Kasvatuspsykologiaa kaikille -podcast, jakso #3

Psykologiset perustarpeet, oppiminen ja hyvinvointi

Vieraana tutkijatohtori Olli-Pekka Heinimäki, haastattelijana PsT Katja Upadyaya.

 

Tekstivastine

[musiikkia]

00:00:07 Katja Upadyaya

Täällä taas! Tämä on Kasvatuspsykologiaa kaikille! -podcast ja minun nimeni on Katja Upadyaya. Tänään meillä on teemana mielenkiintoinen aihe ja se on psykologiset perustarpeet. Viime aikoina tutkimuksessa on puhuttu usein psykologisista perustarpeista ja niiden merkityksestä muun muassa hyvinvoinnille ja oppimiselle. Mutta mitä ovat psykologiset perustarpeet ja mihin ajatus niistä perustuu?

Haastateltavana aiheesta on tutkijatohtori Olli-Pekka Heinimäki, joka työskentelee Helsingin ja Turun yliopistoissa. Hän tutkii parhaillaan psykologisia perustarpeita ja erityisesti niiden merkitystä opettajien hyvinvoinnille.

Tervetuloa Olli-Pekka Heinimäki vieraaksi Kasvatuspsykologia Kaikille! -podcastiin.

00:00:53 Olli-Pekka Heinimäki

Kiitos kutsusta.

00:00:55 Katja Upadyaya

No, ihan aluksi haluaisin kysyä sulta, että mitä nää on nää perustarpeet tai psykologiset perustarpeet, ja mihin ajatus niistä oikein perustuu?

00:01:06 Olli-Pekka Heinimäki

Jos me lähdetään vähän taustoittamaan sivukautta, niin meillä ihmisillähän on monenlaisia erilaisia tarpeita. Esimerkiksi tämmöisenä kuumana kesäpäivänä tän haastattelun jälkeen mulla vois olla tarve lähteä vaikka jätskille tai sitten sulla voi olla tarve lähteä uimaan. Mut vaiks nää voiskin olla semmoisia tarpeellisia tänään meidän hyvinvoinnille, ne tois meille iloa meidän päivään, niin voidaan varmaan olla yhtä mieltä siitä, ettei ne ole kuitenkaan meidän hyvinvoinnin kannalta sellaisia yleisesti fundamentaalisia, eli tämmöisiä aivan perustavanlaatuisia tarpeita, mikä määrittelee ihmisyyttä ja toimii hyvinvoinnin ja onnellisen elämän perusedellytyksenä. Ja sen takia ihmisiä onkin jo pitkään kiinnostanut, että mitkä tällaiset perustarpeet sitten voisi olla, mitkä on kaikille ihmisille jaettuja.

Esimerkiksi Platon pohti jo antiikin aikana näitä perustarpeita. Hän mainitsi semmoisia perusedellytyksiä, kuten ruoka, suoja ja vaatteet. Mutta samalla hän myös huomioi, että ihmisillä on tämmöisiä emotionaalisia ja myös tämmöisiin ihmisten keskinäisiin suhteisiin liittyviä tarpeita. Eli vähän tämmöisiä niinku psykologiaan kallellaan olevia jo silloin, vaikka hän ei tietenkään silloin vielä semmoisia termejä käyttänyt.

Ja samalla ei ehkä monelle on tuttu tämmöinen Maslowin kehittämä tarvehierarkia, jonka hän, tai hän ehdotteli tuossa 40-luvulla. Että tää on semmoinen, minkä moni varmaan tunnistaa semmoisesta pyramidirakenteesta, missä on niitä tarpeita hierarkkisessa järjestyksessä. Ja hänellä siellä pohjalla on tämmöiset fysiologiset elämän perusedellytykset, kuten ravinto ja vesi, vähän samoin kuin Platonkin mainitsi.

Mutta sitten hänellä on siinä hierarkian ylemmillä tasoilla on myös tämmöisiä psykologian elementtejä sisältäviä, kuten yhteenkuuluvuus ja itsensä toteuttamisen tarve. Ja hänellä on se ajatus, että nää alemman tason tarpeet pitää ensin tyydyttyä ennen kuin ihminen ikään kuin pääsee sinne ylemmille tasoille, mitkä on sitten myös muita kuin tämmöisiä fysiologisia tarpeita. Mutta tää malli nyt ei oikein ole semmoinen mitä tutkimuksessa kauhean yleisesti käytetä, että tää on enemmänkin tämmöinen popularisoitu malli, joka ei oikein ota huomioon, miten nää tarpeet myöskään limittyy.

Että sitten on erilaisia tämmöisiä pelkästään tai yksinomaan näihin psykologisiin perustarpeisiin kehitettyjä malleja, tässä 1900-luvun lopussa varsinkin kehitetty. Ja varsinkin tämmöiset humanistisen ja positiivisen psykologian liikkeet ovat olleet aivan keskeisessä roolissa tässä.

Ja näistä ehkä mihin tänään sitten pureudutaan ja tämmöinen Edward Decin ja Richard Ryanin esitys 3 psykologisesta perustarpeesta. Ja tää heidän malli löi toden totta läpi tuossa 2000-luvun taitteessa ja siitä on sitten tutkimusta näiden tarpeiden merkityksestä erilaisissa konteksteissa kertynyt aivan valtavia määriä, ja koko ajan se kumuloituu.

Ja tässä heidän näkemyksessään näillä psykologisilla perustarpeilla viitataan 3 käsitteen kokonaisuuteen. Näitä on autonomia, yhteisöllisyys ja kyvykkyys.

Ja tätä kokonaisuutta on kutsuttu leikkisästi myös psykologisten perustarpeiden ABC:ksi, mikä siis tulee näiden englanninkielisistä termeistä autonomy, belongingness, competence. Elikkä se on semmoinen hyvä muistisääntö, miten ainakin itse olen ne aikoinaan oppinut.

Jos pähkinänkuoressa mietitään, mitä nää sitten tarkoittaa nää 3 tarvetta, niin tää autonomia viittaa ihmisen tarpeeseen kokea, että oma toiminta on itse säädeltyä ja omaehtoista. Ja tällöin ihminen tuntee olevansa vapaa tekemään omia valintojaan ja päätöksiään.

Sitten on tää yhteenkuuluvuuden tunne, käytetään myös yhteisöllisyys, vähän yleisemmin käsitteenä. Tää on tarve kokea yhteyttä ja hyväksyntää muiden ihmisten kanssa, ja tällöin ihminen haluaa tuntea olevansa osa ryhmää ja saavansa tukea muilta.

Sitten on tää viimeinen eli kyvykkyys. Siitä käytetään myös pätevyys-termiä Suomessa. Ja tää on ihmisen tarve kokea itse päteväksi ja taitavaksi. Elikkä tällöin ihminen haluaa tuntea onnistuvansa, niin saavuttavansa tavoitteensa, mitä sitten ikinä ihminen tekeekään.

Ja tää Decin ja Ryanin malli on niin sanottu 1 kuudesta, mutta aivan keskeinen semmoinen miniteoria osana heidän laajempaa itsemääräämisteoriaa, mikä on tämmöinen laajempi viitekehys sitten, mihin nää psykologiset perustarpeet sijoittuu.

