Hei, olemme kymppiryhmä, vaikka meitä ei suinkaan ole 10 vaan 11. Tiedämme, että otsikkomme on aika raju, mutta juuri sen hätkähdyttävyys herätti kiinnostuksemme ensimmäisellä kurssikerralla, kun valitsemamme lööppi “Terrorismi kytee kouluissamme! Asiantuntija: “Eri uskontokuntiin kuuluvien lasten opetus samassa ryhmässä on vaarallista” ajoi meidät yhteen. Myöhemmin aihe paljastui kuitenkin klikkiotsikoksi, sillä varsinainen tutkimuksemme ei juurikaan suoraan liittynyt tähän viitekehykseen. Todellisuudessa nimikkotutkijamme tutkimukseen orientoiva artikkelimme käsitteli uskonnonopetuksen korvaamista kaikille yhteisellä yleisellä katsomusaineella. Valitsimme yhden tutkijamme Arto Kallioniemen tutkimuksen “Estonian and Finnish Pupils’ Experiences of Religious Issues and Views on the Place of Religion in School”, joka käsitteli uskonnonopetuksen eroavaisuuksia ja tutki oppilaiden uskontoon liittyviä asenteita Suomessa ja Virossa.
Keskustellessamme ensimmäisessä ryhmätapaamisessa lähestyimme lööppiä kriittisesti, sillä emme uskoneet otsikon väittämään. Heti ensimmäistä oppimistehtävää tehdessämme tiputimme sanan “terrorismi” pois. Huomasimme kuinka vaikeaa olisi tutkia terrorismin ilmentymiä ja koululaisia käytännöllisistä ja eettisistä syistä: pystyisikö peruskouluikäinen havaitsemaan mahdollista radikalisoitumista lähipiirissään ja ottamaan kantaa uskonnollisiin kysymyksiin? Voiko peruskouluikäisten lasten kohdalla edes puhua radikalisoitumisesta? Puhuimme lööppiotsikkomme aiheen laajuudesta ja sen ajankohtaisuudesta Suomessa sekä maailmalla. Lopulta rajasimme aiheemme käsittelemään uskonnonopetuksen tilannetta Suomessa sekä yleisen katsomusaineen mahdollisuutta nykyisessä opetussuunnitelmassa. Ensimmäinen oppimistehtävä piti tehdä pelkän lööpin perusteella, eli emme vielä tienneet tutkimuksen “todellisesta” aiheesta juuri mitään. Ennen tutkijan tapaamista saimme lyhyen aiheeseen orientoivan Niin & Näin-lehdessä julkaistun artikkelin, joka käsitteli uuden yleisen katsomusaineen kehittämistä uudeksi oppiaineeksi ja sivusi tämän myötä oikean tutkimuksemme aihetta. Ajatuksemme olivat siis enteilleet todellisen tutkimuksemme suuntaisesti.
Tapasimme tutkijamme Arto Kallioniemen. Olimme valmistelleet Artolle kysymyksiä, kuten “Miten olettaisit ihmisten vastaanottavan yhteisen katsomusaineen? Millaisia uhkia uskonnonopetuksen siirtyminen uskonnollisille yhteisöille saattaa sisältää? Ovatko uhkat todellisia?” Kallioniemi ei tyytynyt pelkästään vastailemaan kysymyksiimme, vaan haastoi meitä ja uteli myös meidän ajatuksiamme aiheesta. Tutkijamaiseen tapaan vastaukset olivat runsaita ja lähtivät hieman rönsyilemään muitakin intohimon aiheita kohti, mm. Arton palava rakkaus Kokemäen mustaherukoita sekä Lontoota kohtaan tulivat ilmi. Tärkeänä huomiona kuulimme esimerkiksi, että Norjassa ja Kanadassa yhteisen katsomusaineen opetus on toimivaa. Tämä vahvisti ajatuksiamme yleisen katsomusaineen mahdollisesta toimivuudesta Suomessakin.
