Kasvatuspsykologiaa kaikille! -podcast, jakso #1

Sosioemotionaaliset taidot ja kulttuurien kohtaaminen luokkahuoneessa

Vieraana luokanopettaja Johanna Lehtinen, haastattelijana PsT Katja Upadyaya.

Tekstivastine

(musiikkia)

Katja Upadyaya

Tervetuloa kuuntelemaan Kasvatuspsykologia kaikille -podcastia. Minun nimeni on Katja Upadyaya ja tänään meillä on aiheena sosioemotionaaliset taidot ja kulttuurien kohtaaminen luokkahuoneessa. Kiinnostus oppilaiden sosioemotionaalisia taitoja kohtaan on kasvanut viime vuosina, ja niihin liittyvä kansainvälinen tutkimus on myös lisääntynyt paljon. Sosioemotionaalisia taitoja voidaan määritellä eri tavoin ja tarkastella eri viitekehyksistä käsin, kuten esimerkiksi OECD:n viiden ydinalueen mallin tai Casel-mallin mukaan. Mutta suomessa kasvatuspsykologian alalla ja koulutuksessa puhutaan usein tunne- ja vuorovaikutustaidoista, joiden edistäminen on mainittu myös tärkeänä osana Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteita.

Vieraanamme meillä tänään on Johanna Lehtinen, joka on ansioitunut luokanopettaja Helsingistä. Johanna Lehtinen on tullut kuuluisaksi muun muassa innostaessaan eri taustoista tulevia alakoulun oppilaita lukemaan valtavia määriä kirjoja – jopa tuhansia kirjoja usean vuoden ajan. Tämän lisäksi Johanna on ollut aktiivinen draamaopetuksen saralla ja yhdessä kollegansa kanssa kehittänyt tunne- ja vuorovaikutustaitoja tukevia tunteja oppilailleen. Tänään Johanna kertoo meille kokemuksestaan lisää. Tervetuloa Kasvatuspsykologia kaikille -podcastiin, Johanna!

Johanna Lehtinen

Hei!

Katja

Hei! No, kuten tässä aluksi mainitsin, kiinnostus sosioekonomisia taitoja tai tunne- ja vuorovaikutustaitoja kohtaan on lisääntynyt viime aikoina. Mitä sinun mielestäsi ovat tunne- ja vuorovaikutustaidot?

Johanna

No, siitä on aika kauan aikaa, kun mä oon ite joitain teorioita viimeksi lukenut. Mä olen valmistunut kaksituhattaseitsemän luokanopettajaksi ja toki oon jotain muutakin sen jälkeen opiskellut. Mut jos mä ihan sillain maalaisjärjellä sanon, niin mä sanon, että mun mielestä kysymys on kohtaamisen taidoista – että kuinka sä kohtaat itseäs ja kuinka sä kohtaat muita. Mä määrittelisin ne tänä päivänä näin. Tää on ihan ihan puhtaasti oma määritelmä.

Katja

Ja millaisissa tilanteissa sitten nää taidot sun mielestä erityisesti tulee esiin siellä luokkahuoneessa?

Johanna

No silloin kun tunnelma kiristyy, elikkä jos jollain sattuu oleen huono päivä. Oli kysymys sitten aikuisesta tai lapsesta tai oppilaasta tässä yhteydessä, mutta ehkä semmoisissa tilanteissa. Ja sitten semmoisissa, tietysti kun ollaan ryhmässä, niin meitä on siellä monta erilaista ja ehkä se keskinäinen erilaisuus varmasti niitä koettelee. Sitten ehkä kärsivällisyyttä koetellaan myös, jos on isompi ryhmä ja erilaiset tilanteet mitä päivän aikana tulee, joita ei välttämättä itsekään pysty ennakoimaan, vaikka kuinka hyvin kaiken suunnittelisin, niin niissä tilanteissa ehkä sitten myös. Molemmissa, sekä aikuisen että oppilaan roolissa, niin siellä joutuu tunne- ja vuorovaikutustaidot koetukselle.

Katja

Kyllä. No, tunne- ja vuorovaikutustaidot on tosissaan mainittu myös POPS:ssa ja OPS:ssa. Mitä sä ajattelet, minkä takia ne sinun mielestä on sitten tärkeitä?

Johanna

No, mä oon itse sanonut aina, että lukutaidon lisäksi ne on sitten toiseksi tai ensimmäiseksi tärkeimmät taidot siksi, että ne on semmoisia taitoja, mitä mun mielestä me koko elämä opetellaan – myös me aikuiset. Ja ne on niitä taitoja, mitä me tarvitaan just siinä kohtaamisessa, toinen toistemme kohtaamisessa ja ymmärtämisessä.

Katja

Kyllä. No sitten kun sä opettajana kohtaat monenlaisia tilanteita siellä luokkahuoneessa, niin kuin vähän tässä äsken mainitsitkin, niin tuleeko sulla semmoisia tilanteita missä sä joudut sitten ehkä tukemaan niitä lapsia tämmöisten tunne- ja vuorovaikutustaitojen suhteen tai vähän pukkaamaan niitä, että voisitko tehdä tän vähän eri lailla tai tää voisi auttaa sua? Tuleeko siellä semmoisia arjen hetkiä? Voisitko kertoa jotain esimerkkejä?

Johanna

No esimerkiksi, jos joltain menee hermot jossain, vaikka jalkapallopelin tiimellyksessä esimerkiksi, niin sitten, miten sen jälkeen toimitaan, mitä sen jälkeen tehdään ja ehkä siinä voi aikuisena yrittää sanoittaa sitä, että mitä kannattaa ja mitä ei kannata tehdä ja rauhoitella tai muistutella, että muistatko, miten ollaan harjoiteltu rauhoittumista esimerkiksi tai näin. Tää nyt tällä lailla ensimmäinen esimerkki.

