” Sekä erityisopetus- että maahanmuuttajataustaisia nuoria ohjataan usein ammatilliseen koulutukseen lukion sijasta – joskus myös nuoren omien toiveiden vastaisesti. “
Ryhmämme taival kurssilla sai alkunsa edellä mainitusta lööpistä. Tehtävänämme oli ideoida miten alkaisimme tutkia lööpissä esitettyä väitettä. Teimme yhdestä tutkimustavasta lyhyen esityksen, jonka esittelimme muille kurssilaisille. Tässä vaiheessa emme vielä tienneet kuka nimikkotutkijamme on, ja tutkimuksen aihealueeseen liittyvät diskurssit olivat vielä hämärän peitossa. Esitelmän tekeminen ja sitä edeltänyt ryhmämme keskinäinen pohdinta ja tehtävien jako aktivoivat ryhmämme toiminnallisuutta ja vuorovaikutusta. Ryhmädynamiikkamme alkoi vähitellen muodostua.
Tutkimukseen orientoivan artikkelin lukemisen jälkeen ryhmämme mielikuva lööpin takana olevasta tutkimuksesta alkoi konkretisoitua selkeämpään muotoon. Tapasimme torstaina 05.10.2017 nimikkotutkijamme Anna-Maija Niemen, jonka kanssa pääsimme keskustelemaan hänen tutkimustyöstään. Keskustelumme ja kysymyksemme pohjautuivat tieteellisessä aikakausilehdessä julkaistuun nimikkotutkijamme artikkeliin [1].
Niemi käsittelee artikkelissaan erityisyyden ja erityisen tuen tarpeeseen liittyviä ammatillisen koulutuksen diskursseja, jossa analyysi kohdistuu siihen, miten erityisyyttä ja erityisen tuen tarvetta on määritelty koulutuksen kentällä. Tulosten pohjalta on todettavissa se, että koulutuksen asiantuntijat liikkuvat erilaisten diskurssien välillä määritellessään erityisyyttä.
Niemi toteaa, että poikkeavuutta korostavat erityisopetusluokitukset elävät yhä sekä arjessa että virallisissa koulutuspoliittisissa dokumenteissa [1]. Tutkija nostaa myös mielenkiintoisena erityisyyden määritelmänä esiin harmaan alueen, jolla hän viittaa sellaisiin erityisiin nuoriin, joilla ei ole diagnoosia.
Lähdimme avaamaan artikkelin aiheita medikalisaation ja inkluusion kautta. Pohdimme myös erityis- ja maahanmuuttajataustaisten nuorten ohjautumista ammatilliseen koulutukseen.
Inkluusio ja medikalisaatio tutkimuksen keskiössä
Vuoden 1994 Salamancan julistus määrittelee koulun paikaksi, joka hyväksyy kaikki lapset yleisopetuksen luokille [2]. Julistuksen mukaan inkluusio tarkoittaa kaikkien lasten yhteistä opetusta, joka järjestetään asianmukaisin tukitoimin ja jossa huolehditaan siitä, että myös vammaiset oppilaat ovat hyväksyttyjä ja arvostettuja yhteisön jäseniä [3] (Saloviita, 2012).
Tutkijatapaamisessamme korostui inkluusion tärkeys, mutta myös sen käytännön problematiikka sekä tarvittavien resurssien haasteellisuus, jotta tuki saataisiin sinne, missä oppilaat ovat. Syrjinnän purkamista on se, että vammaisille henkilöille järjestetään tukitoimet sinne, missä he haluavat olla.
Inkluusio jakaa asiantuntijoiden mielipiteitä. Inkluusion ideaalina on, että kaikki oppilaat käyvät yhdessä koulua ja yhteinen opetus toteutuu oppilaiden yksilöllisten edellytysten mukaisesti [4]. Inkluusio on kansainvälisesti asetettu vaatimus ja suomalainen lainsäädäntö edellyttää sitä. Se tuo kuitenkin mukanaan haasteita, eikä käytäntö usein vastaa ideaalia.
Medikalistinen diskurssi vs. inkluusio
Medikalisaatiossa poikkeavuudet lääketieteellistetään ja diagnosoidaan. Erityisen tuen saanti ei Suomessa kuitenkaan edellytä lääketieteellistä diagnoosia, vaan opettajan tekemän pedagogisen arvion pitäisi riittää. Medikalisoimisen haasteena pidetään kasvattajan mahdollisuutta nähdä oppilas pelkän diagnoosinsa kautta eikä yksilönä, jolla on yksilölliset tarpeet ja persoona [5].
