Arkistot kuukauden mukaan: maaliskuu 2018

Päiväkotikohtainen Kehittävä Palaute

Olemme aloittaneet pilotin, jossa yksittäiset päiväkodit, ryhmät ja ehkä yksittäiset lapsetkin voivat saada ajantasaista palautetta omasta toiminnastaan. Ensi vaiheessa pilotissa ovat Siimapuiston päiväkoti Vantaalta ja Nummenkylän päiväkoti Järvenpäästä. Tähtäämme siihen että keväällä 2019 toimintatapa on niin valmis, että sen voi ottaa yleisesti käyttöön päiväkodeissa ja ryhmissä. Kuva Siimapuiston päiväkodin ensimmäisestä observointikoulutuksesta 15 maaliskuuta 2018. Päiväkodin oma Kehittävä Palaute pidetään kuitenkin näillä näkymin erillään kuntakohtaisesta ja valtakunnallisesta kehittävästä palautteesta.

Kevään täydennyskoulutus

Olemme kuntien yhdyshenkilöiden kanssa päätyneet siihen, että täydennyskoulutus ja myös uusien observoijien koulutus tapahtuu verkkokurssilla. Kurssi on käytössänne huhtikuun ajan ja kutsu kurssille tulee kuntanne yhdyshenkilön välityksellä viimeistään huhtikuun alkupäivinä.

Kurssin tähdellä merkityt osuudet on tarkoitettu vanhojen observoijien täydennyskoulutukseen. Tarpeen ja mahdollisuuksienne mukaan voitte myös käydä läpi muuta kurssimateriaalia, jota on runsain mitoin 🙂

Täydennyskoulutuksen kesto on noin neljä tuntia. Varatkaa siihen aikaa esimerkiksi tunti viikossa.

 

Vaihtoon Kiinaan?

Kiinan CEAIE:n Educational Equipment -osasto ottaisi kokeneen ja englanninkielentaitoisen lastentarhanopettajan täksi kevääksi vieraakseen. He haluavat perehtua paremmin suomalaiseen varhaiskasvatukseen ja tehtävänä on auttaa tässä. CEAIE tarjoaa, lennot, asumisen ja 10 000 RMB rahaa kuukaudessa elämiseen. Matkalla ei rikastu, mutta arvelen sen olevan antoisa kontakti toisenlaiseen kulttuuriin. Lähtö olisi mahdollisimman pian. Ota yhteyttä jyrki.reunamo@helsinki.fi mahdollisimman pian.