Tai sitten jos on joku toisenlainen tilanne, vaikka joku kiusaamistilanne tai joku sellainen, missä selvitellään asioita. Niin sitten myös siinä, että yrittää johdatella sitä keskustelua siihen suuntaan, että siinä saatais ainakin jonkin sortin rauha aikaiseksi.

Katja

Niin miten just tämmöisessä vaikka vaikeassa tilanteessa tai kiusaamistilanteissa, jos siinä on vaikka useampi oppilas läsnä, niin miten siellä pystyisi tukemaan heidän näitä tunne- ja vuorovaikutustaitoja niin kun yhtä lailla?

Johanna

No ensinnäkin, sitä mun mielestä ei kannata selvittää ennen kun kaikki on semmoisessa kunnossa tai sen verran rauhoittunut, että ne pystyy selvittämään sitä asiaa. Sit mun mielestä tärkeintä on, että jokainen saa puhua. Jokainen saa kertoa, jokainen tulee kuulluksi, jokaisen näkökulma siitä asiasta. Ja sitten ehkä sen jälkeen keskustelemalla se. Mut se jokaisen kuulluksi tuleminen on mun mielestä siinä se kaikista tärkein asia alkuun.

Katja

No entäs, huomaatko sä sitten siellä luokkahuoneessa tai tilanteissa, että onko siellä jotain eroja oppilaiden kesken, millaisia taitoja, tai näitä vuorovaikutustaitoja heillä siellä on, vai onko ne sitten enemmän semmoisia tilannekohtaisia, vai?

Johanna

No sekä että, mutta kyllä. Ja totta kai mä ajattelen, että ihan kaikilla meillä ihmisillä on erilaisia tunne- ja vuorovaikutustaitoja – ihan itselläkin – ja niissä myös aina alati hiottavaa, että se semmoinen, se riippuu mun mielestä niin tilanteesta. Mutta toki mä tiedostan, pystyn ennakoimaan, vaikka omista oppilaista, jotka parhaiten tunnen, niin pystyn ennakoimaan, että tässä tilanteessa toista saattaa harmittaa. Tai mä näen jo naamasta kun oppilas tulee välitunnilla, että miten jalkapallopelissä kävi, tai näin, että on semmoisia. Ja joistakin lapsista on helpompi niitä tietenkin havainnoida, varsinkin jos he tuovat niitä omia tunteitaan vahvemmin itse esille, mutta sitten toki on niitä oppilaita, jotka saattaa olla sitten rauhallisempia ja hiljaisempia ja niistä ehkä sitten on ainakin itselle ehkä haastavampi huomata niitä asioita, mutta toki pyrin niitäkin tuntosarvillani tarkkailemaan.

Katja

Elikkä siinä opettajan tulee olla aika herkkänä, jotenkin myös niinku tällä saralla siinä tilanteessa.

Johanna

Kyllä, ja sitten sekin, että kun tietysti he näkee varmasti jo minusta saman tien, että mitkä mun fiilikset on niin, kyl toki kun me pitkään yhdessä päiviä vietetään ja jos varsinkin samaa luokkaa useamman vuoden opettaa, niin kyllä siinä se oppilaan tuntemus kasvaa valtavasti ja uskallan väittää, että aika nopeasti pystyn skannaamaan, jos olen useamman vuoden oppilaita opettanut, että missä mennään.

Katja

Elikkä sitten, Suomessa just erityisesti puhutaan tästä oppilaantuntemuksesta, niin onko se sun mielestä semmoinen asia, joka voi auttaa sitten tukemaan just näitä tunne- ja vuorovaikutustaitoja.

Johanna

No itse ainakin. Joo, ainakin omalta kohdaltani voi sanoa, että… Ja mä tykkään siitä, että opetan useamman vuoden, tai olen tykännyt siitä, että olen saanut opettaa useamman vuoden samaa porukkaa ja samoja oppilaita, niin kyllä se oppilaan tuntemus, uskallan väittää, että kehittyy ihan eri tavalla. Toki heilläkin myös opettajan tuntemus – että puolin ja toisin. Mutta se, että se semmoinen, itselle se on ollut tärkeä asia omassa työssä.

Katja

Onko se kovin pitkä prosessi tai voiko sitä edes arvioida, että miten kun se oppilaantuntemus kehittyy, niin kestääkö se, kuin kauan sust menee, että sust alkaa tuntua siltä, että, hei, että nyt mä ehkä tavallaan tunnen nää oppilaat aika hyvin?

Johanna

Toi on tosi yksilöllistä. Kun jos johonkin oppilaaseen sä voit tutustua välitunnin aikana, tai siis tavallaan opit. Mutta että se on… Totta kai varmasti parin vuoden jälkeen, mä uskallan väittää, että nyt jonkinnäköinen oppilaantuntemus tulisi olla – tai että en sano, että tulisi olla, mutta on varmasti jo syntynyt, varmasti jo ensimmäisen viikon aikana on syntynyt jo semmoinen pintaraapaisu. Mutta se vähän riippuu, siitä että kuinka iso luokka sulla on, kuinka paljon sulla on aikaa käytettävissä per oppilas – että jos sulla on iso luokka, niin sitten totta kai se vie myös enemmän aikaa. Että pienemmässä ryhmässä on tietenkin helpompi tutustua. Ja sitten niin kuin mä sanoin, että eri oppilaat antaa itsestään sellaisia vihjeitä eri tavoin, ja sitten toiset ehkä vähän enemmän materiaalia tarjoavat päivän aikana, toiset vähemmän, ja sitten sillä tavalla myös.

Katja

No miten sitten, tässä aikaisemmin mainitsit vähän näitä niin kuin hiljaisempia oppilaita, ja oppilaitahan on monenlaisia niin kuin me kaikki ollaan vähän erilaisia, niin myös oppilaatkin voi olla osa hiljaisempia, niin miten heidän, jos sä huomaat, että heillä saattaa olla jotain vaikka petrattavaa näissä tunne- ja vuorovaikutustaidoissa, niin miten heitä pystyy sitten tukemaan? Onko sulla jotain ajatuksia siitä?