Tutkijatapaamisessamme Anna-Maija Niemen kanssa ilmeni, että medikalistinen diskurssi koetaan jossain määrin pakolliseksi. Diagnooseja tarvitaan, vaikka ne koetaan joskus leimaavina. Niemi suhtautuu kriittisesti medikalistiseen diskurssiin, mutta sanoo, että molempia – sekä medikalisaatiota että inkluusiota – tarvitaan.
Diagnoosien avulla saadaan lisää resursseja opetukseen. Ne auttavat myös tunnistamaan oppilaiden erityisiä tarpeita ja kohdentamaan tarvittavat resurssit tehokkaasti. Lääketieteelliset diagnoosit ovat välttämättömiä tilanteissa, kuten tarpeellisen kuntoutuksen ja hoidon käynnistämisessä [5].
Onko oppilaanohjaus leimaavaa?
Keskustelussamme nimikkotutkijamme kanssa tuli ilmi, että varsinkin somalitaustaisia tyttöjä ohjattiin lähihoitajakoulutukseen vasten tahtoaan, jota perusteltiin sillä, että heillä on hoivan kokemusta kotitaustastaan.
” Amis olis sun juttu. ”
Lisäksi etnografisissa haastatteluissa on ilmennyt, että erityisen tuen tarpeessa olevilla on taas usein haave päästä hoiva-alalle töihin. Tämä on kuitenkin monesti torpattu ja perusteltu sillä, että alan koulutus on heille liian haasteellista.
Lähihoitajakoulutus näyttäytyy eri valoissa joko “halventavana” tai “saavuttamattomana”. Tutkijoiden haasteena onkin kirjoittaa aiheesta tavalla, joka ei väheksy tärkeää hoiva-alan koulutusta.
Harmaan alueen oppilaat
Niemi rajaa artikkelissaan ”harmaan alueen” käsittämään opiskelijat, joilla on erityisiä tuen tarpeita, mutta ovat vailla diagnoosia, mikä oikeuttaisi heidät saamaan tarvitsemaansa tukea opinnoissa. Heidän vaikeutensa ilmenevät usein sosiaalisessa toiminnassa. Niemen artikkelissa mainitaan heidän olevan nuoria, jotka saattavat tarvita tukea eniten. Tutkijamme mukaan tyyppitapaus harmaan alueen oppilaasta on niin sanottu “villi poika”.
Harmaa alue käsitteenä sai aikaan ryhmässämme paljon keskustelua siitä, kuinka ristiriitaista on puhua diagnoosien leimaavuudesta ja samaan aikaan evätä tuki niiltä, joilta diagnoosi puuttuu.
Pohdintaa
Inkluusiodiskurssiin liittyy vahvasti pyrkimys tasa-arvoon, sosiaaliseen oikeudenmukaisuuteen ja kaikkien oppilaiden osallistamiseen. Medikalistiselle diskurssille on ominaista ongelmakeskeinen ja leimaava lähestymistapa, jota on kritisoitu siitä, että se näkee vamman, oppimisvaikeuden tai muun erityisen tuen tarpeen yksilön patologisena ominaisuutena. Tutkimusaineistossa korostuu näiden diskurssien välinen tasapainoilu, jota Niemi kuvailee artikkelissaan “kahden hegemonisen diskurssin kamppailuksi”.
Kategorisoinnin tai leimaamisen huolena on, ettei erityistä tukea saavia tai maahanmuuttajataustaisia oppilaita ohjata haluamilleen urapoluille, vaan oppilaanohjauksessa vallitsevat ennakko-odotukset määrittävät ennalta oppilaan jatkokoulutukseen pyrkimisen ja näin ollen tulevaisuuden näkymät.
Toisaalta 15-vuotiasta voidaan pitää liian nuorena tekemään elämäänsä koskevia isoja päätöksiä. Opinto-ohjauksen taustalla voi olla huoli nuoren pärjäämisestä. Haasteena onkin saada opinto-ohjauksesta tasa-arvoista taustoihin katsomatta sekä luottaa nuoreen oman elämänsä toimijana. Nuorta tulisi rohkaista tavoittelemaan unelmiaan. Herääkin kysymys: kuinka pitkälle inkluusion voi viedä ja kuinka kuroa yhteen inkluusion ideaalin ja käytännön välinen kuilu?