Tutkijatapaamisen jälkeen havahduimme siihen, että meiltä edelleen puuttui varsinainen tutkimus: olimme saaneet käsiimme vasta lyhyen lehtiartikkelin, joka sivusi Arton tutkimusta, mutta ei ollut tutkimus. Tutkijamme lähetti meille sähköpostilla vaihtoehtoja tutkimuksistaan, joista saimme valita jonkin kurssin ja edessä häämöttävän tutkijatentin pohjaksi. Halusimme tarkastella vielä kriittisemmin Suomen nykyistä uskonnonopetusta, joten valitsimmekin Viron ja Suomen uskonnollisiin kysymyksiin koulussa liittyviä asenteita vertailevan tutkimuksen. Tutkimus käsittelee uskonnon roolia kouluissa, siihen liittyviä asenteita ja liittyen uskonnon roolin muutokseen yhteiskunnissa antaa dataa siitä, kuinka moni ylipäänsä kuului johonkin uskontokuntaan vuonna 2015 Suomessa ja Virossa (toki tilastot ovat tästä jo muuttuneet). Tutkimus on osa REDCo II-hanketta (Religion in Education. A Contribution to Dialogue or a Factor of Conflict in Transforming Societies of European Countries), joka toisessa vaiheessa tutki kahdentoista eri maan uskonnon opetusta ja sen mahdollista kehittämistä (Cordis Europa).
Yllätyimme siitä, ettei Virossa ole pakollista uskonnon opetusta ja maan 620 koulusta vain 44:ssä opetetaan uskontojen kulttuuria, toisin kuin Suomessa, jossa katsomusaineiden opetus on pakollista (Ekumenia.fi, Opetushallitus). Tämä tekee vertailusta erittäin mielenkiintoista. Siinä missä Suomessa keskustellaan katsomusaineiden sisällöstä, Virossa olisi ehkä hyvä puhua katsomusaineen olemassaolosta ylipäätään. Tutkimuksessamme kerrottiin, että virolaisilla kouluilla on velvollisuus opettaa katsomusaineita, jos yli 15 oppilasta haluaa katsomusaineiden tunnille. Lisäksi alle 15-vuotiaiden oppilaiden pitää saada lupa vanhemmilta katsomusaineen opiskeluun. Katsomusaineen opiskelu vaatii oppilaalta erityistä sitoutumista, kun tunnit järjestetään varsinaisen koulupäivän ulkopuolella (vrt. saksan kielen opetus Suomessa alaluokilla).
Suurin syy katsomusaineiden opetuksen vähäisyyteen johtuu Viron neuvostotaustasta. Neuvostovallan alla Viron uskonnollinen kulttuuri lähes hävisi. Ennen toista maailmansotaa n. 78% kansalaisista oli luterilaisia ja 19% ortodokseja; 2011 ortodokseja oli 16,2% ja luterilaisia 9,9% (Population and Housing Census 2000 and 2011). Viron itsenäistyttyä 1991 uskonnon opetus tuli taas ajankohtaiseksi aiheeksi. Virossa ei kuitenkaan ole aloitettu uskonnon opetusta kaikille yhteisenä aineena sen jälkeenkään, ja yleinen mielipide on, että uskontoa on enemmänkin identiteettikysymys.
Tutkimus on kvantitatiivinen ja toteutettiin asenteita mittaavana kyselytutkimuksena, ja sen otos on n. 1000 oppilasta. Tuloksissa oli huomattavia eroja maiden välillä jokaisessa mittauskohteessa. Suomalaiset oppilaat olivat mm. kiinnostuneempia erilaisista uskonnoista kuin virolaiset oppilaat ja kokivat saavansa myös hyvin tietoa eri kulttuureista uskonnonopetuksessa. Molemmissa maissa tytöillä ja vanhemmilla oppilailla samat seikat koettiin vielä myönteisempinä. Esimerkiksi alle 16-vuotiaat arvioivat selvästi todennäköisemmin kuin vanhemmat oppilaat, että uskonnon opetus voi johtaa konflikteihin luokissa. Suurimmat erot maiden välillä ilmenivät suvaitsevaisuudessa: eri kulttuurien ilmeneminen kouluissa esim. ruokaan, vaatteisiin ja asusteisiin liittyen hyväksyttiin laajemmin Suomessa kuin Virossa.