Ja tää itsemääräämisteoria on pohjimmiltaan motivaatioteoria, joka keskittyy siihen, missä määrin ihmisten käyttäytyminen ja toiminta on itsestään lähtevää. Että tää erottaa toisistaan 2 eri motivaatiotyyppiä. On tämmöinen ulkoinen motivaatio, eli tällöin toiminnan motivaattorina on ulkoiset tekijät, kuten palkkiot, rangaistukset ja ulkoinen paine. Ja voidaan sanoa, että ulkoisesti motivoitunut henkilö suorittaa tehtävän saavuttaakseen jotain ulkopuolista hyötyä.

Sitten taas sisäinen motivaatio on tälle vastaparina, ja tässä toiminnan motivaattorina on itse toiminnasta saatava ilo ja mielenkiinto. Eli sisäisesti motivoitunut henkilö kokee toiminnan itsessään palkitsevana ilman tämmöisiä ulkoisia palkkioita, mitä toi ulkoinen motivaatio sitten kuvaa.

Ja miten nää sitten liittyy tohon, millä nämä psykologiset perustarpeet sitten liittyy näihin eri motivaatiomuotoihin, niin Ryanin ja Decin mukaan nää psykologiset perustarpeet on aivan oleellisia siinä, että miten edistää tätä sisäistä motivaatiota, mikä on tämmöinen toivottava motivaatiomuoto hyvinvoinnin ja oppimisen kannalta.

Että jos mietitään vaikka tota autonomiaa. Tää on yks esimerkki, että silloin kun yksilö kokee toimintansa oleva itse määrättyä, he todennäköisesti osallistuu toimintaan kiinnostuksesta ja nautinnosta, eikä niinkään ulkoisten paineiden tai palkkioiden vuoksi. Eli se ruokkii sitä sisäistä motivaatiota.

Sitten tässä on semmoinen, autonomia on myös semmoisessa tärkeässä roolissa, että miten vaikka ulkoista motivaatiota voidaan internalisoida eli sisäistää, että siitä muuttuu sisäistä motivaatiota pikkuhiljaa.

Eli kun ihminen kokee autonomiaa, niin tällöin todennäköisemmin ihminen omaksuu ulkoiset säännöt ja ohjeet sisäistämällä ne omiin arvomaailmoihinsa. Elikkä tällä tavalla se ulkoinen motivaatio muuttuu enemmän itsestä lähtevän motivaatio suuntaan. Että jos mietitään vaikka luokkahuoneessa, niin opettaja voi antaa jotain ohjeita, että mitä nyt tehdään tai muuta, niin sitten ne jos opettaja selittää, että miksi näin tehdään, niin on isompi todennäköisyys, että lapsi pikkuhiljaa oppii arvostamaan sitä, että miksi näin tehdään. Että vaikka teidän tulee osata tämä matematiikan asia, että te pystytte etenemään opinnoissanne. Niin lapsi pikkuhiljaa alkaa omaksumaan, että on tärkeätä mun itseni kannalta, eikä vaan sen takia että opettaja näin käskee. Että se pikkuhiljaa muuttuu niinku lapselle sitten sitä kautta sisäisen motivaation lähteeksi.

Ja sitten toinen ihan eri kontekstista voidaan sanoa vaikka tupakoinnin tai alkoholin lopettaminen. Niin se voi aluksi olla niin kuin ulkoista motivaatiota, että sulle vaikka puoliso antaa tämmöisen ultimaatumin, että täältä nyt vähennä sitä tupakointia, ja lähtee vähän niin kuin ulkoisesta motivaatiosta. Mutta sitten pikkuhiljaa kun sä alat huomaamaan, että tähän tekee hyvää mulle itsellekin, mä voin paremmin, niin pikkuhiljaa se alkaa ruokkimaan sitä sisäistä motivaatiota, että tää on mun itsenikin takia tärkeätä.

Ja sitten vielä viimeisenä tästä, että tässä itsemääräämisteorialla, näillä psykologisilla perustarpeilla ja motivaatiolla on tämmöinen vastavuoroinen suhde.

Että jos mietitään vaikka, että ihminen on sisäisesti motivoitunut, niin silloin ihmisen luontaisesti on kiinnostavaa tutkia erilaisia kiinnostavia asioita esim. vapaa ajallaan, mikä johtaa luultavasti uusien asioiden oppimiseen eli kyvykkyyteen. Ja sitten samalla kun ihminen toteuttaa itseään, niin hän pystyy olemaan vähän niinku omana itsenään arjessa, mikä sit ruokkii tätä autonomian tunnetta.

Elikkä tää on tämmöinen reciprokaalinen suhde, että psykologiset perustarpeet ennustaa näitä, sisäistä motivaatiota vaikka, mutta sitten kun sä oot sisäisesti motivoitunut, niin siitä lähtee semmoinen niin kuin hyvä kehä pyörimään, että sitten se ennustaa lisää, että sulle voi tulla lisää psykologisia perustarpeita ja niiden täyttymisen kokemuksia.

Ja tässä Ryanin ja Decin teoriassa, niin tää on semmoinen elävä teoria, vaikka tää on tosi vakiintunut, että he kyllä ymmärtää sen, että tähän voi vielä tulla lisää jotain muita tarpeita. Mutta siihen on semmoiset tiukat kriteerit luotu tutkimuskirjallisuudessa, ja vielä ei ainakaan mikään neljäs asia ole näitä läpäissyt. Että ainakin edelleen näitä kolmea nyt pidetään, että ne on riittävän laaja-alaisia kattamaan nämä psykologiset perustarpeet. Että siellä on vaikka semmoista kun merkityksellisyyden kokeminen, yksi asia mitä on ehdotettu silloin tällöin siihen.

00:09:49 Katja Upadyaya

No tässä tuli tosi monta mielenkiintoista seikkaa! Ja toi merkityksellisyyden kokeminen olikin tosi hieno tohon loppuun. Ja varmasti kyllä tosi tärkeä asia, mitä voisi harkita siihen yhdeksi perustarpeeksi, vähän niinku sanoit. Tosi hieno!

Mä itse asiassa kauan sitten, no kauan sitten, joitakin vuosia sitten, tapasin Decin ja Ryanin yhdessä kongressissa, ja he oli just julkaisseet silloin semmoisen tiiliskivikirjan tästä teoriasta. Että se on mahtavaa, kun tää on tavallaan silloin 90-luvulla tavallaan saanut alkunsa ja sitten se koko ajan kehittyy, niinku sä sanoit. Ja sitä kirjoitetaan lisää ja sitten siihen niinku tavallaan tuodaan sitä jatkoa. Ja se oli tosi hienoa.

00:10:34 Olli-Pekka Heinimäki

Niinpä. Joo, ja kyllä tässä voi niinku vähän sotkeutua, varsinkin jos menee tonne itsemääräämisteoriaan kokonaan, että kun tää on siellä niinku yks pieni palanen, vaikka tosi oleellinen. Että sitten jos lähtee sinne vähän niinku seikkailemaan, miten nää kaikki limittyy toisiinsa. Niin voin kuvitella, että siitä on yks jos toinenkin tiiliskivi tehty.

00:10:46 Katja Upadyaya

Joo kyllä, nimenomaan.

No, ja sitten tässä oli tää, aika hieno tää kuvaus, tää ABC tai ABC. Ensi kerralla kun meen ABC huoltoasemalle, varmaan muistan psykologiset perustarpeet. Joo.

No sitten, no tässä oli aika kattava kuvaus näistä perustarpeista ja niiden roolista. Elikkä ne on tärkeitä nimenomaan tän sisäsyntyinen motivaation kannaltako?