Johanna

No mun mielestä, mä lähden siitä, että jokainen saa olla just sellainen kun on, että en pyri siellä luokkahuoneessa tai muutenkaan ketään muuttamaan. Mutta ehkä sellai yritän rohkaista semmoiseen, vaikka äänenkäyttöön, tai semmoiseen, että olisi tärkeätä että sanot asioita niin, että kaikki kuulee ne, tai sitten ehkä semmoisilla ihan konkreettisilla toimenpiteillä. Ja tarjoan myös erilaisia vastausvaihtoehtoja, että en oleta, että aina viitataan, että saa vastata piirtämällä tai kirjoittamalla. Toki sitten taitojen karttuessa, että ihan siinä ekalla luokalla vielä kaikki ei kirjoittamalla voi omia asioitaan ilmaista. Mutta että pyrin tarjoamaan semmoisia niin kuin, että en aina vaan viittaamalla tiedustele asioita tai kysele, että eri tavoilla. Ja sitten pyrin siihen, että jokainen tulisi kuulluksi.

Katja

Kyllä, kyllä. No entä sitten, huomaatko sit niissä omissa oppilaissa, huomaatko sä niissä semmoista kehitystä, että hei, nyt musta tuntuu, että täällä oppilaalla on just nää tunne- ja vuorovaikutustaidot kehittynytkin sitten vaikka edellisestä vuodesta?

Johanna

Kyllä, joo kyllä. Ja siis itse asiassa varsinkin, jos kuusikin vuotta saa sitä samaa porukkaa opettaa, niin muutokset voi olla valtavia. Että sitten kun esimerkiksi toiset on saattanut – tää riippuu myös missä vaiheessa vuotta lapsi on syntynyt, että varsinkin silloin kun koulu alkaa, jos lapsi on syntynyt vaikka joulukuun lopulla, niin hän tulee aika tietyssä mielessä pienenä verrattuna siihen, joka on syntynyt tammikuun alussa, niin sinne kouluun. Niin siinä ne erot on tosi suuria. Tai ainakin itestä ainakin on siltä aikaisemmin tuntunut, tai aikaisemmin kokemuksien perusteella. Ja kyllähän se on hieno huomata, että joku taito vaikka mitä on harjoiteltu ekalla luokalla tietoisesti viikoittain, tai se on ollut tavoitteena, niin sitten sitä ei tarvitse enää ottaa tavoitteeksi vaikka kolmannella. Mehän näissä oppimiskeskusteluissahan määritellään semmoisia henkilökohtaisia tavoitteita esim. oppilaille, ja mietitään myös paljon niitä omia vahvuuksia ja muita semmoisia, niin sitten tavallaan se on hauska huomata, että sitten… Vai oliko nyt niitten virallinen nimi arviointikeskustelu – mutta joka tapauksessa, niin tässä yhteydessä, niin sitten on hauska huomata, että ne tavoitteet on… Ja joillakin voi olla, että on se sama tavoite kaikki kuus vuotta. Mutta joillakin ne myös muuttuu.

Katja

Kyllä, kyllä. Elikkä just tää olikin seuraava kysymys, että tuleeko näistä puhuttua myös sen lapsen tai oppilaan itsensä kanssa?

Johanna

Kyllä, kyllä.

Katja

Ja hekin on varmaan aika iloisia näistä muutoksista?

Johanna

On, on. Ja sitten me myös keskustellaan niistä mun luokassa myös yhteisesti ääneen, että saatetaan miettiä esimerkiksi, että mikä olisi vaikka Katjan vahvuus tai mikä olisi Johannan vahvuus, että tavallaan oppilaat saa myös itse sanottaa, mutta myös kertoa toisille ja antaa palautetta, että mitkä on semmoisia asioita mitkä sujuu sulta hyvin.

Katja

Joo. No entäs sitten, ajatteletko sä, että pitäisikö kaikilla olla vähän niin kuin samanlaiset tunne- ja vuorovaikutustaidot, tai voiko siellä olla vähän jotain eroavaisuuksia, tai kompensoiko ne toinen toisiansa, tai mitä sä ajattelet?

Johanna

Toi on tosi vaikea kysymys. Mutta ehkä niin, että tietysti, me ollaan kaikki erilaisia jo lähtökohtaisesti, että ehkä tietysti toivottavaa olisi, että kaikilla olisi sellaiset tunne- ja vuorovaikutustaidot, että ne ei loukkaisi ketään. Mutta siltikin, sitä saattaa, vaikka mitä tekisit, niin voi olla, että vaikka kuinka yrittäisi millä tahansa hyvällä sanoa jotain, niin siitä huolimatta joku siitä saattaa loukkaantua. Niin, että nää oon tosi hankalia. Siis sillain, että jotakin saattaa loukata se äänensävy, jotakin se sisältö, jotakin se ajankohta, joku miten sä sanot, missä tilanteessa, keiden kaikkien kuullen, että nää on niinku siis semmoisia myös äärimmäisen vaikeita taitoja, niissä aina onnistua, että tavallaan että. Mutta että kyllä mä koen, että ne on tärkeitä taitoja koulussa, äärimmäisen tärkeätä taitoja, ja äärimmäisen tärkeitä taitoja tulevaisuudessa. Mutta en mä voi sanoa, että jokaisella ne, tai mä en ainakaan opettajana pyri siihen, että jokaisella ois samanlaiset. Mut että tavallaan ainakin niiden omien vahvuuksien, se ois must tärkeetä, että jokainen löytäisi niissä omissa tunne- ja vuorovaikutustaidoissa omia vahvuuksia, ja sitten ehkä niitä, että missä voisi tsempata.

Katja

Kyllä, kyllä, hyvä.