Meidän mielestämme tutkimustuloksiin Virossa saattoi vaikuttaa se, että tutkimukseen osallistuminen oli vapaaehtoista ja voi olla, että koulut, joissa katsomusaineiden opetusta ei järjestetä lainkaan, eivät koe tarvetta osallistua katsomusaineisiin liittyvään tutkimukseen. Tämän vuoksi tutkimukseen osallistui suhteessa enemmän kouluja, joissa opetetaan katsomusaineita.
Olisiko tämän tutkimuksen perusteella järkeä luoda uutta yleistä katsomusainetta Suomessa? Tutkimus saattaa ohjata ajattelemaan, että nykyinen katsomusaineittain eriytetty opetus Suomessa on niin hyvällä mallilla, että ongelmia ei synny ja oppilaat ovat suvaitsevaisia eri uskontoja kohtaan. Mitä mieltä te olette? Mitä hyviä ja huonoja puolia yhteisellä katsomusaineella voisi olla?
Lähteet:
http://cordis.europa.eu/result/rcn/87644_en.html
http://www.ekumenia.fi/sen_toimii/kasvatus_ja_ekumenia/uskonnon_asema_yhteiskunnassa_ja_koulussa_-_opintomatka_viroon/
http://www.oph.fi/saadokset_ja_ohjeet/ohjeita_koulutuksen_jarjestamiseen/perusopetuksen_jarjestaminen/uskonnon_ja_elamankatsomustiedon_opetus
www http://pub.stat.ee/pxweb.2001/I_Databas/Population_Census/databasetree.asp(accessed September 13, 2016
Olipas hauskalla otteella kirjoitettu teksti jota luki mielellään!
Uskonnon opetus on viime aikoina jakanut mielipiteitä. Toisaalta niin kauan kun enemmistö suomalaisista kuuluu evankelisluterilaiseen kirkkoon tai muuhun kristilliseen seurakuntaan, onko aiheellista jatkaa uskonnonopetusta tällaisenaan? Toisaalta opetus hajaantuu, voisi olla resurssien puolesta tehokkaampaa, että kaikki oppilaat saisivat samaa yleisen katsomusaineen opetusta.
Kiinnostaisi kuulla lisää tästä yleisestä katsomusaineesta, sisältäisikö sen opetus siis tasapuolisesti opetusta kaikista uskonnoista ja katsomuksista?
Wau!
Mielenkiintoinen aihe, josta olitte saaneet kirjoitettua asiallisen ja helppolukuisen tekstin.
Erityisesti yllätyin Viron tilanteesta. Jostain syystä tulee automaattisesti ajateltua, että opetus naapurimaassamme olisi hyvinkin samanlaista mitä meillä Suomessa. Olikin kiinnostavaa kuulla Viron neuvostotaustan olevan suurin syy katsomusaineiden opetuksen vähäisyyteen.
Tekstistänne tuli sellainen fiilis, että tekee mieli paneutua aiheeseen enemmän!
Kiitos kommentista! 🙂
Mekin yllätyimme Viron uskontokuntien jakautumisesta juuri samoista syistä kuin sinäkin; naapurimaan kulttuurin olettaisi olevan hyvin samankaltainen suomalaisen kulttuurin kanssa. Maiden historiat ovat kuitenkin hyvin erilaiset, vaikka ne ovatkin maantieteelisesti lähekkäin. Suomi kytkeytyy enemmän Pohjoismaiseen kulttuuriin, jossa kristinusko on valtauskonto niin Ruotsissa, Norjassa, Islannissa kuin Tanskassakin. Viro puolestaan assosioidaan itäblokkiin, joten uskonto on myös osittain sen mukainen, sillä esimerkiksi ortodokseja on huomattavasti enemmän luterilaisiin verrattuna. Silti on todella yllättävää, että jopa 54% virolaisista ei kuulu mihinkään uskontoon (lähde: https://www.cia.gov/library/publications/the-world-factbook/geos/en.html). Virolaiset ovatkin Euroopan unionin vähiten uskonnollinen kansa.