00:11:19 Olli-Pekka Heinimäki

No kyllä, tässä heidän teoriassa. Totta kai niitä sitten on laajennettu vähän kaiken näköisille elämän osa alueille, ja välillä vähän tarkastellaan ilmankin tätä sisäistä motivaatiota, mutta tässä klassisessa määritelmässä kyllä.

Että ne on siinä tärkeitä, että ne luo sitä sisäistä motivaatiota, ja samalla sitten kun sä oot sisäisesti motivoitunut niin sitä todennäköisemmin sä oot myös sitten tyytyväinen. Että siinä on semmoinen hyvä vastavuoroinen suhde, että ne edistää. Ja sitä kautta ne edistää sitä hyvinvointia, oppimista ja kaikenlaisia positiivisia asioita.

00:11:52 Katja Upadyaya

No mistä tämmöiset psykologiset perustarpeet sitten tulee? Miten ne oikein syntyy meille, vai onko nää olemassa meillä kaikilla ihmisillä kun me synnytään, vai miten tää tapahtuu?

00:12:01 Olli-Pekka Heinimäki

No toi on hyvä kysymys, ja ehkä Ryan ja Deci on lähtenyt sitä kautta, että ne perustelee, että miksi nää on tärkeitä. Jos ajatellaan niinku sitä kautta, niin heidän näkökulmassa, heillä on semmoinen vähän niin kuin metateoria tähän, että miksi nää on tärkeitä. Niin he ajattelee, että kaikilla eliöillä on pyrkimys kohti kasvua, kukoistusta ja hyvinvointia. Ja sitten nää psykologiset perustarpeet on vähän niin kuin semmoisia ravintoaineita, jotka on olennaisia motivaation, sopeutumisen, hyvinvoinnin ja kasvun kannalta.

Että jos taas nyt kehitetään tähän joku hyvä vertauskuva, niin Deci ja Ryan on käyttänyt itse tämmöistä, että samoin kuin kasvit tarvii valoa, ravintoa, vettä eli hyvät kasvuolosuhteet, ja huolenpitoa myös. Niin samoin nää psykologiset perustarpeet on vähän niin kuin ihmisen keskeisiä ravintoaineita. Että se niinku hyvin ehkä perustelee sitä tärkeyttä tolleen niinku vertauskuvallisesti. Mutta sitten kun nää on myös tärkeitä, niin näillä on sanottu olevan semmoinen valoisa että pimeä puoli. Eli tällä viitataan siihen, että kun psykologisten perustarpeiden täyttyminen johtaa monenlaisiin positiivisiin asioihin. Mutta sitten kun jos näissä koetaan frustraatiota tai turhautumista, niin sitten negatiivisia asioita seuraa.

Ja sitten tässä, että mikä sitten tuottaa näitä positiivisia ja negatiivisia asioita, niinku sä kysyitkin tuossa, että mistä nää nyt niinku kumpuaa oikein.

Niin tässä on myös semmoinen, vähän niin kuin prinsiippi tai perusajatus, että nää on niinku universaaleja. Elikkä silleen niin kuin yleismaailmallisia, että nää olisi relevantteja kaikilla elämän eri osa-alueilla ja kulttuureissa myös.

Ja tässä on esim. semmoisia tutkimuksia, missä on tutkittu monia kulttuureita samaan aikaan samassa tutkimuksessa. Että on ollut osallistujia eli maista, että on ollut osallistujia tämmöisistä yksilökeskeisistä maista tai kulttuureista ja sitten tämmöisistä kollektiivisuuteen perustuvista kulttuureista. Ja sitten on tutkittu miten nää psykologiset perustarpeet täyttyy ja millain ne on yhteydessä vaikka hyvinvointiin.

Niin näissä on saatu aika semmoisia samanlaisia tuloksia, että riippumatta kulttuurista niin nää on tärkeitä. Ja mun mielestä yhdessä tutkimuksessa oli tosi hauska asetelma, että siinä ei pelkästään katsottu sitä linkkiä hyvinvoinnin ja perustarpeiden täyttymisen välillä, vaan he myös tutki sitä, kuinka merkityksellisenä nää ihmiset koki sen, että kuinka paljon ne kaipasi psykologisia perustarpeita. Kuinka paljon ne vaikka kaipaisi autonomiaa? Kuinka paljon kaipasi yhdessäoloa?

Ja huomattiin, että riippumatta siitä kuinka paljon ihmiset kaipasi, niin se ei merkannut sitten siihen, että miten nää kumminkin vaikutti sitten hyvinvointiin. Elikkä tää toi vähän niinku tukea siihen, että nää on universaaleja ja tärkeitä kaikille.

Mutta sitten jos mietitään, että mikä niistä vaikuttaa, että jos ne on universaaleja niin ei voi kumminkaan ajatella, että ne ei ikään kuin ole olemassa tyhjiössä, että ilman että mikään niihin vaikuttaisi.

Ja tässä on ihan keskeistä sitten nää ympäristön tarjoamat mahikset, tuki ja resurssit. Että jos mietitään vaikka yhteenkuuluvuutta, niin tässä on läheiset ja kannustavat ihmissuhteet, mitkä ennustaa yhteenkuuluvuuden tunteen kehittymistä.

Sitten jos mietitään autonomiaa niin tässä ympäristöt, jotka tukee itsenäistä valinnanvapautta eli sitä autonomiaa. Ja sitten jos mietitään vielä kyvykkyyttä, niin tilanteet ja tehtävät joissa yksilö voi kokea onnistumisia ja kehittää taitojaan, niin nää sitten ennustavat kyvykkyyttä.

Että, jos nyt joku esimerkki… Nyt ehkä ajankohtainen esimerkki: eilen loppui noi jääkiekon MM-kisat. Nyt kun käännetään tätä… Ja itsekin urheilutaustaisena ihmisenä ja urheilu kiinnostaa, niin oon myös miettinyt, mikä näitten rooli on näiden perustarpeiden, vaikka nyt jääkiekossa tai joukkueurheilussa.

Niin oon huomannut, että hyvissä joukkueissa, missä itsekin ollut mukana, niin siellä on sitä autonomiaa, että virheistä ei niinku rangaista. Saa yrittää ja saa olla luova. Sun ei tarvi pelätä epäonnistumista. Sulla ei ole liian tiukkoja sääntöjä mitä sä saat tehdä siellä kentällä, vaan sä saat käyttää sitä omaa taitoa ja olla luova. Sitten jos miettii yhteenkuuluvuutta, niin joukkueiden välillä on ihan hirveä ero siinä joukkuehengessä. Että miten niitä hommia tehdään yhdessä ja miten välitetään joukkuekavereista, miten kannustetaan, ja myös millaiset olosuhteet valmentaja luo sille.

Sitten jos miettii kyvykkyyttä, niin kyvykkyyttä vaikka joukkueurheilussa edistää semmoinen, että siellä on joku tietty pelisysteemi, jonka puitteissa on niinku helppo onnistua. Ja sitten joukkueessa on hyvä roolitus, joka tukee niitä pelaajien vahvuuksia. Ja sitten sä saat sitä kautta niitä onnistumisia siinä omassa roolissasi ja vähän niinku sovitettua siihen sun omaan taitotasoon.

Sitten mietin myös semmoista, tuossa luin kirjallisuutta, niin myös tanssijoilla on tutkittu tätä. Jos meillä pysytään urheilupiireissä vielä, niin huomattiin että tanssin aikana heillä oli pienemmät kortisolitasot, kun heidän psykologiset perustarpeet oli täyttyneet. Elikkä tässä on mun mielestä valmentajille vinkkejä ja vapaaehtoisille, jotka työskentelee nuorten ja lasten parissa, että nää on niinku kaikkialla merkityksellisiä, mitä tää niinku universaalisuus periaatekin niin kun antaa ymmärtää.