Joo, no sitten siirrytään vähän seuraavaan aiheeseen. Oikeastaan siihen, että sä oot itse myös kehittänyt tämmöisiä tunne- ja vuorovaikutustunteja teidän koulussa sun kollegan kanssa. Voisitko vähän kertoa siitä lisää? Missä tämmöinen idea sai alkunsa?

Johanna

No tästä menee krediitit Kadri-Annalle. Eli Kadri-Anna Raunio aikoinaan huomasi, että meillä istuu samat sankarit jälki-istunnoissa. Meillä oli semmoiset keskitetyt jälki-istunnot ja hän huomasi, että rangaistuskirjasta, että näiltä puuttuu taitoja, joita ne tulee tänne viikottain istumaan niistä taitojen puutteesta sinne jälki istuntoon. Ja hän sitten kehitti tämmöiset taito-, muistaakseni taitotunnit, vai mitkähän… Nyt mä en muista enää virallisia nimiä, mutta… Taitoryhmä, taitoryhmä oli silloin aluksi, joo. Ja sitten vähän ehkä siinä vuosien saatossa se idea lähti väärään suuntaan meidän kohdassa ja sitten me uudelleen brändättiin ne timanttitunneiksi.

Mutta niissä on ideana se, että niissä kokoonnutaan ryhmässä, ja meillä jokaisella on tavoite, eli sekä vetäjillä että oppilailla. Tänään just viimeksi olen ollut timanttitunnilla, huomenna aamulla taas odottaa. Ja siellä sitten yleensä siis… En ota sinne semmoisia oppilaita, joita itse arvioin. Eli tavallaan ne ei ole mun omia oppilaita, eikä sitten mitään, jos mä opetan vaikka musiikkia tai jotain muuta jollekin. Niin en ole arviointivastuussa näistä, vaan että saan itsekin olla siellä tavallaan myös niin kun… Että en tavallaan ole näiden lasten, sillain tietyssä mielessä, en ole heidän opettajansa.

Ja sitten mulla on siinä työpari, eli nyt meillä on 2 eri ryhmää. Toisessa mulla on työparina erityisopettaja ja sitten toisessa mulla on koulupsykologi ja kouluvalmentaja. Mutta siis on ollut myös ihan luokanopettaja. Mut, että idea on siinä se, että on työpari.

Ja sitten meillä on siellä 6–8 oppilaan ryhmä, jossa sit jokainen on harjoittelemassa jotain taitoa ja tavoitetta. Ja siinä sitten luokanopettajat auttaa siinä sen… Sinne tehdään semmoinen hakemus, mutta sitten myös luokanopettaja auttaa siinä viikoittaisen tavoitteen määrittelyssä. Ja sitten me siitä siellä aina keskustellaan, että miten on mennyt ja ollaan saatu siltä opettajalta se palaute siitä. Se varsinkin auttaa tosi paljon siinä. Ja sit me yleensä aina pyydetään jotain semmoista positiivista palautetta myös tai jotain, että missä on kyseinen sankari onnistunut viikon aikana.

Ja sitten me tehdään siellä erilaisia toiminnallisia harjoituksia, mutta olen nyt viime aikoina huomannut, että luemme myös paljon kirjoja – sattuneesta syystä – ja koska koen, että mun mielestä kirjat on yksi maailman paras väline tunne- ja vuorovaikutustaitojen opettamiseen. Emme lue koko tuntia kirjaa, mutta osan tunnista. Ja siinä myös osalle äärimmäisen tärkeitä taitoja, kuten keskittymistä ja kuuntelemista harjoitellaan.

Ja mä oon tehnyt itse aikoinaan osana mun terveystiedon aineopintoja sinne semmoisen oppaan. Mut se opas on vähän sillain hassusti, kun me yritämme aina räätälöidä niitten mitä tavoitteita siellä on, niin sen mukaan niitä sisältöjä. Että ei ole aina jotain tiettyä teemaa sillä tunnilla, vaan että välillä se on semmoista sillisalaattia.

Esimerkiksi sellainen konkreettinen suosittu harjoitus on… Käytän paljon draamaa työvälineenä, koska sitäkin olen opiskellut, ja koen et oppilaiden on helppo siihen aina lähteä mukaan. Niin meillä on ne semmoiset käsinuket, varsinkin kun meillä on ollut tämmöisiä pienempiä ryhmiä, missä sitten esimerkiksi saa antaa hyviä ja huonoja neuvoja. Meillä on semmoiset kettu ja koira. Ja esimerkiksi yleensä ne ongelmat on semmoisia, joita pulmia niillä oppilaillakin on. Mutta he eivät ehkä itse siinä hetkessä sitä oivalla, että kuinka esimerkiksi sillä ketulla saattaa olla sellainen ongelma… Tai sillä, joka ikään kuin esittää sen kysymyksen. Yleensä minä aloitan sen, että minä kerron jonkun mukamas pulman. Ja sitten mulla on vaikka sellainen pulma, että mun on tosi vaikea olla hiljaa siellä tunneilla, että miten te neuvoisitte mua. Ja sitten ne lähtee tosi helposti siihen ne oppilaat mukaan.

Ja sittenhän se on tietenkin tosi hauskaa, kun mäkin annan vaikka jonkun huonon neuvon niinku opettajan roolista, että jompi kumpi vetäjistä… Ja että saa antaa hyvän neuvon tai huonon neuvon. Ja joskus sit vain hyviä neuvoja ja näin. Mutta sitten ne itse haluaa kanssa myös ehdottaa. Ja sitten yleensä ne ehdottaa jotain sellaista, mikä ehkä saattaa olla myös semmoinen mihin ne oikeasti tarvitsee neuvoja.

Mutta että ne on ollut tosi… Esimerkiksi tällai ihan yksinkertainen, hyvin helppo, harjoitus ja niinku näin, että mitä ollaan paljon siellä tehty. Ja ollaan tehty kehukujia ja kaikkia semmoisia. Mutta toiminnallisia, että pitkään aikaan ei olla mitään kirjoitettu ainakaan.