Meidänkin mielestämme aihe oli hyvin mielenkiintoinen ja jäämmekin odottamaan, miten uskonnon opetus Suomessa kehittyy!
Kiitos helppolukuisesta ja mielenkiintoisesta tekstistä, tästä tutkimuksesta olisi voinut lukea enemmänkin!
Omasta mielestäni yleinen katsomusaine olisi perusteltua nykyajan Suomessa. Uskonnon harjoittaminen koulussa ei ole joka tapauksessa enää sallittua ja ottaen huomioon lukuisat suvivirsi-keskustelut jopa pienet tähän viittaavat perinteet joutuvat nykyään tarkan seulan alle. Näin ollen uskonnon tunneilla käsitellään yleensä painotetusti oman uskonnon historiaa sekä etiikkaan ja maailmankatsomukseen liittyviä yleisiä kysymyksiä. Tämä sisältö voitaisiin aivan yhtä hyvin käydä kaikille yhteisesti.
Mielenkiintoista tekstissä oli huomio siitä, että Virossa keskustelu uskonnon opetuksesta alkoi vasta 90-luvulla. Uskonnon opetus liittyy usein vahvasti historiaan ja koulun alkuperäiseen tehtävään, kasvattaa hyviä kansalaisia, mikä yhdistyi aikanaan Suomessa vahvasti kristinuskoon. Mitä jos Suomessakin oltaisiin tehty päätös uskonnon opetuksesta vasta viime vuosikymmeninä? Olisiko päädytty samaan ratkaisuun kuin Virossa? On vaikea kuvitella, että enää 2000-luvulla oltaisiin automaattisesti päätetty, että jokaiselle eri uskontokuntaan kuuluvalle perustetaan omat ryhmänsä, joissa kaikissa on hieman eri sisältö. Edellä mainittu näin kuvailtuna kuulostaa nimittäin todella monimutkaiselta ja kalliilta ratkaisulta.
Vaikka en nykyistä uskontojen opetus -systeemiä kannatakaan, minulle tuli yllätyksenä mahdollisuus katsomusaineen puuttumisesta kokonaan. Kai sitä Suomessa on vain niin kasvanut siihen ajatukseen, että on oltava joko uskonnossa tai elämänkatsomusopissa. Tarvitaanko katsomusaineita ylipäätään? Olisi kiinnostavaa kuulla myös teidän bloginkirjoittajien mielipiteitä asiasta!
Vielä viimeisenä yksityiskohtana haluaisin nostaa esille tekstistä havainnon Suomen ja Viron koululaisten asenteista eri kulttuureita kohtaan. Johtopäätös siitä, että nykyinen uskonnon opetus lisäisi avoimuutta eri uskontoja kohtaan, olisi erittäin merkittävä tieto yhteistä katsomusainetta suunnitellessa. Mieleen tulee, että tähän voi kuitenkin vaikuttaa moni muukin asia – onko merkitystä sillä, opetetaanko uskontoja erikseen, vai liittyisikö asiaan katsomusaineen olemassaolo ylipäätään? Tiedättekö, onko vastaavaa vertailua tehty Viron ja esimerkiksi Norjan välillä?