Lähteet:
Niemi, Anna-Maija 2017: Haastattelu 5.10.2017
[1] Niemi, Anna-Maija 2014: Tuki, tarve, leima, oikeus? Erityisyyden muotoutuminen ammatillisen koulutuksen diskursseissa. Kasvatus 4/2014, 349- 363
[2] Unesco, 1994: The Salamanca Statement And Framework For Action. http://www.unesco.org/
[3] Timo Saloviita 2012: Inkluusio eli “osallistava kasvatus”. Lähteitä sekä 13 perustetta inkluusiota vastaan. 1.2. Salamancan julistus.
http://users.jyu.fi/~saloviit/
[4] Opetushallitus, Edu.fi 2010: Yhteinen koulu kaikille. Erityinen tuki. http://www.edu.fi/
[5] Vehmas, Simo. 2009. Erityispedagogiikka ja etiikka. Teoksessa: Moberg, Hautamäki, Kivirauma, Lahtinen, Savolainen & Vehmas, Erityispedagogiikan perusteet. WSOY, Helsinki
Kuvalähteet:
[1] (https://pixabay.com/fi/osallisuuden-ryhmä-pyörätuoli-2731346/ 12.10.2017)
[2] Taidot työhön, Niemi http://www.taidottyohon.fi/painavien-valintojen-%C3%A4%C3%A4rell%C3%A4
[3] TN Disability Coalition, Two children playing during the special education program. http://www.tndisability.org/education
[4] RCPA, OVR Grants for student transition employment projects. http://www.paproviders.org/ovr-grants-for-student-transition-employment-projects/
[5] Vanellus Foto, Boy with Down Syndrome. https://commons.wikimedia.org/wiki/File:Boy_with_Down_Syndrome.JPG
[6] https://www.mabonline.net/wp-content/uploads/2015/06/Dollarphotoclub_60369168.jpg
[7] Pierre-Yves Beaudouin, Iris Pruysen, Saut en longueur, Meeting d’athlétisme paralympique de Paris. https://commons.wikimedia.org/wiki/File:Meeting_d%27Athl%C3%A9tisme_Paralympique_de_Paris_-_Iris_Pruysen_07.jpg
[8] Max Pixel, Gloves Street-sweeper Dustman Trash Collection. http://maxpixel.freegreatpicture.com/Gloves-Street-sweeper-Dustman-Trash-Collection-2497058
Informatiivinen ja asiapitoinen teksti, joka etenee järjestelmällisesti. Lukijan on helppo pysyä mukana. Käsitteet on avattu kattavasti.
Jäin pohtimaan esiin noussutta termiä “harmaan alueen” oppilaat. Selvisikö teille, tai nousiko keskusteluissa esille, mistä diagnoosin puuttuminen johtuu? Onko taustalla vastahakoiset vanhemmat, jotka eivät halua hakea lapselleen diagnoosia vai eivätkö heidän haasteensa tai vaikeudet ole “riittäviä” diagnoosin saamiseksi?
Tutkimuksessa ilmeni, että joissain tapauksissa vastustus erityisopetuspäätöksen laatimiseen johtui nimenomaan vanhemmista ja perheistä, jotka kokivat päätöksen leimaavaksi. Diagnoosin puuttuminen näyttää kuitenkin pääasiassa johtuvan siitä, että harmaan alueen oppilaiden tuen tarpeita ei nähdä riittäviksi tai oikeanlaisiksi virallisen erityisopetuspäätöksen laatimiseksi. Anna-Maija Niemi kuvaa tutkimuksessaan ilmiötä erityisopetuksen käytäntöjen paradoksina:
”Nykyinen tuen tarjoamisen järjestelmä on rakennettu niin, että kategorisointeja tarvitaan, jotta saataisiin resursseja tuen tuottamiseksi, mutta nämä samaiset kategorisoinnit voivat kuitenkin uudelleen tuottaa niitä leimaavia käytäntöjä, joita erityisopetuksen kentällä on pyritty purkamaan.” (ks. Florian ym. 2006; myös Grue 2011).