Katja

Noi kuulostaa tosi kivoilta tunneilta.

Johanna

No, itse asiassa ne on kyllä ollut aika suosittuja. Ja sitten se, että kyllä mä itsekin tykkään niitä vetää. Sitten me yleensä lopuksi aina pelataan jotain. Esim. Dobble on ollut hyvin suosittu. Koska myös mä koen, että tällaisissa peleissä, niin se pettymysten sietokyky, on monelle aika hankalaa, ja sitten siinä turvallisessa ympäristössä voi hävitä tai voittaa. Ja sitten…

Eikä sieltä koskaan lähtenyt – tai mä en ole ainakaan kokenut, että siellä on. Nehän ei toki nää oppilaat tule sen jälkeen mun tunnille, mutta se, että ei ole lähtenyt mitkään riidat mukana sieltä.

Että paljon semmoisia, tavallaan hyvin yksinkertaisia asioita ja semmoisia. Mutta että mun mielestä siinä just kantavana voimana on ne tavoitteet ja sitten niistä muistutetaan. Ja sitten pyritään siihen hyvään ja myös niiden omien vahvuuksien löytämiseen kaikista haasteista huolimatta. Toki edellytyksenä tämmöisellä timanttitunneille osallistumiselle on se, että oppilas kykenee osallistumaan semmoiseen ryhmätyöskentelyyn, että tavallaan sitten jos ei…

Mutta oon kokenut ne kyllä… Mä en itse asiassa tiedä paljon mä sanon pieleen, jos mä sanon, että yli 10 vuotta mä oon niitä ehkä jo vetänyt. Mä en muista nyt ite ihan tarkalleen, että koska… Koska muistan, että koulu oli remontissa ja silloin ainakin siellä tilassa missä oli, mutta että siitä on jo varmaan yli 10 vuotta aikaa. Että näin, useamman vuoden.

Katja

Ja sä mainitsit tässä aikaisemmin myös, että sun mielestä kirjat on siellä hyvä esimerkki. Voitko sä kertoa vähän lisää? Miksi kirjojen kautta pystyy opettaa näitä taitoja?

Johanna

No ensinnäkin kirjoissa, varsinkin jos ne on kuvakirjoja, niin niissä on ihan mahtava visuaalinen tuki. Ja meidän koulussa suurin osa oppilaistahan on oppilaita, joilla suomi ei ole äidinkielenä. Niin käytetään, ja mun mielestä siihenkin nähden on järkevä käyttää. Plus, olen oivaltanut sen, että esimerkiksi jos puhutaan vaikka tunteista, niin on tosi tärkeätä, että on myös se kuvatuki näistä tunteista tarjolla siihen myös, että koska niidenkin määritteleminen voi olla tosi vaikeata jollekin oppilaille, tai ymmärtäminen. Ne on niin abstrakteja käsitteitä heidän maailmassaan. Ja sitten niissä on mun mielestä valmiiksi… Esimerkiksi Molli-kirjat on aivan loistavia. Ja yksi henkilökohtainen suosikkikirja niin Gorilla, mikä kertoo tämmöisestä kiusaamisesta, on musta todella koskettava, vaikka se on ehkä päiväkoti-ikäisille tarkoitettu. Mutta ihan näin aikuistakin koskettaa siinä, miten Eino mene palasiksi kirjaimellisesti aina erilaisista tunteista. Ja että niissä on mun mielestä, niissä kirjoissa on paljon, tai mä koen, että kun niissä jo lähtökohtaisesti on ne palaset kohdallaan, eli se on aina yleensä joku opetus. Tai joku semmoinen asia mitä tänään esimerkiksi luettiin, kirja semmoisesta Mirasta, joka meni hyvin pieneksi, kun häntä ei kukaan huomannut. Ja sitten kun se sai ystävän, niin sitten siitä tulikin ihan samankokoinen kuin kaikki muut. Ja sitten, että ne kirjat hyvin havainnollistaa mun mielestä niitä asioita. Ja varsinkin tässä korostaisin kuvakirjoja, että mun mielestä nimenomaan just kuvakirjat.

Katja

Joo. Ja kun sä oot pitkään pitänyt näitä timanttitunteja, niin huomaat sä et sitten niissä oppilaissa tapahtuu edistystä, ne oikeasti auttaa?

Johanna

Kyllä. Kyllä, ja sitten, no, tietysti kaikille oppilaille ei välttämättä samanlaista. Tietysti mä oon saanut myös opettajilta palautetta, mutta mulla on semmoisia oppilaita, jotka ihan vapaaehtoisesti, vaikka heidän opettaja ei heitä sinne ilmoittanut enää, mutta he itse halusivat, koska heillä ei ollut silloin vielä koulua, halusivat tulla sinne. Ja kyllä, varsinkin sen, joka ehkä eniten siellä kävi, niin hänen kohdallaan mä ehkä suurimman muutoksen olen havainnut. Ja toki monen muunkin.

Ja sitten mä koen, että jokainen niistä hyötyisi. Ihan kuka tahansa lapsi, että mä en koe, että ne on semmoisia, että nyt nää ei ole meillä mitään niin kuin jälki-istuntoja, ja nää ei ole mitään rangaistuksia, vaan päinvastoin, että mä ainakin itse lähden siitä, että mullakin on joka kerta joku tavoite. Ja välillä mä en ole todellakaan onnistunut siinä mun tavoitteessa, ja kerron sen ihan ääneen. Ja sitten välillä mä olen onnistunut. Mutta mä koen, että kuka tahansa hyötyisi siitä. Ja sitten mä koen, että ne hyötyy jo siitä, että ne saa olla pienemmässä ryhmässä, ja että ne saa aikuisilta huomiota. Ja meillä on aikaa kuunnella niitä, meillä on aikaa tehdä niiden kanssa juttuja. Ja meillä on sellainen tosi hyvä, siinä muodostuu semmoinen, kun me kokoonnutaan yleensä joku 6 kertaa, niin semmoinen niin kuin ryhmähenkikin.

että siitä tulee että ne saa sen. Plus, että jos niillä on se, esimerkiksi osalla saattaa olla just jotain vaikeuksia olla vaikka oppitunnilla asiallisesti. Niin ne onnistuu sillä, siinä hetkessä. Ne saa sen hyvän onnistumisen kokemuksen.