00:17:23 Katja Upadyaya

Elikkä tässä kuulostaa, että nää psykologiset perustarpeet voi tavallaan esiintyä ja toteutua aika monella eri tavalla? Ja monessa eri kontekstissa?

00:17:31 Olli-Pekka Heinimäki

Näinpä. Näinpä kyllä, todella monessa kontekstissa, että se on niinku just se universaalisuusperiaate.

00:17:37 Katja Upadyaya

Joo. No entä sitten, voiko eri ihmisillä olla eri tasoisia tavallaan psykologisia perustarpeita? Voiko olla, että joku ihminen vaikka haluaa yhteen-, ja tarvitsee ja kaipaa sitä vaikka yhteenkuuluvuutta enemmän kuin joku toinen? Voiko olla, että joku toinen ihminen haluaa vaikka vetäytyä yksinäisyyteen enemmän, tai olla semmoinen tarve, että ei ole niitten muiden kanssa ihan yhtä paljon? Tai voiko niissä olla tavallaan semmoista jonkun näköistä vaihtelua?

00:18:07 Olli-Pekka Heinimäki

Toi on tosi hyvä kysymys ja mä luulen, että toi on semmoinen asia mitä pitäis tutkia lisää. Tossa minkä mä mainitsin, ton yhden tutkimuksen, että sillä ei nähty olevan väliä, että miten sä kaipaat sitä tiettyä perustarvetta, niin sillä ei ollut vaikutusta siihen sun hyvinvointiin. Mutta se ei silti tarkoita, että siinä ei saatu selville sitten just tota juttua, että onko ihmiset kumminkin jollain tavalla erilaisia tarpeita.

Mä mietin, vaikka toi Korona-aika kun siirryttiin etätyöhön, niin mä luulen että siinä ainakin niinku jotkut tuntui nauttivan siitä, että saa olla vähän niinku itsekseen. Tosi paljon autonomiaa ja mitään niinku niin tiukkoja sääntöjä tai valvontaa siellä. Ja kumminkin tiedetään, mitä tutkimuksista tiedetään, että se Korona-ajan, vaikka työn tehokkuus ei nyt kärsinyt kauheasti. Mitä mä oon ainakin ymmärtänyt.

Että mä luulen, että ainakin tämmöinen Korona-aika toimi tämmöisenä vähän luonnollisena testinä. Että kyllä se ainakin antaisi osviittaa, että joillekin se sopii tosi hyvin, että tuli vaikka sitä. Ja sitten vaikka mietitään jotain opiskelijoita, jotka muutti toiselle paikkakunnalle ja sitten tuli Koronasulut. Niin kyllähän moni opiskelija koki, että he jäi ihan yksin ja ei heillä ollut mitään vertaisia siinä. Että siinä ainakin he koki sitä yhteenkuuluvuuden kaipuuta tosi paljon. Kyllä mä luulen, että se on yksilölähtöistä myös tän asian.

00:19:25 Katja Upadyaya

Elikkä tästä vähän niin kun, kuulosta siltä, että me voitaisiin vähän yrittää lisätä semmoista joustavuutta vaikka työpaikoille, opiskeluun. Että ois vähän semmoista, niinku eri muotoja tai että voisi vähän niinku kuunnella enemmän itseänsä, mikä on se mun oma tapa tehdä nämä asiat.

00:19:42 Olli-Pekka Heinimäki

Kyllä, ja tossa varsinkin näistä 3 perustarpeesta toi autonomia on ehkä semmoinen mitä on eniten tutkittu ja se on ehkä se mikä nostetaan yleensä ihan niinku avainasemaan. Et ois just sitä autonomian lisäämistä, sul ois enemmän itsel sanavaltaa, itsemääräämisoikeutta, miten sä haluat tehdä, mikä palvelee sua.

00:20:00 Katja Upadyaya

Joo kyllä, hyvä. No, sä mainitsit tuossa lyhyesti tän turhautumisen käsitteen. Voisitko sä siitä vähän kertoa lisää?

00:20:10 Olli-Pekka Heinimäki

Joo, se turhautuminen. Se on silleen jännää, että aika usein tutkimuksessa ajatellaan, että nää on vähän niinku sama asia, että matala tyytyväisyys tarkoittaa turhautumista. Mutta näin ei ole, että näillä on vähän niinku eri funktio.

Että jos me mennään vaikka taas siihen kasviesimerkkiin, niin matala tyytyväisyys vois olla sitä, että kasvia vähän hoidetaan huonosti. Sitten tietysti se ei ole hyväksi sille kasville, mutta ei se kasvi välttämättä siihen kuole tai muuta. Mutta sitten taas jos mennään turhautumisen käsitettä, niin tää on semmoista aktiivista tarpeiden laiminlyöntiä tai haittaamista. Elikkä jos tätä kasviesimerkkiä käytetään, niin sitten tässä kohtaa ehkä se kasvi laitettais johkin ihmeelliseen kaappiin, ettei se saa valoa, tai laitettais jotain niin kuin, ei annettais vettä, vaan jotain myrkkyä tyyliin sille kasville, että sä aktiivisesti haittaat sitä eliön kasvua ja hyvinvointia. Niin nää on vähän niin kuin 2 eri asiaa.

00:21:18 Katja Upadyaya

Nää on aivan upeita nää kasviesimerkit tässä, ja tosi avartavia. Mulla alkaa heti tässä mielikuvitus laukata ja sitten mä mietin, kun nää psykologiset perustarpeet, ne on universaaleja, ne on eri kulttuureissa esiintyy saman lailla. Mä rupesin heti miettiin, voiks ne esiintyä samanlailla vähän niinku eri lajeilla? Onks ne sillä lailla universaaleja – ei tietenkään liity ehkä tähän meidän alan tutkimukseen.

00:21:46 Olli-Pekka Heinimäki

Hmm… Joo, kyllä mä muistan lukeneeni, että tätä taidetaan olla jopa hyödynnetty jollain kädellisillä, mitkä on silleen suht lähellä ihmisiä geeneiltään. Että kyllähän jollain kädellisillä on tämmöisiä yhteenkuuluvuuden, että he liikkuu laumoissa esimerkiksi. Niin kyllähän sitä voi ajatella, että se on yksi tämmöinen heidän perustarve ehkä sitten.

00:22:09 Katja Upadyaya

Ja tavallaan oikeastaan hirveän monet lajit haluaa olla jollakin lailla laumassa. Ja varmasti myös, että on jonkin tapainen itsenäistyminen siinä kehityksen kulussa. Ja se oppiminen, että sul on kompetenssi vaikka saalistaa ruokaa tai muuta. Tavallaan, että tuntuisi että nää voisi olla silläkin lailla universaaleja.

00:22:27 Olli-Pekka Heinimäki

Niinpä. Ja eläimillä varmaan se korostuu vielä että mitä sä tuot sen porukkaan, että sun pitää vaik osata saalistaa. Ja sit sä saat välittömän palautteen sieltä laumasta, jos sä et osaa, niin se on ehkä sitä kyvykkyyden tunnetta. Mutta tossa, niinku mä sanoin aiemmin, että semmoinen metateoria tähän liittyy, että kaikilla eliöillä on tarve kasvuun ja hyvinvointiin, että tää kaikki lähtee siitä ja nää tarpeet sitten täyttää sitä. Et kyllä mä luulen et se noin on.