(Niemi, Anna-Maija 2014: ERITYISIÄ KOULUTUSPOLKUJA? Tutkimus erityisopetuksen käytännöistä peruskoulun jälkeen. Tuen tarpeen määrityksistä ja opiskelijoiden asemista, 61)
Erittäin mielenkiintoinen teksti! Aihe oli minulla ykkösvaihtoehtona Minervatorilla, mutten mahtunutkaan ryhmään, joten on mielenkiintoista lukea blogin kautta, millaisia pohdintoja olette saaneet aikaan. Kuvat ja niiden tekstit istuivat hienosti kokonaisuuteen.
Omatkin ajatukseni inkluusiosta ovat usein erittäinkin kriittisiä, esittikö nimikkotutkijanne joitain ajatuksia nykytilanteen muuttamiseksi?
Tutkija sanoi, että taustalla vaikuttaa vahvasti koulutuspoliittiset linjat ja hänen tutkimuksessaan oli konkreettinen tavoite vaikuttaa hallintoihin. Niemen mukaan esimerkiksi opetushallituksen virkamiehiin on suunnattu kritiikkiä, jonka he ovat ottaneet hyvin vastaan. Nykytilanteessa korostuu se, että inkluusio ei toimi käytännössä, vaan resurssit tulisi kohdentaa paremmin ja tuoda tuki sinne, missä oppilaat ovat. Niemi sanoi tapaamisessamme muun muassa, että “koulujärjestelmää pitäisi muuttaa. Mitä inkluusio on paperilla, niin se ei ole sitä käytännössä. Resursseja pitäisi olla enemmän, ja olemassa olevat resurssit pitäisi kanavoida toisin.” Erityisopettajat eivät ehdi ohjeistamaan tukea tarvitsevia, koska papereiden pyörittämiseen menee liikaa aikaa.
Osa aihealueeseen liittyvistä haasteista ja problematiikasta näyttää linkittyvän suoraan taloudellisiin, hallinnollisiin ja byrokraattisiin pulmiin, mutta tutkimuksessa korostui paljon myös se, että ilmiöön liittyy vahvasti myös ihmisten ja yhteiskunnan leimaavat käytännöt ja asenteet, jotka elävät vieläkin hyvin vahvasti sekä arjessa että virallisessa koulutuspolitiikassa. Nimikkotutkijamme on selvästi mielestäni enemmän inkluusion kannalla, mutta kohdistaa aiheellisen kritiikin medikalistisen diskurssin leimaaviin käytäntöihin, inkluusion ideaalin ja käytännön välisiin ristiriitoihin sekä taustalla vaikuttavaan koulutuspolitiikkaan. Kysyit, että mitä ajatuksia nimikkotutkijallamme oli nykytilanteen muuttamiseksi. Itselleni päällimmäiseksi mielikuvaksi jäi nimenomaan tuo Niemen konkreettinen tavoite vaikuttaa hallintoon sekä yleisesti pyrkimys lisätä tietoisuutta erilaisuudesta, normalisoida vammaisuus ja rakentaa yhteiskunnasta suvaitsevaisempi.
Hyvin avatut käsitteet, sekä selkeästi jäsennelty teksti. Kuvat elävöittävät hienosti blogitekstiä. Kattava teksti ja todella mielenkiintoinen aihe.
Hyvin rakennettu ja jäsennelty teksti jota oli helppo seurata. Inklusiivisuus on aihe josta on paljon mielipiteitä, mutta minua olisi kiinnostanut kuulla jaukautuivatko mielipiteet teidän ryhmässänne yhtä jyrkästi kuin julkisessa keskustelussa. Olette paneutuneet asiaan huolella!
Meidän ryhmän mielipiteet oli kaikki aika saman suuntaisia keskenään ja Anna-Maijan kanssa. Joitain pieniä eroja mielipiteissä oli.
Esimerkiksi itse koen, että kaikkien erityisoppilaiden integroiminen kokonaan isompaan “normiluokkaan” ei aina ole oppimista ajatellen hyvä homma. Haastavissa erityistapauksissa oppiminen ja opettaminen on niin erilaista verrattaessa yleisen tuen oppilaisiin.