Ja monet huoltajatkin on toivonut, että lapsi pääsisi uudelleenkin niille tunneille ja huoltajilta on monesti tullut… Tiedän esimerkiksi erään huoltajan, jonka yksi lapsi kävi jo ajat sitten timanttitunneilla. Niin hän itse ilmoitti sitten muita lapsia sinne. Hän halusi, että tulee, ja itse huolehti, että lapset tulivat myös sinne timanttitunneille. Että hän itse koki sen huoltajana tärkeäksi.

Ja me laitetaan siitä aina sitten Wilmaan ”hyvä”-merkintä, ja kirjoitetaan Wilmaan se tavoite, niin sitten myös opettaja ja huoltaja näkee sen. Että se on kanssa sellainen niin kuin… Koen, että sekin näin toimii.

Katja

Kyllä, kyllä, hyvä. No tossa äsken vielä vähän mainitsit, että teidän koulussa on oppilaita paljon tai paljon oppilaita monista eri kulttuureista. Ja sä oot itse kanssa opettanut usean vuoden ajan monikulttuurista luokkaa, jos näin voi sen sanoa. Niin voitko kertoa tästä hieman lisää ja myös siitä, että vaikuttaako se jotenkin sun opetukseen, kun sieltä tulee monesta eri kulttuurista oppilaita?

Johanna

No mulla on ehkä vähän se ongelma, että mä en ole opettanut kuin monikulttuurisia luokkia, niin mä en oikein tiedä. Mä en oikeastaan tiedä, että millaista olisi opettaa luokkaa, josta esimerkiksi kaikkien lasten nimet löytyisi nimipäiväkalenterista. Mulla ei ole tällaista kokemusta. Elikkä mä oon ollut siis yli 20 vuotta opettajana, mutta jotenkin kohdalleni on sattunut aina tämmöiset. Ja tiedän myös itse, että tykkään opettaa tällaisia luokkia. Mutta ehkä siinä se semmoinen, just kanssa se kohtaaminen, on edelleenkin se taikasana. On ehkä se, että siinä oppii. Mä itse ainakin koen, että mä oon oppinut tosi paljon erilaisista kulttuureista. Ja sitten osaan jo, niin kuin esimerkiksi eilen oli päivä, jolloin meidän koulussa oli hyvin vähän oppilaita paikalla, koska Iiti-juhla. Ja että osaa ennakoida semmoisia asioita opettajana, ja muutenkin siinä semmoisia tavallaan, ei pelkästään nyt mihinkään ruokailuun liittyen, vaan muuhun, että osaa jo monia juttuja niin kun, tietää, että tämä asia saattaa johtua ehkä siitä, että tässä kulttuurissa… Mutta kun tääkin on sitten taas toisaalta, vaikka ois samasta kulttuurista ja samasta maasta ja sama uskonto, sama kotikieli, niin silti saattaa perheiden käytänteet joidenkin asioiden suhteen on aivan erilaiset. Mutta ehkä siinä on oppinut semmoista tietynlaista joustavuutta ja semmoista, että pitää vaan ottaa, tai että ei pidä olettaa mitään, että pitää itse aina niin kuin siis… Itselläni on sellainen tapa, että esimerkiksi tapaan heti pian uudet perheet, jos tulee uusi oppilas, tai jos otan uuden luokan, niin sitten samalla sen perheen kanssa käyn jo sen keskustelun kaiken maailman käytännön asioista, niin kuin just oli, että mitä ruokaa saa syödä ja mitä saa tehdä musiikin tunnilla ja mitä minä toivon ja näin – että semmoisia käytännön juttuja. Ehkä se musiikki just siksi, koska itse sitä niin paljon opetan, ja että se saattaa joillekin perheille olla sellainen, mistä on ollut mun mielestä hyvä keskustella, esimerkkinä oppiaineista. Toki myös kuvis, että mitä saa kuviksen tunneilla tehdä. Mutta ehkä semmoinen, että on hyvä… Ja sitten just monelle perheelle. Mulla on siis semmoisiakin huoltajia, jotka on itse käynyt suomalaisen koulun, vaikka heidän kotikielensä olisi joku muu kuin suomi. Mutta sitten saattaa ehkä sellaisille perheelle varsinkin, jolla vaikka ensimmäinen lapsi on suomalaisessa koulussa, niin on paljon kaikkea arviointia ja kaikkea semmoiseen… Multa esimerkiksi on, eräskin perhe yritti saada selville, että kuka on paras. Mä, että kun meillä ei ole sellaista järjestelmää. Ja aina multa, että ”Kuka oli paras, kuka oli paras?” Mä että kun, ei, ei kukaan, tai kaikki.

Niin että oppii semmoisia erilaisia juttuja tai oppii, että aa, tästä johtuen, ehkä tämä asia saattaa vaikuttaa tähän… Mutta kyllähän siinä sillain, sanotaanko et oppii erilaista kohtaamista ainakin, jos ei muuta. Ja sitten myös, että koen, että kyllä kodit arvostaa tekemääni työtä. Mutta toki varmasti, niin kun en ole ollut toisenlaisessa koulussa töissä. Keinutiellä oon ollut kohta melkein 20 vuotta. Mutta siis olen ollut kahdessa muussakin koulussa sitä ennen, mutta niissäkin on ollut siis hyvin monikulttuuriset luokat.