00:22:50 Katja Upadyaya

Kyllä. No me tässä vähän keskusteltiin siitä, että tavallaan, että mistä nää tulee nää psykologiset perustarpeet. Osaisitko jotenkin kuvata sitä niitten kehitystä sitten lisää, mitä siellä tapahtuu siellä kehityksessä, miten ne kehittyy?

00:23:15 Olli-Pekka Heinimäki

No aika usein näissä tutkimuksissa mietitään niitä semmoisia ympäristötekijöitä, että millainen edistää tai haittaa. Että jos me mietitään vaikka työympäristöä, niin voidaan ajatella että työympäristössä on vaikka tietynlaisia haasteita ja voimavaroja, jotka koettelee tai edistää työntekijän tunteita näitten perustarpeiden täyttymisestä. Että siinä voi olla kiirettä, heikkoja resursseja, epämieluisia työtehtäviä, että nää voi olla tämmöisiä haasteita. Ja sitten taas voimavaroja siellä työyhteisössä voi olla tämmöinen autonomia, mistä tässä keskusteltiin, että työntekijöille annetaan vaikka sitä autonomiaa. Ja samanlailla se johtajuus, joka luo semmoista hyvää yhteisöllistä ilmapiiriä.

Mutta sitten ei voi kuitenkaan ajatella, että tämmöiset ympäristötekijät, että se olisi ihan kategorisesti ne aina samalla tavalla vaikuttaisi ihmiseen, vaikka kaikkiin työntekijöihin siellä työpaikalla. Että näissä tosiaan ne yksityiset voimavaratekijät näyttelee tärkeetä osaa. Että tiedetään, että ihmisellä voi tietynlaisia suojaavia tekijöitä, kuten korkea resilienssi, joka auttaa ylittämään tämmöisiä haasteita, tai ettei stressi vaikuta niin pahasti.

Ja sitten ettei niistä ole niin samanlaista haittaa sitten, näiden psykologisten perustarpeiden. Että joku voi vaikka nähdä, jos mietitään konkretiaa, joku voi nähdä jonkun haasteen mahdollisuutena, kun toiselle taas tää sama haaste voi on semmoinen uhkaava tekijä.

Ja tässä on myös aika jännää, että jos tämmöiset haasteet vähän niin kuin ylittää ne voimavarat ja psykologiset perustarpeet, että menee vähän niin kuin sen negatiivisen puolelle niiden toteutuminen. Niin on huomattu, että tähän tämmöiseen frustraatioon, mikä liittyy näihin tarpeisiin, niin näissä voi olla semmoisia sivuilmiöitä myös.

Että jos ne perustarpeet ei vaikka täyty, niin ihminen voi alkaa helposti kompensoimaan sitä. Että jos mietitään vaikka, että ihminen reagoi siihen, että hän ei koe itseensä kyvykkääksi työpaikalla työtehtävissään, niin ihminen voi kehittää tämmöisiä kompensointimekanismeja, että kehittää vaikka perfektionistisia piirteitä itselleen. Alkaa tekee ihan hirveästi töitä, että sais kyvykkyyden tunteen.

Että tässä, tää niin kuin korostaa sitä, kuinka tärkeät ne on ne ympäristön mahdollisuudet, tuki, mutta samalla se on vuorovaikutuksia yksilön yksilöllisten tekijöiden kanssa.

00:25:45 Katja Upadyaya

No, me ollaan puhuttu aika monella tavalla näistä psykologisista perustarpeista, ja vähän sivuttu myös niitä tavallaan positiivisia seurauksia. Mut osaisitko sä kuvata vielä vähän lisää, mitä ne on ne seuraukset sitten?

00:25:57 Olli-Pekka Heinimäki

Joo. Tästä on tosiaan paljon tutkimusnäyttöä erilaisissa ympäristöissä, konteksteissa, niin kuin on puhuttu, kun tää on niin laaja aihe. Että jos mietitään vaikka työympäristöä tai oppimista, niin kun nää täyttyy, niin se on todettu johtavan muun muassa parempaan oppimisen ja työpaikkaan kiinnittymiseen. Sitten tämmöiseen lisääntyneeseen työn imuun ja työintoon. Ja sitten yleiseen hyvinvointiin myös, ihan ratkaisevasti. Ja myös mitä aluksi sivuttiin, tämmöiseen korkeimpaan elämän tyytyväisyyteen ja merkityksellisyyteen.

Ja sitten kun näistä perustarpeista on frustraatiota, niin tän on todettu ennustavan matalampia oppimistuloksia. Ja näkyvän lisääntyvänä työuupumuksena ja myös alanvaihtoaikeina työpaikoilla.

Ja jos mietitään perheiden tasolla, mitä nyt ei ole kauheasti sivuttu vielä. Niin on myös semmoista näyttöä, että kun vanhemmat tukee näitä lastensa psykologisia perustarpeita kehityksen aikana, niin tää ennustaa lapsen sitä sisäistä motivaatiota niitten ulkoisten palkkioiden tavoittelun sijaan. Ja sitten taas tulee se positiivinen kierre taas, kun lapsi on sisäisesti motivoitunut.

00:27:07 Katja Upadyaya

Elikkä kuulostaa aika hyvältä positiiviselta kierteeltä.

No entäs sitten, sä oot itse myös tutkinut näitä psykologisia perustarpeita jonkin verran. Voisitko sä kertoa vähän lisää, millaista tutkimusta sinä olet tehnyt?

00:27:21 Olli-Pekka Heinimäki

Kyllä. Joo, mä olen aiemmin tutkinut, mulla on ollut paljon tutkimusta yhdessä oppimisesta pienryhmässä, ja että miten opettaja voisi tukea tämmöistä työskentelymallia.

Ja tässäkin, ei voi olla törmäämättä psykologisiin perustarpeisiin, kun tähän tutkimukseen perehtyy. Että tää on aika hyödyllinen linssi myös, millain tämmöistä oppimista pedagogisena käytäntönä voisi organisoida ja ohjata.

Että jos mietitään vaikka, että minkä takia on tärkeää tarjota mahdollisuuksia tämmöiseen pienryhmätyöskentelyyn koulussa. Niin tällaisethan toimintatavat tarjoaa aika hyvin mahdollisuuksia ja yhteenkuuluvuuden kultivoimiseen, että lapset ja oppilaat, opiskelijat saa tehdä yhdessä, miettiä yhdessä, löytää asioita yhdessä, keksiä ja olla vuorovaikutuksessa. Että jos verrataan vaikka semmoisen vanhakantaiseen näkemykseen opettamisesta, jossa opettaja nähdään tämmöisenä hahmona, joka kaataa tietoa oppilaiden päähän, niin tällainen yhteisöllinen oppiminen korostaa paljon enemmän toimijuutta ja sitä kautta tätä autonomiaa. Ja sitten sitä kautta voi johtaa sellaiseen sisäiseen motivaatioon ja semmoisen innostumiseen siitä oppimisesta.

Ja sit jos mietitään kyvykkyyttä, miten tää liittyy tähän, niin tässä on semmoinen… Yleensä on tällaisia ohjenuoria, annetaan opettajalle, miten tämmöisiä yhteisöllisiä oppimistehtäviä kannattais suunnitella. Niin siellä on aikamoinen konsensus, että niiden tehtävien pitäis olla semmoisia, että ne on sopivan vaikeita, jotta nää oppilaat kykenee selviämään niistä yhdessä, toistensa vahvuuksia ja tietoja hyödyntäen ja yhdistäen. Että se tuo sitä kautta sitä kyvykkyyden tuntemusta näissä tilanteissa.