Kiitos kommentistasi! 🙂
Kiva huomata, että aihe herätti sinussa paljon ajatuksia! Ryhmässämme keskustelimme paljon tämän aiheen ympärillä ja olimme kaikki yhtä mieltä siitä, että yleinen katsomusaine olisi hyvin positiivinen askel eteenpäin uskonnon opetuksessa. Uskonnon opetuksen kokonaan pois jättäminen tuntuisi kuitenkin melko absurdilta ajatukselta. Tutkimuksessamme kävi ilmi, että suomalaiset oppilaat olivat mm. kiinnostuneempia vieraista uskonnoista kuin virolaiset opiskelijat, jotka eivät koulussa opiskele uskontoa. Jos uskonnoista ei tiedettäisi mitään, voisi se lisätä myös epäluuloja vieraita kulttuureja ja uskontoja kohtaan. Tämän vuoksi yleinen katsomusaine olisikin meidän ryhmämme mielestä erityisen hyvä ajatus, sillä näin opittaisiin enemmän muista uskonnoista ja oppilaat voisivat keskustella aiheista myös keskenään, eikä vain omaan uskontoon kuuluvien kanssa. Tällainen vuorovaikutus uskontojen välillä voisi poistaa paljon ennakkoluuloja.
Emme valitettavasti osaa sanoa, onko samanlaisia vertailuja tehty muiden maiden välillä, joten voihan tietenkin olla, että tulokset olisivat voineet olla erilaiset.
Joo, siis siitä oon aivan samaa mieltä että eri uskontoja tulisi käsitellä kouluopetuksessa! Myös toi keskustelujen monipuolisuus on hyvä pointti yhteisen katsomusaineen kannalta.
Mielenkiintoinen aihe ja teksti piti otteessaan loppuun asti. Omat kokemukset ET-tunneista koulunkäyntiavustajana ovat olleet positiivisia. Olenkin ollut sitä mieltä että uskonnon opetuksessa voisi aivan hyvin esimerkiksi lisätä entisestään moraalisten kysymysten pohdintaa ehkäpä sitten perinteisemmän ainesisällön kuten Raamatun tapahtumien käsittelyn kustannuksella.
Mielenkiintoista kuulla että muualla kuten aivan tässä lähellä Norjassa on yksi katsomusaine toiminut. Vaikea kuitenkin nähdä että Suomessa kovin pian luovuttaisiin evankelisluterilaisen uskonnon opetuksesta omana oppiaineenaan. Niin syvällä se tuntuu olevan traditiossa ja yhteiskunnassa.
Kiitos palauttesta! 🙂
Aivan totta, näin suuren muutoksen tekeminen opetussuunnitelmaan tulisi viemään aikaa. Jo yksin päätöksen tekeminen on pitkä prosessi, puhumattakaan opettajien kouluttamisesta uuden oppiaineen opettamiseen ennen sen siirtymistä koulumaailmaan.
Luterilaisen uskonnon rinnalle on kiihtyvässä määrin tullut muitakin uskontokuntia, joten luterilaisen perinteen korostaminen kouluissa alkaa jo ehkä tuntua hieman vanhanaikaiselta. Ehkä olisi aika päästää vanhoista kaavoista eroon ja harkita uusia vaihtoehtoja, sillä uskonnon opetus on kehittynyt hyvin hitaasti viime vuosikymmenien aikana, vaikka uskontojakauma Suomessa on muuttunut paljon.
Hyvin kirjoitettu tiivis “paketti” jossa hyvässä suhteessa omia pohdintoja ja tutkimukseen perustuvaa tietoa. Uskon, että yleinen katsomusaine tulee tulevaisuudessa entistä enemmän esille opettajakunnan nuorentuessa. Itse koen, että yleinen katsomusaine olisi parempi kuin eri uskontojen opetus. Tämä säästäisi resursseja, ja helpottaisi esim. lukujärjestyksen tekemistä kouluissa.
Lisäksi itse toimiessani sijaisena huomasin, että oppilaille ainut kosketus uskontoon on uskonnon opetus. Jos aineesta ei juurikaan käytännön hyötyä ole ja se voitaisiin tiivistää koskemaan jokaista oppilasta yleisellä katsomusaineella niin miksipä ei. Voi olla, että minulta meni ohi lukiessani, mutta mitä mieltä oma ryhmänne oli asiasta ? Poikkesivatko mielipiteet vai olitteko yksimielisiä ?