Katja

Kyllä. No, entä sitten, jos siellä on eri kulttuureista tulevia oppilaita siellä luokkahuoneessa, niin tuleeko siellä ikinä semmoisia ristiriitatilanteita, mitä sä näkisit, että johtuisi nimenomaan siitä kulttuuritaustasta? Vai onko se vaan tavallaan semmoisia?

Johanna

No tota, mä en ole ehkä tollaisia… Ehkä on ollut sellainen, että jos on ollut liikaa tietyn saman kielen puhujia, niin se on ehkä saattanut aiheuttaa semmoisia tilanteita, että he ovat puhuneet keskenään sitä omaa äidinkieltä ja sitten me muut ollaan ehkä jääty vähän ulkopuolelle. Se on must niin sanotusti ainut tämmöinen, mikä mulle tulee nyt ekana mieleen. Mutta sitten en mä ole, kun mulla ei ole taas, että esimerkiksi… No joo, että jos olisi ollut vaikka sellainen tilanne, että mun luokalla olisi ollut vaikka paljon venäläisiä oppilaita. Sitten mulla olisi tullut vaikka 5 ukrainalaista sinne. Niin mä veikkaan, että se olisi saattanut aiheuttaa jotain tuntemuksia, puolin ja toisin. Mutta tällaista tilannetta mulla ei ole ollut. Mutta toki näistä on hyvä olla tietoinen, että tavallaan, että… Mä en ole ehkä itse semmoisia – että varmasti niitä joidenkin kulttuurien välillä voi olla, mä en sitä kiellä – mutta mä en ole itse kokenut omassa luokkahuoneessa niitä. Että semmoisesta mulla ei ole henkilökohtaista kokemusta.

Katja

Ja no, ja miten sitten tommoinen tilanne, missä on vaikka just ryhmä oppilaita, jotka puhuu jotain eri kieltä, ja se alkaa häiritä muita, niin miten semmoinen ratkaistaan?

Johanna

No tässä, siinä yhdessä tapauksessa ratkaistiin niin, että se, joka heistä ikään kuin oli kukkulan kuningas, niin hänellä vaihtui luokka. Mutta, että tällainen kokemus on. Tai sitten meillä on myös käytössä kulttuuritulkkeja, joilta voi pyytää apua sitten tämmöisessä asioissa ja näin, eri kieliin liittyen, esimerkiksi Helsingiltä löytyy. Mutta että tavallaan se semmoinen, että joskus on ihan hyvä, että mikään tietty kieli esimerkiksi ei dominoi liikaa sitä. Mun mielestä se on semmoinen… Se on eri asia sitten, jos on jotkut painotetut luokat ja siellä on joku tietty kieli. Mutta sitten muussa tapauksessa mun mielestä näin ei saisi olla.

Katja

Entäs, tuoko se jotain erityistä rikkautta, kun on niin monista eri taustoista tulevia oppilaita?

Johanna

Ehdottomasti, joo. Tai siis senpä takia siellä olen töissä, että kyllä mä ainakin opettajana koen, että mun maailmani on paljon laajempi. Ja sillain, oon oppinut oppilailta ihan älyttömästi erilaisia juttuja, kun he ovat kertoneet omasta kulttuuristaan. Ja olen oppinut semmoisia kieliä, mitä en edes tiennyt, että on olemassa, ja en ole koskaan kuullutkaan, niin sitten joku saattaa kotona sellaista kieltä puhua. Ja kyllähän se semmoista tosi rikasta on, mun mielestä ainakin.

Ja sitten koen, että olen myös tulevaisuuden koulussa töissä. Että koen, että tää meidän koulu edustaa hyvinkin semmoista tulevaisuuden Suomea. Ja koen, että se mikä meidän koulussa… Just tosissaan, että meillä on yli 40, lähemmäs varmaan 50 eri kieltä, mitä meillä puhutaan. Niin se, että meidän koulussa semmoinen erilaisuus, oli se sitten mistä tahansa asiasta johtuvaa, on aika luontevaa. Meidän koulussa, mä koen, että se erilaisuus on sallittua, ja jopa semmoinen ihan suotuisa asia, että meidän koulussa saa olla erilainen ja sellainen kun on. Se on musta jotenkin semmoinen hieno asia.

Ja tosi vähän selvittelen mitään sellaista ihonväriin tai mihinkään muuhun tämmöiseen liittyvää riitaa tai sellaista. Tai en ainakaan muista, että niitä olisi kovin usein ollut. Että enemmän on sitten johonkin jalkapalloon tai johonkin muuhun liittyviä ne, mitä selvittelen. Tai jotenkin… Mutta, että en mä ainakaan koe, että siinä on. Päinvastoin, että kyllä mä koen, että se on suuri rikkaus.

Katja

Joo. Ja sä tuossa äsken vähän mainitsitkin jotain näistä eri taustoista tulevista vanhemmista. Kuinka se sitten sujuu, kun vanhemmat tulee monista eri kulttuureista? Joudut sä paljon kertomaan heille esimerkiksi jostain Suomen koulun käytänteistä, tai niin edelleen?

Johanna

No, se tässä taas riippuu vähän perheestä, että jos se lapsi on tässäkin tavallaan, että jos jo mä tiedostan, että tää lapsi on ensimmäinen, joka tulee tästä perheestä kouluun, niin mä tiedostan, että mä joudun enemmän eri asioita avaamaan. Esimerkiksi jollekin huoltajalle saatan vielä kolmannellekin luokalle… Hän erikseen saattaa lähettää mulle… Ei nyt joka aamu, mutta usein, että ”Monelta koulu alkaa?” Ja vaikka ei ole ollut mitään muutoksia.