Ja sitten yhdessä artikkelissa, mikä mulla on nyt arvioitavana tällä hetkellä, niin me tutkittiin luokanopettajaopiskelijoilla, että miten he näkee oman roolinsa tai opettajan roolinsa, kun he on he opettajia tämmöisissä yhteisöllisissä oppimistilanteissa.

Ja tässä kontekstina oli semmoinen, että meillä oli tämmöinen opettajan vuorovaikutuskurssi, jonka alussa ja lopussa me kysyttiin tätä, millaisena he näkee tän opettajan roolin. Ja heillä oli tän kurssin aikana myös opetusharjoittelu harjoittelukoulussa.

Ja näissä vastauksissa me huomattiin, että tämmöinen yhteenkuuluvuuden edistäminen ja sosioemotionaalisen ilmapiirin luominen koettiin vähemmän tärkeäksi kuin oppimisen ja luokan hallintaan liittyvä ohjaus, mikä oli aika mielenkiintoinen löytö meidän mielestä.

Mutta sitten myös tää oppilaiden autonomian tukeminen nousi näissä vastauksissa aika vahvasti esiin.

Ja sitten kun me verrattiin sitä alku- ja loppukyselyn vastauksia siinä kurssin aikana, niin huomattiin, että tämmöiset autonomiaa tukevat roolit, millaisina opettajat siis nähtiin, niin ne korostui siinä opintojakson loppukyselyn vastauksissa verrattuna alkukyselyn vastauksissa.

Eli toisin sanoen moni opiskelija siirtyi tällaisista opettajan hallintaa, kontrollointia ja päätösvaltaa korostavista rooleista tämmöiseen autonomian tukemista korostaviin rooleihin. Että se oli semmoinen positiivinen signaali ehkä meille näiden perustarpeiden näkökulmasta.

Mut sitten me huomattiin, että osa opiskelijoista siirtyi kumminkin, että he lähti vähän semmoista autonomiakäsitteestä, että he näki että opettajan tulis tukee sitä autonomiaa tosi vahvasti, mutta sitten lopussa heillä korostuikin tämmöiset kontrolloivat roolit, että se oli vähän semmoinen vastainen löytö. Ja me pohdittiin, että tää voisi kytkeytyä semmoiseen niin kuin reality check -ilmiöön – Mikähän se sitten olisi suomeksi? – että mikä on todettu aloittelevilla opettajilla. Elikkä tässä ilmiössä on kyse siitä, että kun opettajaopiskelija menee ekoja kertoja vaikka harjoitteluun tai aloittaa työt, niin hänellä voi olla tiettyjä ideaaleja siitä opettamisesta, mitä hän saa opintojen aikana. Että esim. autonomia, että tulisi paljon tarjota autonomiaa oppilaille. Mut sitten nää voi törmätä ikään kuin niihin luokkahuoneen ja opettamiseen realiteetteihin, ettei se olekaan… Että siinä ideaalin ja realiteetin välillä tulee jonkunlainen törmäyskurssi.

Ja tää liittyy myös siihen… Tutkimusnäyttöä on paljon siitä, että autonomian tarjoaminen luokkahuoneessa on tietynlaista semmoista nuoralla kävelyä, ja yksi haastavimmista asioista mitä opettaja voi tehdä. Että tällä viitataan siihen, että liika autonomia voi jättää oppilaat vähän niin kuin pulaan, kun taas liian vähän autonomiaa on haitallista näiden perustarpeiden toteutumisen kannalta. Näissä on aina vähän just kaksi puolta, ja tää liittyy just siihen frustraatioon ja niiden täyttymiseen myös.

00:31:42 Katja Upadyaya

Elikkä pitää vähän etsiä semmoista tasapainoa siellä.

00:31:44 Olli-Pekka Heinimäki

Joo, ja se vaatii opettajalta semmoista tosi… Vähän niin kuin anturit pystyssä koko ajan, ja sensitiivisyyttä, että mitä nää nyt tarjoaa… Ja ehkä nää on just hyvät semmoiset niin kuin silmälasit nää perustarpeet, että vähän niin kuin auttaa hahmottaan, mitä asioita mä nyt katson niiltä, mitä mä tarkkailen siinä.

00:32:01 Katja Upadyaya

Toi onkin hyvä vinkki tuleville opettajille, ja nykyisillekin.

00:32:05 Olli-Pekka Heinimäki

Joo, mutta se vaatii harjoittelua ehkä. Ja on paljon tutkimusta tämmöisistä interventioista, millä pyritään opettajien taitoja kehittämään, että he olisi sensitiivisempiä ja heillä olisi työkaluja, varsinkin tätä autonomiaa tukea, että se on ollut semmoinen tutkimusfokus. Ja niissä on kyllä huomattu, että kun opettaja vähän niin kuin ottaa sen oppilaan perspektiivin. Niin lähdetään niin kuin siitä liikkeelle, niin sitten se alkaa yhtäkkiä opettaja niin kuin sensitiivisesti huomaamaan näitä kaikkia asioita, että miten mä voisin tukea näitä perustarpeita. Ja näillä interventiolla on todettu tosi hyviä tuloksia. Että on huomattu, että opettajat oppii näitä aika nopeasti ja he myös pystyy niin kuin säilyttämään näitä taitoja hyvin. Että ei ole semmoisia, että kun interventio tai tämmöinen tuki siellä loppuu, että sitten myös se lopahtais se taito, vaan tuntuu että ne pysyy yli ajan aika hyvin.

00:32:56 Katja Upadyaya

No toihan kuulostaa tosi lupaavalta. Laitetaan vaan psykologisten perustarpeiden linssit silmille.

00:32:59 Olli-Pekka Heinimäki

Joo, niinpä. Joo, mut ei anneta sitä tiiliskiveä luettavaksi, otetaan joku simppelimpi versio.

00:33:09 Katja Upadyaya

Sivuhuomautuksena, mäkään en hankkinut sitä tiiliskiveä, koska se maksoi joitakin satasia, ja jätin sen sitten sinne hyllyyn.

00:33:15 Olli-Pekka Heinimäki

Ja sitten sun matkalaukku olisi ollut siellä liian painava lentokoneeseen.

00:33:15 Katja Upadyaya

Sekin vielä, kyllä.

No mitä sitten, mitä ajattelet tulevaisuuden tutkimukselta, onko sulla jotain suuntia mihin haluaisit lähteä, tai oletko huomannut, että tässä alan kirjallisuudessa olisi jotain puutteita, mitä meidän pitäisi ehkä vielä tarkastella?

00:33:33 Olli-Pekka Heinimäki

Joo, tällä hetkellä mua kiinnostaa noi perustarpeet, että millaisina ne näyttäytyy opettajilla. Ja mulla on nyt alustavia tuloksia yhdestä tutkimuksesta, jossa katsottiin näitä perustarpeita opettajilla Korona-aikana ja Koronan jälkeen. Elikkä meillä on vähän niin kuin 2 aineistoa siinä.

Ja näistä selvästi erottui ne opettajat, jotka koki näiden perustarpeiden suhteen tyytyväisyyttä ja ne opettajat, joilla oli tyytymättömyyttä. Elikkä me koostettiin näistä semmoisia profiileja, ja nää kaksi sieltä erottuu aika selvästi näissä alustavissa tuloksissa.