Mielenkiintoinen teksti, joka herätti paljon ajatuksia. Mielestäni yleinen katsomusaine voisi olla hyvä ratkaisu, sillä vaikka suurin osa suomalaisista kuuluu kirkkoon, tuntuu se olevan enemmän tavan kuin uskon asia. Tällöin laajasti muidenkin kuin kristinuskon opiskelu olisi enemmän hyödyksi ja avartaisi maailmankuvaa, sekä vähentäisi ennakkoluuloja. Uskonkin, että yleinen katsomusaine tulee keskeisemmäksi puheenaiheeksi tulevina vuosina.
Todella mielenkiintoinen aihe!
Oli aika yllättävää lukea, ettei Virossa katsomusaineiden opettaminen ole pakollista eikä sitä sen vuoksi opeteta suurimmassa osassa maan kouluista. Omasta mielestäni katsomusaineiden opettaminen koulussa on todella yleissivistävää, sillä niin suuri osa maailman ihmisistä kuuluu johonkin uskontokuntaan. Maailmankatsomus voi olla todella kokonaisvaltainen tekijä ihmisen elämässä ja jo yleissivistyksen ja eri kulttuureista tulevien ihmisten ymmärtämiseksi on mielestäni tärkeää liittää katsomusaineiden opiskelu pakollisena aineena peruskouluun. Lopussa mainitsitte, että Suomessa oltiin suvaitsevaisempia siinä, mitä tuli eri kulttuurien ilmenemiseen koulussa. Tämä on mielestäni yksi erittäin hyvä perustelu katsomusaineiden pakolliselle opiskelulle.
Olisi kiinnostavaa kuulla Kallioniemen vastauksia esittämiinne ksymyksiin. Esimerkiksi mitä uhkia hän näki uskonnon opetuksen siirtämisestä uskonnollisille yhteisöille.
Olipa avartava blogiteksti aiheesta. Oman koulun uskonnon opiskelun pohjalta mielenkiintoista lukea Virolaisesta näkökulmasta uskontoon, siis enemmänkin uskonnottomuuteen. Olisi myös mielenkiintoista nähdä tulevaisuudessa keskustelua katsomusaineesta, ja varsinkin siitä, miltä osin se eroaisi elämänkatsomustiedon ja uskonnon opetuksesta tyyliltään.
Olipa mielenkiintoinen aihe ja hyvin kirjoitettu teksti! Aiheesta on ollut paljon keskustelua viime aikoina ja varmasti tulee olemaan tulevaisuudessakin. Mielenkiintoista nähdä mihin suuntaan uskonnon opetus kehittyy! Niinkuin ilmeisesti monelle muullekin, oli Viron tilanne yllätys myös itselle. Tutkimuksessa oli saatu mielenkiintoisia tuloksia, esim. suvaitsevaisuudesta ja eri kulttuureihin tutustumisesta. Nämä onkin mielestäni tärkeitä asioita ja perusteita katsomusaineiden opiskelulle.
Edelleen hyvin mielenkiintoinen aihe!
Kävin kuuntelemassa viime oppitunnin aikana esitelmäänne tutkimuksesta ja yllätyin jo silloin valtavasti Viron täysin erilaisesta tilanteesta! Kiinnostavaa, miten monelle tämä on ollut täysin uusi asia.
Itse puollan yhteistä katsomusainetta täysin. Se olisi helpompaa ja edullisempaa kunnille järjestää. On kuitenkin tärkeää ja kuuluu yleissivistykseen tietää eri uskontojen perusteet ja historia, joten oppilaiden kanssa voitaisiin opiskella eri uskontojen eroja ja yhtäläisyyksiä, mutta mitään varsinaista oman uskonnon opetusta ei koulun tarvitsisi järjestää. Sen voisi jättää uskontokuntien ja vanhempien tehtäväksi.