Ja sitten niin kun, esimerkiksi just joku uimahallireissu saattaa olla hyvin eksoottinen kokemus. Varsinkin, kun ei välttämättä vanhemmat ole uimataitoisia tai näin.. Että on paljon semmoisia asioita, joita…

Tai esimerkiksi joulujuhla, on yksi semmoinen hyvin… Että olin tosi iloinen, että nyt ekaa kertaa mun työurallani, kun oli joulujuhla, niin teimme semmoisen esityksen, missä ei ollut mitään… Esityksen nimi oli Valo, ja esityksessä ei ollut mitään semmoista tonttua tai muuta, mikä olisi voinut millään lailla teoriassa liittyä jouluun – niin kukaan ei jäänyt pois esityksestä. Että nää on kanssa tämmöisiä, että aika monia asioita pitää osata ennakoida.

Mut vanhempien kanssa, niin tulkkia saatan joidenkin perheiden kanssa tarvita. Mutta että kyllä mun luokan oppilaiden vanhemmat esimerkiksi tällä hetkellä, niin kaikki kyllä ymmärtää mun Wilma-viestejä. Tai sitten ne kääntää Google kääntäjällä. Mut sitten, jos on semmoisia virallisempi tapaamisia, niin sitten muutaman huoltajan kanssa, vaikka mullakin on yli 5, tai mulla vissiin 15 eri kieltä mun luokassa tällä hetkellä, Niin en mä kaikkien kanssa tarvitse tulkkia. Että ihan muutaman kanssa tarvitsen. Että sitten se on hyvä, että voi käyttää tulkkia. Toki se on paljon hitaampaa ja se ei ole semmoista, että mä voisin saman tien jotain asiaa selvittää tai soittaa. Mutta kyllä se on myös sitten sen arvoista. Ja itse oon ainakin kokenut sen, tai koen, tulleeni ymmärretyksi. Tai sitten, jos en, niin sitten selvitetään uudestaan, että… Tai koen, että siinä on toki, kun ei ole yhteistä kieltä lähtökohtaisesti, niin voi olla omat haasteensa, mutta myös omat mahdollisuutensa.

Ja kyllä sitten taas, jos mä vertaan esimerkiksi, että muistan erästäkin huoltajaa, joka aina kun hänen sankarinsa siellä luokassa töppäili, niin hän tuli pyytää multa henkilökohtaisesti anteeksi. Niin mä veikkaan, että ihan kovin moni kantasuomalaishuoltaja ei näin toimi. Että on myös tällaista positiivista…

Katja

Niin, sykähdyttäviä hetkiä.

Johanna

Niin joo, kyllä. Että se ei ole vain niin kun oma lapsi, vaan että se on koko perhe joka siinä on, niin kun… Ja tavallaan ehkä se semmoinen suomalaisittain se perheen käsite on vähän erilainen näissä monissa eri perheissä. Että se on kanssa ollut itse ehkä aika opettavaista, että se määritelmä…

Katja

Voiko se olla laajempi?

Johanna

Kyllä, yleensä, paljon laajempi.

Katja

No tässä tuli hienoja asioita esille, ja mä mietin vielä, että monet meidän kuuntelijoista on tulevia opettajia ja he monesti kaipaisi vähän tämmöisiä käytännön vinkkejä. Niin olisiko sulla antaa heille mitään, mitä, edes muutamaa pientä asiaa, mitkä sä ajattelet, mitkä olisi erityisen tärkeitä, ensinnäkin tässä monikulttuurisuuden kohtaamisessa luokkahuoneessa, ja sitten taas toisaalta niiden tunne- ja vuorovaikutustaitojen suhteen?

Johanna

No apua, vaikea kysymys. No ehkä ainakin semmoista rohkeutta peliin. Ihan rohkeasti ja reippaasti vaan. Että tavallaan se semmoinen niin kuin, että jos… Mä tykkään sanoa, että kun uskaltaa, niin kasvaa rohkeus. Niin tavallaan se semmoinen, että mikä tahansa asia on… Että ensinnäkään, kun aloitat uraasi, niin älä jää minkään asian kanssa yksin. Että se on ensinnäkin, että sieltä työyhteisöstä ihan varmasti löytyy paljon mahtavia opettajia, jotka sua auttaa. Ja omaa työuraani on kannatellut aina se, että on ollut joku, joka on aina neuvonut tai auttanut, tai on ollut joku, jolta on voinut kysyä. Eli älä jää yksin, minkään asian suhteen.

Ja sitten, vaan rohkeasti, tavallaan ja sitten saa mokata. Se ei haittaa mitään. Että itsekin olen paljon tehnyt mokia, ja varmasti tulen vielä tekemään. Että se semmoinen, kaikenlainen inhimillisyys on niin kuin…

Ja sitten, just se inhimillisyys itseä kohtaan, myös siinä arjessa. Että tulee vuorovaikutustilanteita missä menee putkeen. Sitten tulee niitä, jossa ei välttämättä mene putkeen. mutta että, tietynlaista semmoista itseä kohtaan myös, että sitten… Ja niistä erilaisista tilanteista oppii tosi paljon. Että sitten… Ja niitä kannattaa sitten, jos jää harmittamaan, niin sit jutella jonkun toisen kanssa, että ne ei jää sitten liian pitkäksi aikaa harmittamaan.

Mutta että joo, että rohkeasti vaan, olisi se mun ehkä semmoinen, mitä tahansa kohti. Kyllä se sitten kantaa ajan kanssa. Ja sitten jo huomaakin jossain toisessa tilanteessa, että ei enää se asia mikä silloin jännitti, niin ei välttämättä enää jännitäkään tai tunnu pelottavalta tai näin.

Katja

Hyvä! Kiitos paljon Johanna!

Johanna

Olkaa hyvä!

Katja

Kiitos! Ja nää oli tämmöisiä hienoja sanoja, mihin on varmaan hyvä lopettaa tää meidän tämän kertainen keskustelu. Kiitos Johanna näistä ihanista näkemyksistä ja ajatuksistasi, mitä olit täällä meille jakamassa tänään. Ja kiitos myös kaikille ketkä olitte kuuntelemassa Kasvatuspsykologiaa kaikille -podcastia tänään. Palaillaan pian!

(musiikkia)