Ja tässä on mielenkiintoista, että Korona-aikana oli enemmän tyytymättömyyttä. Ja erityisesti autonomian suhteen tyytymättömyyttä oli niin Korona-aikana kuin Koronan jälkeen. Että tätä olisi kiinnostavaa tutkia lisää, että mistä tää johtuu, koska ajatellaan yleensä että suomalaiset opettajat on aika autonomisia. Kyllä mä ehkä sen ymmärrän, että Korona-aikana tuli kaikki nopeasti, hätäetäopetusta, sun muuta, että sulla ei ollut vaan niin paljon mahiksia vaikuttaa siihen omaan opetukseen. Mutta, että se on yleisesti kumminkin suhteessa noihin muihin tarpeisiin. Siihen että koetaan tyytymättömyyttä, niin se on aika mielenkiintoinen mun mielestä ilmiö.

Ja sitten me tässä tutkimuksessa katsottiin myös millain tämmöiset työn turhakkeet… Elikkä näillä viitataan vaikka siihen keskusteluun, että välillä tulee esiin, että opettajat kokee, että heidän töihin, työnkuvaan koko ajan tulee lisää asioita ja kaikki niistä ei välttämättä ole sitä mihin on kouluttautunut, vaikka että lasten opettaminen. Niin tutkittiin, miten nää sitten ennusti sitä profiiliin kuulumista, oliko sulla tyytyväisyyttä vai tyytymättömyyttä.

Ja sitten me tutkittiin myös alanvaihtoaikeita. Ja sitten kolmantena meillä oli tämmöinen työn merkityksellisenä kokeminen. Ja nää työn turhakkeet ja alanvaihtoaikeet ennusti, että kuuluitko sä turhautuneiden ryhmään. Ja sitten nää työn merkityksellisenä, merkityksellisen työn kokemukset ennusti sitä, että sä kuuluit niihin tyytyväisiin.

Niin tästä nyt, on aloiteltu tätä opettajatutkimusta, ja tätä haluan jatkaa. Vähän miettiä vielä tän jälkeen vielä lisää, että millaisia kaikkia tekijöitä siellä koulussakin voi olla, mitkä sitten ennakoisi näitä suuntia tai trendejä.

Ja jos yleisesti mietitään, mitä tutkimusaukkoja on vielä, tai mitä olisi mielenkiintoista tutkia lisää, niin ylipäänsä opettajien omasta näkökulmasta on vähemmän tutkimusta. Että enemmän on sitä, että miten opettaja voi edistää oppilaiden perustarpeiden täyttymistä. Elikkä tää on silleenkin, tässä riittää kyllä tongittavaa tässä opettajien perustarpeissa.

Ja sitten se on myös yksi pointti, että yleensä näitä perustarpeita on tutkittu vaan yhden perustarpeen kautta, vaikka opettajilla. Mut tarvitaan vaik lisää tietoa, miten nää niin kuin yhdessä, millaisia kombinaatioita nää, vähän niin kuin millain nää dynaamisesti nää kolme eri tarvetta on yhteydessä toisiinsa, ja miten ne ruokkii toisiaan, ja millain ne näyttäytyy sit siinä opettajan arjessa ja hyvinvoinnissa.

Sitten tarvitaan kyllä aika kipeästi tällaisia pitkittäistutkimuksia, myös laadullisia menetelmiä. Että yleensä näitä toteutetaan tosiaan kyselyiden avulla, että miten on erilaisia väittämiä ja millä sitten selvitetään sitä frustraatiota ja tyytyväisyyttä.

Että aika lupaavia tuloksia on tullut tämmöisistä päiväkirjoista, että joka päivä vaikka osallistuja täyttää päiväkirjaa ja sitten siitä tarkastellaan laadullisesti. Siinä nähdään sitä päivittäistä vaihtelua. Ja päästään myös siihen, että nää ei ole välttämättä semmoisia kauhean jäykkiä nää perustarpeet, vaan se voi olla niin kuin joku hyvä teko siellä, vaikka työpaikalla tai kouluympäristössä. Se voi ruokkia sitä ihan niin kuin välittömästi sitä perustarpeiden täyttymistä. Niin tämmöisillä menetelmillä päästään siihen hyvin käsiksi.

Sitten tämmöinen systeeminen näkökulma myös olisi tosi tärkeää. Se on hankala tutkia, tutkimuskohde on tämmöinen systeemisuus. Elikkä tää viittaa siihen, että ei katsota vaan että yksilöitä siellä, miten opettajat voi, miten lapset voi, miten työntekijät voi. Vaan esim. koulussa koittaisi päästä siihen, miten rehtorit, opettajat ja oppilaat, niin miten näiden keskinäinen vuorovaikutus edistää kaikkien näiden toimijoiden psykologisia perustarpeita. Tää ei ole simppeli tutkimusasetelma, mutta tää olisi ihan kyllä tarvittu.

00:38:01 Katja Upadyaya

Joo, tässä tulikin monta tosi, tosi tärkeätä ja hienoa seikkaa.

Ja tosi yllättävää kuulla, että jos se oli se autonomian puute tavallaan, mitä opettajat raportoi Suomessa, koska me, niin kuin sanoit, niin me just nimenomaan ajatellaan päinvastoin, täällä on paljon autonomiaa. Mut sitten mä mietin, että voisiko joku semmoinen asia, kun on esimerkiksi resurssien puute, heijastua siihen, että ei vaan niin kun ole tarpeeksi resursseja, tai on niin paljon niitä haasteita, niin kiire vaikka töissä, niin sulla ei ole vaikka aikaa autonomialle, tai sä et niin kuin saa tehtyä, mitä sä haluaisit tehdä?

00:38:35 Olli-Pekka Heinimäki

Niinpä toi voi liittyy… Toi liittyy siihen just, mitä mä sanoin, että tarvittaisiin kyllä kipeästi just tämmöistä organisatorista tutkimusta, et mitä resursseja siellä koulussa, vaikka opettajilla on. Ja myös tämmöistä niin kuin opettajan nykytyönkuvan, niin kun mitä se oikeastaan on? Onks siin liikaa kaikkea, just niinku sanoit, että onks… Eikö heillä ole vaan sitä autonomian toteutumisen aikaa, että menee vähän niin kuin autopilotilla, tekee vaan sen vähän niin kuin mitä pitää, mitä annetaan. Noudattaa vaan niin kuin oppimateriaaleja, koska ei ole vaan niin kuin jaksamista tai resursseja niin kuin kehittää sitä autonomista otetta.

Ja mitä mä aiemmin puhuin, että siinä voi tulla tämmöistä kompensoivaa käytöstä myös, sitten kun nää perustarpeet, kun niissä on frustraatiota. Niin tää voi olla myös yksi tämmöinen kompensaatio, että menee just sillä vähän niin kuin autopilotilla, eikä lähde niin kuin kehittämään sitä omaa työtään niin kuin sen autonomisuuden kautta, kun ei ole niitä resursseja.

00:39:26 Katja Upadyaya

Joo, tota ehdottomasti tutkitaan jatkossa.

00:39:30 Olli-Pekka Heinimäki

No niin, tehdään niin.

00:39:31 Katja Upadyaya

No, entäs sitten, lopuksi haluaisin vielä kysyä jotain vähän niin kuin käytännön vinkkejä. Mietin sitä, että monet meidän kuuntelijoista on ehkä tulevia tai nykyisiä opettajia, tai kasvattajia jollakin tavalla, itse vanhempana, tai on ehkä kasvatusalan ammattilainen, niin mietin että osaat sä sanoa, että olisiko jotain, miten tän voisi ensinnäkin kiteyttää, mikä on psykologisten perustarpeiden merkitys koko kouluyhteisölle?