On silti ymmärrettävää, että ihmiset pelkäävät ja vieroksuvat ajatusta, ettei kouluissa enää opiskeltaisikaan omaa uskontoa. Unohdammeko omat juuremme? Voiko uskontokuntien oma opetus aiheuttaa radikalisoitumista? Mitä käy uskonnon opettajille? Teillä heräsi varmasti monenlaisia ajatuksia ja minäkin haluaisin kuulla, mitä Kallioniemi vastasi kysymyksiinne ja millaisia uhkia hän esitti.
Täytyy kompata edellisiä kommentoijia, todella mielenkiintoinen aihe! Uskon hyvin että tutkimus, ja varsinkin sen tulokset, ovat herättäneet keskustelua ryhmässänne. Blogitekstiä lukiessa myös lukija pystyy ajattelemaan asiaa useammasta näkökulmasta, ja uskonnon opetuksen tarpeellisuudesta saisi varmasti hyvän väittelyn aikaiseksi.
Itselleni heräsi kysymys, että jos uskonnonopetus vaihdettaisiin kokonaan yhteisiin katsomustieteisiin, miten käy rippikoulujen? Suurin osa suomalaisista kuuluu kirkkoon, joten ripari on monella edessä. Jos pohjatieto omasta uskonnosta on vähäisempää, syntyykö yhä useammalle nuorelle siellä torjuva asenne kristillisyyttä kohtaan? Aihe todellakin on mielenkiintoinen ja tärkeä, ja jokaiseen näkökulmaan löytyy varmasti hyviä perusteluja.
Mielenkiintoa lisäsi myös erittäin selkeä ja hyvin kirjoitettu teksti!
Hauskasti kirjoitettu ja selkeä teksti!
Komppaan aikaisempia kommentoijia: kaikille yhteisen katsomusaineen opettaminen olisi edullisempaa, avartavampaa ja kenties nykymaailman tarpeisiin paremmin vastaavaa.
Tutkimustulos suvaitsevaisuuden eroista Suomessa versus Virossa oli kiinnostava. Mainitsette tekstissänne, että eroihin saattoi vaikuttaa tutkimukseen osallistuneiden koulujen valikoituminen (osallistumisen vapaaehtoisuus). Kuinka tarkasti puhuitte tai puhuitteko tutkijanne kanssa mahdollisista muista syistä eroihin maiden välillä?
Lisäksi jäin miettimään, millainen yhteinen katsomusaine olisi ja mitä sisältöjä siinä toteutettaisi? Oliko tutkijallanne mielipidettä tästä? Heräsikö ryhmässänne ajatuksia aiheesta?
Annika (ryhmä 6)
Mielenkiintoinen aihe ja nautiskelin kirjoitustyylistä monien edellä kommentoineiden tapaan!
Viron tilanteesta oli yllättävää kuulla ja hienoa, että osassa Pohjoismaita yleinen katsomusaine on todettu toimivaksi. Asian ympärillä pyörineessä keskustelussa muutama vuosi sitten Ruotsissa kokeilu taidettiin todeta epäonnistuneeksi. Mikä lienee syy tälle verrattuna naapurimaa Norjaan?
Nykyinen uskonnonopetus muille uskontokunnille ei omien kokemusteni pohjalta toteudu tarkoituksenmukaisesti ainakaan Turussa ja Espoossa. Esimerkiksi Espoossa islaminopetus järjestetään kaikille alakoululaisille yhteisellä tunnilla, jossa kirjoitustaidottomia ekaluokkalaisia ei oteta tehtävienannossa kovinkaan hyvin huomioon. Lisäksi opettaja saattaa vaihtua useitakin kertaa lukuvuoden aikana, eikä selkeää jatkuvuutta opetuksessa ole. Osa muiden uskontokuntien opetuksesta on myös hyvinkin vakaumuksellista, vaikkei opetussuunnitelman mukaan näin saisi kouluissamme olla. Mielestäni oppilaiden oppimisen kannalta yleinen katsomusaine olisi parempi Suomen monikulttuurisessa ja -uskonnollisessa ympäristössä.