Medikalisaation koen olevan tarpeen varsinkin näissä haastavissa erityistapauksissa. Mielestäni tulisi kuitenkin pohtia, onko se välttämätöntä esimerkiksi kaikissa diagnosoiduissa ADHD tapauksissa?
Hyvin kirjoitettu teksti, jossa kappaleet menivät sujuvasti eteenpäin ja tieto oli jäsennetty tiiviksi ja selkeäksi kokonaisuudeksi. Erityisesti jäi mietityttämään tutkijan mainitsema hoitoalan “tuputus” somalitytöille. Onkohan tehty tutkimusta tapahtuuko tätä myös muille maahanmuuttajataustaisille, mutta mahdollisesti eri aloilla ? Tai mainitsiko tutkija muita esimerkkejä?
Todella mielenkiintoinen aihe! Ja kirjoitus on hienosti viimeistelty, teksti on selkeää ja etenee johdonmukaisesti.
Etenkin somalityttöjen ohjaaminen hoitoalalle vailla omaa halua oli mielenkiintoinen kohta; haluaisin tiedustella siis samaa kuin Kai, tuliko tästä asiasta puheeksi myös muita samantyyppisiä tilanteita eri etnisten taustojen kanssa?
Helposti luettava, asiapitoinen teksti mielenkiintoisesta aiheesta!
Medikalisaation tarpeellisuus lienee ilmiselvää järjestelmän toimimisen kannalta ja siten myös inkluusion toteutumisen osalta, niin kuin toittekin kirjoituksessa esille. Tämä herätti itsellä paljon ajatuksia myös “harmaan alueen” lapsien osalta – miten voisin omassa työssäni opettajana ottaa näitä asioita huomioon, kun järjestelmä ja ideaalit eivät välttämättä kohtaa.
Kiitoksia hyvin kirjoitetusta tekstistä koskien tärkeää aihetta.
Hei Kai ja Iman! Kiitos hyvästä kysymyksestä somalityttöjen ohjaamiseen liittyen.
Nimikkotutkijamme siis antoi haastattelussa kyseisen kommentin, jolle löytyy perusteet Tuuli Kurjen gradusta Maahanmuuttajiksi nimetyt. Sieltä voitte lukea aiheesta lisää, mikäli se kiinnostaa.
Tuuli Kurjen tutkimuksessa muista kansalaisuuksista olevia tyttöjä oli hakenut lukioon tai muuhun ammatilliseen koulutukseen. Toisaalta ainakin yksi somalitytöistä oli hakeutunut sosiaali- ja terveysalalle omasta halustaan. Ammattikouluun oppilaita ohjattiin aktiivisesti ja lukion mahdollisuus jätettiin tarjoamatta, se nähtiin vaihtoehtona lähinnä itseohjautuville opiskelijoille jotka tiesivät sinne haluavansa. Opettajien taholta somalitausta nähtiin koulutusmahdollisuuksia rajoittavana, kun muissa kulttuureissa vastaavaa ei havaittu samassa mittakaavassa.
Todella hyvin rakennettu kokonaisuus, jossa päästiin pohtimaan aihetta syvällisesti. Mielenkiinnolla luin myös muiden ajatuksia ja kommenteissa herännyttä keskustelua. Itse olen hyvin samoilla linjoilla Hanna-Sofian kanssa, kun käsitellään medikalisaatiota ja integroitumista. On paljon tilanteita, joissa tuen tarve on niin suuri, ettei integroituminen suureen luokkaan ole lapsen kannalta järkevää. Tottakai tähän vaikuttavat monet tekijät, kuten erityisopettajien ja avustajien määrä/kokemus jne. Lisäksi teksti toi mieleeni puheet “vanhempien diagnoosi shoppailusta”. Tämä “leima” (joissain tapauksissa jopa haitallinen/liioiteltu) saattaa vaikuttaa lasten saamaan opintoneuvontaan ja mihin jatko-opintoihin heitä lähdetään kannustamaan.
Hyvin kirjoitettu ja selkeästi etenevä teksti, jossa on hyvin määritelty käsitteitä ja sisällytetty myös kriittistä pohdintaa. Tekstinne selkeytti itselleni näitä käsitteitä, joista osa oli täysin uusia.
WOW! Hyvin viimeistelty teksti, ja kuvat olivat tarkoituksenmukaisia. Aihe muutenkin todella mielenkiintoinen ja ajankohtainen.