Ranking, kilpailu ja tehokkuus ovat vallitsevia kaikissa yhteiskunnan osa-alueilla, joissa kaikissa on omat mittarinsa. Lähtökohtana on oletus, että vain numerot kertovat hyvyydestä. Toki mittarit ja indeksit palvelevat myös tutkijoita osoittaessaan, kuinka monta kertaa eri julkaisuihin on viitattu. Jostain syystä kilpailun ja aritmeettisen mittaamisen ulottaminen kaikkialle ei saa minua innostumaan. Voisin kuvitella, että kilpailu kahlitsee luovuutta yksittäisten henkilöiden tasolla.
Hei,
enpä ole kiinnostavaa lähdekirjallisuutta etsiessäni pahemmin viittauskertojen määrää tuijotellut. Luento toi kuitenkin hyvin esiin sen, että ranking-listat ovat nykytodellisuutta, myös tiedemaailmassa…
Aivan. Maailma ymmärtää vain lukuja. 🙁
“Helppoina” numeroina esitettävät asiat kiinnostavat päättäjiä, näköjään akateemisella puolella yhtä paljon kuin yrityssektorilla. Ne kuitenkin typistävät, yksinkertaistavat ja monesti myös vääristävät tilannetta (kuten se, että viittausindeksi pitää samanarvoisena positiivista ja negatiivista viittausta). Yksittäisen tutkijan kannalta huolestuttavaa mielestäni on se, että tutkimusyhteisöjen kasvaessa nämä arviointia ja arvottamista tukevat helpot mittarit saavat enemmän ja enemmän jalansijaa rahoituspäätöksiä tehtäessä ja virkoja jaettaessa. Myönnän, että toisenlaiset mittarit ovat työläitä. Nykyinen “tehokkuuden” (eli käytännössä siis nopeuden) arvostaminen torpedoi mutkikkaampien kriteereiden käyttämisen. Se, mikä saadaan suhteellisen helposti ja nopeasti kelpaa kriteeriksi. Vanha totuus kuitenkin on, että sitä saa mitä mittaa. Epäilen, että jossain vaiheessa huomataan määrän korvanneen laadun, jota minusta edustavat myös sellaiset määreet kuin omaperäisyys ja tuoreet ideat.
Jotenkin tuntuu, että loputtomaan kasvuun perustuva ajattelu, tulee vielä tiensä päähän. Laatu ja määrä eivät ole yksyhteen, eivät ainakaan yleensä. Kulutuksessa ehkä: sitä ostetaan mikä on hyvää. Luulisin,
Olen monta kertaa pohdiskellut tuota tutkijoiden pätevyyskriteeriä; mikä tekee juuri tietystä tutkijasta sellaisen, johon viitataan paljon. Riippuuko se tutkimusalasta, mahdollisimman monesta tohtoriudesta, iästä, sukupuolesta, rodusta vaiko luovasta älykkyydestä? Onko olemassa joku kansainvälinen pätevyyskriteeristö? Ihan oikeasti, asia ei ole lopultakaan ole yksinkertainen ja yhteismitallinen.