Kiitos tekstistänne.
Olen taipuvainen ajattelemaan, että yhteinen katsomusaine Suomessakin voisi olla paikallaan etenkin nykyisessä asenneilmapiirissä. En ole perehtynyt Norjan tai Kanadan tilanteeseen, mutta tieto siitä, että yhteinen katsomusaine on koettu toimivaksi siellä, voisi rohkaista suomalaisiakin tällaiseen ratkaisuun.
Voisin luonnehtia itseäni agnostiseksi ateistiksi, mutta koen silti, että uskonnon opetuksella on sijansa kouluissa. Uskonnot ovat osa kulttuuria ja esimerkiksi matkaillessani vierailen mielelläni kuitenkin uskonnollisissa kohteissa ja tapahtumissa, sillä se auttaa minua paremmin ymmärtämään eroja ihmisten välillä.
Tässä mielessä haluaisin nähdä uskonnon opetuksenkin. Paikkana, jossa kaikilla olisi ääni ja mahdollisuus ilmaista itseään ja käydä vuoropuhelua erilaisten ihmisten kanssa. Jos ajatellaan ilmiötä alkuperäisen lööppinne kannalta niin on helppo ajatella, että erillinen uskontokunta juuri voisi luoda siemenen siiloutumiselle, erilaisuuden pelolle ja muille tekijöille.
Itselleni (ja varmaan isolle osalle suomalaisista) ilman tunnustuksellisuutta oleva yhteinen katsomusaine ei ole kauhistus, mutta toisaalta ymmärrän, että tällainen voi olla kivulias paikka osalle maamme asukkaista.
Todella tärkeä ja mielenkiintoinen aihe, sekä hyvin kirjoitettu teksti! 🙂
Itsekin olen yleisen katsomusaineen kannalla, ja ehkä vähän ihmeissänikin siitä, miksei sitä Suomen kouluissa vielä ole. Ainakin omassa alakoulussani muiden uskontojen opetus jäi ihan minimiin, ja juuri niiden opetuksen nään äärettömän tärkeänä varsinkin nyky-Suomessa, jossa riittää eri uskontokuntien edustajia sekä kärkästä keskustelua aiheesta. Yhteisessä uskonnonopetuksessa voisi käsitellä myös etiikkaa ja moraalisia kysymyksiä, kuten joku oli aiemmin kommenteissa maininnutkin.
Moi!
Aiheenne on ajankohtainen ja mielenkiintoinen, ja avasitte sen valitsemastanne näkökulmasta hyvin. Kiitos myös alkupuolen piristävästä huumorista! Olisin ollut kiva lukea hieman enemmän pohdintaa, koska aiheenne on todella arvolatautunut.
Vaikka tutkimus saattaa osoittaa, että Suomessa
uskonnonopetus tuottaa haluttua tulosta se voisi aina olla parempaa. Uskon että yhtesen katsomusaineen malli olisi parempi, kuin nykyinen malli. Tällaisessa oppiaineessa, voitaisiin vielä laajemmin tutustua eri uskontoihin ja vertailla niiden ominaisuuksia ja kulttuureja keskenään. Tällainen opetus meilestäni lisäisi uskontojen ymmärrystä ja parhaassa tapauksessa vähentäisi kärkevää vastakkainasettelua uskontojen kesken. Tärkeää yhteisessä katsomusaineessa olisi kuitenkin säilyttää pääpaino kristinuskon ja luterilaisen kirjon opetuksessa, koska tämä uskonto on muokannut kulttuuriamme ja koko läntistä kulttuuria kaikista voimakkaimmin. On tärkeää oppia historiasta, ja siitä, mikä on tuonut tämän yhteiskunnan nykytilaansa.