Ja toisaalta, miten me voitaisiin tukea näitä eri osapuolten psykologisia perustarpeita?

00:40:06 Olli-Pekka Heinimäki

No tosiaan, koulu on aika, mun mielestä silleen uniikki konteksti monellakin tavalla näille perustarpeille. Ensinnäkin se on niin niin tärkeä, ei pelkästään oppilaille, vaan opettajille, mitä jo keskusteltiin, koska siinä on tämmöinen efekti, että kun opettaja kokee vaikka että hänen perustarpeensa eivät täyty, niin tutkimuksissa on todettu, että se vähän niin kuin  heijastuu hänen opettamiseen, että siihen voi tuo semmoista kontrolloivaa otetta, mikä ei sitten täytä taas näitä lapsien perustarpeita.

Että siellä on tämmöisiä, vähän niin kuin valumaa vähän ylös ja alas, että ne vaikuttaa niin paljon toisiinsa. Rehtorit, opettajat, oppilaat ja kaikki muu koulun, kouluyhteisön henkilökunta. Ja samalla lailla sitten vielä perheet.

Ja sitten jos miettii koulua vielä sillä tavalla, että sekin on nostettu esiin, että jos vaikka opettajan työkuvaa mietitään, niin opettajalla on vähän niin kun… Jos sanotaan täällä tavalla rumasti, että oppilaat on opettajan asiakkaita, nyt tässä niin kuin lainausmerkeissä. Niin verrattuna muihin ammatteihin ja opettajalla on vähän niin kuin niitä perustarpeita, vaikka yhteenkuuluvuutta, niin sinne opettajakollegoihin ja sitten poikkeuksellisesti näihin niin kuin asiakkaisiin. Ihan eri tavalla kuin missään muussa ammattikunnassa. Että sä luot niin poikkeuksellisen merkityksellisiä, läheisiä, pitkäjänteisiä suhteita niiden oppilaiden kanssa.

Tää samalla tuo resursseja sulle, että sulla voi tulla sitä yhteenkuuluvuutta vaikka monesta paikasta. Mutta samalla tää tuo haasteita, että sieltä voi tulla sieltä niin kun ylhäältä ja alhaalta päin niitä resurssivajeita tai haasteita siihen sun toimintaan. Että vaikka rehtorilta tai koulun säädöksistä tai kuntatasolta, ja sitten samalla oppilailta tai oppilaiden vanhemmilta. Että opettajat on aikamoisessa niin kuin ristitulessa tuolla koulussa, voisi näin sanoa.

Mut jos miettii miten sitä voisi edistää, niin kyllä kaikki lähtee just siitä, vähän niin kuin lapsilähtöisyydestä, tai sitten koulussa myös siihen niin kun toisen asemaan itsensä saattamisesta. Lähtee niin kun miettimään sitä kautta muiden tarpeita, mitä ne voisi olla, miten mä voisin edistää niitä?

Eikä se tarvitse olla mitään niin kun hokkuspokkus temppuja, että joku yhteisöllisyyden tai yhteenkuuluvuuden rakentaminen voi lähteä ihan pienistä teoista. Et millainen kulttuuri siellä koulussa on? Miten tervehditään toisia, miten käyttäydytään, millainen käytäntö, ettei ketään jätetä ulkopuolelle jossain leikeissä tai oppimistilanteissa tai sitten koulun ulkopuolellakin. Ne on semmoisia asioita mitä voidaan niin kun päivittäin edistää. Ne ei välttämättä siellä nyt ihan itsestään synny, mutta ei ne välttämättä vaadi sen kummempia kun ihan semmoista perustyötä myös. Mutta se vaatii sitä, että niihin kiinnitetään huomiota.

Sit kun olisi vähän niin kun kodin ja kouluyhteistyö, että se vahvistuisi vielä. Että se ei olisi vaan sitä Wilmaviestintää puolin ja toisin, vaan että lähdettäisi sitä kautta sitä yhteenkuuluvuutta… Että voisi olla enemmän jotain kodin ja koulun tämmöisiä yhteisiä tapahtumia tai ihan mitä vaan, millä sitä lähdettäisiin sitä niin kun yhteenkuuluvuuden kulttuuria vaikka toteuttamaan.

00:43:20 Katja Upadyaya

Tässä oli tosi hienoja ajatuksia. Mulle tuli heti mieleen… Mä joskus vierailin Amerikassa yhdellä ala-asteella, ja siellä aamulla vanhimmat vie autolla lapset kouluun. Siellä on semmoinen, ajetaan semmoisen, vähän niin kun liikenneympyrä siinä koulun pihalla. Niin siellä on kaikki opettajat vastassa aamulla. Poppi soi ja kätellään ja moikkaillaan kaikkia. Ja siitä tulee heti ihana yhteenkuuluvuus vanhemmille, lapsille, opettajille. Rehtorikin on siellä mukana. Koko kouluyhteisö on siinä.

00:43:50 Olli-Pekka Heinimäki

Toi on ihan todella loistava idea. Ja mun mielestä olikohan pari vuotta sitten ainakin, varmaan vieläkin pyörii netissä, semmoinen pätkä jostain amerikkalaisesta opettajasta. Hän oli kehittänyt tämmöisen, niin kun jokaisen oppilaan kanssa, kun ne tuli luokkaan niin hän seisoi siinä ovella, ja kun ne tuli jonossa niin hän kehitti tämmöisen niin kun yksilöllisen kättelytavan. Että siinä oli monimutkaisia niin kun tämmöisiä tapoja, millä käteltiin. Että siinä tehtiin kaikennäköisiä liikkeitä, mutta opettaja muisti ne, ja ne oppilaat oli itse saanut päättää millainen se on. Niin tääkin on sitä niin kun kohtaamista, kohtaamista ja välittämistä. Ja yhteenkuuluvuuden luomista.

Ja sitten samalla tavalla, yksi pointti, mikä jäi sanomatta. Niin tosi tärkeätä, että jokainen oppilas tai kouluyhteisön jäsen, niin hänelle suotaisi ja annettaisi mahdollisuuksia semmoiseen omanlaiseensa osallistumiseen. Että jos me vaikka vaan edistetään tietynlaista toimintaa luokassa tai tietynlaista, että sun täytyy näyttää osaaminen tietyllä tavalla, niin sä ulos suljet sillä tavalla vaikka oppilaalta semmoisen autonomisen tunteen, että mähän osaisin näin tehdä tän ja näyttää sitä osaamistani. Ja samalla sitten se kyvykkyyden tunne siellä laskee. Että kun löydettäisi niitä keinoja, millä kaikki saa osallistua omalla mielekkäällä tavallaan, niin sekin olisi tosi tärkeää näiden tarpeiden edistämisessä.

00:45:09 Katja Upadyaya

Nää oli tosi hienoja asioita, ja luulen että näihin sanoihin on hyvä lopettaa. Kiitos todella paljon Olli-Pekka Heinimäki, kun olit täällä vieraana.

00:45:18 Olli-Pekka Heinimäki

Kiitos itsellesi.

00:45:19 Katja Upadyaya

Ja kaikille muille kuuntelijoille, palaillaan taas pian uusissa mielenkiintoisissa aiheissa. Hei hei!