Muovailuvahasta tekemieni pelikaanien varjot heijastuivat lähes autenttisena (hieman ylikokoisina, myönnetään) turkoosin meren ylle. Tämä oli minusta hieno juttu, kruunasi työmme.Ryhmämme oli kokonaisuutena tyytyväinen työhön.Parannettavaa toki jäi, esimerkiksi 70cm vitriinikorkeuden olisi voinut käyttää paremmin hyödyksi, jos olisimme asiaa paremmin suunnitelleet.

Oli upea ihastella muiden ryhmien töitä, hienoja olivat ja huolellisilla taustaselvityksillä varustettuja.Oli Amsterdamia, Ambomaata, Keijujen valtakuntaa, Rion faveloita, Thaimaan hökkelikyliä, pilvenpiirtäjiä ja slummeja vierekkäin…upeaa luovuutta ja mielikuvituksen käyttöä.

Oma asema Suomessa, hyvinvoivassa kaupungissa, jossa luonto on kaunis ja ilmasto kylmä, konkretisoitui töitä ihaillessa ja tutkiessa. Katsomme maailmaa aina omien kulttuuristen silmälasien läpi. Erittäin kiinnostava suunnitella ja toteuttaa oli tämä viimeinen työ.

Näyttelyn rakentaminen, töiden esittely täytyy myös muistaa omassa opetuksessa . Prosessin lopputulos on mielekästä näyttää, laittaa näkyville aina tilan niin sallisessa.Se vahvistaa oppilaiden itsetuntoa, näyttää  toteutettuja näkemyksiä ja valintoja luontevalla tavalla.